Eipä voi kuin AKT:n jäsenmaksuja maksavana hävetä suuresti koko AKT.n touhuilua.
Väitteet ettei työvuoro kierto toimi ja keskustelu yhteys lakannu toimimasta 1.5v sitten
Lukekaa säännöllisten luottamusmiestapaamisten pöytäkirjat !!
Seuraavassa lainaus avoimuudesta. Kiitos siitä työnantajalle joka auttaa avoimuudellaa paremmin ymmärtämään sitä osaa kuljettaja kuntaa joka varsin epätietoinen lakkoilun syistä.
Läpinäkyvyyden lisäämiseksi laitamme luettaviksi pöytäkirjat johdon ja luottamushenkilöiden välisistä tapaamisista ajalla huhtikuu 2013-lokakuu 2013.
Kyseiset pöytäkirjat auttavat teitä hahmottamaan tapahtumien kulkua paremmin.
Aivan..jos tutustuitte pöytäkirjoihin ehkä ymmärrätte paremmin AKT:n lakkoilun todellisen syyn?
Seuraava "yllätyksellisen" laikoilun aikana rohkenen ehtottaa että kuljettajat
voivat itse ajatellla asioiden todellista laitaa, kuin että ajatus työn tekee AKT:n
luottamushenkilöt puolestamme.
Näin kuljettaja saa itse päättää lakkoileeko pelkästä "voimannäytön " halusta?
Vaiko ajattelee itse ja menee suunniteltuun työvuoroon ilman että pelotellaan
liitosta erottamisella.
MIksi AKT:n taholta ei ole esittää mitään pitävää dokumentia muuta kuin "puheet"
vailla todistus voimaa??
Nobinan ylinjohto toimi esimekkillisen hyvin AKT.n järjästämän ikävän tilanteen aikana.Kiitos siitä
Väitteet ettei työvuoro kierto toimi ja keskustelu yhteys lakannu toimimasta 1.5v sitten
Lukekaa säännöllisten luottamusmiestapaamisten pöytäkirjat !!
Seuraavassa lainaus avoimuudesta. Kiitos siitä työnantajalle joka auttaa avoimuudellaa paremmin ymmärtämään sitä osaa kuljettaja kuntaa joka varsin epätietoinen lakkoilun syistä.
Läpinäkyvyyden lisäämiseksi laitamme luettaviksi pöytäkirjat johdon ja luottamushenkilöiden välisistä tapaamisista ajalla huhtikuu 2013-lokakuu 2013.
Kyseiset pöytäkirjat auttavat teitä hahmottamaan tapahtumien kulkua paremmin.
Aivan..jos tutustuitte pöytäkirjoihin ehkä ymmärrätte paremmin AKT:n lakkoilun todellisen syyn?
Seuraava "yllätyksellisen" laikoilun aikana rohkenen ehtottaa että kuljettajat
voivat itse ajatellla asioiden todellista laitaa, kuin että ajatus työn tekee AKT:n
luottamushenkilöt puolestamme.
Näin kuljettaja saa itse päättää lakkoileeko pelkästä "voimannäytön " halusta?
Vaiko ajattelee itse ja menee suunniteltuun työvuoroon ilman että pelotellaan
liitosta erottamisella.
MIksi AKT:n taholta ei ole esittää mitään pitävää dokumentia muuta kuin "puheet"
vailla todistus voimaa??
Nobinan ylinjohto toimi esimekkillisen hyvin AKT.n järjästämän ikävän tilanteen aikana.Kiitos siitä
Vastaukset 24
Vanhimmat
Hyvä kun ymmärrät edes hävetä moinen nuoleskelija. Sinut pitäis uittaa miestenvessan kusirännin kautta , vaikka naistenvessaa taidat käyttää ja hameen ansaitsisit moinen mielistelijä. Toiset yrittää parannusta oloihin ja yks p...le valmis uhraamaan vaikka mitä kunhan työnantaja on tyytyväinen. Seuraava lakko ja pyrit työhön ,niin takaamme ja alleviivaamme että ruutan letku niskasta kauluksesta sisään ja ruiskutus ja jos et vielä äitiä huuda ,niin munas , jos niitä nyt onkaan , voidellaan tärpätillä. Äitin helmoihin kasvamaan mieheksi vielä tommonen.
Nobinan ylin johto on sosialistien linjoilla, enemmänkin hävettää se että puuttuu se kuuluisa muna tehdä päätöksiä, siis tuntuu että nobinaa johtaa duunarit ei omistajan edustajat mutta nehän on myös palkkarenkejä ja duunareita siinä kuin nämä ratinkääntäjätkin!
