Elämäni tuntuu olevan tällähetkellä "jonkun muun" hallinassa kuin omassani. Olen 3kymppinen nainen ja olen aina silloin tällöin käynyt ulkona kavereiden kanssa. Nyt kuitenkin tuntuu siltä että menee pahasti yli. Tapasin vuosi sitten baarissa ihanan miehen ja siitä alkoi pikkuhiljaa seurustelu. Paljon minua miehen juomisesta etukäteen varoiteltiin, mutta ajattelin että se on hänen asiansa. Etten puutu siihen vaan jos hänen on joka viikonloppu juotava, niin sittenhän juo, minkäs aikuiselle ihmiselle voi.
Nyt tilanne on kuitenkin se että koko seurustelumme aikana miehellä ei ole ollut yhtään selvää viikonloppua, vaan jokaisen perjantai-ilta ja lauantain (heti kun herää) jo aamusta hän on päissään. Lähtee liikenteeseen ja sekoilee todella paljon ja pahasti. Sitten selvinpäin katuu ja omatunnontuskissaan hokee kuinkapaljon parempi minun olisi ilman häntä. Yritän pysyä rinnalla, mutta en enää tiedä miten, sillä heräsin hätkähtäen todellisuuteen, että olen itse alkanut seurata häntä viikonloppuisin noihin savuisiin kuppiloihin (huolehdin hänestä kuin lapsesta, ettei vaan mitään pääse tapahtumaan), ja vaikka juomiseni onkin pysynyt hallinnassa, niin silti tuntuu että olen vajoamassa hänen mukanaan, eikä kuten olemme yhdessä aiemmin puhuneet, että olisin tukemassa häntä kun hän haluaa saada juomisensa hallintaan.
Nyt tilanne on kuitenkin se että koko seurustelumme aikana miehellä ei ole ollut yhtään selvää viikonloppua, vaan jokaisen perjantai-ilta ja lauantain (heti kun herää) jo aamusta hän on päissään. Lähtee liikenteeseen ja sekoilee todella paljon ja pahasti. Sitten selvinpäin katuu ja omatunnontuskissaan hokee kuinkapaljon parempi minun olisi ilman häntä. Yritän pysyä rinnalla, mutta en enää tiedä miten, sillä heräsin hätkähtäen todellisuuteen, että olen itse alkanut seurata häntä viikonloppuisin noihin savuisiin kuppiloihin (huolehdin hänestä kuin lapsesta, ettei vaan mitään pääse tapahtumaan), ja vaikka juomiseni onkin pysynyt hallinnassa, niin silti tuntuu että olen vajoamassa hänen mukanaan, eikä kuten olemme yhdessä aiemmin puhuneet, että olisin tukemassa häntä kun hän haluaa saada juomisensa hallintaan.
Vastaukset 7
Vanhimmat
juu joiskin mun mieheni vaikka joka viikonloppuisin mutta kun juo joka päivä töistä tullessaan varmaan vuoden jo joka päivä ottanut en pitkään kestä enää......
Mulla on ihan sama tilanne kuin sulla.Mun miehenikin juo joka päivä.Ei ole mitään mukavaa.
En tiedä minäkään kuinka pitkään jaksan katsoa
ainaista tissuttelua.Jo lasten takia on tehtävä
ratkaisu ja pian.
Juu. Kannattaa korjata kurssia kun uhkaa mennä karikkoon.
"Elämäni tuntuu olevan tällähetkellä "jonkun muun" hallinassa kuin omassani." Näen lauseessasi viisautta, vaikka pakana olenkin. Yritäpä nähdä vielä niinkin, että sen kaverisi elämä on myös niin. Et sinä voi hänen juomistaan estää. Se on hän ja hänen elämänsä. Omaan elämääsi voit vaikuttaa. Jos hänen "on juotava niin sittenhän juo" on ihan oikeaa suhtautumista.
Enpä tässä anna neuvoja kun itselläsikin on alkanut hälytyskellot soida. Virheitä me kaikki teemme. Ei varmaan ollut tarkoitus edesauttaa ja pitkittää kaverin juomista menemällä siihen mukaan. Mutta niin siinä tuntui käyneen.
Minusta tällaiset omakohtaiset havainnot ja kokemukset ovat parasta ravintoa henkiselle kasvulle.
Eli tosiaan hätkähdin itsekin sitä miten usein lähden sinne savuiseen kuppilaan sen miehen perässä, ja aina tulee otettua ainakin se 1 tuoppi, lähden siis "katsomaan hänen peräänsä" että hänelle ei satu mitään, mutta samalla tunnen kuinka itse vajoaisin hänen mukanaan. En tiedä mistä saisin voimaa jäädä kotiin ja antaa hänen kantaa vastuu omasta elämästään. Toisaalta pelkään että suhteemme ei tule kestämään sitä jos minä pysähdyn, sillä pelkään että hänellä ei ole voimia pysähtyä kanssani. En tahdo menettää tuota rakasta ihmistä (en ainakaan viinalle), mutta jos häneltä ei omia voimia/tahtoa tarpeeksi löydy, niin en pysty vajoamista pysäyttämään :(
Jottei tulisi viisasteltua enemmälti kirjoitan tähän vain kaksi osoitetta. Minusta sun jutuissas on järkee, vaikka epävarma oletkin. Niinkuin varmaan olet huomannutkin ei näissä jutuissa ole kyse järjestä tai sen puutteesta. On kyseessä vammat tunne-elämän puolella. Joo. Ei se alkoholismi siitä kaverista epäkelpoa tee. Mutta hoitamaton alkoholismi (juominen) voi olla kamala juttu.
Al-Anon on tarkoitettu alkoholistien läheisille. Ehkä yllätyt siitä, että he eivät pyri auttamaan tai muuttamaan sitä juovaa osapuolta. He kokoavat voimansa OMAN ITSENSÄ hoitamiseen. Ja jaksamiseen. Alkoholismi on koko perheen sairaus - itsekin kirjoittelit miten olet alkanut oireilla. Ts. alkoholisti saastuttaa ympäristöään. Ikävästi sanottu, mutta jotakin siihen suuntaan tarkoitin...
AA on tarkoitettu ihmisille, jotka haluavat lopettaa juomisen. Toki ammattiapu - esim. A-klinikka - on akuuteissa tapauksissa se ykkösosoite.
Itselläni on nyt 4 vuotta raittiutta päivä kerrallaan. Kiitos AA:n ja Korkeamman voiman. Näin toteaa ent. pakana ja alkoholisti. Joka on löytänyt voimaa heikkoudesta.
Tosiasia on että jatkuva päivittäinen alkoholinkäyttö johtaa ennemmmin tai myöhemmin luonnonmukaiseen ratkaisuun..elimistö ei kestä,joku pettää,,hermot,,maksa tai joku muu.ymmärrän täysin ettei mikään järkevä keskustelu enää auta jos alko on ottanut kauluksesta kiinni.On tapahduttava jotain mikä pysäyttää.Kun se tapahtuu,asianomaisen ajatuksetkin pysähtyvät..ON viimeinen pakko..
Kun katsoo elettyä elämäänsä ja kuolemaa silmästä silmään niin jos silloin ei tule itsetuntoon sana pakko,,ei sitä koskaan tulekkaan.
Olen nähnyt sen pakon ja elän ihan mukavaa aikaa.Toivon teille tähän keskusteluun osallistuville sitä samaa..Elämä on elämistä varten..ei alkon.Nyt on kaksi pientä ukin poikaa kasvamassa elämänsä alkulähteillä.Tuleeko heillekkin tämän asian tiimoilta kysyä itseltään ,,onko nyt se viimeinen pakko?
Sielunvihollinen se tekee sinussa työtänsä,riivaaja on paneutunut aivokoppaasi,ja käskee irstailla ja ryypätä!