Miksi sinä minut loit?
Väitetään, että elämä on lahja!
Entäs jos se ei olekkaan?
Jos elämä onkin vain kärsimystä.
Pitääkö siitä silloin kiittää?
Rakas Jumala, kun sinä minut tänne loit,
olisi kiva tietää, miksi niin teit.
Et ole edelleenkään osoittanut minulle paikkaani.
Rukouksiinikaan ei olla vastattu.
Kun olen melkein päässyt elämän syrjään taas kiinni, on matto vedetty taas alta.
Rakas Taivaan Isä. Olisiko liikaa pyydetty, jos sinä ottaisit minut luoksesi.
Olen kolmekymppinen ja jos elän täyspitkän elämän, joudun olemaan täällä vielä vuosikymmeniä. Kun tarkastelee elämääni taakse päin, näen vain sarjan epäonnistumisia. Työttömyyttäkin. Kesken jääneitä kouluja jne.
Mielelläni kouluja kävisin, mutta kun kyvyt eivät riitä. En saa hyvällä tahdollakaan kaikkia kursseja läpi ja sitten tulee etenemiseste ja koulun käynti tyssää.
Ja nämä koulut olleet vain toisen asteen koulupaikkoja. Sinä rakas Taivaan Isä, kun et luonut minulle älyä, et ole edelleenkään osoittanut paikkaani. Olet antanut minun rämpiä aina ongelmasta suurempaan. Olisihan oikeus ja kohtuus, jos saisin tulla jo luoksesi? Olen tätä toivonut jo viimeiset 10 vuotta, mutta täällä sitä edelleen ollaan. Miksi sinä pidät minua täällä?
Väitetään, että elämä on lahja!
Entäs jos se ei olekkaan?
Jos elämä onkin vain kärsimystä.
Pitääkö siitä silloin kiittää?
Rakas Jumala, kun sinä minut tänne loit,
olisi kiva tietää, miksi niin teit.
Et ole edelleenkään osoittanut minulle paikkaani.
Rukouksiinikaan ei olla vastattu.
Kun olen melkein päässyt elämän syrjään taas kiinni, on matto vedetty taas alta.
Rakas Taivaan Isä. Olisiko liikaa pyydetty, jos sinä ottaisit minut luoksesi.
Olen kolmekymppinen ja jos elän täyspitkän elämän, joudun olemaan täällä vielä vuosikymmeniä. Kun tarkastelee elämääni taakse päin, näen vain sarjan epäonnistumisia. Työttömyyttäkin. Kesken jääneitä kouluja jne.
Mielelläni kouluja kävisin, mutta kun kyvyt eivät riitä. En saa hyvällä tahdollakaan kaikkia kursseja läpi ja sitten tulee etenemiseste ja koulun käynti tyssää.
Ja nämä koulut olleet vain toisen asteen koulupaikkoja. Sinä rakas Taivaan Isä, kun et luonut minulle älyä, et ole edelleenkään osoittanut paikkaani. Olet antanut minun rämpiä aina ongelmasta suurempaan. Olisihan oikeus ja kohtuus, jos saisin tulla jo luoksesi? Olen tätä toivonut jo viimeiset 10 vuotta, mutta täällä sitä edelleen ollaan. Miksi sinä pidät minua täällä?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Elämän ihanuus ja kurjuus, varsinkin jälkimmäistä on tarjolla enemmälti.
Katselin nenäpoäivänä TV:tä. 7 vuotias poika jonka vanhemmat oli tapettu, huolehti muistaakseni kahdesta nuoremmasta sisartuksestaan. Kun häneltä kysyttiin tulevaisuudesta, hän sanoi että kuolema on parasta mitä hän odottaa. Nepal taisi olla hänen asuinpaikkansa.
Toimittaja itki, - ja minä itkin.
Nimimerkille "ei piä valittaa".Omaa elämäntuskaa ei voi mitata vaa"alla.Eikä se helpotu kun sanoo kato tuonne tai tänne täällä on paljon vaikampaa. Se vain lisää ristiriitaa.Et sinä voi eikä kukaan meistä voi mitata toisen ihmisen mielen tuskaa eikä muutakaan tuskaa.Ole itse siitä onnellinen että voit kokea empatiaa.Se ei ole sinunkaan kohalla itsestään selvyys.Ahdistunut ihminen ei voi koska kipu vie niin paljon energiaa.
