Hei. Olen sairastanut masennusta kuusi vuotta. Nyt tuntuu että elämäni on solmussa, eikä hoitohenkilökunta ymmärrä kuinka huonosti minulla menee. Sanovat vain "on ihmisiä joilla menee paljon huonomminkin" - mitä sen pitäisi minua auttaa?
Olen töissä henkilökohtaisena avustajana ja tykkään sekä työstäni että avustettavastani. En kuitenkaan jaksa päivittäisiä sosiaalisia suhteita - tarvitsen ainakin muutaman päivän viikossa, jolloin saan olla vain yksin kotona, eikä tarvitse kohdata ihmisiä kasvokkain. Olen jo pitkään ollut päivittäin töissä ja tehnyt ylitöitäkin ilman palkkaa, ja kohta pitäisi taas mennä töihin. En millään jaksaisi.
Avustettavani pärjääminen on suurilta osin vastuullani, joten en voi vain soittaa ja sanoa, etten vain yksinkertaisesti jaksa tulla tänään töihin. En siis keksi mitään muuta selvitystä koko sotkuun kuin ottaa yliannostus lääkkeitä ja hetkeä myöhemmin soittaa ambulanssi.
En siis ottaisi yliannostusta pelkkien töiden takia, vaan myös että hoitohenkilökunta ymmärtäisi, että minä ihan oikeasti en jaksa enää.
Ainoa asia, mikä mietityttää on, kuinka helposti ihmisiä laitetaan pakkohoitoon? Olen nuori aikuinen ja asun yksin, ja minulla on koiranpentu. Koiranpentua en voi laittaa pitkäksi aikaa hoitoon, ettei se unohda minua. En muutenkaan haluaisi osastohoitoon, toivon vain että saisin oikeasti apua, enkä vain pääntaputtelua.
Millaisia kokemuksia teillä muilla on? Onko pakotettu hoitoon, vaikka on periaatteessa ihan järjissään, mutta jaksaminen vain huono?
Olen töissä henkilökohtaisena avustajana ja tykkään sekä työstäni että avustettavastani. En kuitenkaan jaksa päivittäisiä sosiaalisia suhteita - tarvitsen ainakin muutaman päivän viikossa, jolloin saan olla vain yksin kotona, eikä tarvitse kohdata ihmisiä kasvokkain. Olen jo pitkään ollut päivittäin töissä ja tehnyt ylitöitäkin ilman palkkaa, ja kohta pitäisi taas mennä töihin. En millään jaksaisi.
Avustettavani pärjääminen on suurilta osin vastuullani, joten en voi vain soittaa ja sanoa, etten vain yksinkertaisesti jaksa tulla tänään töihin. En siis keksi mitään muuta selvitystä koko sotkuun kuin ottaa yliannostus lääkkeitä ja hetkeä myöhemmin soittaa ambulanssi.
En siis ottaisi yliannostusta pelkkien töiden takia, vaan myös että hoitohenkilökunta ymmärtäisi, että minä ihan oikeasti en jaksa enää.
Ainoa asia, mikä mietityttää on, kuinka helposti ihmisiä laitetaan pakkohoitoon? Olen nuori aikuinen ja asun yksin, ja minulla on koiranpentu. Koiranpentua en voi laittaa pitkäksi aikaa hoitoon, ettei se unohda minua. En muutenkaan haluaisi osastohoitoon, toivon vain että saisin oikeasti apua, enkä vain pääntaputtelua.
Millaisia kokemuksia teillä muilla on? Onko pakotettu hoitoon, vaikka on periaatteessa ihan järjissään, mutta jaksaminen vain huono?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Älä lähde leikittelemään myrkyillä. Suuri määrä lääkkeit'ä voi jo vauroittaa hetkin pysyvästi aivosoluja ja rasittaa elimiä. Nyt menet vain lääkäriin ja kerro että et jaksa ja tälle hoidokillesi on järjestettävä mu hoito. Pitää myös tehdä selvät rajat ettei hoida liikaa ja väsytä itseään piippuun. Vaikuttaa, että ole yliväsynyt ja tarvitset lepoa.
Kerro myös että asiakkaasi voi kärsiä uupumuksestasi.
Kiitos. Lähden kohta käymään vielä töissä ja huomenna soitan hoitopaikkaani ja pyydän kiireellistä juttuaikaa. Pahin ahdistus meni ohi pienillä torkuilla rakkaan kisun kanssa, ja nyt vain yritän selvitä huomiseen, kun psykiatrian keskus on taas auki... Illat ovat pahimpia, mutta toivon että kestän..
Ei pelkästä masennuksesta pakkohoitoon laiteta. Onneksi. Sitä ei tarvitse pelätä. Sulla on ehkä myös burn-out.
Mutta älä missään nimessä ala lääkkeillä leikkimään. Tuhoat pahimmillaan vain elimistösi loppuiäksi. Kyllä apua saa ilman ylilyöntejäkin!
