Eli olen 3,5 vuotiaan lapsen yh-äiti ja nyt alkaa tuntumaan että ei jaksa enään :( Aina ollaan oltu lapsen kanssa kuin paita ja peppu ja sitä ollaan vieläkin. Vanhempani ovat auttaneet minua kyllä työssäkäyviksi ihmisiksi todella paljon mutta viimeisen vuoden aikana olen huomannut että isäni ei jaksa meitä enään. Nyt siis olen päättänyt pärjätä täysin ilman mitään apuja mutta jo parin kuukauden jälkeen kaipaan sitä ihanaa tunnetta kun pääsin käymään joskus yksin ruokakaupassa. Tiedän senkin että lapsi on minun ja minun täytyy kantaa vastuu lapsesta mutta silti. Mukaan on tullut katkeruus kavereita kohtaan jotka käyvät joka viikko harrastuksissa. Nyt vielä kun itse olen kipeänä ja yritän viihdyttää erittäin vilkasta 3,5 vuotiasta musta tuntuu että tästä ei tule mitään... Miten te muut väsyneet mammat olette suosta nousseet? Omalla asenteella tietenkin mutta mitä muuta? Kiitos ja kumarrus
totaalinenuupumus
1
191
Vastaukset
- elämä on asenne
Milloin tämä vinkuminen jaksamisesta loppuu?
Milloinkaan suomalaisilla ei ole ollut yhtä helppoa kuin nyt. Kuuden hengen perhe ei asu enää hellahuoneessa, vettä ei tarvitse kantaa ulkoa ja vessakin on sisällä. Ruokaa on tarjolla joka päivä.
Silti ei jakseta - töissä, koulussa, kotona eikä oikein missään.
Muita väsymyksen syitä:
anemia?
huono ruokavalio = ravintoaineiden puutos?
http://personal.inet.fi/koti/remeli/aitoa_ruokaa.htm
kilpparin vajaatoiminta
ulkoilun puute
pimiä väsyttää ja siksi onkin tärkeää olla joka päivä päivällä ulkona
enää 6kk, niin sitten on taas valoisaa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä9510947Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on14510254- 258001
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1776454Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.455436- 735021
Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1404299Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai194183Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas493958Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris1313554