Elämä on lyhyt, eikä sen varrella ole välttämättä montaa oikeaa polkua. Kun sen polun kuitenkin arvelee löytäneensä, sille pitää uskaltaa astua, vaikka ei tiedä minne se johtaa.
Ilman rohkeutta voi käydä niin, että joskus myöhemmin huomaa kysyvänsä itseltään; miksen uskaltanut valita tuota polkua, olisiko hän nyt vieressäni ja rakastaisi minua? Vetäisi ihan lähelleen heti aamutuimaan, silittelisi hiuksiani, suutelisi niskaani, sanoisi hyvää huomenta kulta, ihanaa kun olet siinä... Mä rakastan sua.
Mitä sitten jos valitseekin väärän polun? Aina sitä löytää takaisin tielle. Mitä sitten jos joutuu vähän rämpimään matkalla, se kuuluu vain elämään! Jos ei uskalla olla rohkea, miten silloin voi elää täysillä ja tavoitella onnea?
Miksi me teemme asioista tarpeettoman isoja? Kaikki kun on niin suhteellista kuitenkin.
Ajattelepa sitä 6-vuotiasta leukemiapotilasta jonka suurin toive on olla
Jouluna hengissä, ehkä olla jopa kotona, oman perheen parissa ja saada vielä kerran nähdä perheen koira. Kuinka rohkea hän onkaan?
Mutta mitä me teemme, emme uskalla edes katsoa päin, emme hakea sitä katsetta, emme hymyillä, emme ehkä edes moikata, emme poiketa jutulle, miksi? Koska meidän maailmammehan loppuisi heti siihen paikkaan jos jotain rohkenisimme, mikään ei voisi olla suurempaa ja merkityksellisempää, mikään ei voisi vaatia enempää rohkeutta kuin nämä "suuret" asiat... niinkö?
Mistä me tiedämme ettemme me makaa kohta tuon tytön vieressä sairaalassa, tai ole mullan alla jo vuoden päästä itse, samalla hautausmaalla? Elämää ei saisi ottaa itsestäänselvyytenä. Jokainen elämä ja mahdollisuus sen sisällä on arvokas, tuo mahdollisuus voi olla vaikka se viimeinen minkä me saamme. Mikä oikeus meillä on jättää tuo käyttämättä, meille on kuitenkin annettu elämisen lahja, meille on annettu kyky rakastaa, me olemme terveitä, meissä on sisällä paljon hyvää joka odottaa ulos pääsemistä, mikä meidän tekosyymme voi olla?
Ole rohkea. Hymyile, katso, tervehdi, juttele, pyydä kahville. Tee elämästäsi sellainen mihin SINULLA on mahdollisuus. Juuri nyt.
Ilman rohkeutta voi käydä niin, että joskus myöhemmin huomaa kysyvänsä itseltään; miksen uskaltanut valita tuota polkua, olisiko hän nyt vieressäni ja rakastaisi minua? Vetäisi ihan lähelleen heti aamutuimaan, silittelisi hiuksiani, suutelisi niskaani, sanoisi hyvää huomenta kulta, ihanaa kun olet siinä... Mä rakastan sua.
Mitä sitten jos valitseekin väärän polun? Aina sitä löytää takaisin tielle. Mitä sitten jos joutuu vähän rämpimään matkalla, se kuuluu vain elämään! Jos ei uskalla olla rohkea, miten silloin voi elää täysillä ja tavoitella onnea?
Miksi me teemme asioista tarpeettoman isoja? Kaikki kun on niin suhteellista kuitenkin.
Ajattelepa sitä 6-vuotiasta leukemiapotilasta jonka suurin toive on olla
Jouluna hengissä, ehkä olla jopa kotona, oman perheen parissa ja saada vielä kerran nähdä perheen koira. Kuinka rohkea hän onkaan?
Mutta mitä me teemme, emme uskalla edes katsoa päin, emme hakea sitä katsetta, emme hymyillä, emme ehkä edes moikata, emme poiketa jutulle, miksi? Koska meidän maailmammehan loppuisi heti siihen paikkaan jos jotain rohkenisimme, mikään ei voisi olla suurempaa ja merkityksellisempää, mikään ei voisi vaatia enempää rohkeutta kuin nämä "suuret" asiat... niinkö?
