Hei.
Pitkällisen etsinnän jälkeen löysin vankien hautausmaan. Netin kautta olen jo kaiken kolunnut, jopa venäläisiä sivuja myöden... kiinnostaa, mitä paikallisila on asiasta edellisten polvien kertomaa ja tahtoisin myös tietää, missä kohden on vankilan rakennukset sijainneet...
Kiitos.
Neuvostosotavangit Karvia
75
4439
Vastaukset
- tipsu
Moi!
Viime kesänä kävimme ystäviemme kanssa sotavankien hautausmaalla, ihan ensi kerran. Ensimmäisellä kertaa kun etsimme hautaa emme löytäneet sitä kun viitoitus oli niin huono. Toivoisinkin, että viitoitus tähän paikkaan laitettaisiin kuntoon.
Karviankylässä, Sarassa ja Alkkiassa voisi olla vielä sellaisia pappoja hengissä, jotka ovat olleet vankilassa vanginvartiana. Pystyisitkö tutkimaan heidän jälkipolviaan, jos heillä olisi jotain muistikuvia isiensä kertomuksista.
Eikö niitä sotavankeja otettu taloihinkin töihin sieltä vankilasta?
Minua on ihmetyttänyt se, ettei näitä osin jo edesmenneitä vanginvartioita ja heidän tarinoitaan ja muistelmia ole taltioitu aikanaan.
Toivottavasti löydät aineistoa ja saat sitä joskus yksiin kansiin, sillä turhempiakin asioita on tutkittu.- matti sakke
Hei.
Hieno kuulla, etten yksin ole kiinnostunut aiheesta. Karvia on vaan niin perusteellisesti vaiettu, kuin vaan olla voi. Oliko silloin, kun kävit, muistokivessä henkilöfiguuri nimineen? Liekkö hiljan käynyt omaisia haudalla, kun pari viikkoa sitten oli ilmestynyt väliaikaiset opasteet... tussilla laudanpätkään kirjoitettu. Myös kyrillisin merkein...
Asun kauempana ja metsästys reissuillani pyörin Alkkian seuduilla, eikä siinä alueella juuri ihmisiä näe...
Tiedätkö, onko se metallifirma, jonka kohdalla kartoissa lukee "Alkkian tehdas, niitä entisiä vankila rakennuksia? - Pientä tietoa
matti sakke kirjoitti:
Hei.
Hieno kuulla, etten yksin ole kiinnostunut aiheesta. Karvia on vaan niin perusteellisesti vaiettu, kuin vaan olla voi. Oliko silloin, kun kävit, muistokivessä henkilöfiguuri nimineen? Liekkö hiljan käynyt omaisia haudalla, kun pari viikkoa sitten oli ilmestynyt väliaikaiset opasteet... tussilla laudanpätkään kirjoitettu. Myös kyrillisin merkein...
Asun kauempana ja metsästys reissuillani pyörin Alkkian seuduilla, eikä siinä alueella juuri ihmisiä näe...
Tiedätkö, onko se metallifirma, jonka kohdalla kartoissa lukee "Alkkian tehdas, niitä entisiä vankila rakennuksia?Olen keskustellut henkilön kanssa joka oli vartijana sotavangeilla.Esim.rintamalta tuotiin jäätyneitä hevosen ruhoja,joista laitettiin ruokaa ,tietysti oli vangilla grammamääräiset annokset joita ilmeisesti noudatettiin.Vartiopäällikkönä oli ollut henkilö joka sodan jälkeen joutui oikeuteen valvontakomission määräyksestä,koska oli ollut vangeille liian ankara.Vankeja kuoli yli 200,heikkouteen ,aliravitsemukseen ja punatauti oli yleinen kuolinsyy.Ilmeisesti ketään ei ammuttu ,vaikka huhuja liikkuu,mutta virallisen tiedon mukaan näin ei tapahtunut.Taloissa oli myös vankeja mutta se on eri asia,Karviassa on myös sotavankien jälkikasvua vieläkin olemassa,lempi siis myös leiskui.Virallista tietoa löytyy kirjallisuudesta mutta kirjojen nimiä en nyt muista.Köyliössä oli upseerivankien paikka ainakin jonkin aikaa sodan aikana.
- Kankaanpääläinen
Pientä tietoa kirjoitti:
Olen keskustellut henkilön kanssa joka oli vartijana sotavangeilla.Esim.rintamalta tuotiin jäätyneitä hevosen ruhoja,joista laitettiin ruokaa ,tietysti oli vangilla grammamääräiset annokset joita ilmeisesti noudatettiin.Vartiopäällikkönä oli ollut henkilö joka sodan jälkeen joutui oikeuteen valvontakomission määräyksestä,koska oli ollut vangeille liian ankara.Vankeja kuoli yli 200,heikkouteen ,aliravitsemukseen ja punatauti oli yleinen kuolinsyy.Ilmeisesti ketään ei ammuttu ,vaikka huhuja liikkuu,mutta virallisen tiedon mukaan näin ei tapahtunut.Taloissa oli myös vankeja mutta se on eri asia,Karviassa on myös sotavankien jälkikasvua vieläkin olemassa,lempi siis myös leiskui.Virallista tietoa löytyy kirjallisuudesta mutta kirjojen nimiä en nyt muista.Köyliössä oli upseerivankien paikka ainakin jonkin aikaa sodan aikana.
".Ilmeisesti ketään ei ammuttu ,vaikka huhuja liikkuu,mutta virallisen tiedon mukaan näin ei tapahtunut."
Aivan varmasti ammuttiin, papereissa voi lukea punatauti vaikka kuolinsyy olisi mikä. - intuiitti
matti sakke kirjoitti:
Hei.
Hieno kuulla, etten yksin ole kiinnostunut aiheesta. Karvia on vaan niin perusteellisesti vaiettu, kuin vaan olla voi. Oliko silloin, kun kävit, muistokivessä henkilöfiguuri nimineen? Liekkö hiljan käynyt omaisia haudalla, kun pari viikkoa sitten oli ilmestynyt väliaikaiset opasteet... tussilla laudanpätkään kirjoitettu. Myös kyrillisin merkein...
Asun kauempana ja metsästys reissuillani pyörin Alkkian seuduilla, eikä siinä alueella juuri ihmisiä näe...
Tiedätkö, onko se metallifirma, jonka kohdalla kartoissa lukee "Alkkian tehdas, niitä entisiä vankila rakennuksia?Lainaa Koto-Karvian kirjat I-II ja lue.
- Anonyymi
Kankaanpääläinen kirjoitti:
".Ilmeisesti ketään ei ammuttu ,vaikka huhuja liikkuu,mutta virallisen tiedon mukaan näin ei tapahtunut."
Aivan varmasti ammuttiin, papereissa voi lukea punatauti vaikka kuolinsyy olisi mikä.Asiaa. Punatauti eli kommunismibtappaa edelleen Suomessa. Tämän aatteen alla elämme halusimme tai ei. Suomen globalistin aikakaudella punatauti otti suuren harppauksen Suomessa, ja sai aikaan korvaamatonta tuhoa. Nyt olemme maattomia kommunistihallinnon alaisia, emmekä edes näe sitä.
- Kankaanpääläinen
Kävin siellä moottoripyörällä kesä kuumalla 2013 mutta en jaksanut pyöräkamppeet päällä(perkeleen hikistä touhua) kävellä perille, varsinkaan kunnen tiennyt yhtään paljonko matkaa.
Jälkeenpäin tuli otettua selvää touhusta niin ei siinä kovasti ole hurraamista suomalaisten osalta, voidaan ihan puhua keskitysleireistä eikä mistään vankiloista, vanginvartijat räkänokkia, jotenkin sotaan lähdön kannalta vajavaisia tai parempiosaisten poikia joita isipappa varjeli sodalta järjestämällä hengissä säilymisen kannalta varman paikan. Tätä pahaa oloa sitten purettiin vankeihin, tapatettiin työhön, nälkään tai toivottomuuteen. Olot parani kun Suomen häviö alkoi näyttämään varmalta. Mitään todenmukaista informaatiota ko. aiheesta on turha odottaa.- SiniValkoinenKarvia
""""Jälkeenpäin tuli otettua selvää touhusta niin ei siinä kovasti ole hurraamista suomalaisten osalta, voidaan ihan puhua keskitysleireistä eikä mistään vankiloista, vanginvartijat räkänokkia, jotenkin sotaan lähdön kannalta vajavaisia tai parempiosaisten poikia joita isipappa varjeli sodalta järjestämällä hengissä säilymisen kannalta varman paikan. Tätä pahaa oloa sitten purettiin vankeihin, tapatettiin työhön, nälkään tai toivottomuuteen. Olot parani kun Suomen häviö alkoi näyttämään varmalta.""""
Känkööpääläinen kommunisti vänkyröi.
Epäilen että suomalaisten vartijoiden käyttäytyminen vankileireillä oli esimerkillistä, verrattuna ryssien vankileireille missä suomalaisille ei annettu ollenkaan ruokaa. Täällä ryssän vankeja pidettiin veteraanien kertomuksien mukaan ruuassa ja lämmössä. Toista oli suomalaisilla vangeilla/orjilla ryssien puolella.
Kannattaa sinun ottaa vielä vähän enemmän selvää suomen historiasta.
Ja lähde sinne ryssien puolelle jos puolustusVOITTOAMME satakertaa suurempaa valtiota vastaan, pidät nöyryyttävänä häviönä.
Laita osoitteesi ja nimesi niin käyn ostamassa ja tuon sinulle henk.kohtaisesti junalipun siperiaan jossa aatteittesi miehet ovat putinin vanhoja ladojaan rassaamassa 50€ mediaani kuukausipalkoillaan.
Taidat olla niitä samoja kommunisteja joita jopa harmittaa suomen jääkiekko menestyskin.
Veteraanit kääntyilevät haudoissaan kun noin niitä ryssiäsi ihannoit että meitä sydänmeltään suomalaisia oikein oksettaa. - ja hahhahah....
SiniValkoinenKarvia kirjoitti:
""""Jälkeenpäin tuli otettua selvää touhusta niin ei siinä kovasti ole hurraamista suomalaisten osalta, voidaan ihan puhua keskitysleireistä eikä mistään vankiloista, vanginvartijat räkänokkia, jotenkin sotaan lähdön kannalta vajavaisia tai parempiosaisten poikia joita isipappa varjeli sodalta järjestämällä hengissä säilymisen kannalta varman paikan. Tätä pahaa oloa sitten purettiin vankeihin, tapatettiin työhön, nälkään tai toivottomuuteen. Olot parani kun Suomen häviö alkoi näyttämään varmalta.""""
Känkööpääläinen kommunisti vänkyröi.
Epäilen että suomalaisten vartijoiden käyttäytyminen vankileireillä oli esimerkillistä, verrattuna ryssien vankileireille missä suomalaisille ei annettu ollenkaan ruokaa. Täällä ryssän vankeja pidettiin veteraanien kertomuksien mukaan ruuassa ja lämmössä. Toista oli suomalaisilla vangeilla/orjilla ryssien puolella.
Kannattaa sinun ottaa vielä vähän enemmän selvää suomen historiasta.
Ja lähde sinne ryssien puolelle jos puolustusVOITTOAMME satakertaa suurempaa valtiota vastaan, pidät nöyryyttävänä häviönä.
Laita osoitteesi ja nimesi niin käyn ostamassa ja tuon sinulle henk.kohtaisesti junalipun siperiaan jossa aatteittesi miehet ovat putinin vanhoja ladojaan rassaamassa 50€ mediaani kuukausipalkoillaan.
Taidat olla niitä samoja kommunisteja joita jopa harmittaa suomen jääkiekko menestyskin.
Veteraanit kääntyilevät haudoissaan kun noin niitä ryssiäsi ihannoit että meitä sydänmeltään suomalaisia oikein oksettaa."Veteraanit kääntyilevät haudoissaan kun noin niitä ryssiäsi ihannoit että meitä sydämeltään suomalaisia oikein oksettaa".
Eipä oksettanut sydämmeltään suomalaista silloin kun kapitalistit veivät Veteraanien lunastaman itsenäisen suomen eu:hun että nuppi tutisi.
Koita nyt käsittää, että itsenäistä suomea ei enään ole ja veteraanien uhraukset on tehty riistokapitalistien taholta naurunalaiseksi. Sitä ei tehnyt venäläiset vangit vaan suomen herrojen puolueet. - koffe
SiniValkoinenKarvia kirjoitti:
""""Jälkeenpäin tuli otettua selvää touhusta niin ei siinä kovasti ole hurraamista suomalaisten osalta, voidaan ihan puhua keskitysleireistä eikä mistään vankiloista, vanginvartijat räkänokkia, jotenkin sotaan lähdön kannalta vajavaisia tai parempiosaisten poikia joita isipappa varjeli sodalta järjestämällä hengissä säilymisen kannalta varman paikan. Tätä pahaa oloa sitten purettiin vankeihin, tapatettiin työhön, nälkään tai toivottomuuteen. Olot parani kun Suomen häviö alkoi näyttämään varmalta.""""
Känkööpääläinen kommunisti vänkyröi.
Epäilen että suomalaisten vartijoiden käyttäytyminen vankileireillä oli esimerkillistä, verrattuna ryssien vankileireille missä suomalaisille ei annettu ollenkaan ruokaa. Täällä ryssän vankeja pidettiin veteraanien kertomuksien mukaan ruuassa ja lämmössä. Toista oli suomalaisilla vangeilla/orjilla ryssien puolella.
Kannattaa sinun ottaa vielä vähän enemmän selvää suomen historiasta.
Ja lähde sinne ryssien puolelle jos puolustusVOITTOAMME satakertaa suurempaa valtiota vastaan, pidät nöyryyttävänä häviönä.
Laita osoitteesi ja nimesi niin käyn ostamassa ja tuon sinulle henk.kohtaisesti junalipun siperiaan jossa aatteittesi miehet ovat putinin vanhoja ladojaan rassaamassa 50€ mediaani kuukausipalkoillaan.
Taidat olla niitä samoja kommunisteja joita jopa harmittaa suomen jääkiekko menestyskin.
Veteraanit kääntyilevät haudoissaan kun noin niitä ryssiäsi ihannoit että meitä sydänmeltään suomalaisia oikein oksettaa.Kait sulla nitropurkki vieressä on...ettei vain ala pumpusta ottamaan kun nyt noin kiivaasti täällä vouhotat.
- MarsalkkaMannerheim.
ja hahhahah.... kirjoitti:
"Veteraanit kääntyilevät haudoissaan kun noin niitä ryssiäsi ihannoit että meitä sydämeltään suomalaisia oikein oksettaa".
Eipä oksettanut sydämmeltään suomalaista silloin kun kapitalistit veivät Veteraanien lunastaman itsenäisen suomen eu:hun että nuppi tutisi.
Koita nyt käsittää, että itsenäistä suomea ei enään ole ja veteraanien uhraukset on tehty riistokapitalistien taholta naurunalaiseksi. Sitä ei tehnyt venäläiset vangit vaan suomen herrojen puolueet.Taitaa olla EU:sta ennemmän ollut hyötyä yhteiselle hyvinvoinnille kuin haittaa. Ovat mm. Suomen korruptoissa ja muissa valtion rikoksissa langettaneet paremmin oikeusoppineet eurooppalaiset tuomioistuimet valtiolle tuomioita kuin oma hovioikeus.
Ja lisäksi haluavat että kirkko ja valtio erotetaan kuten kaikissa sivistysmaissa. Toisaalta samapa tuo. Ihmisten älykkyyden lisääntyessä satuihin uskominen poistuu aivan luonnollistakin reittiä.
Tässä parin viikon takainen euroopanneuvoston nootti suomelle:
2013 kirkosta eroaminen huipussa - nyt eroaa keski-ikäiset
http://www.eroakirkosta.fi/media/none/tiedote_16_2013.html?year=2013
Euroopan neuvoston yleiskokouksen suosituksen mukaan Euroopan yhteisiä arvoja on valtion ja kirkon erottaminen toisistaan. Suomen valtion tulisi siirtyä kohti tunnustuksettomuutta. Tunnustukseton valtio kohtelee kaikkia uskontoja ja vakaumuksia yhdenvertaisesti eikä ota kantaa minkään uskonnon tai vakaumuksen puolesta tai sitä vastaan. Uskonto ja vakaumus ovat yksityisasioita, eikä henkilöä pidä pakottaa ilmaisemaan uskontoaan tai vakaumustaan. Tunnustukseton valtio turvaa jokaisen perus- ja ihmisoikeudet, jotka nojaavat perustuslakiin ja kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin.
Sinun tässä kannattaa käsittää että itsenäinen suomi on olemassa ja voi paremmin kuin koskaan historiansa aikana. Ja tähän hyvinvointiin ei olemattomat ryssä vangit ole auttaneet pennin vertaa. - +09876r5tdfhjiuh
MarsalkkaMannerheim. kirjoitti:
Taitaa olla EU:sta ennemmän ollut hyötyä yhteiselle hyvinvoinnille kuin haittaa. Ovat mm. Suomen korruptoissa ja muissa valtion rikoksissa langettaneet paremmin oikeusoppineet eurooppalaiset tuomioistuimet valtiolle tuomioita kuin oma hovioikeus.
Ja lisäksi haluavat että kirkko ja valtio erotetaan kuten kaikissa sivistysmaissa. Toisaalta samapa tuo. Ihmisten älykkyyden lisääntyessä satuihin uskominen poistuu aivan luonnollistakin reittiä.
Tässä parin viikon takainen euroopanneuvoston nootti suomelle:
2013 kirkosta eroaminen huipussa - nyt eroaa keski-ikäiset
http://www.eroakirkosta.fi/media/none/tiedote_16_2013.html?year=2013
Euroopan neuvoston yleiskokouksen suosituksen mukaan Euroopan yhteisiä arvoja on valtion ja kirkon erottaminen toisistaan. Suomen valtion tulisi siirtyä kohti tunnustuksettomuutta. Tunnustukseton valtio kohtelee kaikkia uskontoja ja vakaumuksia yhdenvertaisesti eikä ota kantaa minkään uskonnon tai vakaumuksen puolesta tai sitä vastaan. Uskonto ja vakaumus ovat yksityisasioita, eikä henkilöä pidä pakottaa ilmaisemaan uskontoaan tai vakaumustaan. Tunnustukseton valtio turvaa jokaisen perus- ja ihmisoikeudet, jotka nojaavat perustuslakiin ja kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin.
Sinun tässä kannattaa käsittää että itsenäinen suomi on olemassa ja voi paremmin kuin koskaan historiansa aikana. Ja tähän hyvinvointiin ei olemattomat ryssä vangit ole auttaneet pennin vertaa.Missä se hyvinvointivaltiosi nyt on, osa porukasta elää leipäjonojen kautta asunnottomina.
Rajat auki vain, niin kyllä tänne väkeä saadaan ilman venäläisvankejakin!
Tavallinen kansalainen on nyt jo nähnyt mihin kyseinen eu-instanssi on maamme vienyt. Brysselistä määrätään pian kait aikataulu vessassakäyntiikin... - JälkeenjäänyttäTouhu
+09876r5tdfhjiuh kirjoitti:
Missä se hyvinvointivaltiosi nyt on, osa porukasta elää leipäjonojen kautta asunnottomina.
Rajat auki vain, niin kyllä tänne väkeä saadaan ilman venäläisvankejakin!
Tavallinen kansalainen on nyt jo nähnyt mihin kyseinen eu-instanssi on maamme vienyt. Brysselistä määrätään pian kait aikataulu vessassakäyntiikin...Kommunistit ja laiskat ovat aina eläneet leipäjonoissa, töitätekevien säälistä.
