Kyl se yksinäisyyden tunne on harvinaisen syvältä tuolta jostain. Se ahdistuksen tunne, kun sillä hetkellä kaipaa jonkun seuraa, mutta yrittää väittää itelleen että et sä ketäään kaipaa, vaikka oikeesti se on just sitä mitä kaipaa. Se sattuu, itkettää, kiukututtaa, raivostuttaa ja kaikkee muuta sitä skaalaa. Sitten sitä märehtii yksinäisyydessään pohtimassa näitä asioita ja miettii että miks sitä on yksin? On kavereita, on sukulaisia ja muita ihmisiä, mutta missä se ns. SUN ihminen on ?? Se ihminen jota oikeesti kaipaa ja kenen seurassa haluaa jakaa kaiken ja kelle voi jakaa kaiken, mitään pelkäämättä? Vai onko täs kyse siitä että ei uskalla antaa ihmisten tulla sinne omalle reviirille, että sitä suojelee niin paljon?? Se tunne kun haluaaa mut ei uskalla ja sitten sitä on muka niin sulkeutunut vaikka tarkotus ei olis...ON TÄÄ ELÄMÄ MUKA NIIN VAIKEETA ! mut tosiasia on et ei se olis jos siitä ei tekis niin vaikeeta..ihminen on myysteerinen olento ! kiitti & kuitti
luuleeko sitä vaan..
pohdiskelija
194
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ihmiset on siitä tyhmiä että sitten kun kumppani on löytynyt, sitä kohdellaan huonosti. Eroon sellanen johtaa. Yksinäisyyttä itketään. Siinä on henkisen kasvun paikka, lähinnä olla vähemmän itsekäs.