Lähimmäiseni.Löytyisikö sinun tuttavapiiristäsi ihmistä joka voisi rohkaista sinua hakemaan tukea/apua ammattiauttajan taholta.Kun luin kirjoitustasi se oli kuin osa omaa elämänhistoriaani.(Vieläpä niin että joskus oli aikoja että onko minulla edes oikeutta elää).Kuitenkin nämä kuormat mistä kerroit ovat osa elämääsi.Jos olisi Ihminen jonka kanssa pääsisit keskustelemaan niin että syntyy luottamuksellinen ja luonteva vuorovaikutus,pääsisit jälleen elämään kiinni.Se vain vaatii rohkeutta ja kärsivällisyyttä.Mutta sinähän olet oppinut kärsivälliseksi tuskasi kautta.Itse olen keskiikäinen ja kokenut näitä vaiheita ja voin sanoa että historiani on elämän makuinen.(Pitkät psykoterapiajaksot käyneenä).On hyvä että meillä on siihen mahdollisuus.Huomaa että olet ainakin luova kirjoittaja. terv.kanssakulkijasi.Taivaan Isä johdattakoon elämääsi ja siunatkoon sinua ja meitä kaikkia.
Muutamille ystävilleni olen kertonut jonkin verran minun tilanteestani.
Siitä, kuinka olen menettänyt elämän ilon ja siitä,
mitkä ovat saaneet aikaan sen.
Ystävilläni menee hyvin, paitsi muutamalla, jotka kaipaisivat kans ammattiapua.
Heillä on erilaiset ongelmat, kuin mulla. Emme osaa oikein toisiamme sen takia tukea. Olen kehoittanut näitä ystäviä ammattiavun pariin, mutteivät he koe tarvitsevansa. Itse olen käynyt elämäni aikana useampaan kertaan ammattilaisten luona. Usein hoitoni eivät olleet tarpeeksi intensiivisiä. Kun masista ei oltu kunnolla saatu loppumaan, hoitojakso lopetettiin. Liian helposti ollaan tyrkyttämässä lääkkeitä.
Jos minulla olisi varaa ja raha-asiat olisivat kunnossa, niin mikäpä ei estäisi hakemaan apua yksityiseltä sektorilta. Asia vain on niin, että juuri rahattomuus aiheuttaa kohdallani ahdinkoa. Kun miettii, mitä kaikkea olen ehtinyt hankkia, tai misäs kaikkialla olen ehtinyt käydä, niin täytyy todeta, että omaisuutta ei ole, enkä ole käynyt juuri missään. Silti olen rahaton.
Olen hakenut apua myös sosiaalitoimesta. Sieltä minulle on tarjottu vain maksusitoumuksia ruokakauppaan. Ne ovat lohduttaneet vain muutaman päivän ajan.
Ei edes tunnu kivalta ajatus, että joutuisi elää muiden siivellä. Jotain suurta täytyisi tapahtua, että elämässäni muuttuisi suunta.
Koska terapia, eikä edes sosiaalitoimi ole onnistunut poistaa ongelmiani, päätin lähtee ottaa selvää, missä kiikastaa. Hain rahoituksen tutkimukseen, jolla saisin selville, onko päässäni jotain vikaa. Rahoitus ei helpolla irronnut, mutta sain sen pitkän taistelun jälkeen. Testissä ilmeni, että mulla on jossain yhellä osa-alueella häikkää. Ei kuitenkaan selvinnyt, mistä se voisi johtua. Syitä voivat olla joko masennus, lapsuuden traumat, ikävät tapahtumat tai syy voi olla elimellinen.
Jatkotutkimukseen en mennyt, koska siihen olisi pitänyt hakea kans rahoitus, jos nyt sitä olisin enää onnistunut saamaan. Sosiaalitoimessa ei nähty tarpeellisena jatkotutkimusta. Olishan se kiva tietää, mikä johtuu mistäkin! Tai sitten lakata miettimästä ja rukoilla, että otettaisiin joutuin pois!
"Miksi sinä pidät minua täällä?"
Että oppisit.
Aivan kuin minun rukoukseni.
Mutta siitä on jo aikaa...
Olin silloin alle kahdenkymmenen ja sama rukous oli myös myöhemmin.
Pian jään eläkkeelle. Monesti on elämä ollut tuskien taivalta. Mutta olen huomannut, että hei, minähän elän mielelläni! Tämä on mielenkiintoista!
Mitä mahdankaan ajatella parinkymmenen vuoden kuluttua? "En halua kuolla" - niinkö?? :)
Myös äitini vaikeroi, itki meidän pikkulastemme edessä, että "voi että äkkiä kuolis pois taivaaseen".
Siinä lapsille turvallisuutta. Pas.at.