Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Sovituskopissa

Kaupassa on hiljaista kuin huopatossutehtaalla,
ja saan rauhassa kierrellä hyllyltä toiselle
hypistelemässä jos jonkinlaista vaatekappaletta.
Liike suljetaan vartin päästä, mutta sitä ennen
uskon ehtiväni sovittaakin vaatteet.
Käsivarrellani roikkuu parit housut ja toppi,
mutta alusvaateosasto on vielä tutkimatta.
Suuntaan askeleeni pitsisten rintaliivien ja
pikkupöksyjen sekaan. Katseeni nauliintuu aivan
upeaan punamustaan korsettiin, johon kuuluu
stringit ja stay yp-sukat. Haltioituneena nostan
kokonaisuuden syliin, näytän vaatteet myyjälle ja
pujahdan sovituskoppiin. Ripustan vaatteet
henkariin ja riisuudun alusvaatteisilleni.
Tuijotan peilistä kuvaani. Vaaleanpunainen
alusasuni korostaa rusketusta kivasti ja huomaan
keikisteleväni peilin edessä kuin pikkutyttö.
Hymyilen touhuilleni ja napsautan rintaliivit
auki. Ne putoavat lattialle jalkoihini.
Jostain syystä nostan käteni paljaille
rinnoilleni ja teen muutaman kerran hierovan
liikkeen.. Nännini kovettuvat ja rintojen pyöreys
korostuu.. Ilmeeni muuttuu vakavammaksi ja tajuan
olevan varsin himokkaalla tuulella.
Koko ajan peiliin tuijottaen työnnän toisen
käteni pikkuhousujeni sisään toisen hyväillessä
kumpaakin rintaa vuoron perään. Häpykummullani
olevassa kädessäni tunnen, kuinka alapääni
sykkii. Liu'utan käden alemmas ja työnnän sormen
häpyhuulten väliin. Kosteaa.. Ajattelen ja
pyöräytän sormeani muutaman kerran klitoriksen
ympäri. Se tuntuu hyvältä, ja samalla vähän
kiusalliselta, sillä tajuan, että viereiseen
koppiin on tullut joku..
Nostan sovituskopin nurkasta pienen pallin
keskelle koppia ja tiputan pikkuhousunikin alas.
Käyn istumaan pallille, levitän jalkani peilin
edessä täysin auki ja henkäisen näylle. Pieni
punainen ruusunnuppuni kiiltää häpyhuulten
auetessa niiden välistä hieman paisuneena ja
suorastaan kerjää kosketusta.
Alan varovasti hieroa jalkoväliäni ja levitän
kosteutta sormillani kaikkialle haarojeni väliin.
Välillä nuolaisen omaa sormeani maistaakseni,
kuinka kiimaiselta maistun ja lisätäkseni
kosteutta entisestään. Hieron jo kovempaa ja
työnnän lopulta sormen sisääni. Hinkkaan sitä
edestakaisin ja tuijotan herkeämättä peilistä
tuota näkyä. Se kiihottaa ja tuntuu
häpeälliseltä, sillä sitähän masturbointi niin
monelle jostain syystä on.
Voihkaisen kovempaa kuin oli tarkoitus ja tajuan,
että naapurikopissa oleva henkilö tiputtaa jonkin
vaatteen lattialle. Jähmetyn paikoilleni, sormi
yhä sisälläni ja kuuntelen. Seinän takaa joku
kysyy, onko kaikki hyvin. Ääni kuuluu nuorelle
naiselle, siitä olen varma. Rykäisen saadakseni
ääneni kuntoon ja vakuutan kaiken olevan hyvin.
Puna nousee poskilleni kohisten ja olen täysin
nolona. Nainen varmasti arvasi, mitä puuhastelin.
Nousen ylös pallilta ja siirrän sen harmissani
takaisin nurkkaan. Jalkoväliin on jäänyt
kutkuttavan kuuma tunne, joka olisi pitänyt saada
purettua..!
Ihmeekseni kuulen jonkun koputtavan
sovituskoppini oveen. "Niin..?" Saan vaivoin
kysyttyä. "Voisitko auttaa? En saa yksin tätä
vaatetta kiinni.." Tajuan saman äänen, joka äsken
kuului viereisestä kopista, kysyvän. Avaan oveni
ajattelematta, että olen täysin alasti, ja
päästän naisen minun puolelleni. Kyseessä on sama
myyjä, jolle näytin vaatteet tullessani
sovituskoppiin!
Nainen katsoo minua päästä varpaisiin ja kääntyy
sitten selin. Hänellä on yllään todella kaunis,
valkoinen pitsikorsetti, jonka ylimmät hakaset
repsottavat aukinaisena. Tartun niihin
laittaakseni ne kiinni, mutta päätänkin sitten
tehdä jotain hullua. Avaan hakaset yksi
kerrallaan ja riisun vaatteen naisen päältä
kokonaan pois.
Hän kääntyy minuun päin ja tajuamme molemmat
olevamme varsin kiihottuneita. Nainen on kaunis
ja siro. Tummat paksut hiukset ja tuikkivat
silmät. Hän lähestyy minua varovasti lanteitani
koskettaen ja painaa pienen suudelman suulleni.
Kuin odottaen rohkaisua hän vetäytyy kauemmas ja
tuijottaa suoraan silmiini. Nyt minä vuorostani
suutelen häntä, mutta pidempään ja kiihkeämmin
kuin hän ensimmäisellä kerralla. Tämä on
ensimmäinen kerta, kun suutelen naista, ja
huomaan sen tuntuvan hyvältä. Kielemme kohtaavat