"Onko pakotettu hoitoon, vaikka on periaatteessa ihan järjissään, mutta jaksaminen vain huono?"
Minut pakotettiin hoitoon Harjavallan suljetulle, vaikka enemmän tuntui kallonsisäiseltä paineelta tai aivo(lisäke)kasvaimelta kuin bipolta. Satakunnan sairaanhoitopiirillä on vakava tarkkaavuus- ja ylivilkkaushäiriö (ADHD).
Ota sairasloma ja helli ja hoivaa itseäsi. Ilman syyllisyyttä.
Luulen sun olevan rehellinen ihminen. Tiedän omista kokemuksistani aivan samanlaista. Tein omaa työtäni innolla jokin aika sitten, mutta sosiaalista näyttelemistä ja kulissien vetämistä en halunnut ja jaksanut lopulta ja sanouduin irti. Olen ollut nyt kolmisen vuotta vapaalla ja voin sanoa että olen nauttinut täysin rinnoin, koska olen voinut tutkia itseäni, mitä todella haluan, ilman työn tuomia paineita.
Vaikka seuraava voi tuntua ehkä liian totuudelliselta niin sitä se on: nyt ollessani työttömänä minulla on oma asunto, saan työmarkkinatuella riittävästi ruokaa, ja maksan pienen sähkölaskuni ja mobiililaskuni ihan helposti. Kaikki muu on minulle näiden velvoitteideni jälkeen kevyttä luppoaikaa. Mutta toisaalta(sillä kaikki asiat sitä ovat) olen voinut kehittää itseäni koko ajan luovasti ja kaikin puolin monipuolisemmin kuin koulu- ja opiskeluaikoina, koska koulu- ja opiskeluaikoja sitoivat aina niiden myötä tapahtuvat sosiaaliset suhteet. Yksinkertaisesti ei vain voinut keskittyä opiskeluun niin, miten olisi pitänyt muka pystyä. Minulla meni suurin osa ajasta itsensä puolustamiseen. Ettei siis joutunut kiusatuksi. Eli: onko tällaisessä elämässä mitään järkeä. Mielestäni nyt on. Nyt ymmärrän asioiden taustat syvällisesti. Ymmärrän myös, milloin kannattaa lähteä liikkeelle. Aikaisemmin lähdin aivan liikaa liikkeelle, ja vain häiritsin muita ihmisiä, ja tästä se oma ahdistuskin kumpusi. Siis aivan turhista tekemisistä. Tarkoitan nyt vaikka palkkani juoksi niin se kaikki oli aivan turhaa sittenkin. Ja kun sisimmässäni syvällä tajusin tekeväni liikaa jonninjoutavaa työtä niin se laukaisi minussa koko ajan selitämätöntä ahdistusta.
Tällä hetkellä mieleleni lepää terveessä sielussa ja ruumis sen mukana myös koko kokonaisuutena. Suosittelen sinullekin vaikka jopa välivuoden pitoa, jolloin aivan kai kes sa ' rau has sa mietit, mitä sinä todella haluat elämältä. Se ei ole sinulta pois, vaan päinvastoin. Et tule katumaan.
T. kaiken kokenut - turhaksi havainnut
kohoitoon. Kolleega passitti pakkohoitoon mutta kuinkas kävikään! Tekstien potilas(lääkäri) otti ohjat käsiinsä ja parantui, ei synt.lääkkeillä vaan kolmella hyötybakteerilla! Po lääkäri on nykyään virassa ja osaa varmasti auttaa kvht-altistunutta potilasta:
http://www.s8.createphpbb.com/home/viewtopic.php?p=180&highlight=&mforum=home#180
Ennen pakkohoitoa pitää tehdä ehdottomasti nuo testit:
http://maitohappobakteeri.omasivu.fi/
Siis mitä ihmettä? Teet ylitöitä ilman korvausta?! Jos olet sairas, lähdet sairaslomalle that´s it. On olemassa tässä elämässä muutakin pelkkä työnteko, ja aina löytyy joku paikkamaan työtäsi. Vai haluatko mielummin kohdata lopullisen burn outin?
Pelkästä masennuksesta ei pakkohoitoon joudu, mutta lääkkeiden yliannostuksesta joutuu osastolle, kunnes katsovat ettet ole itsellesi enään vaaraksi. Solmi ihmeessä nykyisen työsi ehdot itsellesi suotuisiksi, tai muunlaiseen ammattiin /KELAN sairauspäivärahaan, kierre vain ruokkii itseään ja pahenee. Voimia ja tsemppiä jaksamiseen :) !
