Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Riiputtetuna

Kesämökimme lähistöllä on maatalo, jonka heinätalkoisiin olemme kesävieraat ja mökkiläiset aina tervetulleita. Olin tuolloin 14 vanha ja osallistuin hommiin eka kertaa. Talossa oli samanikäinen tyttö Paula, mutta hän oli vanttera ja moninkerroin vahvempi, kun minä kaupunki juntti. Paulalla oli kaksoisveli Ekku, olimme monissa jutuissa aina leikeissä yhdessä.
Kerran Paula vahingossa tökkäisi heinähangolla minua nivusiin, ei muniin vaan häpyluuhun. Koski pirusti, Paulan iskä tuli ja veti housut alas, katseli ja sanoi, ei sattunut kiveksiin.
Paula sanoi minulle, että tavataan ladolla illalla lypsyn jälkeen,eli n. 20.00
Menin ladolle sovittuun aikaan, Paulakin tuli. Hän pyysi nousemaan heinäkasan ylimpään kohtaan jossa poikkihirret ovat lähellä, sieltä oli kiva hypellä alas. Hypeltiinkin Paulan kanssa, kunnes hän oli valmistellut hirren yli minua varten pienen yllätyksen, Paula kutsui lähelle ja käski kädet ylös. Nyt hän äkkiä sitoi molemmat käteni ja veti hirren yli minut puoliroikkuvaan asentoon, oli kyllä kipeätä.
Paula kertoi, että oli tutkinut veljensä Ekun pippeliä, ja viimeksi kun Ekku oli saammunut poikien ryyppyjuhlien jälkeen. Paula sanoi tutkineensa veljen kiveksiä, kuin se oli sammunut .
Paula sanoi haluavansa tutkia vahingon perinpohjaisesti, koska oli sen myös aiheuttanut. Paula veti minut ladonhirren yli puoliroikkuvaan asentoon, jolloin en voinut olla muuta kun polvillaan. Nyt Paula sanoi tutkivansa aiheuttavansa vahingon, ja samalla Paula veti shotrsini, jossa oli sisähousut, kaiken alas. Paula sanoi, sinulla on "tuppikulli". En oikein tiennyt mitä se tarkoitti, mutta Paula laittoi vahvan ja tiukan etusormiotteen kiveksieni yli ja penikseen, tuntui ihanalle.
Paula on varmaan oppinut jotain maalaistalossa lehmien lypsyllä. Nyt Paula alkoi hyväilemään nousevaa kaluani, mutta ote oli kiveksistä ja peniksestä vahva. Paula yritti vetää esinahkaa taaksepäin, eikä onnistunut, "se on se tuppikulli" Paula sanoi.
Nyt Paula kutitti osittain esilletullutta terskanpäätä sormella, tuo tuntui taivalliselle, sain eroktion, ja Paulan hyväily oli ihanaa, Paula koskettele tiukkaa esinahkaani samalla esinahan ja terskan reijästä, hyväillen esilläolevaa terskaani. Tuloksena sain siemensyäksyn, kaikkaan lopputuloksena oli varmaankin 2 dl spermaa.
Lopulta Paula nuoletti minulla omat spermaiset sormensa, joka ehkä vaikutti tulevaan mieltymykseeni miehen sperman makuun!!
7592
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tuosta on varmaan paljon aikaa, oman sperman maku siis miellytti ?
Paula on varmaan paikkakunnan Domina!

Äänestä
  • Pojat
    oletteko olleet alistettuna ?
    Tytöt
    oletteko tunteneet mukavia tunteita "johtajiidusta"; tyttöihin tai poikiin ?

    Äänestä

Hei, minulla oli saman tyylinen kokemus, kaksi tyttöä halusi nähdä luonnossa pojan kikkelin, niinpä he sitoivat minut aittaan seinätolppiin kiinni ja riisuivat siinä alasti. Hyväilyt olivat tutkimista ja näin jälkeenpäin tosi kivan tuntuista.

Äänestä

Mukavaa luettavaa nuo maalaistalon ekat seksiseikkailut, muistelen itsekin tutkailleen ja runkkailleen heinäkasassa. Tosin yksin.

Äänestä

mikä siinä on et kun on kyse heinäladoista nousee pystyyn se raikas tuoksu ja se miliöö ja kumparit josta varret käänety kaksinkerroin ja likaiset ja hikiset vaatet liian kivaa