ja suudelmassa on täysin erilaista pehmeyttä kuin
yleensä naisen ja miehen välillä.
Naisen kädet kulkevat selkääni pitkin, hyväilevät
kylkiäni ja siirtyvät sitten rinnoilleni. Hän
puristelee, hieroo ja koskettelee niitä
taitavasti. Ihoni regoi tuohon kosketteluun
herkistymällä entisestään, ja kun nainen siirtyy
suutelemaan, nuolemaan ja imemään rintojani ja
nännejäni tunnen olevani 7. taivaassa!
Polvistun naisen eteen ja vedän hänen pienen
pienet alushousunsa pois. Niiden alta paljastuu
kauniisti muotoiltu, tumma, siisti pehko, jota
silitän muutaman kerran kämmenelläni. Painan
pieniä suudelmia naisen reisille, polville,
pohkeille ja taas ylöspäin noustessani säärille
ja tuohon tiheikköön, jota en voi olla
ihastelematta ja koskettelematta.
Nainen vetää minut takaisin ylös, painautuu minua
vasten ja työntää samalla minut seinää vasten.
Rintamme painuvat toisiaan vasten ja hengitämme
raskaasti. Painaudumme yhä enemmän liki, niin
että häpymme hankaavat toisiaan vasten. Jo
pelkästään tämä tuottaa suunnatonta nautintoa.
Kätemme harhailevat ympäri toistemme vartaloita
ja palan halusta saada koskettaa tämän naisen
kaikkein pyhintä..
Hyvin alkanut leikkimme keskeytyy, kun tajuamme
liikkeen olevan suljettu, ja miestenosaston
myyjän, mies itsekin, huhuilevan meidän
pukukoppimme suuntaan. "Julia, oletko siellä?"
Mehen ääni kysyy ja nainen kiinnni minussa vastaa
hänelle myöntävästi. Katson naiseen, Juliaan,
ihmeissäni ja hän painaa sormen huulilleen ja
hyssyttelee minua olemaan hiljaa. "Eikö olisi jo
aika lähteä kotiin?" Miehen ääni jatkaa, ja on
nyt jo paljon lähempänä. Julia mutisee
vastauksensa suudellessaan kaulaani ja kuiskaa
sitten korvaani miehen olevan hänen
poikaystävänsä. Hän katsoo minua pilke
silmäkulmassaan ja vie kätensä kuumaan
jalkoväliini. Hänen sormensä tekevät pyörivää,
hierovaa liikettä klitoriksellani, kun koppimme
ovi avataan ja hämmästynyt silmäpari yllättää
meidät. Julian hymystä rohkaistuneena minäkin
hymyilen söötille kundille ja naurahdan osittain
uteliaana, osittain hermostuneena, kun naiseni
kiskaisee miehensä luoksemme. Hänelle tilanne ei
tunnu olevan ollenkaan kiusallinen, päinvastoin!
Hän kiskaisee samantien paitansa pois ja sulkee
meidät kainaloonsa. Suutelemme ja koskettelemme
hetken aikaa toisiamme sekaisin, ja sitten mies
kehottaa minua ja Juliaa keskittymään toisiimme.
Niinpä Julia ohjaa minut jo tutuksi käyneelle
pallille ja kyykistyy itse eteeni. Hän levittää
jalkani ja siirtää hiuksensa syrjään. Suljen
silmäni ja tunnen, kuinka naisen taitava ja
vikkelä kieli alkaa tehdä temppujaan vaossani.
Kieli työntyy välillä kokonaan sisääni ja välillä
se lipittelee klitoristani härnäävästi. En voi
olla ihmettelemättä sitä taitoa, jolla nainen
nuolee toista naista! En voi kuin purra huultani,
etten huutaisi ääneen!
Silitän Julian hiuksia ja katsahdan mieheen, joka
on ryhtynyt masturboimaan vieressämme. Koko
tilanne on uutuudessaan ja kiimaisuudessaan
minulle liikaa, ja laukean räjähdysmäisesti
kouristellen vasten Julian märkää suuta. Hän
nousee ylös, ja pyyhkii suunsa kuivaksi.
Hänen poikaystävänsä ei ole tullut vielä, samoin
kuin ei Julia itsekään, joten he asettuvat niin,
että Julia kääntyy selin mieheen ja nojaa hieman
etukumarassa peiliin. Mies työntyy häneen
takaapäin ja minä polvistun Julian haarojen
väliin. Samalla, kun mies nai Juliaa rajusti
takaapäin, minä nuolen hänen klitoristaan sen
minkä pystyn ja kerkeän. Huomaan Julian katsovan
peilistä tapahtumaa, eikä heidän kahden
tulemisensakaan kestä kauaa. Kun he lähstyvät
huippua ja kiihdyttävät tahtia entisestään minä
siirrän toisen käteni hyväilemään naisen
kiinteitä rintoja ja toisen miehen kiveksiä. He
saavat valtavan orgasmin lähes yhtä aikaa ja
katselen lumoutuneena, kuinka heidän vartalonsa
taipuvat kaarelle ja kasvoilla on nautinnon ja
tuskan sekainen ilme.
Rauhoituttuamme Julia ottaa käteensä hyllystä
ottamani punamustan korsetin ja huomauttaa, etten
tainnut ehtiä kokeilla sitä ollenkaan. Myönnän,
etten ehtinyt ja kiitän kauniisti, kun Julia
lahjoittaa sen minulle muistoksi tästä
kokemuksesta. ;)
467769
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

