"talostelu muuttunut
Kirjoittanut: reinhard, 14.9.2004 klo 19.15
No ei oppi sinänsä muutu, mutta talostelun tavat ovat selvästi muuttuneet siitä, kun olin pikkupoika 1960 luvulla.
Silloin seurapuhe saattoi kestää kaksikin tuntia.
Puhujan vieressä istui ns. joo-mies. Hänen tehtävänään oli lukea saarnamiehelle teksti raamatusta. Sitten hän istui koko puheen ajan saarnamiehen vierellä ja toisteli: " JOO, NIIN SEON ja AAMEEN !"
Seurapirtissä leijui katossa paksu savupilvi. Siihen aikaan ei pidetty minnään, että tupakoidaan sisätiloissa.
Minäkin muistan nuuhkineeni savua (hyvälle tuoksuu) toteamuksella.
Joskus kun seurapuhe kesti oikein pitkään, alkoi takarivin penkeistä kuulumaan kuorsauksia, kun isännät väsyivät kuuntelemaan.
Sitten kun koitti vihdoin ja viimein väliaika, menivät saarnamiehet ja seurojen silmäätekevät talon perikamariin juustokahveille.
Seurat olivatkin aina ns. ökytaloissa, joissa oli paljon karjaa ja varallisuutta.
Talon emäntä kävi penkeissä supattamassa isojen talojen emännille ja isännille korvaan, että tulla tuonne kamarin puolelle, jossa oli tarjolla kahvin kanssa monenlaista kastettavaa.
Minun vanhempiani ei kutsuttu kamarin puolelle, sillä se kutsu koski vain arvohenkilöitä.
Muu seuraväki sai tyytyä pirtin puolella ja eteisessä kahvitteluun ja tarjolla oli vain puolikuivaa pakkopullaa sakkaveen kera.
Sakkaveeksi sanottiin ennen kahvia, joka oli keitetty toiseen kertaan samoihin höysteisiin.
Seurapuheet olivat ennen tulikivenkatkuisia, joka synnytti herkissä ihmisissä mielenliikutuksia.
Muistan kerran, kun istuin kahden lihavan maalaisemännän välissä ja nämä alkoivat pyöriskellä penkissä levottomasti.
Minulla tuli ahtaan paikan kammo, kun emännät meinasivat litistää minut.
Eipä aikaakaan, kun toinen emännistä ponkaisi ylös alkaen isoon ääneen kiittämään herraa jeesusta.
Minua se liikutti myös ja suorastaan vapisin pelätessäni joutuvani helvettiin, sillä niin huonoksi koin itseni.
Pirtissä tuli kuuma ja tukala olo. Olisin halunnut lähtiä eteiseen, muta siihen aikaan piti istua vakavina penkissä, eikä passannu lähtiä kesken saarnan pois.
Eteisissä seisoskelivat uskottomat, sillä siihen aikaan seurapirteissä tapasivat käydä myös ei uskovaiset.
Sitten huomasin, että karvalakkini oli pudonnut penkiltä huomaamattani lattialle, jota kiihtynyt emäntä talloi kaiken aikaa.
Siihen aikaan parannusta tehtiin julkisesti, koska yleinen käsitys saattoi olla, että syntien anteeksianto oli tapahduttava vain saarnamiehen kautta. Lisäksi anteeksipyytäjän oli saatava huomata, että saarnamies juuri hänelle viittasi kädellä, eikä jollekulle toiselle."
Kirjoittanut: reinhard, 14.9.2004 klo 19.15
No ei oppi sinänsä muutu, mutta talostelun tavat ovat selvästi muuttuneet siitä, kun olin pikkupoika 1960 luvulla.
Silloin seurapuhe saattoi kestää kaksikin tuntia.
Puhujan vieressä istui ns. joo-mies. Hänen tehtävänään oli lukea saarnamiehelle teksti raamatusta. Sitten hän istui koko puheen ajan saarnamiehen vierellä ja toisteli: " JOO, NIIN SEON ja AAMEEN !"
Seurapirtissä leijui katossa paksu savupilvi. Siihen aikaan ei pidetty minnään, että tupakoidaan sisätiloissa.
Minäkin muistan nuuhkineeni savua (hyvälle tuoksuu) toteamuksella.
Joskus kun seurapuhe kesti oikein pitkään, alkoi takarivin penkeistä kuulumaan kuorsauksia, kun isännät väsyivät kuuntelemaan.
Sitten kun koitti vihdoin ja viimein väliaika, menivät saarnamiehet ja seurojen silmäätekevät talon perikamariin juustokahveille.
Seurat olivatkin aina ns. ökytaloissa, joissa oli paljon karjaa ja varallisuutta.
Talon emäntä kävi penkeissä supattamassa isojen talojen emännille ja isännille korvaan, että tulla tuonne kamarin puolelle, jossa oli tarjolla kahvin kanssa monenlaista kastettavaa.
Minun vanhempiani ei kutsuttu kamarin puolelle, sillä se kutsu koski vain arvohenkilöitä.
Muu seuraväki sai tyytyä pirtin puolella ja eteisessä kahvitteluun ja tarjolla oli vain puolikuivaa pakkopullaa sakkaveen kera.
Sakkaveeksi sanottiin ennen kahvia, joka oli keitetty toiseen kertaan samoihin höysteisiin.
Seurapuheet olivat ennen tulikivenkatkuisia, joka synnytti herkissä ihmisissä mielenliikutuksia.
Muistan kerran, kun istuin kahden lihavan maalaisemännän välissä ja nämä alkoivat pyöriskellä penkissä levottomasti.
Minulla tuli ahtaan paikan kammo, kun emännät meinasivat litistää minut.
Eipä aikaakaan, kun toinen emännistä ponkaisi ylös alkaen isoon ääneen kiittämään herraa jeesusta.
Minua se liikutti myös ja suorastaan vapisin pelätessäni joutuvani helvettiin, sillä niin huonoksi koin itseni.
Pirtissä tuli kuuma ja tukala olo. Olisin halunnut lähtiä eteiseen, muta siihen aikaan piti istua vakavina penkissä, eikä passannu lähtiä kesken saarnan pois.
Eteisissä seisoskelivat uskottomat, sillä siihen aikaan seurapirteissä tapasivat käydä myös ei uskovaiset.
Sitten huomasin, että karvalakkini oli pudonnut penkiltä huomaamattani lattialle, jota kiihtynyt emäntä talloi kaiken aikaa.
Siihen aikaan parannusta tehtiin julkisesti, koska yleinen käsitys saattoi olla, että syntien anteeksianto oli tapahduttava vain saarnamiehen kautta. Lisäksi anteeksipyytäjän oli saatava huomata, että saarnamies juuri hänelle viittasi kädellä, eikä jollekulle toiselle."
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olisinpa elänyt noihin aikoihin...
Nykyään seuratoiminta on usein nynnyilyä verrattuna kertomaasi.