Kertokaa millaiset vanhemmat/koti/kasvatus teillä oli

Omanne?

Ihan mielenkiinnosta, onko jäänyt traumoja omasta lapsuudestanne?

Kerron omani, olimme ulospäin hyvin toimeentuleva ok perhe. Isä tienasi kivasti, äiti kotiäiti.
Etenkin isä oli todellinen supliikkimies, äitikin aika hyvä siinä.

Kotona oli kuitenkin aivan jotain muuta, erittäin kireä, sairas ja pelottava ilmapiiri.
Isä ja äiti riitelivät todella usein ja rajusti. Isällä oli paljon muita naisia, äiti raivosi näistä naisista, isä antoi sen jälkeen nyrkin laulaa.
Äiti ei ollut mikään alistuva nainen, vaan vaikka olikin isän kanssa, kirosi ja huusi ja kiljui isälle. Itse asiassa äiti oli tosi laiska, luulen että silti oli isän kanssa koska isä toi kivasti rahaa taloon ja äiti sai vain olla, lapsiahan äiti ei koskaan ollut hoitanut, vain ne pakolliset jutut. En koskaan muista että äiti olisi edes aamiaista tehnyt. Korkeintaan kun koulusta tuli, oli jotain soosia tehnyt. Meillä oli myös aina sekaista ja aika paskaista.

Äiti oli aina todella kylmä, ilkeä, masentava, pelottava. Muistan vieläkin hänen ilkeän katseensa.
Isä oli välillä jopa ihan mukava...
Meitä lapsia ei hakattu, en ainakaan sellaista muista. Sen sijaan etenkin äiti kiljui ja huusi aivan kaikesta, joka päivä sai kuulla huutoa, pienen pienistäkin asioista. Vastaan ei saanut sanoa missään ja kaikessa oli toteltava samalla sekunnilla.
En oikeastaan koskaan muista että äiti olisi ollut iloinen. Oli niin täydellisen kylmä ja veemäinen ihminen. Koskaan äiti ei halinut tai ottanut syliin. Isä sen sijaan kyllä naureskeli paljonkin, haliskeli sun muuta.

Kumpikaan ei käyttänyt alkoholia joten viinanhuurua ei näihin sisältynyt.
Lasten olisi aina pitänyt olla kauniita laihoja ja hyvin käyttäytyviä. Vaikka olin hoikka lapsi, koin aina olevani lihava.
Äiti ja isä olivat kumpikin todella itsekkäitä, joka asiassa.
Isän puolelta muistan sellaista jopa pienimuotoiseen pedofiliaan viittavaa toimintaa, muistan outoja juttuja, että otti esim tissin kohdalta joskus kiinni... Ja katseli vähän silleen jos oli alasti saunassa.

Kumpikin oli tosi seksuaalinen ja muistan miten jouduimme kuuntelemaan yököttävää huohotusta ja ryskytystä ja pervoilua kun makkarit olivat vielä vierekkäin. EI tosiaan sellaista mitä pieni lapsi haluaa kuunnella illalla ja yöllä.
Kaikenkaikkiaan lapsuus oli turvaton, pelottava, hyvin stressaava. Aina sai pelätä milloin joko isä ja äiti aloittavat hirveän tappelun tai milloin lähinnä äiti saa raivokohtauksen ja huutaa ja elämöi hulluna esim. minulle.

Minulle on jäänyt näistä traumoja, joista pikkuhiljaa olen päässyt eroonkin...
Ja omat lapseni olen kasvattanut aivan päinvastaisesti, hurjasti rakkautta, syliä, yhdessä tekemistä, huolehtimista, naurua, iloa, huumoria, aina voi puhua minulle mistä vaan eikä tarvitse pelätä.

3

266

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • perheonpahin

      Minulla on ollut samanlainen lapsuus tai on edelleen olen nyt 21 ja asun vielä vanhemmillani. He uhkailevat ja kiristävät että en saa muuttaa..

    • lapset ja vanhemmat

      Sen verran täytyy kyllä tota "ryskytys" asiaa kommentoida ettei se ainakaan minulle ole aiheuttanut traumoja vaikka nukuin samassa huoneessa!
      Lähinnä huvittaa :) , ihmisiähän ne vanhemmat on ja ihminen on seksuaalinen olento. Seksuaalittomuus on jotenkin luonnotonta ja jopa sairasta.

    • 19+10

      Meillä myös 70-luvulla äiti oli kotirouva ja isä kunnassa näkyvällä paikalla ja hyvin koulutettu, tillitalo ja "onnellinen perhe". Koulutuksensa ja tärkeän työnsä takia hän ehkä tunsi olevansa meitä kaikkia yläpuolella ja kaikki perheessä tehtiin aina isän mukaan. Isä teki pitkää päivää ja työ oli aina nro 1.

      En muista koskaan olleeni isän sylissä enkä vieläkään osaa suhtautua isääni normaalisti, koen aina olevani liian huono. Jos joudun isän kanssa automatkalle kahdestaan, en osaa puhua mitään kun pelkään että sanon isän mielestä johtain tyhmää (olen siis 54 vee). Isänpäivänä jo nykyään halaan tätä puolisokeaa ja puolikuuroa, mutta se ei ole luontevaa, menee väkinäisesti.

      Isä mökötti kotona, meillä saatettiin olla viikkokausia puhumatta jos hän oli meihin lapsiin tyytymätön. Jos sain kokeista 9, isä sanoi että mahtoi olla helpot kokeet, kaikki muut sai varmaan kympin. Kerran minut pahoinpideltiin teininä ja isän kommentti oli vain että Hah, mitäs läksit.

      Edelleen isä kohtelee oven taakse tulevia mustalaisia paremmin kuin omia lapsenlapsiaan.

      Äiti oli ihana mutta kahden tulen välissä aina, koitti luovia parhaansa mukaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2260
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      70
      889
    4. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      872
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      554
      789
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      697
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      660
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      610
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe