vuoden vaihteen kaaos

Tulevasta kaaoksesta saatiinkin jo esimakua viikko sitten kun vastentahtoiset venäläiset matkailijat pakotettiin palaamaan takaisin epämiellyttävään kotimaahansa. Lomansa viimehetkiin asti venytetty lähtö kohti likaa puutetta ja korruption lokaamaa kotimaata aiheutti ex. neuvostokansalaiselle tutun tuulahduksen rajan toisen puolen jokapäiväisestä elämästä jo Suomen puolella. Joutuivathan he tuttuakin tutumpaan jonomuodostelmaan, jonka loppupää kiemurteli imatrankosken keskustaan asti, sekä kuutostiellä ties kuinka kauaksi sisämaahan päin. En malta odottaa uudenvuoden vaihdetta joka toivottavasti tuo meille takaisin hetket imatranajojen jälkeen kun koko paikkakunta oli ihmettelemässä loputtomia auto jonoja jotka lamauttivat koko keskustan. On se vaan ihanaa kun rahhaa tulloo tien täydeltä.
0116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


lateksi laitinen kirjoitti:

Tulevasta kaaoksesta saatiinkin jo esimakua viikko sitten kun vastentahtoiset venäläiset matkailijat pakotettiin palaamaan takaisin epämiellyttävään kotimaahansa. Lomansa viimehetkiin asti venytetty lähtö kohti likaa puutetta ja korruption lokaamaa kotimaata aiheutti ex. neuvostokansalaiselle tutun tuulahduksen rajan toisen puolen jokapäiväisestä elämästä jo Suomen puolella. Joutuivathan he tuttuakin tutumpaan jonomuodostelmaan, jonka loppupää kiemurteli imatrankosken keskustaan asti, sekä kuutostiellä ties kuinka kauaksi sisämaahan päin. En malta odottaa uudenvuoden vaihdetta joka toivottavasti tuo meille takaisin hetket imatranajojen jälkeen kun koko paikkakunta oli ihmettelemässä loputtomia auto jonoja jotka lamauttivat koko keskustan. On se vaan ihanaa kun rahhaa tulloo tien täydeltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu