Mitä sellaista dementia toi tullessaan, mitä et osannut odottaa?

Hassua,mikähän on hassua kun kadottaa kaiken ja unohtaa kaiken?Lopultahan kaikki katoaa,ei osaa käydä vessas,ei syödä,ei niellä,puhe siansaksaa..
Jos sinusta on hassua kun paidat ja puserot menee sekaisin,odotahan kun uloste on pitkkin seiniä,tai no...suussakin...ja pissivät nurkkaan tai kukkaruukkuun.
Kaikkihan häviää,eikä tässä ole mitään hassua!

ohoohooijaa,vai hassua

Hassua? Miten kognitiivisen toimitakyvyn menettaminen on hassua? Dementiaa surullisempaa sairautta ei juuri ole.
Olen tyokseni hoitanut sairastuneita ja vaikka monet asiat menevat hoidettavilta sekaisin ja 'terveen' asiaan vihkiytomattoman nakokulmasta hassujakin sekaannuksia sattuu, ala ikina mene kuvittelemaan, etta toisen ihmisen hata ja henkinen hammennys on jotenkin 'hassua'.
Kerronpa sinulle mika on surullista, eika ollenkaan huvittavaa: se kun oma aiti ei enaa tunnista sinua ja epailee valehtelevasi, kun selitat, etta olet hanen lapsensa. Siina alkaa miettimaan omaa minuuttaan, kun elamani antaja ei enaa minua muista.

Omaisten sairaus,en tunne iloa,kun mies ei tiedä miten haarukka laitetaan suuhun,tai miten istutaan,tai kun katsoo minua kuin kummajaista "kuka hitto tuo on ".
Meillä se on kyllä nyt niin julmaa,ettei naurata nuo kommellukset,kun tiedän että kaikki kognitiiviset kyvyt ovat kadonneet.
Nauru ja puhe kadonnut,tyhjä katse ja jähmettynyt ilme.

No ei tietenkään,meillä niin rajua tää,että hymy hyytyi tässä jo aikoja sitten.
Mutta järjestin elämän sillai ettei kaikkea tarvi kestää,eikä sydän märkäne.
Tuo mussukka mennyt 5 vuodessa laitoskuntoon,mille sitten naurais,vaipoillekko,vai sille kun ei erota vaimoa äidistä,tai tytärtä aikuisesta naisesta,vai sille kun luulee kissaa karvahatuksi ja potkasee,vai sille kun kokee katetroinnin hyökkäykseksi ...elän elämäni muualla mutta azalea ei naurata enää.Julmaa.

Hauskaa, ei kyllä ole vaarallista sen sijaan kun voileivät pitäisi olla pöydällä kaksi päivää ennen niiden syömistä kun ne on kylmiä. Ulkovaatteet levitettyjnä sohvalla pari päivää ennen ulos menoa kun kaapissa on kylmää ja vaatteet ovat kylmiä, patterit ovat 30 asteessa myös kesäisin kun on kylmää, ( sähkölasku 500€/kuukaudessa). Viisi puserojta ja viisi housuja päällä kun on kylmää. Ruoka seisoo pöydällä 5-7 tuntiin ennen kun sitä voi lämittää mikrossa koska se säästä sähköä kun sen ei tarvitse olla mikrossa kuin puoli minuuttia mutta 500 sähkölaskun maksaminen kyllä käy sen sijaan lamput ei saa olla päällä vain pieni seinälamppu kun ne vetää sähköä. Vessaa saa huhdella vain joka kolmas päivä.

Melko julmasti jotkut suhtautuvat aloittajan kirjoitukseen. Emmehän me tiedä hänen elämästään ja tilanteestaan noita rivejä enempää.

Dementia on raskas sairaus ja edetessään omaisten tauti. Dementikon rinnalla omaisena - puolisona, lapsena ym. - eläminen on todella raskasta. Raskasta on dementikolla itselläänkin ainakin alkuun. Luulenpa, että aika pitkällekin :(.

Kuitenkin: mielestäni joka ainut pienikin asia, joka saattaa hymyilyttää, naurattaa tai lyödä ällikällä positiivisessa mielessä, on hymyn ja naurun aihe. Ikäviä ja ankeita asioita kyllä siinä sairaudessa riittää.

Ronski huumori on monelle apuväline selviytyä päivästä toiseen.

Ja tiedän, mistä kirjoitan...Läheiseni sairaus alkoi 10 vuotta sitten, nyt hän on jo vaikeassa vaiheessa Alzheimerin taudissaan.

Onhan se julma sairaus,kun muisti heikkenee.Äitini ei enää osaa hoitopaikan ruokalasta omaan huoneeseensa.Muutos on tullut hiljattain.Kun meni äidin huoneeseen odottamaan äitiä,jolla on ruoka-aika niin ihmettelin miksi äiti viipyy niin kauan.Vihdoin kuului pitkän käytävän päästä:"Missä minun tyttöni on?!!!.Kaikessa karmeudessaan minua ilahdutti kovasti äidin kutsuessa minua tytöksi.Oman mielenterveyden vuoksi on pakko löytää jokaisesta hetkestä pieni ilonaihe.Usein nauramme äidin kanssa milloin millekin hassulle asialle.

Metsään menee koko homma jos huumori on kiellettyä. Kaikenlaisia hössötyksiä ja kummallisia tilanteita syntyy tuon tuosta. Välillä ei äiti ole tilanteen tasalla ja toisinaan taasen tytär.... onneksi meidän kesken nauru on sallittua, kuten itkukin.

Se että ei osaa mennä pitkälleen enää, kun väsyttää, eikä osaa juoda siten, että ei menisi lähes aina väärään kurkkuun.

Puhua osaa sentään vielä silloin tällöin jotain.
Mutta ei osaa sanoa minne esim. sattuu, sen näkee vain siitä kun otsa on rypyssä. Silloin pitäää laittaa oma käsi eri paikkoihin keholle ja kysyä sattuuko tänne vai tänne. Esim. virtsakipuja on mahdotonta saada selville.

Osaa sanoa haluaako vielä syödä, mutta ei ehkä ajoissa, on siis syötettävä ja juotettava. Sama juomisen kanssa. Nestehukka näkyy käsien vapinana ja huulien kääntymisenä sisäänpäin huimaamisena, ärtyisyytenä.