saat siitä rahaakin...Kuka jaksaa noin pitkiä
juttuja edes täällä lukea!

Äänestä
  • Jotkut jaksaa. Sellaiset ihmiset, jotka eivät
    kuitenkaan välttämättä halua/viitsi lähteä
    ostamaan Jallua. Mutta onneksi sinun ei tarvitse
    näitä tarinoita lukea!
    Aurinkoista päivää sinullekin! ;)

    Äänestä

  • Just me kirjoitti:

    Jotkut jaksaa. Sellaiset ihmiset, jotka eivät
    kuitenkaan välttämättä halua/viitsi lähteä
    ostamaan Jallua. Mutta onneksi sinun ei tarvitse
    näitä tarinoita lukea!
    Aurinkoista päivää sinullekin! ;)

    Kiitos. :)

    Äänestä

Iips-ääps-ööps... kritiikkiä: joo, oli ihan
mielenkiintoinen mutta "Aurinkoinen kesäpäivä" on
edelleen mun EHDOTON suosikkini. Kenties mulle
nuo "2 naista ja 1 mies" -jutut ei vain nappaa!?!
Parempi ois toisin päin eli 2 miestä ja nainen.
Mut no joo, tää oli vain mun mielipide... Keep on
writing! ;)

Äänestä
  • Joo, ihmiset on erilaisia, enkä itsekään
    välttämättä innostu 2 naista ja 1 mies -jutuista
    niin hirveesti.. Vaikka olen kyllä sitä mieltä,
    että kaikkea on kokeiltava! ;)
    Kuten joistain vastauksista huomaat, oli tää
    joidenkin mielestä kuitenkin hyvä, ja kaikkia ei
    voi aina miellyttää, joten ehkä joku tulevista
    tarinoista on taas sun mieleen?!?!
    Jatketaan harjoituksia! :)

    Äänestä

sinähän kehityt kokoajan!!! kieltämättä aake oli
oikeassa ehkä sinun pitäis harkita kirjoittamista
jollekin lehdelle kun vaan et unohda MEITÄ!!! ja
mikään ei oikeastaan ole liian pitkä luettavaksi,
jos tarina kehityy kokoajan eikä polje paikallaan.

kiihotutko itse kirjoittaessasi vai meneekö se
siinä työn sivussa niinkuin jonkun memon
tekeminen?

oothan lomas jo pitänyt?;-8 (itse keskeinen
ajatus)

Äänestä
  • Moi Max! :)
    Juu, yleensä kiihotun itsekin samalla kun
    kirjoitan, mutta "ammattimaisen viileä ote" on
    kuitenkin säilytettävä! ;) *Hihittää*
    Luuleekohan kukaan enää tämän jälkeen, että mä
    olisin mies?
    Anyway.. Mulla on tossa elokuussa vielä yks
    lomaviikko, mutta siihen on kolmisen viikkoa
    aikaa, joten ainakin lähitulevaisuuden tarinat on
    taattu, mikäli vaan tosiaan aiheet ei lopu
    kesken!
    Niin joo, enkä mä oikein tiedä, olisko musta
    kirjoittamaan mihinkään lehteen.. Mä kirjoitan
    yleensä kaiken maailman juttuja siksi, että
    tykkään kirjoittaa, ja jos siitä tulee sellaista
    pakkopullaa, niin sitä paskaa ei sitten lue
    kukaan!
    Jatketaan mielummin näin!
    Huomiseen! :)

    Äänestä

  • Just me kirjoitti:

    Moi Max! :)

    olen yrittänyt selvittää itselleni minkäläinen
    sinä olet luonnossa mutta aika vaikeeta se kyllä
    on, miehenä en sinua pysty kyllä kuvittelemaan!
    et ainakaan olisi vahav hetero/ miehinen mies.
    lomaltahan sitä tekstiä ammennetaan 8-0.
    kyllähän kaikki tekeminen muuttuu kun sitä
    aletaan rahasta tekemään, en edes tiedä miten
    siinä pitäis menetellä. eilen illalla kun ei
    ollut kauheesti ohjelmaa niin tuli vähän
    surffailtua ja ajattelin sinun
    kirjoituksia.voisit laittaa ne myös yleiseti
    luettavaksi sopiville sivuille. up to you mitä
    teet mutta tämä vois olla sopiva vaihtoehto
    http://zorlim.fiiu.org/pub/tarinat/selvitys.html
    käy kurkkaamassa.
    kaikki me fantasioiden orjat saataisiin
    tekemistä;-)

    Äänestä

  • max kirjoitti:

    *Naurahdus* Niin, äläkä kuvittelekaan mua
    miehenä, jookosta?! Kun en sitä ole! Mun
    naiseuteni kokee pahan kolahduksen, jos mua
    ruvetaan pitämään äijänä! :)
    Ai olet miettinyt, millainen mä olen luonnossa.
    En tiedä miksi nyt sitten kerron, koska
    mielikuvitus on yleensä mukavampi tapa muodostaa
    jostain ihmisestä kuva, mutta kun kerran sitä
    pohdit..
    Olen aika pitkä, hoikka nainen. Hiukset on
    vaaleat ja suht. pitkät. Pukeudun töissä
    jakkupukuihin ja hameisiin, vapaa-ajalla
    tilanteen mukaan sortseista nahkahameeseen ja
    farkuista liituraitahousuihin. Olen iloinen,
    nauravainen, välillä vähän äkkipikainen ja
    lyhytpinnainen tyyppi. Paheina rööki ja ainakin
    näin kesällä turhan usein kumottu siideri. ;)
    Ai niin, ja RAKASTAN SEKSIÄ, mikä ehkä on jo
    tullut ilmi! ;)
    Anteeksi, jos rikoin mielikuvan tummasta ja
    tulisesta kaunottaresta! :)

    kyllähän minä sinua naisena olen aina pitänyt,
    usein aina vaan on niin että kauniin tekstin alta
    paljastuu täydellinen vastakohta, paitsi ehkä
    stephen king joka ei ole kummallakaan tavalla
    kaunis. 8-)
    tummaa, kaunista ja tulista katselin muutan
    vuoden enkä halua enään olla missään tekemisessä
    kyseisen rodun kanssa...
    ikääkin olen yrittänyt arvioda (23-28)
    ilmeisesti älyä sinulle on suotu enemmän kuin
    meille keskiverto kulkijoille...
    mieli musiikkina pidät u2, remiä,ja don huono:ja
    vaikka radiota pääaisiassa kuuntelet?
    jos olet sinkku niin sinun on helpompi tulla
    toimeen miesten kuin naisten kanssa, vaikka
    naisiakin sinulla ystävinä on?
    tälläiseen tulokseen olen sinusta tullut,meneekö
    lähelle?

