Olipas finaali...
Olemme kehuneet kuinka Kipperi on hyvä, päästi kolme helpohkoa maalia, puolustuksen avustuksella.
Selänne ja ykkösketju ei saanut mitään aikaiseksi, avaukset ja syötöt harakoille. Ei laukauksia.
Ja koko joukkue roiski kiekkoa vastustajan päätyyn ja sitten perään, tyyliin. Ei yritettykään syötellen edetä vastustajan maalille, päättäen hyökkäykset laukaukseen maalia kohti, se tyyli vei voiton. Kanada olisi ollut lyötävissä,,,ehkä.
Summanen lienee hyvä saamaan hengen päälle mutta, jos pelitaktiikka on pelkkä roiskiminen. ei ole kovin kaksinen valmentaja.
Tuomo Ruutu oli loistava koko pelin ajan..
Suomi/Summanen Ja Maailman Cup
4
334
Vastaukset
- gkdjgzslköjv<
xg xdgzxdhgzxdh
Olet erimieltä kuin analyytikko-asiantuntijat Kanadassa ja Suomessa (ja jopa Ruotsissa)
dsgsdtn dfydfy- sakic
maali jonka kanda tehtaili kipperin taakse niin tuskinpa sitä ois kukaan saanut torjuttaa tai ois joku alieni tai vastaava mörökölli.
- kettula
jokainen näkee pelin omilla silmillään..
- LHK
Oliskohan sittenkin niin että jälkipyykkiä ei olla vielä alettu pestä.
Must tuntuu että NHL kundit eivät edes viitsineet ottaa juttua tosissaan. Taitaa olla porukkaa jossa kaveria ei jätetä.
Pikku viesti Raivo-Ramille ja takinkääntäjä Kummolalle?
Tsiikatkaa huviksenne maanantai-illan pelinaisia,
mulla ei ole pitkään aikaan ollut niin hauskaa.
Koko urheilun olemus paljastuu katajaiselle kansalle. Mitä kunnon futisfani (maailmanlaajuijesti) välittää lätkästä? Jos sattuu tietämään mitä se semmonen on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1885101- 181792
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631636Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271517Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s101497Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit511175Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961084Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249307980- 196945
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7840