Moikka kaikki.. olen siis 16vuotias tyttö ja olen nyt reilun vuoden kärsinyt ahistusta ja vahvoja pelkotiloja. Vanhempani eikä ystäväni asiasta tiedä, paitsi yksi ystävä joka asuu toisella puolella suomea.
Eli siis olen hirmu yksinäinen, ystäväni ei koskaan pyydä minua mihinkään, kukaan ei muista syntymäpäivääni, eikä varmaan edes mun olemassaoloa ellen itse pitäisi yhteyttä heihin. Tuntuu että vaikka olenkin vasta nuori etten ole saavuttanut elämässäni mitään järkevää. Tuntuu ettei kukaan ole ylpeä minusta. Olen luonteeltani hieman hankala ja hyvin jäärä. Vihaan niitä piirteitä itsessäni. En tule itseni kanssa toimeen , ja se aiheuttaa ahdistusta. Tuntuu että olen koko ajan väsyyt ja ei huvita tehdä mitään ja olen huonolla tuulella lähes kokoajan. Olen myös ihminen joka miettii aivan liikaa. Ja tulen hulluksi itseni kanssa jos tää ei lopu!! en vain tiedä mitä tehdä :( olisi mukava kuulla teiltä kokemuksia tai vinkkejä..
Eli siis olen hirmu yksinäinen, ystäväni ei koskaan pyydä minua mihinkään, kukaan ei muista syntymäpäivääni, eikä varmaan edes mun olemassaoloa ellen itse pitäisi yhteyttä heihin. Tuntuu että vaikka olenkin vasta nuori etten ole saavuttanut elämässäni mitään järkevää. Tuntuu ettei kukaan ole ylpeä minusta. Olen luonteeltani hieman hankala ja hyvin jäärä. Vihaan niitä piirteitä itsessäni. En tule itseni kanssa toimeen , ja se aiheuttaa ahdistusta. Tuntuu että olen koko ajan väsyyt ja ei huvita tehdä mitään ja olen huonolla tuulella lähes kokoajan. Olen myös ihminen joka miettii aivan liikaa. Ja tulen hulluksi itseni kanssa jos tää ei lopu!! en vain tiedä mitä tehdä :( olisi mukava kuulla teiltä kokemuksia tai vinkkejä..
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hei, pistäydyn vain sanomaan, että tulen poistamaan ahdistelevat viestit tästä ketjusta välittömästi. Täällä on muita ketjuja, joissa voi lukea muiden kokemuksia ja sitten katkerien miesten ketjuja, joita kannattaa välttää. Olet varmaan diagnosoitu masentuneeksi? Väsynyt, ei huvita tehdä mitään, mietit liikaa? Minulle masennus on kuin musta laatikko, jonka ulkopuolella hohtaa onnellisuus. Siellä on niin pimeää, että kahvaa ei pysty löytämään. Jonain päivänä läpi vaikeuksien saat kyllä kiinni siitä ja raotat oven ulos. Ovi on painava, mutta jos sitä jaksaa työntää, tulet pääsemään ulos ja löydät onnellisuuden. Omani on jo raoillaan, enää pitää vain löytää viimeiset resurssit päästä ulos. Voimia sinulle, olet pärjännyt jo näin pitkälle, ei mitään syytä luovuttaa nyt :)
Voi kiitos paljon :) Enimmäkseen nuorien keskuudessa kuulee vain "haet vaa huomioo" tai "säälittävä ongelmalapsi" .. on mukava että saa vähä kannustavampaakin palautetta .. :) On myös se ongelma että olen myös hyvin mustasukkainen myös kavereista ja luottamusongelmia on koska selkääpuukotusta on jouduttu kokee jo monet kerrat, joten pelkään että ystävät hylkäävät minut.. Noh ehkä tämä tästä aikanaan .. :)!
Oletko koskaan lukenut sosiaalisten tilojen pelosta? En ole varma, mutta luulen että se saattaisi kuvata asioita jotka tuntuvat tekevät elämästä ja kanssa käymisestä toisten kanssa haasteellista.
Eli säästä syyllisyys ja käy tutustumassa. Voit yllättyä ja ehkä löytää syyn kuvaamiisi tuntemuksiin.
Meistä jokainen kaipaa ymmärrystä ja ystävää, se ei ole huomion hakuisuutta vaan osa sitä mikä tekee sinusta ihmisen. Ainutlaatuisen ja arvokkaan. Pyyhi kyyneleesi ja mieti mitkä ovat sinun hyviä puoliasi sillä niitä on varmasti.
Hei!
Tekstisi kuulostaa hyvin tutulta, minulla oli samoja ongelmia 16-vuotiaana. Itse en osannut/pystynyt/halunnut jutella ongelmista nuorempana, ajattelin ettei minulla oikeastaan ongelmaa olekaan. Tiesin kyllä, että ahdistaa paljon ja ystäviä ei ollut, mutta ehkä ajattelin että se vain kuuluu elämään... Asiat kuitenkin pahenivat ja lukiossa eristäydyin muista ihmisistä.
