Vasemmistoliitolle ennustettiin mutkallista matkaa, kun puolue kesällä 2011 päätti erimielisenä ja äänestyksen jälkeen lähteä mukaan Jyrki Kataisen kokoomusvetoiseen hallitukseen.
Ensimmäinen vakavampi paikka on edessä nyt, kun puolueen pitäisi päättää, hyväksyykö se hallituksen sopimat rakenneuudistukset, sekä niiden mukana tulevat säästöt ja leikkaukset kuntien menoihin.
Samalla ratkaistaan se, jatkaako vasemmistoliitto hallituksessa vai ei.
Laihat kompromissit eivät maistu
Puoluevaltuustossa istuu paljon nuoria ja politiikassa vähemmän kokemusta omaavia, joille laihat kompromissit ja torjuntavoitot eivät oikein maistu.
Tällä joukolla ei ole sitä kokemusta, miten turhauttavaa on istua vaalikaudesta toiseen oppositiossa vailla mahdollisuuksia vaikuttaa oikeastaan mihinkään.
Heitä Arhinmäen on kuitenkin vaikea olla kuuntelematta. Jos vasemmistoliitto on jostakin saanut uusia kannattajia, niin juuri nuorista.
Arhinmäki joutuu varmasti selittämään, miksi valtuuston kokousta ei lykätty viikolla tai parilla, jolloin kuntasäästöt todennäköisesti ovat jo tiedossa.
Sidotaanko ministereiden kädet?
Jos valtuusto ryhtyy vastahankaiseksi, se voi lykätä päätöstä hallituksessa jatkamisesta tai sitten sanella puolueen ministereille tiukat ehdot sille, millaisiin kuntamenojen leikkauksiin nämä saavat suostua.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kyllä se nyt tulee lähtö