Tavallisena kansalaisena minulla ei ole ikinä mennyt paremmin kuin tänään. Osinkoja satelee, töitä riittää hyvien myyjien ansiosta ja 7 kunnolliselle ja hienolle työmiehelle saan maksettua urakoista voita leivän päälle.
Sinä voit kommunisti ryssien ihannoitsia vaikka koko elämäsi itkeä markkaa takaisin. - Anonyymi
koffe kirjoitti:
Kait sulla nitropurkki vieressä on...ettei vain ala pumpusta ottamaan kun nyt noin kiivaasti täällä vouhotat.
Mitähän nitroa kommunistit syöttivät Timo Soinille silloin kun hän oli jytkyn huipulla?
Ei ole sattumaa että hän yhtäkkiä sai sydänoireita ja joutui sairauslomalle. Siihen hiipui persujen kansannousu.
Niinhän siinä varmaan kävi, että Soini peloteltiin hiljaiseksi, ja / tai maksettiin ulos sisäpolitiikasta. Pelattiin hyvä virka Euroopassa hyvitykseksi siitä, ettei kommunistinen hallinto Suomessa vaarantuisi äkillisen kansansuosion saaneen perussuomalaisen puolueen tähden.
Politiikka on paljon muuta kuin se mitä ulospäin näytetään. Ja se joka näyttää julkisivukuvaa, on media, joka on täysin valtion määräysvallan alla. Julkaisee siis mitä käsketään.
Suomessakin on valtion vainoa, kuten Venäjällä. Tapauksia Novalniy on myös Suomessa. Mutta onhan meillä sama keskushallinto, punaisen kantakirjan yhdistys.
- better dead than red
kuolinsyy=punatauti ei muuten tarkoittanut sitä mitä lääketieteessä ajatellaan punataudiksi
- Totuus tämäkin
Leirillä oli noin tuhat vankia , Paasi niminen mies oli päällikkönä ainakin jonkin aikaa ,kuuluisaTammisaaren vankileirin kiduttaja,ruoka ei riittänyt ja kuokkiminen ja metsätyöt oli liikaa monelle aliravitulle,kaverit vei kärryillä rihkaaseen hautausmaalle monta vankia 269 kpl.Ei tarvinnut ampua ,kuoli muutenkin.
- matti sakke
Totuus tämäkin kirjoitti:
Leirillä oli noin tuhat vankia , Paasi niminen mies oli päällikkönä ainakin jonkin aikaa ,kuuluisaTammisaaren vankileirin kiduttaja,ruoka ei riittänyt ja kuokkiminen ja metsätyöt oli liikaa monelle aliravitulle,kaverit vei kärryillä rihkaaseen hautausmaalle monta vankia 269 kpl.Ei tarvinnut ampua ,kuoli muutenkin.
Neljä vankia ammuttiin. Vankeina oli myös internoituja, eli vallatulta alueelta vangittuja siviilejä. Nuorin, kalmistossa lepäävä Antonov Aleksei Petrovj oli kuollessan vasta kuusitoista täyttänyt. En tiedä, onko Aleksei ollut sotilas, vaan ikänsä laitta kyllä epäileen.
Raskin Mihail, kuollut ja haudattu Rihkaalle 1944, eli pari vuotta vankileirin lopettamisen jälkeen? - tipsu
matti sakke kirjoitti:
Neljä vankia ammuttiin. Vankeina oli myös internoituja, eli vallatulta alueelta vangittuja siviilejä. Nuorin, kalmistossa lepäävä Antonov Aleksei Petrovj oli kuollessan vasta kuusitoista täyttänyt. En tiedä, onko Aleksei ollut sotilas, vaan ikänsä laitta kyllä epäileen.
Raskin Mihail, kuollut ja haudattu Rihkaalle 1944, eli pari vuotta vankileirin lopettamisen jälkeen?matti sakke hoi!
Minä myös järkytyin ystävieni kanssa siitä miten nuoria sotavankeja oli kalmistossa.
Silloin kun kävimme siellä oli kivipaasin juurella ikukkia ja muistaakseni kivessä oli messinkinen laatta jonka tekstiä en muista. Sellainen hopeanvärinen soikea laattakin siinä oli alempana sekä punainen tähti ylhäällä. Kalmiston kummut näkyivät vielä selvästi, ainakin minusta. Siellä myöskin oli taulu johon oli kirjoitettu sinne haudattujen nimet ja syntymäajat. Tunnelma koko aidatussa tilassa oli pysähdyttävä ja jotenkin harras.
Edesmennyt isäni kertoi että perimätietona oli kuullut "ryssän-kämpästä", se on ollut Mustajärven tien varrella, joka menee nykyään kolmostielle. Ilmeisesti vankileiriltä karannut vanki, jopa useampia, oli majoittunut sinne ja kuolleet sitten nälkään siellä. Ilmeisesti, kämppä on ollut metsätyöläisten käytössä ennen ja jälkeen tapahtuman. Joku taru kertooi, että siellä kummitteli, kun vainajat eivät olleet päässeet siunattuun maahan.
Oli taloja, joissa siellä työskenneille vangeille, annettiin ihmisarvoinen kohtelu mutta valitettavasti myös niitä joissa he saivat osakseen pelkkää työtä ja raakuutta. Onhan tarinoita siitäkin, että talon tyttärillä ja taloissa työskenneillä vangeilla olisi ollut jotain vispilänkauppaan josta sitten olisi siunaantunut jälkikasvua. Mutta ne ovat vaiettuja asioita täällä karviassa. Myöskin isäni kotona oli ollut venäläisiä sotavankeja koska hänen isänsä oli ollut vanginvartiana sodan jälkeen varavankilassa. Vangit kuitenkin vietiin takaisin vankilaan kun heidä työpanoksensa oli käytetty, näin ainakin on kerrottu. Isäni oli niin pieni silloin, ettei hänellä ollut muistikuvaa siitä ajasta. Myöskin se, että kysyin itse papalta sodasta ja vangeista oli kiellettyä.Sitä en tiedä miksi, ehkäpä ne olivat liian raakoja aikoja muisteltavaksi.Lapsena vain olisi halunnut kuulla niistä asioista.
Olen kuullut, että venäläisvankien hautaa pitää joku yhdistys kunnossa. En muista mikä.
Muistelen isäni kertoneen, että varavankilassa oli joskus tulipalo, voi olla että vanhaa rakennuskantaa ei enään ole. Vanha pitkä koivukuja oli vankien istuttama samoin vangit kuokkivat pellot jotka ovat nyt metsittyneet.
Tällä hetkellä karvian varavankilan historiaa on alettu tutkia ja siitä halutaan tehdä kirja. Jos satut asumaan Ylä-Satakunta lehden levikkialueella niin torstaina 7. marraskuuta 2013 ilmestyneessä lehdessä on sinulle tietoa, miten pääset eteenpäin. Tänne kun ei voi kirjoitella nimiä. Voisit lukea lehden täältä netistä tai soittaa sinne toimitukseen ja pyytää lähettämään lehden itsellesi. - matti sakke
tipsu kirjoitti:
matti sakke hoi!
Minä myös järkytyin ystävieni kanssa siitä miten nuoria sotavankeja oli kalmistossa.
Silloin kun kävimme siellä oli kivipaasin juurella ikukkia ja muistaakseni kivessä oli messinkinen laatta jonka tekstiä en muista. Sellainen hopeanvärinen soikea laattakin siinä oli alempana sekä punainen tähti ylhäällä. Kalmiston kummut näkyivät vielä selvästi, ainakin minusta. Siellä myöskin oli taulu johon oli kirjoitettu sinne haudattujen nimet ja syntymäajat. Tunnelma koko aidatussa tilassa oli pysähdyttävä ja jotenkin harras.
Edesmennyt isäni kertoi että perimätietona oli kuullut "ryssän-kämpästä", se on ollut Mustajärven tien varrella, joka menee nykyään kolmostielle. Ilmeisesti vankileiriltä karannut vanki, jopa useampia, oli majoittunut sinne ja kuolleet sitten nälkään siellä. Ilmeisesti, kämppä on ollut metsätyöläisten käytössä ennen ja jälkeen tapahtuman. Joku taru kertooi, että siellä kummitteli, kun vainajat eivät olleet päässeet siunattuun maahan.
Oli taloja, joissa siellä työskenneille vangeille, annettiin ihmisarvoinen kohtelu mutta valitettavasti myös niitä joissa he saivat osakseen pelkkää työtä ja raakuutta. Onhan tarinoita siitäkin, että talon tyttärillä ja taloissa työskenneillä vangeilla olisi ollut jotain vispilänkauppaan josta sitten olisi siunaantunut jälkikasvua. Mutta ne ovat vaiettuja asioita täällä karviassa. Myöskin isäni kotona oli ollut venäläisiä sotavankeja koska hänen isänsä oli ollut vanginvartiana sodan jälkeen varavankilassa. Vangit kuitenkin vietiin takaisin vankilaan kun heidä työpanoksensa oli käytetty, näin ainakin on kerrottu. Isäni oli niin pieni silloin, ettei hänellä ollut muistikuvaa siitä ajasta. Myöskin se, että kysyin itse papalta sodasta ja vangeista oli kiellettyä.Sitä en tiedä miksi, ehkäpä ne olivat liian raakoja aikoja muisteltavaksi.Lapsena vain olisi halunnut kuulla niistä asioista.
Olen kuullut, että venäläisvankien hautaa pitää joku yhdistys kunnossa. En muista mikä.
Muistelen isäni kertoneen, että varavankilassa oli joskus tulipalo, voi olla että vanhaa rakennuskantaa ei enään ole. Vanha pitkä koivukuja oli vankien istuttama samoin vangit kuokkivat pellot jotka ovat nyt metsittyneet.
Tällä hetkellä karvian varavankilan historiaa on alettu tutkia ja siitä halutaan tehdä kirja. Jos satut asumaan Ylä-Satakunta lehden levikkialueella niin torstaina 7. marraskuuta 2013 ilmestyneessä lehdessä on sinulle tietoa, miten pääset eteenpäin. Tänne kun ei voi kirjoitella nimiä. Voisit lukea lehden täältä netistä tai soittaa sinne toimitukseen ja pyytää lähettämään lehden itsellesi.Kävin kirjastossamme lukemassa tuon Ylärin... juttu koski lähinnä ihmisten istumista matineassaan... varsinaista aihetta ei juurikaan käsitelty... ihme tekstiä toimittajalta, kun nimitteli paikallaolioita uteliaiksi!!?!
Tekstissä mainittiin Perinneyhdistys, vaan en ole netistä heitä löytänyt, joten liikkunevat vielä paperiversio maailmassa...
Lehdessä oli toisaalla mielenkiintoisempi artikkeli Karvian ex-ympäristösihteeristä ja hänen mielenkiinnostaan vankilan historiaa kohtaan... siltä taholta voi jotain konkretiaa vielä tullakkin. - Anonyymi
tipsu kirjoitti:
matti sakke hoi!
Minä myös järkytyin ystävieni kanssa siitä miten nuoria sotavankeja oli kalmistossa.
Silloin kun kävimme siellä oli kivipaasin juurella ikukkia ja muistaakseni kivessä oli messinkinen laatta jonka tekstiä en muista. Sellainen hopeanvärinen soikea laattakin siinä oli alempana sekä punainen tähti ylhäällä. Kalmiston kummut näkyivät vielä selvästi, ainakin minusta. Siellä myöskin oli taulu johon oli kirjoitettu sinne haudattujen nimet ja syntymäajat. Tunnelma koko aidatussa tilassa oli pysähdyttävä ja jotenkin harras.
Edesmennyt isäni kertoi että perimätietona oli kuullut "ryssän-kämpästä", se on ollut Mustajärven tien varrella, joka menee nykyään kolmostielle. Ilmeisesti vankileiriltä karannut vanki, jopa useampia, oli majoittunut sinne ja kuolleet sitten nälkään siellä. Ilmeisesti, kämppä on ollut metsätyöläisten käytössä ennen ja jälkeen tapahtuman. Joku taru kertooi, että siellä kummitteli, kun vainajat eivät olleet päässeet siunattuun maahan.
Oli taloja, joissa siellä työskenneille vangeille, annettiin ihmisarvoinen kohtelu mutta valitettavasti myös niitä joissa he saivat osakseen pelkkää työtä ja raakuutta. Onhan tarinoita siitäkin, että talon tyttärillä ja taloissa työskenneillä vangeilla olisi ollut jotain vispilänkauppaan josta sitten olisi siunaantunut jälkikasvua. Mutta ne ovat vaiettuja asioita täällä karviassa. Myöskin isäni kotona oli ollut venäläisiä sotavankeja koska hänen isänsä oli ollut vanginvartiana sodan jälkeen varavankilassa. Vangit kuitenkin vietiin takaisin vankilaan kun heidä työpanoksensa oli käytetty, näin ainakin on kerrottu. Isäni oli niin pieni silloin, ettei hänellä ollut muistikuvaa siitä ajasta. Myöskin se, että kysyin itse papalta sodasta ja vangeista oli kiellettyä.Sitä en tiedä miksi, ehkäpä ne olivat liian raakoja aikoja muisteltavaksi.Lapsena vain olisi halunnut kuulla niistä asioista.
Olen kuullut, että venäläisvankien hautaa pitää joku yhdistys kunnossa. En muista mikä.
Muistelen isäni kertoneen, että varavankilassa oli joskus tulipalo, voi olla että vanhaa rakennuskantaa ei enään ole. Vanha pitkä koivukuja oli vankien istuttama samoin vangit kuokkivat pellot jotka ovat nyt metsittyneet.
Tällä hetkellä karvian varavankilan historiaa on alettu tutkia ja siitä halutaan tehdä kirja. Jos satut asumaan Ylä-Satakunta lehden levikkialueella niin torstaina 7. marraskuuta 2013 ilmestyneessä lehdessä on sinulle tietoa, miten pääset eteenpäin. Tänne kun ei voi kirjoitella nimiä. Voisit lukea lehden täältä netistä tai soittaa sinne toimitukseen ja pyytää lähettämään lehden itsellesi.karviassa kuokki rintamakarkureitamme myös ja monet talot ottivat sotavankeja
peltotöihin joihin oli runsaasti halukkaita hyvän ruuan ja halukkaiden tyttöjen takia
SOTAVANKEUDESSA olleeet Stalin laittoi rynnäköjoukkoihin Berliiniin hyökätessä
jjotta eivät päässeet kertomaan olostaan Suomessa - Anonyymi
matti sakke kirjoitti:
Kävin kirjastossamme lukemassa tuon Ylärin... juttu koski lähinnä ihmisten istumista matineassaan... varsinaista aihetta ei juurikaan käsitelty... ihme tekstiä toimittajalta, kun nimitteli paikallaolioita uteliaiksi!!?!
Tekstissä mainittiin Perinneyhdistys, vaan en ole netistä heitä löytänyt, joten liikkunevat vielä paperiversio maailmassa...
Lehdessä oli toisaalla mielenkiintoisempi artikkeli Karvian ex-ympäristösihteeristä ja hänen mielenkiinnostaan vankilan historiaa kohtaan... siltä taholta voi jotain konkretiaa vielä tullakkin.Voisiko joku valaista vanhaa kanttoria että mikä on siunattu maa, ja mikä ei ole?
Mistä ne sitten erottaa, ja kuka on hän, joka siunatun maan on siunannut?
- tipsu
Ihan tavallista karvialaisten touhua, että puhutaan asian vierestä eikä tartuta asian ytimeen. Olen ihmetettyt sitä, että kaikki tietävät, että vankilassa oli sotavankeja, mutta kukaan ei halua puhua heistä.
Lehtiartikkelissakin keskityttiin ihmettelemään mitä vaikutusta vankilasta oli kylälle ja keskityttiin varavankila aikaan. Eikö asiassa pitäisi perehtyä vankilan historiiaan: koska ja miksi se rakennettiin karviaan, sotavankien aikakautta ym. ?
Miltä alueelta nämä sotavangit olivat, miksi heidät tuotiin Karviaan? Minkälaista kohtelua nämä sotavangit saivat ja mikä oli heidän lopullinen kohtalonsa? Paljon vaiettuja asioita.
Karvian kotiseutuyhdistyksestä voisit kysellä jotain.
Pitäisikö sinun asiaan perehtyneenä väsätä pieni kirjoitus Ylä-Satakuntalehteen, vaikkapa sinne yleisönosastolle ja kokeilla miten se herättelisi karvialaisia muistelemaan sotavankiasiaa. - tipsu
http://www.arkisto.fi/uploads/Palvelut/Julkaisut/Vankileirien_kasikirja_web.pdf
Olet jo varmaan lukenut tämän.
Mutta tuli mieleeni oletko tutkinut mitä Suomi-Venäjä seuralla olisi tiedossa kyseisestä asiasta. - tellus
Siinä missä on se hallirakennus ja toimisto/ruokala on ollut joitain rakennuksia. Siitä on osittain nähtävissä missä kulki aita. Hallien oikealla, tieltä katsoen, näkyy vielä ns ruumiskellari. Navetta rakennus on uudempaa mutta vanha sikala tosin huonokuntoinen on vielä pystyssä.
- Historiaa sekin
Ruumiskellarin vieressä oli perunakellari,josta hain perunoita 70-luvulla,ruumiskellarin laverit oli maalattu valkoiseksi.
- tipsu
Tiistain 3.12 Satakunnan Kansa -lehdessä oli juttu eräästä väitöskirjasta, jonka päälähteenä on käytetty Mirkka Danielsbacan väitöskirjaa. (Vankien vartiat - Ihmislajin psygologia, neuvostovangit ja Suomi 1941-1944).
Vaikka jutussa ei suoranaisesti käsitellä Alkkian vankilaa, mutta voimme kuvitella, että sotavangit ovat saaneet siellä samanlaisen kohtelun kuin jutussakin. Ehkä tässä syy miksi Alkkian sotavangeista ei haluta puhua.
Järkyttävää luettavaa. - Joku Ikaalisista
Viitsisikö joku laittaa karttalinkin tuon hautausmaan sijainnista?
Myös jäljellä olevien rakennusten sijainnit kiinnostaisi.
Kuvia ja juttua paikasta löytyy paljon, mutta ei paikkatietoja?!?- Tietäjäiänikuinen
Täältä löytyy. Rakennuksia sillä ei ole, vain aita ja muistokivi teksteineen.
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&text=Hautausmaa&srs=EPSG:3067&y=6898386&x=281931&lang=fi
- Joku Ikaalisista
Suuret kiitokset!
Jossain teksteissä oli viitteitä parakeista yms.
Luulisi noin laajalla alueella olleen muutakin kuin vaan päärakennuskompleksi? Kuitenkin toista sataa hehtaaria maata, jos oikein käsitin. - juha6
Tässä keskustelussa on osaksi aikaperspektiivit sekaisin. "Vankilan" aikaa muistavia ihmisiä on vähän elossa, työlaitoksen aikaa eli loppuvaiheita kyllä tunnetaan elävien kertojien puheissa ja mielissä. Viime marraskuun kulttuuriviikolla asioita käsiteltiin yleisön, paljolti kyläläisten kanssa. Parkanoa ja Karviaa koskevat asiat sekoittuvat selvästikin. Haudat ovat kuntien rajan tuntumassa, Parkanossa ja asiasta eniten kirjoittanut on entinen Parkanon ympäristösihteeri. Teksti on luettavissa netistä. Wikipedian paras hakusana on "Karvian varavankila". Aiheesta on artikkeli Ylärin lisäksi "Karvian Joulu 2013"-lehdessä.
- bobi2
Käsittääkseni, matti sakke on kiinnostunut sotavankiajasta. Sekä neuvostovankien kohtalosta Karvian sotavankileirillä.
Wikipediassa on hyvin suppea artikkeli aiheesta.
Sotavankiaika on karvialaisille asia josta ei haluta puhua. Vähän ihmetyttää kun Karviassa ei ole aikoinaan tallennettu näiden sotavankien vartioina toimineita vartioita, eikä muutenkaan tutkittu koko asiaa, on vain keskitytty johonkin hömpän pömppään. Nyt vanginvartioiden ja sen aikakauden eläjiä ei ole enään paljonkaan hengissä kertomassa asioista todenperäisesti.
Kovasti ihmetyttää miksi karvia ei ole kehittänyt minkäänlaista matkailua tämämän sotavankileirin tiimoilta. - Matti Sakke
Täällähän on asiaa paasattu :) Kulttuurikohteena hautausmaata/vankilan aluetta voisi kyllä esitellä.
Historiamme vähemmän puhuttuja, vaan tärkeitä asioita.- Anonyymi
Tutustukaa asiaan Willi Karvian sivujen kautta. Hautausmaalle on nyt opastettu reitti ja Turun yliopiston opiskelijat ovat tutkineet asioita laajemminkin
- ValkoinenSuomi
Hienoa että on tapettu myös nuoria ryssiä ettei pelkästään vanhuksia. Toivottavasti eivät kommunisti ryssät ehtineet lisääntyä karvialla.
Hienoa että suomalaiset vanginvartijat kunnolla rääkkäsivät näitä venäläisryssä vihollisia.
Koska sen tietää että suomalaisia ei ainakaan rajan takana ryssien tappoleireillä helpommalla päästetty.- Missä sotahulluja
Uskotko että vanhat sotaveteraanit on samaa mieltä kanssasi,eivät takuulla,kirjoituksestasi kuultaa se että et historiasta paljonkaan tiedä,suosittelen sinunlaiselle Syyriaan ,Afganistaniin tai vastaavaan palkkasoturiksi menemistä että voit toteuttaa verenhimoisia pinttymiä, jollei uhoamisesi rajoitu juuri suun alueelle ja tulisi kakka housuun niissä reisuissa.
- ValkoinenKarvia
Missä sotahulluja kirjoitti:
Uskotko että vanhat sotaveteraanit on samaa mieltä kanssasi,eivät takuulla,kirjoituksestasi kuultaa se että et historiasta paljonkaan tiedä,suosittelen sinunlaiselle Syyriaan ,Afganistaniin tai vastaavaan palkkasoturiksi menemistä että voit toteuttaa verenhimoisia pinttymiä, jollei uhoamisesi rajoitu juuri suun alueelle ja tulisi kakka housuun niissä reisuissa.
Kommari alkoi välittömästi ujeltaa. Sinunlaisia kirjoitustaidottomia käpykaartilaisia olisi sodassa ammuttu sotilaspoliisien toimesta selkään.
Veteraanit haudoissa häpeävät ryssien ihannointiasi. - vai että karvialla..
Kyllä ne Karvilaiset naiset on jalkansa levittäneet Venäläisvangeille siinä missä muualla Suomessa saksalaisillekin. On siinä ollut tarjolla isojen tilallisten tyttäriä kuin piikojakin.
Turhaa sinä siellä kiihkoilet ryssävihasi kanssa kun et edes taivuttaa Karvia-sanaa oikein.
Taidat olla myöskin katkera Karjalalaisille evakoille. Hekin varmasti ovat leipääsi kaventaneet. - itsenäisyys......
ValkoinenKarvia kirjoitti:
Kommari alkoi välittömästi ujeltaa. Sinunlaisia kirjoitustaidottomia käpykaartilaisia olisi sodassa ammuttu sotilaspoliisien toimesta selkään.
Veteraanit haudoissa häpeävät ryssien ihannointiasi.Mitähän nämä veteraanit ajattelevat siitä, kun heidän verellään lunastama itsenäisyytemme on myyty EU:hun. Suomen markan lisäksi meiltä on riistetty myös itsenäisyys ja itsemääräämisoikeus.
Rajat on avattu ja sieltä on vapaa kulkuoikeus kaikenlaisille yli puoluerajojen.
Ala nyt hyvä ihminen ajamaan Suomen itsenäisyyden palauttamista ja eroa EU:sta samalla innolla kuin vouhotat venäläisvihaasi. Kannattajia saisit yli puoluerajojen ja se olisi kunnianosoitus Sotiemme Veteraaneille! - marssille...
ValkoinenKarvia kirjoitti:
Kommari alkoi välittömästi ujeltaa. Sinunlaisia kirjoitustaidottomia käpykaartilaisia olisi sodassa ammuttu sotilaspoliisien toimesta selkään.
Veteraanit haudoissa häpeävät ryssien ihannointiasi.Taitaa olla niitä miehiä, joka ensimmäisenä ja vapaaehtoisena lähtisi suursuomea tekemään...etulinjaan vain tuollaiset sotakiihkoilijat.
Aika kiva kun peukutat omia kirjoituksiasi. - Elämänkokemusta on
vai että karvialla.. kirjoitti:
Kyllä ne Karvilaiset naiset on jalkansa levittäneet Venäläisvangeille siinä missä muualla Suomessa saksalaisillekin. On siinä ollut tarjolla isojen tilallisten tyttäriä kuin piikojakin.
Turhaa sinä siellä kiihkoilet ryssävihasi kanssa kun et edes taivuttaa Karvia-sanaa oikein.
Taidat olla myöskin katkera Karjalalaisille evakoille. Hekin varmasti ovat leipääsi kaventaneet.Voin sinulle valkoinen Karvialainen sanoa että on aikalaistietoa Karvian vankilan toiminnasta ja siellä vaikuttaneesta vartiopäälliköstä joka oli sadistinen ja luonnevikainen, ei ketään tappanut mutta toimi puolustuskyvyttömiä vankeja kohtaan niin että joutui sodan jälkeen vastuuseen teoistaan,kyllä se osoittaa järjen köyhyyttä joka aseetonta vankia pahoinpitelee oli maa mikä tahansa.Nyt näitä nuoria pullamössö poikia hilluu sitten nyrkit pystyssä ,ja jälki on sellaista kuin toissapäivänä Kuortaneella ,mies pahoinpideltiin kuoliaaksi,natsi -ihannoija iso hakaristi kaulassa päätekijänä,mitään muuta ei päässä ilmeisesti liikkunut.Siitä vankien ja siviilien välisestä rakkaudesta on jälkeläisiä Karviassa ja ovat ihan kunnon kansalaisia,ei he ole äitiänsä ja isäänsä valinneet.Ei valkokarvialainen kannata sekoittaa politiikkaa ja luonnevikaista sadismia keskenään,ovat ihan eri asioita.
- HailKarvia.
itsenäisyys...... kirjoitti:
Mitähän nämä veteraanit ajattelevat siitä, kun heidän verellään lunastama itsenäisyytemme on myyty EU:hun. Suomen markan lisäksi meiltä on riistetty myös itsenäisyys ja itsemääräämisoikeus.
Rajat on avattu ja sieltä on vapaa kulkuoikeus kaikenlaisille yli puoluerajojen.
Ala nyt hyvä ihminen ajamaan Suomen itsenäisyyden palauttamista ja eroa EU:sta samalla innolla kuin vouhotat venäläisvihaasi. Kannattajia saisit yli puoluerajojen ja se olisi kunnianosoitus Sotiemme Veteraaneille!Myyty eu:hun?
Lopeta nyt se markan takaisin huutaminen, nykynuoret vain nauravat.
Vaikka rajat "aukaistiin" niin eipä paljoa ole nekruja karviassa näkynyt.
Minusta on hienoa että voin lähteä vapaasti suomeakin kehittyneempiin maihin esim. saksaan matkustelemaan eikä tarvitse edes rahoja vaihtaa saksanmarkoiksi. Tekee myös avoimuus suurta hyötyä suomen bruttokansantuotteelle ja muulle taloudelle. Pääsee yrityksetkin vapaammin eurooppaan.
Siinä oltaisi markan kanssa kun kaikki muut olisivat eurossa. Voin kertoa että euro painaisi markan alas kuin suomalaiset hienot miehet painoivat karvialla paskaiset ryssäläiset kommunisti vangit.
Ja voithan vieläkin päässäsi kääntää eurot markoiksi kun s-markettiin menet boonuksia keräämään. - EnemmänElämänkokemus
Elämänkokemusta on kirjoitti:
Voin sinulle valkoinen Karvialainen sanoa että on aikalaistietoa Karvian vankilan toiminnasta ja siellä vaikuttaneesta vartiopäälliköstä joka oli sadistinen ja luonnevikainen, ei ketään tappanut mutta toimi puolustuskyvyttömiä vankeja kohtaan niin että joutui sodan jälkeen vastuuseen teoistaan,kyllä se osoittaa järjen köyhyyttä joka aseetonta vankia pahoinpitelee oli maa mikä tahansa.Nyt näitä nuoria pullamössö poikia hilluu sitten nyrkit pystyssä ,ja jälki on sellaista kuin toissapäivänä Kuortaneella ,mies pahoinpideltiin kuoliaaksi,natsi -ihannoija iso hakaristi kaulassa päätekijänä,mitään muuta ei päässä ilmeisesti liikkunut.Siitä vankien ja siviilien välisestä rakkaudesta on jälkeläisiä Karviassa ja ovat ihan kunnon kansalaisia,ei he ole äitiänsä ja isäänsä valinneet.Ei valkokarvialainen kannata sekoittaa politiikkaa ja luonnevikaista sadismia keskenään,ovat ihan eri asioita.
Noh kylläpäs oli oikein paha luonnevikainen suomalainen sadisti jos ei edes ryssän paskoja saanut hengiltä.
Voin kertoa että rajan toisella puolella missä suomalaiset olivat ryssien orjina/vankeina, ei kommunisti sadistit säästäneet ketään.