Suosittelisin kuitenkin juttelemaan asiasta vanhemmillesi, sisarillesi tai ystävällesi, ennen kuin tilanne pahenee ja ahdistus lisääntyy. Toiset voivat auttaa näkemään asioita uudella tavalla. Yksin kun viettää aikaa ja yksin pohtii asioita, voi negatiiviset ajatukset saada valtaa... Ehkä voisitte myös yhdessä miettiä keinoja tutustua uusiin ihmisiin tai tavata ystäviä useammin. Toivottavasti perheesi kannustaa ja ymmärtää sinua.
kiitos kovasti vastauksista ! Ja kyllä tuo aikuistumisjuttu on ainakin osa ahdistusta, koska tulevaisuus pelottaa minua hyvin paljon..
Moi! Sanoit, että ystäväsi eivät pyydä sinua mihinkään. Pyydätkö itse? Voisiko olla, että sinulle olisi vain "ajatunut" tällainen rooli? Aina on se joku, joka pyytää - ja se toinen sitten tottuu odottamaan, koska taas pyydetään. En tosiaan suosittele, että koitat vaihtaa rooleja toisinpäin ja jätät pyytämättä, sitten saatat päätyä entistä yksinäisemmäksi, mutta voisitko puhua asiasta ystävillesi? Siitä, miltä sinusta tuntuu.
Olet tosiaankin nuori, ole itsellesi armollinen. Ei sinun ole tarvinnutkaan saavuttaa elämässäsi vielä mitään! :) Sinä kasvat ja kypsyt, opettelet olemaan ja tuntemaan itsesi. Siinä on aika saavutus jo itsessään yhdelle elämälle! Kuulostele mitä haluat elämältäsi, mitä haluat opiskella, mitä haluat saavuttaa. Ja kuule, vaikka kaiken kuulostelun jälkeen "joudut" toteamaan, ettet yksinkertaisesti tiedä, niin ei sekään ole väärin. Meitä on kuule monia, monia ihmisiä, jotka vain elämme elämäämme, emme suorita mitään. Emme ole "unelma-ammatissamme", emme tavoittele ihmeitä, meille riittää rauhallinen ja hyvä elämä. Ei kaikkien tarvitsekaan tavoitella kuuta taivaalta, voi silti olla onnellinen. Eli mitään hirveää draivia ei tarvitse potea, ei nyt, ehkä ei koskaan; ehkä se silti joskus koskettaa sinua. Ehkä ei.
Ja mitä tulee piirteisiisi, että koet olevasi hankala ja jäärä. Ehkä olet vain turhaan pukenut nämä negatiivisiksi mielikuviksi. Ehkä oletkin peräänantamaton, suoraselkäinen, ehkä kuitenkin kunnianhimoinen. Nuo voivat olla kantavia voimiasi, ei huonoja puoliasi, älä vihaa niitä. Älä vihaa itseäsi. :) Voit käyttää niitä hyväksesi saavuttaaksesi sen, mitä haluat. Sitten jos/kun tiedät, mitä haluat.
Tunnut olevan hyvin ankara itsellesi, se lienee ikään kuuluvaa (hämärästi muistan... :D ), mutta entä jos hellität hetkeksi. Varmasti sinusta ollaan ylpeitä, usko pois. Se on asia, jota ei tule usein läheisilleen sanottua, mutta ei se tarkoita sitä, ettei sitä silti tunne. Minäkin ventovieraana koen jonkunlaista ylpeyttä puolestasi - sinä olet selvästi pohtivainen nuori ihminen, se on minusta hieno piirre. Tsemppiä! :)
Itsellä oli juuri tuo aika elämän pahinta tähän mennessä. Olin 16 ja tunteet heitteli laidasta laitaan, ahdisti oli surullinen olo ja vihasin itseäni. Koko tuo vuosi oli aivan helvetistä.Sitten, kun täytin 17 alkoi jo vähän helpottaa ja nyt parin vuoden jälkeen voin huomattavasti paremmin. En tiedä mistä tuo johtui.Aivot kyllä kehittyy tuossa iässä paljon.Ehkä se johtui siitä tai jostain hormonien ja välittäjäaineiden muutoksista. Minun kohdallani oli kyllä tapahtunut paljon ikäviä asioita, jotka varmaan lisäsivät pahaa oloa. Ajattelen silti niin, että tämä vaihe oli jotenkin kasvuun liittyvä, eikä johtunut täysin niistä kokemistani asioista. Eli muutokset aivoissa saivat sen aikaan.
Toivottavasti joku nyt tajusi mitä tarkoitan, kun nuo termitkin on mitä sattuu : )
Kuule tyttö! Mene hakemaan apua asiantuntevalta lääkäriltä. Kyllä ymmärtää, kun kerrot rehellisest, miltä sinusta tuntuu! Sitä varten ovat ammattiauttajat, jos et muille voi puhua tuosta ahdistuksesta!
Lääkäri voi kirjoittaa sinulle ahdistusta helpottavaa lääkettä, niin että jaksat paremmin. Älä mene minkään nuoren hujopin vastaanotolle, koska kokemuksesta tiedän että ne ei aina ymmärrä. Joku vanhempi lääkäri, jolla on jo paljon viisautta ja elämän kokemusta ymmärtää paremmin. Joskus voit joutua käymään useaan otteeseen, mutta lopulta huomaat, että kun luottamus potilaan ja lääkäri välille on syntynyt alat voida loistavasti.
Älä ystävä hyvä tee itsellesi pahaa, ei se ole ratkaisu ongelmiisi!