Mistä me tiedämme ettemme me makaa kohta tuon tytön vieressä sairaalassa, tai ole mullan alla jo vuoden päästä itse, samalla hautausmaalla? Elämää ei saisi ottaa itsestäänselvyytenä. Jokainen elämä ja mahdollisuus sen sisällä on arvokas, tuo mahdollisuus voi olla vaikka se viimeinen minkä me saamme. Mikä oikeus meillä on jättää tuo käyttämättä, meille on kuitenkin annettu elämisen lahja, meille on annettu kyky rakastaa, me olemme terveitä, meissä on sisällä paljon hyvää joka odottaa ulos pääsemistä, mikä meidän tekosyymme voi olla?
Ole rohkea. Hymyile, katso, tervehdi, juttele, pyydä kahville. Tee elämästäsi sellainen mihin SINULLA on mahdollisuus. Juuri nyt.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kiitos sinulle, juuri tuota kaipasin.
Mut nyt täytyy mennä. Heip.
MINULLA ON JO TOINEN !!
Kaunis kirjoitus ja niin totta. Aloittaja toivottavasti noudattaa omaa neuvoaan myös itse.
kaunis teksti - itse valitsemalle polulle voi toinen heittää kiviä - mutta uskon että polku vielä tielle ohjaa...
Joo hieno pointti, kahden kauppa kuitenkin aina. Ja kuten yksi kirjoittaja kirjoitti, hänellä on jo toinen. Niin on varmaan sillä mun ikävän kohteella, muuten oltaisi juteltu jo aikapäiviä sitten. Kiitti vaan, ei mulle.
Vaikka olisi kasvanut aikuiseksi niin vaikea ymmärtää miten sen ensirakkauden näkeminen alkaa heikottaa, ihan kuin silloin alaikäisenä. En sano että tuollainen rakkaus olisi heikkoutta, enemmänkin hulluutta.
kyllä, mutta vaikka ujo olen, olen joutunut rakkauden ja miehen eteen olemaan aina se rohkea, aloitteen tekijä ja seuraaja ja suhteen asettanut aina kaiken edelle.
nyt ajattelen monen tuollaisen vuoden jälkeen, että jos joku minusta kiinnostuu,(jjos edes kiinnostuu); saa mies olla se aloitteen tekijä, menen kyllä puolitiehen vastaan, mutta en enää itseäni rakkauden takia aio kadottaa enkä paikastani toisen elämässäja vieressä taistella.
Päivä kerrallaan, taivaalla aurinko, kuu ja tähdet, vaikkei aina näy.
Kuitataan mahdottomuudet pois.
vanhan muistolle kynttilään tuli. uuden sydän suli.
Kyllä minee olen ainakin uskaltanut kaiken, mitä olen myös tahtonut. Eri asia mitä ei tahdo.
En sanoisi ehkä että loppuisi siihen paikkaan,
Jos tunteet ovat yhtä syvät, miksi sellaiset kuuluisi haudata?
Sellaisten tunteiden kuuluisi antaa palaa, miksi tyytyä vähempään?
Olen kyllä irl ssa kokenut oikeita menetyksiä joten ymmärrän tätä elämää sitäkin kautta.
Se on avannut silmäni ja opettanut mikä on tärkeää ja mikä on vähemmän tärkeää.
Elämä ei mene minkään oppikirjojen mukaan.
Elämää on vain elettävä ja koettava , sitä kautta tulee viisaus .
Rakkaus on kuten aiemmin jo kirjoitin , maailman tärkein asia.
Itse näen viisaaksi että voisin elää ihmisen kanssa jota syvästi rakastan. Rakkaus itsestään on jo suuri voima, mutta se tekisi minusta ja rakkaastani parempia ja onnellisempia ihmisiä.
Ja se taas vaikuttaa siihen miten suhtaudumme
läheisiimme ja muihin ihmisiin.
Kiitos! Upea kirjoitus!
paljon miettimisen aiheita.