Äänestä

Olin 15-vuotias ja tietenkin rajusti kiinnostunut mopoista, ajelin itse veljeni vanhalla isopyöräisellä mopolla ja katselin kateellisena saman luokan tyttöjä, joilla oli uusia mopoja ja rikkaimmilla oli mopoautot. Sara ja Emma tiesivät haluni ajaa mopoautoa, usein he kiusoittelivat asialla. Yllätyin, kun he kerran sanoivat minun saavan ajaa peräti 30 km, jos suostun "juttuihin". Olimme yläasteen viimeisellä ja kohta lopultakin koulu loppuu. Tytöt sanoi, että jos ajan Emman mökille, niin saan ajaa heidän mökkitien n 15 km suuntaansa. Sovittiin, että ajan omalla mopollani sinne mökille ja tytöt tulee mopoautolla. Olin paikalla jo ennen tyttöjä ja ihmettelin hienoa mökkiä, lopulta kuulin mopoauton putputtelevan paikalle ja innoissani hyppäsin rattiin. Palattuani mökille tytöt pyysivät minua pukeutumaan heidän antamiin pikkuhousuihin ja t-paitaan, pikkarit oli aika pienet ja paljastavat, t-paita mahtui juuri ja juuri päälleni. Aavistelin mitä tuleman pitää, ja samoin aavisteli kaluni. No tytöt sanoivat haluavansa nähdä märkäpaita kisailijan, he määräsivät minut seisomaan teranssin viereen ja kaatoivat teranssilta päälleni kylmää järvivettä (toukokuu), nyt he sitoivat käteni ylös teranssiristikkoon ja jalat hiukan erilleen sidottiin myös, päähän laitettiin kangaspussukka, joten en nähnyt mitään. Tunsin kuinka kädet alkoivat tunnustella paitaa ja pikkuhiljaa alavatsaa, minulla oli pikkarit jalassa ja kalu alkoi nousta eikä se enää mahtunut olemaan pikkareissa, vaan tuli alareunasta ulos ja kuminauha oli kiihottavan kireä, tytöt tutki kivekseni tarkkaan, heitä kiinnosti kuinka kivekset kutistuu kylmässä. Lopulta tytöt repäisivät pikkarit pois ja alkoivat runkata kaluani, tulin tietenkin heti ja kuulin, että tytöt maistelivat spermaani. Nyt he olivat nähneet riittävästi ja käskivät minua poistumaan, he jäivät varmaankin harrastamaan tyttöjen välisiä leikkejä. En ollut tapahtumasta pahoillani, päin vastoin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Bi mies 55v kirjoitti:

Kesämökimme lähistöllä on maatalo, jonka heinätalkoisiin olemme kesävieraat ja mökkiläiset aina tervetulleita. Olin tuolloin 14 vanha ja osallistuin hommiin eka kertaa. Talossa oli samanikäinen tyttö Paula, mutta hän oli vanttera ja moninkerroin vahvempi, kun minä kaupunki juntti. Paulalla oli kaksoisveli Ekku, olimme monissa jutuissa aina leikeissä yhdessä.
Kerran Paula vahingossa tökkäisi heinähangolla minua nivusiin, ei muniin vaan häpyluuhun. Koski pirusti, Paulan iskä tuli ja veti housut alas, katseli ja sanoi, ei sattunut kiveksiin.
Paula sanoi minulle, että tavataan ladolla illalla lypsyn jälkeen,eli n. 20.00
Menin ladolle sovittuun aikaan, Paulakin tuli. Hän pyysi nousemaan heinäkasan ylimpään kohtaan jossa poikkihirret ovat lähellä, sieltä oli kiva hypellä alas. Hypeltiinkin Paulan kanssa, kunnes hän oli valmistellut hirren yli minua varten pienen yllätyksen, Paula kutsui lähelle ja käski kädet ylös. Nyt hän äkkiä sitoi molemmat käteni ja veti hirren yli minut puoliroikkuvaan asentoon, oli kyllä kipeätä.
Paula kertoi, että oli tutkinut veljensä Ekun pippeliä, ja viimeksi kun Ekku oli saammunut poikien ryyppyjuhlien jälkeen. Paula sanoi tutkineensa veljen kiveksiä, kuin se oli sammunut .
Paula sanoi haluavansa tutkia vahingon perinpohjaisesti, koska oli sen myös aiheuttanut. Paula veti minut ladonhirren yli puoliroikkuvaan asentoon, jolloin en voinut olla muuta kun polvillaan. Nyt Paula sanoi tutkivansa aiheuttavansa vahingon, ja samalla Paula veti shotrsini, jossa oli sisähousut, kaiken alas. Paula sanoi, sinulla on "tuppikulli". En oikein tiennyt mitä se tarkoitti, mutta Paula laittoi vahvan ja tiukan etusormiotteen kiveksieni yli ja penikseen, tuntui ihanalle.
Paula on varmaan oppinut jotain maalaistalossa lehmien lypsyllä. Nyt Paula alkoi hyväilemään nousevaa kaluani, mutta ote oli kiveksistä ja peniksestä vahva. Paula yritti vetää esinahkaa taaksepäin, eikä onnistunut, "se on se tuppikulli" Paula sanoi.
Nyt Paula kutitti osittain esilletullutta terskanpäätä sormella, tuo tuntui taivalliselle, sain eroktion, ja Paulan hyväily oli ihanaa, Paula koskettele tiukkaa esinahkaani samalla esinahan ja terskan reijästä, hyväillen esilläolevaa terskaani. Tuloksena sain siemensyäksyn, kaikkaan lopputuloksena oli varmaankin 2 dl spermaa.
Lopulta Paula nuoletti minulla omat spermaiset sormensa, joka ehkä vaikutti tulevaan mieltymykseeni miehen sperman makuun!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu