Korkeutta sillä ei enää ole paljoakaan ja laskelmien mukaan pitäisi jytkähtää maankamaralle viimeistään puolenyön tienoilla.
Voi, kun näkisi edes hetken sen yksinäistä taivallusta tuolla korkeuksissa!
Siinä ihminen tuntee oman pienuutensa ja avaruuden valtavat mittasuhteet.
Vaan ketäpä sekään enää kiinnostaisi.
Voi, kun näkisi edes hetken sen yksinäistä taivallusta tuolla korkeuksissa!
Siinä ihminen tuntee oman pienuutensa ja avaruuden valtavat mittasuhteet.
Vaan ketäpä sekään enää kiinnostaisi.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Toivottavasti ei aiheuta mitään vahinkoa kellekään eikä millekään, kun putoilee alas.
Kaikki ihmisen pitää liata ja saastuttaa, avaruuskin.
Näkeehän niitä satelliitteja jatkuvasti kun tuijottaa öiselle taivaalle.
Muistan, kun niskat kekassa tuijoteltiin ensimmäistä "tekokuuta" mikä Suomen taivaalla lipui menemään. Siitä on kauan, iäisyys jo. Minä olin kuvitellut, että se olisi nyt ainakin kuun kokoinen, vaan eihän se ollut suurempi kuin pieni tähti. Tunsin itseni vähän huijatuksi.
Joskus näkee mahtavan isoja tähdenlentoja, niinkuin palavia potkupalloja, missä on pitkä palava vana perässä. Liekö jotain avaruusromua mikä palaa ilmakehään tultuaan vai oikeita meteoriitteja? Parvekkeella kun istuu tupakalla, niin näkee kaikenlaisia taivaan ihmeitä.
Et kerkiä huomata jos päähäs putoaa
Pitäsköhän laittaa kypärä päähän varalta?
Joo, parituntia aikaa, mee vaikka puun alle
Näillä ajoin on laskettu "laskeutuvan".
No jo taas olen myöhässä näiden Oikeiden Uutisten kanssa. Tainnut pudota jo? Huonosti seuraan maaliman menoa ;-/
Tämä aloitus sattui silmääni kun tunti-pari sitten olin pitkänpuoleisella kävelylenkillä. Itäisellä taivaalla oli aika iso kirkas tähti, suuri ainakin verrattuna muihin. Pilvenhaituvia tuuli kuljetteli taivaalla, joten koko tähtitaivas ei näkynyt.
Mutta kun siristelin silmiäni niin aivan kuin tällä itäisellä suurella tähdellä olisi ollut pyrstö, tai jos ei ihan pyrstö (onko pyrstötähdistä tiedoteltu?) niin se tuikki kirkkaana tähtimäisillä "sakaroillaan" - melkein sellaisena millaisiksi tähdet joulukorteissakin yleensä piirretään. Kaunis on. Mikälie tähti? Venusko?
Kuu on myös kasvamassa, näkyi pilvien raosta melko alhaalla lounaisella taivaalla.
Mihin lie "jytkähtänyt" aloituksen satelliittiromu, ehkä uutisen huomenna kuulemme? Mutta nyt painun pehkuihin, hyvät yöt valvojille!
On tuolla taivaalla tulossa yksi pyrstötähtikin, komeetta siis, ja hipaisee auringon vieritse tämän kuun lopussa. Niihin aikoihin pitäisi olla toivottavasti paljainkin silmin nähtävissä, nyt ei vielä. Isoa siitä toivotaan kun sattuu menemään niin lähelle aurinkoa. Vaarana tietysti on että se hajoaa siinä kokonaan...
Mutta pitää olla varovainen tuollaista komeettaa epäillessään, usein onkin kohteena vain kaukana lentävä suihkukone ja sen savuvanat, erityisesti hämärän aikaan taivaanrannan lähellä...
Muuten idässä illalla kirkkain kohde taisi olla planeetta Jupiter, ja sen suunnan kirkkain tähti sitten Sirius...
Muistelinkin että pyrstötähden tulosta näkyviin on jokin aika sitten ollut lehdissä tai jossain. Suihkukone se ei ollut, oli prikulleen samalla paikalla mennen tullen ;-). Ja isot suihkarit lentää meidän paikkeilla ihan eri suunnassa matkallaan Helsingistä johonkin Kiinaan tai Japaniin? Niitä menee joskus iltapäivisin useita, molempiin suuntiin.
Minulla tuo tähtitaivaan tuntemus on aika hakusissa, Otavan (iso ja pikku-) ja Väinämöisen viikatteen toki minäkin tunnistan.
Kiitos tiedosta. Vaikka tähtitaivas onkin hirmuisen kaukana niin on kiva tietää mikä jokin näyttävä "tähti" on nimeltään. Paikallislehdessä oli aikoinaan usein kirjoituksia taivaan eri ilmiöistä, mutta asialle omistautunut kirjoittaja kuoli pois...
"saimaantaka"
Minä käytän ja tykkään tästä
http://www.stellarium.org/fi/
H.
Heipparallaa, tämäpäs näyttää mielenkiintoiselta, kiitos linkistä ;-) !!!
Laitan varmuudeksi suosikkeihin, ties vaikka alkaisin tutkailla tarkemminkin ... Tiedänhän minä että netistä löytyy vaikka mitä, olen vain niin laiska "kaivelemaan".
"saimaantaka"
Ole hyvä.
Suomen-kielellä, Suomen-kieliset ohjeetkin....
Sähän tiijät
Stella = Töllin tyttö...
Polaris = Kelkka
Ursa Major = Kauhee Karhu
Ursa Minor = Lutunen Karhu
Sagittarius = Kyllä Venyy
Ja niin edelleen.
H.
Pimeetä on. Ei näy mittään.
Ei se niin vaan meinaa suostuakaan tulemaan alas odotettuun aikaan
http://www.fgi.fi/GOCE/
Tulisi jo, että pääsisi nukkumaan. :))
No niin, ylös sieltä sängyn alta. Se putosi jo ajat sitten, kai mereen.
http://www.hs.fi/ulkomaat/Goce-satelliitti tuhoutui ilmakehässä/a1384136314607