    älä loukkaannu, en tarkoita pahaa.

    Ikää on 20 ja äo on erään mittauksen mukaan
    korkeampi kuin keskivertokansalaisella. (Tämä ei
    ole omakehua, vaan faktaa!) :)

    Mikään noista yhtyeistä ei oikein kolahda.. Phil
    Collins on ollut nro 1 jo pienestä pitäen.
    Nykyään tulee kuunneltua kaikenlaista
    hömpänpömppää.. ;) Olen oikeastaan varsin
    kaikkiruokainen musiikin suhteen!

    Naisia on ystävinä paljonkin, mutta jostain
    syystä olen aina tullut hyvin toimeen miesten
    kanssa. (Varsinkin työelämässä!) Itse asiassa nyt
    kun rupean miettimään, niin karkeasti sanoen
    puolet parhaista ystävistäni on naisia, puolet
    miehiä. ;)

    Ja seurustelen itseäni hieman vanhemman miehen
    kanssa.

    Joten luonneanalyysisi meni ainakin osittain
    lähelle totuutta!

    aika loogisella päättelyllä mentiin, ja jos olet
    mitä sanot niin ei se kauheesti heittänyt. ikä
    kysymyskin voidaan perustella vanhemman tekijaän
    vaikutuksella, seura muuttaa.
    oikeastaan on hauskaa muodostaa
    mielikuvia "äänen" perusteella ihmisistä.
    luultavasti kaikki kolisee päin p!"#¤%&ä mutta
    mitä siitä.
    olis mukava kysellä lisää mutta joku tunnistais
    kuiteskin, ei sillä että minun
    maineessa/kunniassa olisi enään mitään
    menetettävää:-)(pieni maa tämä suomi)
    saadaanko huomenna lisää lukemista?

    Saatte huomenna lisää lukemista. :)
    Idea on jo valmiina.
    Niin ja ehkä on tosiaan parempi, etten paljasta
    itsestäni enempää, sillä nyt jo joku täällä
    väitti tuntevansa mut..
    ;)

    Äänestä

tässä työpäivän ohella lukea. Vähän raskasta
tavata putkelta noin pitkä teksti, mutta oli
erittäin hyvä.

Äänestä
  • Joo, mulla on taipumusta kirjoittaa aina liian
    pitkiä tekstejä.. Lukiossa, ennen kirjoituksia
    Maantiedon opettaja tuli juttelemaan ja sanoi,
    että mulla tulee olemaan kirjoituksissa vaikeeta,
    kun kirjoitan aina niin pitkästi. Esseetkin
    saattoi olla reippaasti yli 10-sivuisia! :)
    Yo-kirjoituksissa, reaalissa kirjoitinkin sitten
    yhteensä toistakymmentä sivua, ja eximia tuli. :)
    Mutta kiitos palautteesta, mä koitan vähän
    typistää jatkossa! :)

    Äänestä

Mun mielestä nämä jutut on kyllä tosi hyviä...
alkaa kiima niin polttaan et melkeen pitää lähtä
vessaan poistaan painetta...

Äänestä
  • Ai miten niin melkein...ja miten niin vessaan. Mä
    lähden ainakin kaupungille, kauppaan ja etsin
    sovituskopin ja alan siellä masturboida! Ihan
    oikeasti. Saa nähä miten mun käy...terve ny sitten

    Äänestä

  • adam kirjoitti:

    Ai miten niin melkein...ja miten niin vessaan. Mä
    lähden ainakin kaupungille, kauppaan ja etsin
    sovituskopin ja alan siellä masturboida! Ihan
    oikeasti. Saa nähä miten mun käy...terve ny sitten

    Muista kertoa miten kävi!! Liittyikö joku
    seuraan?!
    ;)

    Äänestä

Oon lukenut kaikki noi kirjoittamasi jutut. Hyviä
ovat. Kirjoita vaan lisää jos jaksat. Piristävät
kummasti työpäivää.

Äänestä
  • mun kiitos viesti on poistettu? mitäköhän
    kiellettyä siinä oli?

    Äänestä

  • *kiittää ja kumartaa* :)

    Äänestä

  • Carrie B. kirjoitti:

    mun kiitos viesti on poistettu? mitäköhän
    kiellettyä siinä oli?

    Tosi kummallista! Eipä siinä mun mielestä ollut
    mitään "kiellettyä!" ;) Mutta kiitoksesi
    huomioitiin kuitenkin!

    Äänestä

  • Just me kirjoitti:

    *kiittää ja kumartaa* :)

    Jipii, oli tosi kivaa lukea juttuasi!
    Kaunista ja kiihottavaa.. ;)

    Äänestä

Paine puntissa nousi uskomattomiin lukemiin.

Äänestä

Jep...tulipa käytyä "sovittamassa" shortseja.
Eihän tosielämä kulje kuten fantasia
(onneksikin?) ja ihan yksin sain ilman vieraita
hoitaa homman. Homman jossa ei kauan kestänyt -
kiitos Just me:n kiihottavalle
esileikkitarinalle. Ilman boksereita kävelin
kotimatkan, koska en kehdannut pyyhkiä
eritteitäni kaupan shortseihin. Mietin muuten
sitä, että jos joku olisi nähnyt mitä tein, niin
se olisi varmaan ollut poliisiasia, mutta jos
nainen olisi jäänyt kiinni niin asia ei olisi
ollut niin paha. Jotenkin tuntuu, että jos mies
masturboi sellaisessa paikassa, jossa on
kiinnijäämisen riski, häntä pidetään outona
pervona namusetänä vähintäänkin, mutta jos nainen
tekee saman, hän on seksuaalisuuteensa avoimesti
suhtautuva ihminen...mielipiteitä?