Onneksi tänäpäivänä ei kaltaisistasi kommunisti ryssien ihannoijista välitetä tuon taivaallista. Työpaikoilla teitä ei onneksi paljoa näy. Koska ettehän te töitä tee suomalaisen hyvinvoinnin eteen.
Kaikki pitää saada, muttei itse voi mitään tehdä. Lähde kommari ryssiin, ja lopeta veteraanien haukkuminen. - Edell.kokemusta
EnemmänElämänkokemus kirjoitti:
Noh kylläpäs oli oikein paha luonnevikainen suomalainen sadisti jos ei edes ryssän paskoja saanut hengiltä.
Voin kertoa että rajan toisella puolella missä suomalaiset olivat ryssien orjina/vankeina, ei kommunisti sadistit säästäneet ketään.
Onneksi tänäpäivänä ei kaltaisistasi kommunisti ryssien ihannoijista välitetä tuon taivaallista. Työpaikoilla teitä ei onneksi paljoa näy. Koska ettehän te töitä tee suomalaisen hyvinvoinnin eteen.
Kaikki pitää saada, muttei itse voi mitään tehdä. Lähde kommari ryssiin, ja lopeta veteraanien haukkuminen.Suosittelen että pidätät valkokarvialainen kirjaston kohdalla kun ajat ilm .vielä mopedilla Sarvelan kaupan ja Lastulan väliä,lainaa kirjoja jotka kertoo viime sodan vankitilanteesta,ei ole mikään salaisuus että esim.41-42 -vuosina Suomessa oli vankikuolleisuus sitä luokkaa että Mannerheim joutui asiaan puuttumaan, taas on todettava että paljon tuli omia takaisin Venäjältä sodan jälkeen.On omakohtaista kokemusta siitä että olen haastatellut sotavankeina olleita,moni sanoi että ei ollut mitään hätää kun teki sen mitä siellä käskettiin ja sai sen verran ruokaa että pärjäsi.Eräs sanoi että Suomessa kolmen viikon karanteenileirillä oli vähintään yhtä kovat kuulustelut kuin Venäjällä.Ei valkokarvialaisen kannata siitä politiikasta niin uhota,ei Karviassa ole paljonkaan tosi porvareita mitä verokalenteri kertoo,tavallista duunaria ja pikku maajussia suurin osa,mutta jos on porvari ilman pääomaa,niin ok.
- KiitosVeteraanit
Edell.kokemusta kirjoitti:
Suosittelen että pidätät valkokarvialainen kirjaston kohdalla kun ajat ilm .vielä mopedilla Sarvelan kaupan ja Lastulan väliä,lainaa kirjoja jotka kertoo viime sodan vankitilanteesta,ei ole mikään salaisuus että esim.41-42 -vuosina Suomessa oli vankikuolleisuus sitä luokkaa että Mannerheim joutui asiaan puuttumaan, taas on todettava että paljon tuli omia takaisin Venäjältä sodan jälkeen.On omakohtaista kokemusta siitä että olen haastatellut sotavankeina olleita,moni sanoi että ei ollut mitään hätää kun teki sen mitä siellä käskettiin ja sai sen verran ruokaa että pärjäsi.Eräs sanoi että Suomessa kolmen viikon karanteenileirillä oli vähintään yhtä kovat kuulustelut kuin Venäjällä.Ei valkokarvialaisen kannata siitä politiikasta niin uhota,ei Karviassa ole paljonkaan tosi porvareita mitä verokalenteri kertoo,tavallista duunaria ja pikku maajussia suurin osa,mutta jos on porvari ilman pääomaa,niin ok.
Ei minunkaan perityt hehtaarini eikä osakesalkkuni osingot verotuloissa näy, siitä on pitänyt pankkini private banking-osasto ja kirjanpitäjä huolen. Enkä ole ikinä omaisuuttani myymässä. Saa seuraava sukupolvi niistä maksella omat ideansa.
Mopedilla ei tarvitse minun ajella. Mercedes-Benz ML-maasturi on kaksi vuotta tuossa pihalla ollut kommunistien vihaksi.
Mutta kertoo teidän ryssien ihannoitsija kommunistien sairaista mielistä, jos sinunkin tarvitsee huono-osaista mopedilla ajavaa pilkata. Vaikka kuulutte samaan tuloluokkaan. Luuletko olevasi muita ylempänä toisia pilkkaamalla?
Ei ole salaisuus että karviallakin on "porvareitasi" kymmeniä. Ja porvareilta ei rahat lopu vaikka kuinka itkisit ja rukoilisit. Koska he ja heidän esi-isänsä ovat usein järjellä ja kovalla työllä omaisuudet ansainneet.
Sinunkin kannattaa unohtaa ne kirjastot ja tutkia internetin parempia lähteitä.
Älkää kaikkea tämän ryssien ihannoitsija kommunistin propagandaa uskoko. On niin katkera että suomi sai puolustusVOITON 100 kertaa suuremmasta PASKAHOUSURYSSIEN "valtiosta". - Aikansa kutakin
KiitosVeteraanit kirjoitti:
Ei minunkaan perityt hehtaarini eikä osakesalkkuni osingot verotuloissa näy, siitä on pitänyt pankkini private banking-osasto ja kirjanpitäjä huolen. Enkä ole ikinä omaisuuttani myymässä. Saa seuraava sukupolvi niistä maksella omat ideansa.
Mopedilla ei tarvitse minun ajella. Mercedes-Benz ML-maasturi on kaksi vuotta tuossa pihalla ollut kommunistien vihaksi.
Mutta kertoo teidän ryssien ihannoitsija kommunistien sairaista mielistä, jos sinunkin tarvitsee huono-osaista mopedilla ajavaa pilkata. Vaikka kuulutte samaan tuloluokkaan. Luuletko olevasi muita ylempänä toisia pilkkaamalla?
Ei ole salaisuus että karviallakin on "porvareitasi" kymmeniä. Ja porvareilta ei rahat lopu vaikka kuinka itkisit ja rukoilisit. Koska he ja heidän esi-isänsä ovat usein järjellä ja kovalla työllä omaisuudet ansainneet.
Sinunkin kannattaa unohtaa ne kirjastot ja tutkia internetin parempia lähteitä.
Älkää kaikkea tämän ryssien ihannoitsija kommunistin propagandaa uskoko. On niin katkera että suomi sai puolustusVOITON 100 kertaa suuremmasta PASKAHOUSURYSSIEN "valtiosta".Tiedän Karvian nk.rikkaat,ei monta löydy.Mitä tulee sodan voittamiseen,ei isämme olisi tarvinnut tehdä 12-14 tuntisia työpäiviä sotakorvausten maksamiseen jos sota olisi voitettu.Isäni oli koko reissun talvisodasta lähtien pikakivääriampujana passin mukaan, ei hänellä mitään ryssänvihaa ollut,kyllähän se oli isojenpoikien takana tuli sota tai ei,tavallinen jätkä tappeli käskystä oli Suomalainen tai Venäläinen.Saksan Aatu oli suuruuden hulluudessaan vielä yllyttämässä kimppaan kun jatkosodasta päätettiin.Kyllä minä mieluummin olen rauhan kannalla ja nyt on hyvä kun Venäläiset on tuomassa rahaa ,oli sitten kysymys hiihtokeskuksista tai marketeista,toinen vaihtoehto ei ole häävi,juosta rynkyn kanssa pitkin mettiä ja ampua toisiaan.Näin toivon valkokarvialaisen ajattelevan.Sodat on käyty antaa Karviassakin kuolleet vangit nukkua rihkaan mettässä ja omien kirkkomaassa.
- kopotikop
HailKarvia. kirjoitti:
Myyty eu:hun?
Lopeta nyt se markan takaisin huutaminen, nykynuoret vain nauravat.
Vaikka rajat "aukaistiin" niin eipä paljoa ole nekruja karviassa näkynyt.
Minusta on hienoa että voin lähteä vapaasti suomeakin kehittyneempiin maihin esim. saksaan matkustelemaan eikä tarvitse edes rahoja vaihtaa saksanmarkoiksi. Tekee myös avoimuus suurta hyötyä suomen bruttokansantuotteelle ja muulle taloudelle. Pääsee yrityksetkin vapaammin eurooppaan.
Siinä oltaisi markan kanssa kun kaikki muut olisivat eurossa. Voin kertoa että euro painaisi markan alas kuin suomalaiset hienot miehet painoivat karvialla paskaiset ryssäläiset kommunisti vangit.
Ja voithan vieläkin päässäsi kääntää eurot markoiksi kun s-markettiin menet boonuksia keräämään.Mee ny kattoon karviankin puutarhalle, paljonko siellä on karvialaisia töissä ja moneen muuhunkin firmaan kirkonkylään.
Olis varmaan nekin paikat tehnyt karvian pitkäaikaistyöttömille hyvää.
Maailma on muutakin kuin matkustamista ja huvittelua. Eipä näytä vienti vetävän vaikka euroilla kaupataan. Mitenköhän se ruotsi kruunullaan pärjää? - hummanihei.
kopotikop kirjoitti:
Mee ny kattoon karviankin puutarhalle, paljonko siellä on karvialaisia töissä ja moneen muuhunkin firmaan kirkonkylään.
Olis varmaan nekin paikat tehnyt karvian pitkäaikaistyöttömille hyvää.
Maailma on muutakin kuin matkustamista ja huvittelua. Eipä näytä vienti vetävän vaikka euroilla kaupataan. Mitenköhän se ruotsi kruunullaan pärjää?Karvian pitkäaikaistyöttömien työttömyys on täysin oma valinta. Menisivät kouluihin opiskelemaan jos ei ole mitään taitoa mitä myydä.
Ja ruotsin mälmössä menee moskeijoissa todella hyvin. Niin hyvin ettei ruotsin poliisi tai palokunta suostu menemään ulkomaalaisten kortteleihin. - hurria...
hummanihei. kirjoitti:
Karvian pitkäaikaistyöttömien työttömyys on täysin oma valinta. Menisivät kouluihin opiskelemaan jos ei ole mitään taitoa mitä myydä.
Ja ruotsin mälmössä menee moskeijoissa todella hyvin. Niin hyvin ettei ruotsin poliisi tai palokunta suostu menemään ulkomaalaisten kortteleihin.Näyttää ne ruotsalaiset ostavan kaikki firmat suomesta.....
- Anonyymi
HailKarvia. kirjoitti:
Myyty eu:hun?
Lopeta nyt se markan takaisin huutaminen, nykynuoret vain nauravat.
Vaikka rajat "aukaistiin" niin eipä paljoa ole nekruja karviassa näkynyt.
Minusta on hienoa että voin lähteä vapaasti suomeakin kehittyneempiin maihin esim. saksaan matkustelemaan eikä tarvitse edes rahoja vaihtaa saksanmarkoiksi. Tekee myös avoimuus suurta hyötyä suomen bruttokansantuotteelle ja muulle taloudelle. Pääsee yrityksetkin vapaammin eurooppaan.
Siinä oltaisi markan kanssa kun kaikki muut olisivat eurossa. Voin kertoa että euro painaisi markan alas kuin suomalaiset hienot miehet painoivat karvialla paskaiset ryssäläiset kommunisti vangit.
Ja voithan vieläkin päässäsi kääntää eurot markoiksi kun s-markettiin menet boonuksia keräämään.maastamme pääsi kehittyneisiin maihin vapaasti ennen eu-bryssien valtaa
ruotsiin muodostui työpaikkoja koska sikäläiset demarit eivät pitkillä lakoilla tuhonneet
elinkeinoelämää jaa saivat hyvän palkkatason josta suomalaiiset lakkoilijat uunksivat
koska eivät ymmärtäneet mistä palkanmaksukyky tulee
- Pulujen Potkija
Ja tiedät karvian harvat "niinkutsutut" rikkaat. Kyllä löytyy kymmeniä, ellei jopa satoja. Eivoi kuin sääliä noita aatemaailmojasi. Vaikka kuinka se sinulta kommunisti ryssien ihailijalta on pois ja aiheuttaa katkeruutta niin silti 90% työikäisistä karvialaisista tekee työtä, ja saa rahaa työstään päivittäin.
Tässä nyt ei ketään kiinnosta isäsi pelkuruus. Jokainen jota paskaryssä osoitti piipulla otsaan tietää ettei täällä kannata ryssiä liikaa puolustella.
Hienoa että sinultakin löytyy kapitalistisia ajatuksia, mutta harmillista että nekin ovat vain tuollaisia ryssien rahojen ihannointia. Voin paljastaa että ne ryssät jotka rahaa suomeen tuovat, ovat suurinosa äärikapitalisteja eikä kaltaisiasia vänkyrä kommunisteja.
Kaikki maat tulevat tulevaisuudessa yhdistymään ja vain yksi-kaksi kieltä jäävät virallisiksi kieliksi, kun nuoret tsättäävät netissä yli rajojen. Mutta ei sinun silti tarvitse veteraaneja pilkata tai heidän tekojaan vähätellä.
Luuletko olevasi joku marttyyri ja pääseväsi ryssien taivaaseen tuolla ihannoinnillasi.
Toivottavasti joku kaivaisi karvialaisten ryssien haudat kaivinkoneella helvettiin. Jos oikein rukoilen niin joku voisi vielä ne paskaryssien raadot toimittaa rajan oikealle puolelle.
http://www.uusisuomi.fi/kulttuuri/78434-talvisodan-syy-pimitetty-venajalla-meidan-on-tunnustettava- Näin se menee
Osaltani keskustelu päättyy tähän mutta voin sanoa että olen todella paljon veteraanien kanssa tekemisissä ,jopa Karviasta löytyy heitä ja myös kunnioitan.Mutta en ihannoi sotaa .Suomen historiasta sitä löytyy tarpeeksi.On todella suuri se sivumäärä jota sotakirjojen muodossa olen lukenut,pääasiassa autenttista,ei niinkään romaania.Voin kyllä siltä alueelta aika pitkälle keskustella.Karvia on hyvä esimerkki Venäjän kaupasta .Aarne Mantila ,Suomenlahden Kone ,teki paljon kauppaa heidän kanssaan.Firma toimi kahdessa tuurissa ja moni sai töitä jopa Karvian rajojen ulkopuolelta,minä myös.Hänen vaikutuksestaan on varmaan moni konepaja saanut Karviassakin alkunsa,Karvian konepaja,Alvarin Metalli,Köykkä ym.Siellä nämäkin oli ennen töissä.Asia meni ohi sotapolitiikan ,mutta toivon että saamme elää rauhassa ja tehdä kauppaa maailmalle,turhat kiihkoilut pois,historiaa emme voi muuttaa.
- MeneeMenee.
Näin se menee kirjoitti:

Luulin että keskustelin maailmankansalaisen kanssa, mutta olitkin karvialainen pussihousu jolla entinen työpaikka luo koko maailmankuvan.
Nykypäivä on nykypäivää. Metallia saatte väännellä pienellä palkalla vaikka kymmenissä tuureissa. Mutta pikkupojat tekevät vartissa kännykkäpeleillä sellaisen omaisuuden mitä karvian metallimaakarit ovat kokoelämänsä vääntäneet.
Se on sitä kehitystä. Raha ohjautuu kyllä oikeille ihmisille.
Parempi että lopetamme tähän. Vaikutamme molemmat olevan samallaisia hulluja jääräpäitä. - trfghb
Kyllä sitä kiva on rahoitusyhtiön Mersulla ajella ja leikkiä isoa liikemiestä. Pankki lykkää vielä velkarahaa mutta kyllä niitäkin joskus maksamaan täytyy alata.
Muuta sinne natsi-landiaan niin ei venäläisten sotavankien haudat ja karvialaisten köyhyys vaivaa.
Tai osta oma saari ja julistaudu itsenäiseksi valtioksi. - lue historiaa
Turhaa tässä sodassa yksin on venäläisiä syyttää. En tiedä oletko lukenut historiaa sen vertaa, että tietäisit mitä saksalaiset tekivät lapissa.
Sekö teko sinusta on oikein?
Ei kannattaisi oiken lässytellä asioista joista ei ole perillä.
- UnohdettuMies
Auto on kyllä yritykseni nimissä. Mutta liikemiestä ei tarvitse leikkiä.
Tiedätkö mistä tunnistaa hyvän johtajan? Hänellä ei ole lainkaan alaisia, pelkkiä työkavereita.
Mersunikin oli toisaalta huono ostos kun niin paljon katkeruutta on kommunisteissa aiheuttanut.
Mutta samapa se, kun ei täällä pallolla kukaan minun töppäyksiä 100 vuoden päästä muista.- tipsu
Olipas täällä pilattu hyvä ja asiallinen viestiketju häirikön toimesta.
Onko matti sakke saanut mitään uutta tietoa itselleen? - matti sakke
tipsu kirjoitti:
Olipas täällä pilattu hyvä ja asiallinen viestiketju häirikön toimesta.
Onko matti sakke saanut mitään uutta tietoa itselleen?Hei.
Empä mitään uutta ole löytänyt. Tuli mieleeni, jos joku tuntee sen aikaisemminkin mainitun, Karvian ex-ympäristösihteerin, niin voisi ehdottaa hänelle faceen sivujen tekemistä Alkkian sotavangeista. Koottaisiin sinne kaikki se vähäinen tieto, mitä on olemassa ja siellä olisi hyvä keskustella aiheesta, ilman kaikenmaailman pilleri-villein sekaantumista asiaan.
Onko tuttu nimi: Tauno V Mäki?
Metsästäjien arvostama jäppinen, joka työskenteli mm. ministeriössä. Olisi mielenkiintoista tietää, joutuiko mainittu äijä aikoinaan valvontakomissioon kuultavaksi sotavanki-asoissa. Googlettakaas tuo nimi ja katsokaa wikipediasta urhon ansioita :( - tipsu
matti sakke kirjoitti:
Hei.
Empä mitään uutta ole löytänyt. Tuli mieleeni, jos joku tuntee sen aikaisemminkin mainitun, Karvian ex-ympäristösihteerin, niin voisi ehdottaa hänelle faceen sivujen tekemistä Alkkian sotavangeista. Koottaisiin sinne kaikki se vähäinen tieto, mitä on olemassa ja siellä olisi hyvä keskustella aiheesta, ilman kaikenmaailman pilleri-villein sekaantumista asiaan.
Onko tuttu nimi: Tauno V Mäki?
Metsästäjien arvostama jäppinen, joka työskenteli mm. ministeriössä. Olisi mielenkiintoista tietää, joutuiko mainittu äijä aikoinaan valvontakomissioon kuultavaksi sotavanki-asoissa. Googlettakaas tuo nimi ja katsokaa wikipediasta urhon ansioita :(Hei...
Se oli Parkanon ympäristösihteeri, jonka Juha6 mainnitsi. Jos hän on se miksi häntä nimimerkistä luulen, hän piti sen keskustelutilaisuuden Karvian Willeillä viikoilla.
- :))))...
Yritätkö täällä nostella egoasi.
Mersu nyt ei nykypäivänä ole mikään mahtiauto. Karviassakin mersuja on melkein joka talossa. Itsellänikin on pari. Ihan normaaleja työssäkäyntiautoja ne ovat. Turhaa niillä mahtailee.
Firmankin pystyy perustamaan kuka vain. Ei siihen paljoa tarvita, että saa käyttää itsestään nimitystä toimitusjohtaja. Se onkin sitten eri asia, tuottaako firma ja onko siinä toimintaa. Niitä on monenlaisia firman toimitusjohtajia tässä maailmassa.
Mitä sitä suotta firman nimiin sitä mahti Mersua laittaa...vai onko käynyt niin, ettei saa omistaa.....- Historiaa sekin
Asiaan,joku täällä mainitsi saksalaiset,norvajärven mausoleumilla käyneenä voin sanoa että mausoleumin rakentamiseen on osallistuneet eri maiden rauhanjärjestöjä, sisäänkäynnin kohdilla seinässä on tästä kertova laatta,ja toivomus että ei enää tulisi sotia .Mausoleumin lattian alla on muistini mukaan yli 3000 saksalaisen luut jotka on kerätty eri puolelta lappia.juuri näin toivoo varmaan kaikki,ei enää sotia.
- historiaa....
Historiaa sekin kirjoitti:

Paljonhan siitä on kerrottu, miten saksalaiset perääntyessään polttivat rakennukset lapista. Miten kävi naisten, jotka lähtivät pienokainen vatsassaan saksalaisupseerin matkaan ja uskoivat heidän valheensa?
Puhutaanko heistä mitään ja lapsista? - Näin ymmärtäisin
historiaa.... kirjoitti:
Paljonhan siitä on kerrottu, miten saksalaiset perääntyessään polttivat rakennukset lapista. Miten kävi naisten, jotka lähtivät pienokainen vatsassaan saksalaisupseerin matkaan ja uskoivat heidän valheensa?
Puhutaanko heistä mitään ja lapsista?Saksalaisten ajaminen Lapista oli pakon sanelemaa,Venäläiset sanoivat että ellei Suomalaiset ripeästi aja heitä pois, he tulevat ajamaan Saksalaisia Suomalaisten kanssa pois,silloin tuli väistämättä yhteenottoja,samalla Saksalaiset kostoksi polttivat periaattessa kaiken rakennuskannan,räjäyttivät puhelintolpista alkaen,kylläAatu antoi Suomeen viljaa ja lentokoneita sodan aikana liittolainen kun oli ,mutta lopuksi tuli ryppy rakkauteen .Se huvittavinta oli kun Amerikka antoi koko ajan Venäläisille apua lihasäilykkeistä alkaen ,ehkä se johtui Aatun maailmanvalloitus asenteesta ja oli Suomen liittolainen ,Amerikka ei halunnut Aatun menestyä ja tuki siksi Venäjää.
- ALKKIALAINEN AINA
Karvialla kasvaneena mutta, joskin työtä muualla tehneennä, silti Karvialaisena itseni esitellyt tarkemmin vielä Alkkialaisena. 50-luvulla syntyneenä muistan vankiparakkien paikat Rihkaan kyljessä, ne pystyssä nähneenä, ainakin 2 kpl ennen purkua.Surkeita "tietyömaa parakkeja" keskellä ei mitään soiden ympäröimällä saarekkella. Hataria ja ohut seinäisiä. Voi vain kuvitella millaisia talvi asuttavia hökkeleitä. Mustajärven rakenus sentää hirrestä. Iso nukkuma/oleskelu tila. Vartian huoneet ja "keittiö". Myös suuri takka lämmitykseen ja rautaiset kerossängyt. Pimeä tupa kun pienet lasit katon rajassa,. Myös kummitus jutut muistan ja keran joka siellä nukuttiin, kummituksia näkemättä, vaikka keski yöllä tuvan piti olla täynnä venäläisiä! Sauna rakennus pienen matkan päässä "tuvasta" pimeä, suuri kiukainen. Nykyään nämäkin rakennukset purettuja.. Myös jutut vankien siirrroista Krevonnevan yli Rihkaaseen ja sieltä Mustajärvelle. Vankeja karkasi ja ammuttiin kun ei jaksettu kuljettaa, suohon hukkuu hyvin, varsinkin niin vetelään kuin se oli luonnon tilassa silloin 40 luvulla. No mikä tarinaa mikä totta? Ei ole ainakaan kuulunut, että Vapo olisi löytönyt luita turpeen nosto alueelta Krevonnevalta, tai sitten niistä ei ole vaan puhuttu ikävien asioiden julkisuuden pelossa! Myös Kouranjärven saaressa on kuulunut ampumista ja sen jälkeen löytynyt verisiä vangin vaatteita. Totta ainakin, että vankeja käytettiin sillä uimassa ja peseytymässä. Se oli sota aikaa, ja ei varmaan hyvät olot olleet Venäjälläkään. Paljon on kuullut vanhojen miesten tarinoita, ja varmaan paljon on jäänyt kuulemat. Ja tarinoilla on tapana värittyä ja värittyä ajan kuluessa. Sota on kurjaa ja "täyttä pahan tekoa molemmin puolin" jos siteeraan Hietasta Tuntemattomassa sotilaassa. On asioita mitä oilisi voinut jättää tekemättä ja jotka ei ole ihmismäisiä, mutta myös tilanne/aika pitää ottaa huomioon. Venäläisten hautausmaa on ollut viime vuosina siistissä kunnossa, kuten kuuluukin olla. Ja mielestäni jokaisen joka siellä käy kannattaa muista, maassa lepää IHMISIÄ, kansalaisuuteen katsomatta. Anteeksi anto on paikalla, myös anteeksi pyyntö. Ja toive, että sama tapahtuu myös naapurissa. Mielestäni näillä eväillä kun lähtee liikkeelle, pärjää. Ei sekota EU:ta mukaan ja antaa punavalkoisen olla sadanvuoden takana minne se kuuluukin. Se oli silloin ajankohtainen, nykyään osa meidän omaa historiaa. Hyvää tai pahaa miten kukin haluaa.
- Alkkialla syntynyt
www.metla.fi/julkaisut/parkano40v/007-017-koistinaho.pdf on hyvä osoite saada todellista tietoa varavankilan/sv2:n vaiheista.
- ammma
sorry...Alkkiassa.
- Alkkialla syntynyt
ammma kirjoitti:
sorry...Alkkiassa.
Asutko Karviassa vai Karvialla?
- Karviasta
Alkkialla syntynyt kirjoitti:
Asutko Karviassa vai Karvialla?
Kyllä tää asutahan Karviassa.
- Totuutta kehiin
Aadolf oli vaan majuri ja loppuaikana everstiluutnantti sodan aikana,ei siis mikään sodan ratkaisija,ammutti jopa omiaan vesistöylityksen aikana kymmeniä kuin eivät osanneet uida ja hukkuivat.Aatu nostettiin ikoniksi jälkipolville kun todelliset sodan ratkaisijat oli kuolleet.
- Karviasta
Ei kai sieltä vankilasta kummosia juttuja ole jäänyt jälkipolville,vartijoissa oli raakoja sekä inhimillisempiä henkilöitä.Herkkuja ei tuohon aikahan ole ollu kyläläisilläkään mistä sitte vangeille kunnon ruokaa.Mustajärvenmaasta siirrettiin sinne haudatut kaksi vankia jotka kuoli siellä työsiirtolassa,eikä niitä viittitty Rihkaaseen kuljettaa haudattavaksi.Tehtaanmäellä on sijainnut vankila,kellari siellä taitaa olla vanhin rakennus pystyssä.Kaikki muut rakennukset on vankilan jäänteitä paitsi elementtihallit,ei kylläkään sotavankiajalta.
- Kiviluoma
Äitini s.-21 kerto että kun hän oli nuori, siis sota aikaan. Honkajoen pohjois kolkassa Perämaassa joka sijaitsee syrjässä suht lähellä Karviaa.
Siellä virtasi luonnonvarainen Kiviluoma, puro/luoma kuten sielläpäin sanotaan joka laskee Karvianjokeen Auneskylässä. Sitä luomaa oli tullut perkaamaan lapiolla kaivaen, ilmeisesti nämä Alkkian vangit, ne oli majoitettu parakkeihin ja heillä oli aseistetutut vartiat.
Nämä vangit olivat kyllä suomalaisia, ilmeisesti "turvasäilöön" otettuja polittisten mielipiteittensä vuoksi.
Vangit hakivat maitoo ja muita elintarvikkeita lähitaloista josta maksoivat korvauksen.
Eräs vanki oli kertonut äidille että ei hän mitään rikosta ole tehnyt vaan on vangittuna mielipiteidensä vuoksi ja sanoi olevansa Tampereelta kotoisin.
Kolkyluvun lopussa Mannerheimi antoi kehoituksen perustaa työleiriä siis käytännössä keskitysleiriä Saksalaisen esimerkin mukaan. Tällainen oli myös osaltaan Alkkian vankila, sinne sijoitettiin myös poliittisia Suomalaisia vankia jotka olivat mm..ammattiyhdistys aktiivia jne..
Ilmeisesti tämä äitini kertomuksen mukainen vanki oli juurikin sellainen.
Vielä 80 luvullakaan ei äitini ymmärtänyt että miksi joku voidaan vangita mielipiteidensä vuoksi.
Niin tehokasta oli sensuuri 30luvulla ja sodanaikaan.
Silloinhan oli muodissa "Sama Kaiku On Askelten"jne..- Anonyymi
Hei, minulle on kerrottu, että perämaassa on ollut vankileiri syntymäkotini tontilla. Olisi kiva tietää enemmänkin näistä ajoista. Netistä en löydä tietoa perämaan vankileiristä ja sukulaiset eivät muuta ole avannu, kun että sellainen leiri on ollut.. Kiviluoma on aivan lähellä paikkaa, muutama sata metriä..
- P.L
Lukekaa kirja: Köyliist "Se on ninko ihmine" Sotavankileiri n:o 1 Köyliö. Koonnut Köyliö seura. Sivuja 221 paljon vanhoja kuvia. Luen parasta aikaa,on mielenkiintoista tietoa.
- P.T.J
Kyllä siinä on Karvian leiristäkin mainintoja.
- Anonyymi
Tuolla varavankilassa oli tietämäni mukaan vartijoilla moottoripyöriä jotka on myyty tavan kansalaisille . Tietääkö joku . Kotonani oli luultavasti juuri sellainen Jawa
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113585MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691896Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja621014Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33968Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60843- 171834
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768