Mikä on tuon erikoisen laatoituksen tarkoitus Alanyan jalkakäytävillä. Vuosi sitten en niitä huomannut. Olen vain utelias.
Jalkäkäytävillä erikoinen laatoitus
Utelias-ko
9401
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Lienee tarkoitus, että on helpompi liikkua.
Ei kyllä ollut helpompi liikkua, hankalaa kävellä sen laatoituksen päällä. Jakoi jalkakäytävän kahtia, Paikalla olevet kyllä tietävät mistä on kyse.
Oliskos näkövammaisia varten? Näin itse sitä mietin aikanaan.
Kadunpuoleinen kiveys on kauppialle kiellettyä aluetta, eli periaatteessa myyjät eivät saa tehdä kauppaa sillä alueella. Kauppojen reunimmainen alue taas on vapaata aluetta kaupoille, johon saa levittäytyä, asetella tuotteitaan ja tehdä kauppaa. Näiden alueiden väliin jäävä laatoitus taas on sitten sitä huuteluvyöhykettä, jossa liikkuvien perään saa vapaasti huudella ja tarjota tuotteita, tarkoituksena saada asiakkaat astumaan tälle sisimmälle alueelle.
Jos siis haluaa kävellä rauhassa, kannattaa pysyä sillä uloimmalla osalla. Ja no-sales -vyöhykkeen ja haggling-vyöhykkeen välissä menee näkövammaisille tarkoitettu ohjauslaatoitus. Joillain alueilla tuo ohjausuritus tosin on keskemmällä jalkakäytävää.
Aloittaja taitaa olla aikamoinen idiootti!
Uloin osa kylläkin tarkoitettu pyöräilijöille!
Perustele!
Ei ole. Pyöräilijät ajavat autotien reunassa.
No hyvä, että sinulla on järki tallella...