On aika kommarifirma, työhöntulotarkastukseen pakotetaan suurin piirtein pyssyn kanssa , luottamusmieheltä kysytyään kaikki asiat mitä voidaan tehdä , osa-aikaisia ei saa olla , että missä on näin tyhmä firman johto jotka kerjää lisälaskua yhtiölle...???? omistajat voisivat pistää nuo vaihtoon alkavat olemaan jo menoerä yhtiölle tyhminen tapoineen ja sääntöineen. Itse yrittäjänä jokainen duunarinihoitakoot sairautensa itse , työntekijät saavat laskuttaa minua en maksa palkkaa kommarikulujen vuoksi vaan he ovat alihankkijoita , ei luottamusmiehiä kun ei ole palkkamuuleja jne...niin toimii tuottava firma!!!nobina on esimerkki mitä tällainen kulurakenne on tuhoamaan firman
Ihmeen hiljaisia suomalaiset ovat, kaikkeen tyydytän ja jos oikeutettu työnseisaus, niin rikkuroidaan ja pillitetään.
Olen ollut aikoinaan portilla, kun mm kuorma-auto kaatui täydessä lastissa , kun rikkuri oli ratin takana, ja kaataja sai sakot ja porukka keräsi sakkorahat, oli henkeä se, olen nähnyt pesäpallomailat ja nyrkit satamissa, rikkurin raukat kusi pelosta housuunsa ja kusivat vielä puoli vuotta jälkeenpäinkin.
Rikkureita myös istuttiin ulos, koko porukka istui ja rikkuri lähti.
Hametta päälle vaan rikkureille ja mielistelijöille.
Kaverit oli oikealla asialla, kun keskustelu loppui, puhuivat nyrkit, näin oli ennen, nyt neidit äänessä.
Talkoo-Taavettikin puhuu asiaa, koska asian ydinhän on tuo, rikkuri on säälittävä, eikä kukaan huvikseen lakkoile.
Ranskassa mm. toinen tyyli, siellä ei liikahda lehtikään, kun toiminta alkaa..
Minä oli työssä ja hyvin mielin.Miksi pitää lakkoilla kun ei ole aihetta?Minusta on ihme että nykyisenä aikana jouku viitsii kiukutella ja aiheuttaa firmalle tappiota.Nobinan johto voisi vielä tasapuolisuuden vuoksi purkaa 10/4 järjestelmän jolla nämä pätkäpäivät saatais pois ja kaikille sama liksa kun sunnuntaityöt jakautuisivat useimpien kesken.
tuota 10/4 on jo osin purettu ja mm. sunnuntai vuoproja on jopa jaettu, jotta saadaan kaikille halukkaille sunnuntai tunteja. Roomaakaan ei päivässä rakennettu, mutta 2 päivässä se osattiin polttaa!
Se on hyvä että ne puretaan sillä eihän missään anneta erioikeuksia jollekkin ryhmälle kansalaisuuteen rotuun ym perustuen.Se että virolaiset tulivat tänne työhön ei oikeuta heitä saamaan erikkoiskohtelua mitä tulee työvuoroihin. Jokainen on täällä vapaaehtoisesti ja tämä pitäisi ymmärtää.Virossa on huutava pula kuljettajista ja se johtuu osin siitä että he ovat siirtyneet meidän työmarkkinoille.Kysymys onkin tienaamisesta eikä niinkään mistään muusta.Miksi heitä pitää kohdella toisin kuin muita jotka työtään tekevät?Tässä lähtee haasta toiseen kerrokseen. Purkakaa kaikki erikoisjärjestelyt niin huomaatte että porukat alkaa viihtymään ja tuntemaan että ollaan kaikki samaa firmaa siinä on meinaan rutosti voimaa!
ihan jees huomannu, että sulla on mahdollisuus vaikuttaa omiin työpäiviisi ja niiden toteuttamisiin? Tuohon on olut mahdollisuus jo vuosia, jo nnen noiden virolaisten isompaa invaasiota. Virolaisia tulee, kun suomalaisille ei työ maista, mutta palkkaa ja etuja halutaan. Virolaisiin toteutetaan aivan samoja työrhtoja, kuin meihin suomalaisiinkin, mutta he tahtovat tehdä mm. yötöitä, joita ei monikaan suomalainen tunnu kaipaavan. Matkustajia ajatellen on hyvä, että on sentään jokin ryhmä joka tahtoo heitä yötämyöden kuskata. Se että tuosta työstä saa asianmukaisen korvauksen, on vain ansaittua, eikä minkään kateuden kohde. Tuo 10/4 asiakin on jo osin kumottu, mutta senkään suhteen ei useimmalla ole mitään pahaa sanottavaa. Jos tahtoo tehdä 10pv putkeen, niin ok. Mä teen vaan 7/3 systeemillä joka mulle riittää, mutta asunkin ihan vaan tuossa toiminta- alueella, joten se jaksotus toimii ja sitä paitti se on mun muiden systeemien suhteen toimiva ratkaisu. Kiitos siitä työnantajalle.
olen muuten koittanut saada omaa kiertoa muutettua mutta kansalaisuus ilmeisesti on väärä(suomalainen)? Mikään ei onnistu mitä tulee listojen säätöön koska sanottiin että niitä on mahdoton muuttaa.
jehan iis, ei kansalaiuus edes suomalaisuus vaikuta mitenkään asiaan. Ittekki olen suomalainen ja silti oon saanut työvuoroja sovitettua tarpeideni mukaan. Maakunnis ei ehkä toimi, mutta täällä PK-seudulla kylläkin.Tosin jos ei ole kyky vastavuoroisuuteen, niin turhaa odottaa mitään spesiaalia pelkän kansallisuuden tai naama pohjalta.
