...mitä haluatte elämältänne?
Mikä teistä tuntuu tärkeältä?
Luulisin, että aika moni vastaa kyllä pohdiskellensa. Erilaisia ovat vastaukset siitä mitä kukakin haluaa.
Aloittaja on saanut tai joutunut ajattelemaan näitä kysymyksiä viimeaikoina paljon. Elää sitä tavallista ja totuttua elämäänsä vuodesta toiseen. Tapahtuu jotakin, mikä järkyttää niitä perustuksia, mille on elämänsä rakentanut. Tai ei yksi asia itsessään, mutta alkaa tapahtumien sarja, jota joutuu hahmottamaan ja käsittelemään ensin oman päänsä sisällä, sitten jo läheistensäkin kanssa.
Tulee tietoisuus, että kaiken on pakko muuttua. Ensin sitä pelkää. Sitten vähitellen tulee jostakin voimaa ja varmuutta. Huomaa ja tiedostaa, että onkin oikeastaan käsitellyt asioita mielessään jo kauan, mutta lakaissut maton alle pelosta ja mukavuudenhalusta.
Millainen on sitten oikea tapa jatkaa eteenpäin? Läheisiään ei halua satuttaa, mutta itselleenkin pitää olla rehellinen. Onko ihminen narsistinen, jos huomaa tahtovansa elämältään vielä jotakin sellaista muuta ja päättää sen myös saavuttaa? Vaikka tietää, että valinnoillaan muuttaa myös muutaman muun elämää.
Mikä teistä tuntuu tärkeältä?
Luulisin, että aika moni vastaa kyllä pohdiskellensa. Erilaisia ovat vastaukset siitä mitä kukakin haluaa.
Aloittaja on saanut tai joutunut ajattelemaan näitä kysymyksiä viimeaikoina paljon. Elää sitä tavallista ja totuttua elämäänsä vuodesta toiseen. Tapahtuu jotakin, mikä järkyttää niitä perustuksia, mille on elämänsä rakentanut. Tai ei yksi asia itsessään, mutta alkaa tapahtumien sarja, jota joutuu hahmottamaan ja käsittelemään ensin oman päänsä sisällä, sitten jo läheistensäkin kanssa.
Tulee tietoisuus, että kaiken on pakko muuttua. Ensin sitä pelkää. Sitten vähitellen tulee jostakin voimaa ja varmuutta. Huomaa ja tiedostaa, että onkin oikeastaan käsitellyt asioita mielessään jo kauan, mutta lakaissut maton alle pelosta ja mukavuudenhalusta.
Millainen on sitten oikea tapa jatkaa eteenpäin? Läheisiään ei halua satuttaa, mutta itselleenkin pitää olla rehellinen. Onko ihminen narsistinen, jos huomaa tahtovansa elämältään vielä jotakin sellaista muuta ja päättää sen myös saavuttaa? Vaikka tietää, että valinnoillaan muuttaa myös muutaman muun elämää.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Narsisti et ainakaan ole, jo kirjoittaessasi mietit muita ja näin koet empatiaa. Olet ilmeisesti eroamassa jostain ja jos sitä mietit todennäkösesti sitä myös tarvitset. Ihminen joka tahtoo elämältään jotain on elossa, ja se on kai lopulta tarkoitus. Saattaisin viivytellä jos kärsijöinä on pieniä lapsia tai ero romahduttaisi talouden ja mukavan elämän perusteet täysin. Olet jo mielessäsi valmistautunut asiaan ota rohkeasti vain askel, lähimmäisesi kyllä sinua ainakin lopulta ymmärtävät. Samalla todennäköisesti helpotat myös läheistesi oloa.
Niin ja aivan. Olen ollut vähän lukossa tässä asiassa, mutta ääneen ajatuksen on todennut juuri tuo hyvä ystäväni ja asuinkumppanini.
Lapset ja talous ovat sitä järkeä ja muu sitten enempi tunnetta. Rehellisyys on vain niin helvetin vaikeaa.
Mä olen pistänyt elämäni remonttiin.
Erosin pitkästä suhteesta 1,5 vuotta sitten ja ajauduin heti uuteen suhteeseen ajattelematta järkevästi.
Loukkasin häntä ja onneksi ymmärsin lopettaa sen"laastarisuhteen", vaikka ei siis olisi edes pitänyt siihen ryhtyä.
Olen ollut nyt sinkkuna 5 kk ja ekan kerran on hyvä fiilis ja voin hengittää!
Päätin että olen sinkkuna nyt ihan hyvän aikaa enää edes katsele ympärilleni. Niin eikös sitten kaupassa kävele vastaan joku joka saa pakkaa sekoitettua ;)
No ehkä hyvä etten ole häntä sen koommin nähnyt vaikka etsinyt olenkin. On hyvä olla näinkin.
Treffeillä käyn ahkerasti ja kavereiden kanssa vietän aikaa.
Lisäksi aion muuttaa jopa paikkakunnalta pois!
Uusi elämä odottaa ja kun ei ole niitä lapsia tai muitakaan ajateltavia niin tilanteeni on helppo :)
Asiantuntijoidenkin mukaan ei ole olemassa mitään oikeaa aikaa olla sinkkuna päättyneen parisuhteen jälkeen. Se on niin tilannekohtaista. Naisethan käyvät eroprosessia monesti läpi jo avioliittonsa aikana. Osa hyppii sängystä toiseen eron jälkeen ja osa ottaa rauhallisemmin. Kyllä sen sitten tietää, kun aika on oikea uudelle parisuhteelle.
Voiko ihminen koskaan sanoa olevansa valmis? Ja ei se ole narsismia, jos haluaa elää elämäänsä myös itseään varten, vai tulisiko meidän aina olla uhrautuvaisia? Mutta missä kulkee liian uhrautuvaisuuden raja ja milloin voimme olla varmoja, etteivät muut käytä meitä hyväksi?
Itselleen tulee olla uskollinen. Ennen kaikkea itselleen, sillä silloin sitä satuttaa vähiten niitä toisia. Jos yrittää elää toisen haluamaa elämää se repeää ennemmin tai myöhemmin liitoksistaan. On osattava haluta muutosta jo aiemmin ennen kuin se paniikki iskee ja kaikki on jo vaikeampaa.
Rohkeutta. Asioilla on tapana järjestyä.
Huomaan etten itsekään tunne vielä kunnolla itseäni 33 ikävuoteen mennessä ja mietin mikä on vain biologiaa ja mikä todellista minua? Jos huomaan ajattelevani lapsia ja perheenperustamista niin onko se vain biologinen kello minussa vai johtuuko myös tästä toisesta? Miksi minä haluaisin hänet lasteni isäksi, kun en ole halunnut ketään aiemmin?