"Lääkkeiden yliannostuksesta joutuu osastolle" ihmetyttää! Lääkärit itse siinä tapauksessa ajavat pakkohoitoon, kun määräävät liian isoja vuorokausiannoksia. "Katsokin, että otat joka pillerin", Harjavallan sairaalan ylilääkäri uhosi rikoslain LUKU 21 §5:n vastaisesti. Samoin hän ei maininnut sanaakaan sivuvaikutuksista, joten hän toimi tuoteturvallisuuslain vastaisesti.
Pitäisi lopettaa pakkohoito EU-Suomesta!
Kyllä, voi joutua pakotetuksi hoitoon, vaikka kokisi itsensä oikeasti ihan täysjärkiseksi.
Tiedän tapauksen, jossa raivopäinen puoliso pakotti puolisonsa hakeutumaan hoitoon, ja vain toisen mielipiteiden takia, kun tämä ei voinut hyväksyä jotain vastenmielistä asiaa, vaan vaikkapa nirpisti nenäänsä, käänsi päänsä pois tai sanoi ääneen, että ei voi sietää tuollaista! Ei kuulemma ollut oikeutta sanoa sellaista ääneen tai esittää muuten inhoavansa kyseistä asiaa. Tästä johtuen puoliso raivostui ja pakotti toisen hakeutumaan hoitoon, sai siten itselleen vahvemman aseman ja voi muille ilmaista, että puoliso on mielisairas, ja oma raivopäisyys jäi muilta siten jopa huomaamatta, vaikka tuottikin itselleen usein hankalia tilanteita,
Näin saatiin täysin oikeutettuja mielipiteitä esittävä pakotettua hoitoon ja hänestä tehtiin mielenterveyspotilas, vaikka hoitoa raivokohtauksien hallintaan olisi oikeasti tarvinnut se toinen...
Talous, työpaikka, asema, kaveripiiri, sosiaalisuus ... näillä selviää, mutta vähemmän varakas, huonommassa asemassa oleva, itsekseen viihtyvä ja vähemmän joka paikassa häärävä saadaan helposti leimattua mielenterveysongelmaiseksi. (on muuten useimmiten nainen!)
Toki tuollainen toisen käytös (raivo, väkivalta, uhkailu, oudot tempaukset, ...) vaikuttaa tarvetta keskustella jonkun kanssa ja siksi hoitoon pakottamisesta olikin vain hyötyä! Onhan siellä sitten kaikki tapahtumat kirjattuna vastaisen varalle ...
Jouduin mäkin pakkohoitoon vaan siitä syystä etten käynyt kymppiluokkaa.Peruskoulun olin kyl suorittanu mut olisin pitäny välivuoden ja menny opiskelemaan,se vaan ei sit käynyt.Kaksi kertaa aikaisemmin olin ollut ihan syystäkin osastolla ja mut oli sit jo leimattu ihan sekopääksi joka ei osaa päättää omista asioistaan.Sit taas kaveri ei päässyt osastolle vaikka se yritti pitkään,itsemurhaakin yritti ja ei silti.No seuraava yritys sit onnistui..
Loman tarpeessa olet. Valtio ei myönnä sairaslomia psyykkiseen ahdistukseen / väsymykseen vaikka pitäisi. Kaikki menee vaikeimman kautta, eli pitää tosiaan yrittää itsemurhaa ennen kuin saa lomaa.
Järkevämpi vaihtoehto on se, että lopetat työn. Jos sinulla on rahaa säästössä, kestät karenssin. Kelalta saa asumistukea ja loppuosan joko työkkäristä tai sossusta, mutta täytyy olla listoilla.
Hei kuule kulta pieni. Ei kaikkia ihmisiä ole luotu kestämään työpaineita ja vastuuta ja sun muuta, mitä yhteiskunta meiltä nykyisin vaatii. Olet herkkä ja uuvut ja masennut helposti. Et ole tosiaankaan mikään "toivoton tapaus", sillä pystyt tekemään vastuullista työtä ja rakastamaan noita pieniä lemmikkejäsi ja kantamaan näistä vastuun :-) Älä yritä mitään huomiotaherättämistemppuja, sinulta vain yksinkertaisesti puuttuu luotettava tukiverkosto ja sinun on nyt pärjättävä, tuli mitä tuli.
Jos nykyinen hoitohenkilökunta ei jaksa ottaa sinua tosissaan, niin hae juttuseuraa muualta. Soita vaikka seurakunnan palvelevaan puhelimeen ja puhu. Siskoni sai akuuttiajan seurakunnan perheneuvonnasta ja siellä tosi kiva nuori nainen näki siskoni ongelman ytimeen paljon selvemmin kuin kukaan lääkäri.
Et sinä pääse pakkohoitoon, jos ei ole vakavaa itsetuhoisuutta tai mielenterveyden järkkymistä taustalla. Jos näitä on taustalla, niin sitten sinne pakkohoitoon kyllä joutuu melkein pelkästään avaamalla suunsa lääkärille. Ei maksa vaivaa, kannattaa yrittää muita konsteja.