Saitkos housut märiksi kun olit lakon aikana töissä, siis ihan mielihyvästä?
Ennen oli miehet rautaa jne.. ja rikkurit vapisi ja lähti talosta.
Monessa kahakassa olleena, aika kultaa muistot, mutta on ollut vastassa useampikin rikkuri, kun kohdattiin terminaalin takana ja rikkureilla oli kättä pitempääkin, joten minä toimin ja rikkurit lähti juosten pakoon, valitellen vaivojaan..
Ranskassa 80 luvulla oli kahinaa ja kovaaakin, mutta se oli maan tapa.
Suomessa näköjään rikkurinuljat pullistelee, vaikka ovat täysin mitätöntä sakkia.
Lakko on aina oikeutettu, jos muuten ei sopua saa, sinä rikkuri olet valmis nuolemaan työantajan kengät ja takapuolenkin.
Vedäppäs nyt kuule kellosi aikaan olet 70 luvulla nyt eletään vuotta 2013
. . .
ensin mennä töihin ja vasta sitten alkaa puhumaan töiistä tai lakko-oikeuksista. Voitte tuon talkootaavetin kanssa hioa niitä taavettajanne, että luistas paremmin.
Mitä luistamisiin tulee , niin hyvin luisti tärpättisuti ahtaajienkin lakon aikana muutaman rikkurin munat kun voideltiin tärpätillä. Juoksivat senjälkeen silmänkantamattomiin kun eivät jostain kumman syystä voineet paikoillaankaan pysyä ja portista ei sisään päästetty. Loputkin rikkurit oivalsivat olla yrittämättä portin sisäpuolelle sen esityksen jälkeen.
Joukkoliikenteen vois lopettaa koko suomesta mihin sitä tarvitaan? Kun tuo jaguaarikin toimii kuin kultakello. T
taavetti melkoisa fantasioita! Vahvempia pillereitä sun on aika jo pyytää ittelles, sillä ihan sekoboltsi sä oot.
Mikä hyvänsä on jutun aihe, niin ennen pitkää asiaan osallistuu myös
Talkoo-Taavetti ja tuo himonsa sivellä miesten munia.
Eikö tämän suunnan miehille ole ihan baareja ja ravintoloita, jossa samanhenkiset
voivat tapailla toisiaan ja suunnitella toistensa hiplaamista?
talkoo-taavetti varmaan etsii! Suineen on jokapaikassa jossa ei moista kuppahuulta edes kaivata, mutta kun on jo taudin romahduttama, niin minkä itselleen voi. Todellisuudessa ei tuota talkoo-taavettia ei kukaan lienny nähny tai edes kuullu, muuta kuin tällä suolikanavalla. No avohoitopotilaat tunkee itsensä jokapaikkaan, jopa jossa heitä ei kaivta tai tarvita.
Kuka muistaa ahtaajien lakon Kotkan satamassa jossa yksi autokin vähällä kaatua.
Onhan Toopetti hyvä minunlaisillekin outouksille paikkoja olemassa. Vaikka tämä. mixei.com. Sinne olenkin menossa taas 25.11 sinkkubileisiin. Toivottavasti saan houkuteltua ystäväni kelon mukaan.
Asialliset viestit ovatkin tällä palstalla lähes poikkeuksetta niiltä, jotka eivät hyväksy näitä laittomia uholakkoja. Faktoja lakkojen puolesta ei niiden lietsojilta saa moneen kertaan pyytämälläkään.
Älä sieTaavetti puhu mitään ahtaajien lakosta, sillä mie olin siellä, mutta sinuu siel ei näkyny, eikä siu ruuttaas. Sie taidat pilata kaikkiin asiat ku esität tekeväs vaik mitä ihmeitä ja sanrak tekoi, mut et sie kuitekaa misää oo ollu mukana. Ei sinnuu näkyny enempää Mussalos ku Hietaseskaa.
Mussalon muisti lyhyt. Siellä oli kannut täynnä avustuspartio paikalla. Ruiskuttaa ei voinut kun oli lakkovahteja kyseisen auton ympärillä. Ei ammuta omia ruutalla.
älä sie teeitestäs isomåpaa ku mitä oot. Ei sinuu kukaan oo koskaa nähnyt missää ei Mussalos ku muualkaa. Sie oot silkka rolli, etkä tiiä mistää mitään. taijat olla joku höröpää jolla ei oo muuta tekemistä ku seikkailla tääl selittämäs omiais. Sinuuu kukaa ei tunne eikä tunnista , saati tarvii mihilkää. El sie vaa mielikuvis mut oikeesti sinu juttui ei kenekää piä uskoo. Sinuu ku ei oikeest oo ees olemas.