Äänestä
  • *nauraa sydämellisesti* :) :) :)
    En tietenkään voi tietää, että kävitkö oikeasti
    tuollaisella reissulla, mutta jos niin teit, niin
    se on mitä suurin kunnianosoitus mun tarinaa
    kohtaan!!! *SUUKKO!*
    Niin no, en tiedä sitten siitä, että jos nainen
    yllätettäisiin samalla tavalla.. Voi olla, että
    siihen suhtaudutaan paljon kielteisemmin, kun
    kyseessä on mies, mutta tuskin nainenkaan kehuja
    tuollaisesta saisi..? (Pitäisiköhän kokeilla
    joskus?) Ehkä miehissä on enemmän just sellainen
    viuhahtaja-vilauttaja-leima, ja pukukopissa
    runkkaaja tietysti leimattaisiin heti
    pervoksi.. ;)
    Hassua..

    Äänestä

  • Just me kirjoitti:

    *nauraa sydämellisesti* :) :) :)

    Kiva, että runkkaukseni naurattaa =)...nyt kun
    tapahtumasta on jo kulunut sen verran (tunti!!!)
    hymyilyttää itseänikin. Kaikkea sitä tulee
    kiihkossa tehtyäkin, huh huh. Nyt muistellessa
    alkaa itse asiassa jälleen tulla levoton
    olo...kerropas mites itse suhtautuisit jos
    yllättäisit jonkun normaalin oloisen (no tuo on
    tietty aika laimea ilmaus eikä kerro juuri
    mitään...) miehen käteenvetopuuhissa vaikkapa
    tyhjähkön bussin takapenkillä (saattaa perustua
    tositapahtumiin...)

    SAATTAA perustua tositapahtumiin..? :)
    *taas naurattaa*
    Hmm... No en mä oikein tiedä. Jos kyseessä olis
    joku nuorehko, kivannäköinen, siististi
    pukeutunut ja suurinpiirtein selvinpäin oleva
    kundi, niin sitten saattaisin jopa kiinnostuneena
    vaivihkaa katsella.. (Eli tämä ei siis päde 4
    promillen jurrissa olevaan, housuunsa
    paskoneeseen, hieltä ja muilta eritteiltä
    haisevaan, viiskymppiseen denaan..;)

    Itse asiassa vois kuullostaa jopa
    mielenkiintoiselta, jos kyseessä olis joku
    pitkänmatkan dösä ja me oltais ainoat
    matkustajat. Takapenkki olis sellainen aika
    tilava ja mä voisin kysäistä kundilta, tarttisko
    se mahdollisesti apua.. ;)

    Miten itse suhtautuisit, jos yllättäisit
    samanlaisesta tilanteesta naisen koskettelemasta
    itseään..?!
    (Saattaa perustua tositapahtumiin)

    No nyt tietty sanon reteesti, että kysyisin, että
    saanko katsella sun touhujasi ja odottaisin
    vastakysymystä...tosi paikan tullen vaikea sanoa
    että menisikö pupu pöksyihin ja olisin vaiti ja
    katsoisin muualle. Riippuisi varmaan omasta
    fiiliksestä ja - aivan samoin kun sinä sanoit -
    siitä miltä nainen noin muuten vaikuttaisi. Mä
    edelleen väitän, että naisen
    ainakin "puolijulkinen" itsensä hiplailu on
    sosiaalisesti hyväksyttävämpää kuin miehen. Eli
    varmastikin ajatellaan, että se joka tuollaista
    tekee ei voi olla normaali. No normaali en tosin
    haluakaan olla, mutta en silti koe olevani
    mitenkään sairas vaikka mokomaa olenkin
    harrastanut jollain tasolla. Käytännön
    tilanteessa minulla on pokka tosin aina pettänyt
    siinä vaiheessa kun joku ihan oikeasti on
    meinannut yllättää...eli bussissa laitoin kaluni
    takaisin pöksyihin kun joku (ja vieläpä nainen!)
    alkoi lähestyä. Fantasioinut olen useastikin
    asiasta...=)

    No joo, on se varmaan niin, että naisten
    puolijulkinen itsensä hiplailu on hyväksytympää.
    Mutta jos yhtään lohduttaa, niin ainakaan mun
    mielestä et ole pervo, vaan ilahduttavan
    kokeilunhaluinen! :)
    Ja joo, oikeassa olet siinäkin, että tosipaikan
    tullen vois olla hyvin mahdollista, että sitä
    vaan olis niinkuin ei oliskaan ja esittäis
    nukkuvaa.. Mutta eihän sitä koskaan tiedä, jos
    tosiaan sattuis oikee fiilis päälle.. ;)
    Pahastutko muuten, jos lainaan johonkin stooriin
    tätä bussi-ideaa?

    Että pahastunko...voi sua! Mähän odotan ja oikein
    toivon että tekisit niin! Jos mä vaikka saan
    siitä samanlaisen innostuksen ja rohkaisun kuin
    tänään sovituskoppiin menosta... mähän oon
    lomalla niin voisin lähteä bussilla vaikka vähän
    pidemmällekin. Taidan muuten mennä istumaan
    takapenkille...

    Kiva, kiitoksia.. ;)
    Katsotaan, jos vaikka huomiseksi löytyisi jutun
    juoni..
    Ja pakko sanoa: NIIN epäreilua, että sä olet
    lomalla, ja meikä käkkii duunissa viiteen asti
    joka päivä!!! :(

    Jos sua lohduttaa, niin enää kaksi päivää lomaa
    jäljellä...ja vaimoni(!!!! todellakin!!!!) ei ole
    enää lomalla joten minullahan ei ole muuta
    tekemistä kuin lueskella sun juttuja ja käydä
    sovituskopeissa. Nyt on tosin niin rietas olo,
    että aion pyytää illalla vaimoani seuraamaan
    käsieni liikettä...voisin ehdottaa hänelle
    vaikkapa sellaista roolileikkiä, että olen
    sovituskopissa, jossa hän minut yllättää...(en
    kyllä aio paljastaa hänelle mitä tein viime
    kes...eiku aiemmin päivällä.Haluan edelleen
    säilyttää itselläni joitain ikiomia pikku
    salaisuuksia.)
    Vieläkin tarinasi lumoissa...=)

    Kehut jo ihan liikaa. Ei näistä tarinoista mikään
    oo NOIN hyvä ollut! :) Mutta kiitos taas kerran
    silti!
    Ja hei, aina on hyvä idea viritellä oman
    kumppanin kanssa jotain uutta! Voiko teidän talon
    katolle kiivetä? ;)
    Huomiseen, mä lopettelen kohtapuolin työpäivää ja
    kiirehdin kotiin oman kullan luo. Jos vaikka se
    toimis mun muusana seuraavaan episodiin?!?
    ;)

    Äänestä

Hauskoja tarinoita! Kiitos niistä. Varo
vaan/käytä tilaisuutta hyväksi, kohta susta
halutaan tehda julkkis :) Pääset/joudut Mirja
Pyykön haastateltavaksi ja Nyt-liitteen KukaNyt-
henkilöksi ja lopulta saat oman televisio
ohjelman.

btw. sano vielä, oletko sä myös Zeta?

Äänestä
  • Kylläpä täällä nyt tunnutaan ajattelevan, että
    minä ja Zeta olisimme sama henkilö.. Mistä niin
    päättelet?

    Ja kiitos kovasti kehuistasi, mutta omaan tv-
    ohjelmaan on varmasti vielä piiiiiiitkääääää
    matka! ;) Eikä se ihan ensimmäisenä ollut edes
    mielessä, kun tänne ekan stoorin lykkäsin.
    Just me = Wannabe-julkkis..? *kikattaa* :)

    Äänestä

  • Just me kirjoitti:

    Kylläpä täällä nyt tunnutaan ajattelevan, että
    minä ja Zeta olisimme sama henkilö.. Mistä niin
    päättelet?

    Ja kiitos kovasti kehuistasi, mutta omaan tv-
    ohjelmaan on varmasti vielä piiiiiiitkääääää
    matka! ;) Eikä se ihan ensimmäisenä ollut edes
    mielessä, kun tänne ekan stoorin lykkäsin.
    Just me = Wannabe-julkkis..? *kikattaa* :)

    Perusteita, miksi voisit olla Zeta:
    A. Sanoit joskus aikaisemmin kirjoittaneesi usein
    palstalle
    B. Molemmat kirjoittavat hyvin fiksusti, ja
    yhdistän teidät erääseen tuntemaani henkilöön.
    C. Etpä ole tainnut kieltääkään :) (en ole tosi
    kauhean paljon ehtinyt lukea lähiaikoina tätä
    palstaa joten en tiedä vaikka olisitkin kieltänyt)

    Ps. toivon, ettet ole tämä tuntemani henkilö :)

    Äänestä

  • dpm* kirjoitti:

    Kerro lisää niin katsotaan. Ja miten niin toivot,
    etten ole tuntemasi henkilö? Ja onhan tänne
    muutkin kirjoitelleet usein kuin Zeta..
    Mitäs jos tunnet Zetan, muttet minua..? Tai
    minut, muttet Zetaa? Onko mahdollista?
    Minullakin alkaa olla epäilys siitä, kuka sinä
    voisit olla...

    sori, et kyselin niin paljon :) En todellakaan
    tiedä oletko se henkilö, johon tekstisi ja Z:n
    tekstien perusteella assosioin, mutta ei se
    mitään. Tavallaan aika jännä juttu, kun
    "kuullostat/tte" ihan tutultani... Et sä kyllä
    oikeasti aavistakaan, kuka olen... ethän?
    nimimerkin perusteella, ehkä...

    No en ainakaan nimimerkin perusteella aavista
    mitään. Ja ehkä emme sitten tunnekaan toisiamme.
    Siis sinä ja minä. Zetasta en tiedä.. ;)

    Äänestä

  • Just me kirjoitti:

    No en ainakaan nimimerkin perusteella aavista
    mitään. Ja ehkä emme sitten tunnekaan toisiamme.
    Siis sinä ja minä. Zetasta en tiedä.. ;)

    Sano vielä mitä sä aiot opiskella? Mun veikkaus
    Psykologiaa tai lääketiedettä. Menikö oikein?

    Äänestä

  • dpm* kirjoitti:

    Sano vielä mitä sä aiot opiskella? Mun veikkaus
    Psykologiaa tai lääketiedettä. Menikö oikein?

    Jos mä tohon vastaan, niin kaikki mahdolliset
    tutut tunnistaa saman tien. Uravalintani ei ole
    kaikkein tavallisimmasta päästä. Psykologia kyllä
    kiinnostaa, mutta se on varavaihtoehto. ;)

    Äänestä

Tota, onko naisten fantasiat tosiaan tämmöisiä?

Olen huomannut, että naisten kirjoittamissa
teksteissä (Reginan naisen unelmat yms.) on melko
usein samanlaisia elementtejä, kuin miesten
fantasioissa. Esimerkiksi kaksi naista keskenään
uima-altaalla, kaksi naista ja yksi mies, lyhyitä
hameita, ei pikkuhousuja kaupungilla liikkuessa,
seksikkäitä alusvaatteita yms.

Joskus tuntuu noita lukiessa, että ne olisi
kirjoitettu meitä miehiä varten. Luulisin, että
valtaosa miehistä esim. haaveilee kahden naisen
kanssa rakastelusta, mutta esitäpä partnerille
toivomus, että ottaa seuraavan kerran ystävänsä
mukaan.. tulee riita - ainakin luulisin niin.

Äänestä
  • välttämättä ystävää mukaan. kolmannen pyörän voisi
    iskeä vaikka baarista. tietty on ystävyyssuhteita
    joita tuollaiset eivät hetkauta joten sittenhän se
    on ok, mutta jos on epävarma niin kannattaa
    hankkia kolmas pyörä jostain muualta kuin omasta
    ystäväpiiristä.

    naisena voin sanoa, että omat fantasiani ovat mm.
    tämmöisiä.

    Äänestä

kiitoskiitos...
tarinasi ovat melkein parempia, kuin oieka seksi.
voisitko tehdä homotarinan, tai vaikka 2miestä ja
1 nainen...?
...mutta tarinasi ovat oikeasti todella hyviä...
rasmus!!sun oli kans!

Äänestä

Aaaaaaahhhhggggg

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Just me kirjoitti:

Kaupassa on hiljaista kuin huopatossutehtaalla,
ja saan rauhassa kierrellä hyllyltä toiselle
hypistelemässä jos jonkinlaista vaatekappaletta.
Liike suljetaan vartin päästä, mutta sitä ennen
uskon ehtiväni sovittaakin vaatteet.
Käsivarrellani roikkuu parit housut ja toppi,
mutta alusvaateosasto on vielä tutkimatta.
Suuntaan askeleeni pitsisten rintaliivien ja
pikkupöksyjen sekaan. Katseeni nauliintuu aivan
upeaan punamustaan korsettiin, johon kuuluu
stringit ja stay yp-sukat. Haltioituneena nostan
kokonaisuuden syliin, näytän vaatteet myyjälle ja
pujahdan sovituskoppiin. Ripustan vaatteet
henkariin ja riisuudun alusvaatteisilleni.
Tuijotan peilistä kuvaani. Vaaleanpunainen
alusasuni korostaa rusketusta kivasti ja huomaan
keikisteleväni peilin edessä kuin pikkutyttö.
Hymyilen touhuilleni ja napsautan rintaliivit
auki. Ne putoavat lattialle jalkoihini.
Jostain syystä nostan käteni paljaille
rinnoilleni ja teen muutaman kerran hierovan
liikkeen.. Nännini kovettuvat ja rintojen pyöreys
korostuu.. Ilmeeni muuttuu vakavammaksi ja tajuan
olevan varsin himokkaalla tuulella.
Koko ajan peiliin tuijottaen työnnän toisen
käteni pikkuhousujeni sisään toisen hyväillessä
kumpaakin rintaa vuoron perään. Häpykummullani
olevassa kädessäni tunnen, kuinka alapääni
sykkii. Liu'utan käden alemmas ja työnnän sormen
häpyhuulten väliin. Kosteaa.. Ajattelen ja
pyöräytän sormeani muutaman kerran klitoriksen
ympäri. Se tuntuu hyvältä, ja samalla vähän
kiusalliselta, sillä tajuan, että viereiseen
koppiin on tullut joku..
Nostan sovituskopin nurkasta pienen pallin
keskelle koppia ja tiputan pikkuhousunikin alas.
Käyn istumaan pallille, levitän jalkani peilin
edessä täysin auki ja henkäisen näylle. Pieni
punainen ruusunnuppuni kiiltää häpyhuulten
auetessa niiden välistä hieman paisuneena ja
suorastaan kerjää kosketusta.
Alan varovasti hieroa jalkoväliäni ja levitän
kosteutta sormillani kaikkialle haarojeni väliin.
Välillä nuolaisen omaa sormeani maistaakseni,
kuinka kiimaiselta maistun ja lisätäkseni
kosteutta entisestään. Hieron jo kovempaa ja
työnnän lopulta sormen sisääni. Hinkkaan sitä
edestakaisin ja tuijotan herkeämättä peilistä
tuota näkyä. Se kiihottaa ja tuntuu
häpeälliseltä, sillä sitähän masturbointi niin
monelle jostain syystä on.
Voihkaisen kovempaa kuin oli tarkoitus ja tajuan,
että naapurikopissa oleva henkilö tiputtaa jonkin
vaatteen lattialle. Jähmetyn paikoilleni, sormi
yhä sisälläni ja kuuntelen. Seinän takaa joku
kysyy, onko kaikki hyvin. Ääni kuuluu nuorelle
naiselle, siitä olen varma. Rykäisen saadakseni
ääneni kuntoon ja vakuutan kaiken olevan hyvin.
Puna nousee poskilleni kohisten ja olen täysin
nolona. Nainen varmasti arvasi, mitä puuhastelin.
Nousen ylös pallilta ja siirrän sen harmissani
takaisin nurkkaan. Jalkoväliin on jäänyt
kutkuttavan kuuma tunne, joka olisi pitänyt saada
purettua..!
Ihmeekseni kuulen jonkun koputtavan
sovituskoppini oveen. "Niin..?" Saan vaivoin
kysyttyä. "Voisitko auttaa? En saa yksin tätä
vaatetta kiinni.." Tajuan saman äänen, joka äsken
kuului viereisestä kopista, kysyvän. Avaan oveni
ajattelematta, että olen täysin alasti, ja
päästän naisen minun puolelleni. Kyseessä on sama
myyjä, jolle näytin vaatteet tullessani
sovituskoppiin!
Nainen katsoo minua päästä varpaisiin ja kääntyy
sitten selin. Hänellä on yllään todella kaunis,
valkoinen pitsikorsetti, jonka ylimmät hakaset
repsottavat aukinaisena. Tartun niihin
laittaakseni ne kiinni, mutta päätänkin sitten
tehdä jotain hullua. Avaan hakaset yksi
kerrallaan ja riisun vaatteen naisen päältä
kokonaan pois.
Hän kääntyy minuun päin ja tajuamme molemmat
olevamme varsin kiihottuneita. Nainen on kaunis
ja siro. Tummat paksut hiukset ja tuikkivat
silmät. Hän lähestyy minua varovasti lanteitani
koskettaen ja painaa pienen suudelman suulleni.
Kuin odottaen rohkaisua hän vetäytyy kauemmas ja
tuijottaa suoraan silmiini. Nyt minä vuorostani
suutelen häntä, mutta pidempään ja kiihkeämmin
kuin hän ensimmäisellä kerralla. Tämä on
ensimmäinen kerta, kun suutelen naista, ja
huomaan sen tuntuvan hyvältä. Kielemme kohtaavat
ja suudelmassa on täysin erilaista pehmeyttä kuin
yleensä naisen ja miehen välillä.
Naisen kädet kulkevat selkääni pitkin, hyväilevät
kylkiäni ja siirtyvät sitten rinnoilleni. Hän
puristelee, hieroo ja koskettelee niitä
taitavasti. Ihoni regoi tuohon kosketteluun
herkistymällä entisestään, ja kun nainen siirtyy
suutelemaan, nuolemaan ja imemään rintojani ja
nännejäni tunnen olevani 7. taivaassa!
Polvistun naisen eteen ja vedän hänen pienen
pienet alushousunsa pois. Niiden alta paljastuu
kauniisti muotoiltu, tumma, siisti pehko, jota
silitän muutaman kerran kämmenelläni. Painan
pieniä suudelmia naisen reisille, polville,
pohkeille ja taas ylöspäin noustessani säärille
ja tuohon tiheikköön, jota en voi olla
ihastelematta ja koskettelematta.
Nainen vetää minut takaisin ylös, painautuu minua
vasten ja työntää samalla minut seinää vasten.
Rintamme painuvat toisiaan vasten ja hengitämme
raskaasti. Painaudumme yhä enemmän liki, niin
että häpymme hankaavat toisiaan vasten. Jo
pelkästään tämä tuottaa suunnatonta nautintoa.
Kätemme harhailevat ympäri toistemme vartaloita
ja palan halusta saada koskettaa tämän naisen
kaikkein pyhintä..
Hyvin alkanut leikkimme keskeytyy, kun tajuamme
liikkeen olevan suljettu, ja miestenosaston
myyjän, mies itsekin, huhuilevan meidän
pukukoppimme suuntaan. "Julia, oletko siellä?"
Mehen ääni kysyy ja nainen kiinnni minussa vastaa
hänelle myöntävästi. Katson naiseen, Juliaan,
ihmeissäni ja hän painaa sormen huulilleen ja
hyssyttelee minua olemaan hiljaa. "Eikö olisi jo
aika lähteä kotiin?" Miehen ääni jatkaa, ja on
nyt jo paljon lähempänä. Julia mutisee
vastauksensa suudellessaan kaulaani ja kuiskaa
sitten korvaani miehen olevan hänen
poikaystävänsä. Hän katsoo minua pilke
silmäkulmassaan ja vie kätensä kuumaan
jalkoväliini. Hänen sormensä tekevät pyörivää,
hierovaa liikettä klitoriksellani, kun koppimme
ovi avataan ja hämmästynyt silmäpari yllättää
meidät. Julian hymystä rohkaistuneena minäkin
hymyilen söötille kundille ja naurahdan osittain
uteliaana, osittain hermostuneena, kun naiseni
kiskaisee miehensä luoksemme. Hänelle tilanne ei
tunnu olevan ollenkaan kiusallinen, päinvastoin!
Hän kiskaisee samantien paitansa pois ja sulkee
meidät kainaloonsa. Suutelemme ja koskettelemme
hetken aikaa toisiamme sekaisin, ja sitten mies
kehottaa minua ja Juliaa keskittymään toisiimme.
Niinpä Julia ohjaa minut jo tutuksi käyneelle
pallille ja kyykistyy itse eteeni. Hän levittää
jalkani ja siirtää hiuksensa syrjään. Suljen
silmäni ja tunnen, kuinka naisen taitava ja
vikkelä kieli alkaa tehdä temppujaan vaossani.
Kieli työntyy välillä kokonaan sisääni ja välillä
se lipittelee klitoristani härnäävästi. En voi
olla ihmettelemättä sitä taitoa, jolla nainen
nuolee toista naista! En voi kuin purra huultani,
etten huutaisi ääneen!
Silitän Julian hiuksia ja katsahdan mieheen, joka
on ryhtynyt masturboimaan vieressämme. Koko
tilanne on uutuudessaan ja kiimaisuudessaan
minulle liikaa, ja laukean räjähdysmäisesti
kouristellen vasten Julian märkää suuta. Hän
nousee ylös, ja pyyhkii suunsa kuivaksi.
Hänen poikaystävänsä ei ole tullut vielä, samoin
kuin ei Julia itsekään, joten he asettuvat niin,
että Julia kääntyy selin mieheen ja nojaa hieman
etukumarassa peiliin. Mies työntyy häneen
takaapäin ja minä polvistun Julian haarojen
väliin. Samalla, kun mies nai Juliaa rajusti
takaapäin, minä nuolen hänen klitoristaan sen
minkä pystyn ja kerkeän. Huomaan Julian katsovan
peilistä tapahtumaa, eikä heidän kahden
tulemisensakaan kestä kauaa. Kun he lähstyvät
huippua ja kiihdyttävät tahtia entisestään minä
siirrän toisen käteni hyväilemään naisen
kiinteitä rintoja ja toisen miehen kiveksiä. He
saavat valtavan orgasmin lähes yhtä aikaa ja
katselen lumoutuneena, kuinka heidän vartalonsa
taipuvat kaarelle ja kasvoilla on nautinnon ja
tuskan sekainen ilme.
Rauhoituttuamme Julia ottaa käteensä hyllystä
ottamani punamustan korsetin ja huomauttaa, etten
tainnut ehtiä kokeilla sitä ollenkaan. Myönnän,
etten ehtinyt ja kiitän kauniisti, kun Julia
lahjoittaa sen minulle muistoksi tästä
kokemuksesta. ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu