Raskaus ihan alussa vasta ja pelkään aivan järjettömästi keskenmenoa. En tiennyt haluavani lasta, ennenkuin testi näytti plussaa. Sillä siunaamalla hetkellä rakastuin pieneen ituun. Miten ihmeessä te ihmiset pysytte järjissänne ennen rv 13?
Keskenmenon pelko
anka-
11196
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Päivä kerrallaan eteenpäin. Ja voin kertoa, että sitten kun se lapsi syntyy, siitä se huoli vasta kasvaakin... Mutta hyvällä tapaa. Ehkä tuo huoli kasvattaa äitiyteen ja lapsesta huolehtimiseen.
Minä taisin suhtautua kovin arkisesti asiaan ja ajattelin, että koska 10-15 prosenttia raskauksista menee kesken ensimmäisen kolmanneksen aikana, en vielä innostu liikaa. Ihminen on niin monimutkainen organismi, että kaiken pitää mennä nappiin, jotta sieltä elävä ihminen syntyy. Ensimmäinen raskaus olikin sitten tuulimuna. Toisessa raskaudessa kävin rv 7 0 varhaisultrassa yksityisellä, koska halusin, että jos taas on tuulimuna, se selviäisi hieman aiemmin. Ekassa raskaudessa asia tuli ilmi rv 10 0. Olihan siitä sekin plussa, että kun kohdusta löytyi viikkoja vastaava alkio ja syke, tiesin keskenmenoriskin olevan enää muutaman prosentin luokkaa.
Minullakin ollut muutama vuosi sitten tuulimuna, ja sitä tämä nyt ei ole kun syke löytyi. Pitäisi vielä muutama viikko sinnitellä tuohon 13 että voisin kai? huokaista helpotuksesta. Ainakin ituseni kertoo minulle olemassa olostaan, tämä ns "aamu?!!!"pahoinvointi on aika raastavaa :D ( miksi se on aamupahoinvointi kun se kestää koko päivän)
Onko teillä ollut jotain rutiineja millä olette saaneet itsenne lakkaamaan miettimästä tuota keskenmenoa?
No ei se keskenmenon riski kohdallasi sitten tosiaan ole enää kuin muutama prosentti, jos sitäkään. Valitettavasti en osaa auttaa tuon pelon kohdalla. Omassa päässähän se pelko on ja vain itse voi siihen jollain lailla vaikuttaa.
Aamupahoinvointihan muuten on ihan vanhentunut termi, ei kai sitä kukaan enää käytäkään? :) Yleisempi taitaa olla raskauspahoinvointi nykyään.
Niin kai se on, kauhean tyytyväinen mies oli äsken kun oksensin tyynyliinaan (mitäs valloitti vessan ja oli puoli tuntia suihkussa :D )
Kai tässä pitää yrittää ottaa rauhallisestija päivä kerrallaan.. lun vain pystyisi :)
Voi apua, tuo tyynyliinaan oksentaminen. :D Jos pelko tuntuu aivan ylivoimaiselta, niin voithan soittaa neuvolaan ja kysyä saisiko sieltä keskusteluapua, mutta veikkaan, että tuollaiseen alkuraskauden pelkoon tosiaan auttaa parhaiten aika. Jos vain sinnikkäästi koetat ajatella, että olet raskaana niin kauan kuin toisin todistetaan ja iloita siitä! Kun se etukäteen pelkääminen ei kuitenkaan helpota sitä surua, jos jotain sitten kävisikin. Tiedän, helpommin sanottu kuin tehty, mutta pitäähän sitä jotain yrittää, ettei pelko ota liikaa valtaa. :)
Soitin sinne neuvolaan ja ihana hoitaja kuunteli jaaritteluani ja käski minun lähteä hölkkälenkille, no se helpottikin. :)
Turha sitä on pelossa elää kun ei se mitään hyödytä. Ja joo, vaikka meillä on odotus vasta alussa niin mies on saanut kokea vaikka minkälaista oikuttelua :D
Hieno juttu! Onnistunutta odotusta edelleen! Alussa se aika tuntuu matelevan, mutta jos kaikki menee hyvin, niin olet viimeisellä kolmanneksella ennen kuin huomaatkaan. :)
Se vaan hieman paineita luo siihen hyvin menemiseen että miestäni en ole koskaan nähnyt niin onnellisena kuin silloin kun kerroin olevani raskaana. Tottakai onnellinen olen itsekin mutta tuo tuplatäkin nykijä on ihan mahdoton :)))
Keskenmenon pelko on kauhea täälläkin! Menossa rv 10 2 ja ei voi muuta sanoa kuin, että järkyttävän raastavaa tämä on ollut! Ensin raskautta toivoi jo odotti pitkään, yksi tuulimuna ja yksi kohdunulkopuolinen takana ja nyt todella toivon että "kolmas kerta toden sanoo".
Aika jalat maassa tässä ollaan menty ja tiedostan keskenmenon mahdollisuudet. Olen koittanut itselleni toitottaa, että minä en asialle nyt mitään mahda, menee miten menee. Toki se ei asiaa auta ja huolta täysin poista, mutta ei paljon muutakaan voi.
Jokainen nippaisu ja vihlaisu vatsassa saa heti vakuuttuneeksi siitä, että nyt ei kaikki kunnossa, niin vainoharhainen sitä on :D Ultrassa 7 nähty viikkoja vastaava alkio jolla sydän sykki jo kovasti, huolta se ei kuitenkaan (tietenkään) poistanut. Normaaliahan tämä pelko varmasti on ja erityisesti kun epäonnistuneita raskauksia on jo takana.
Ei meidän auta kuin toivoa parasta ja pelätä pahinta, toivottavasti meille kummallekin sitä perheenlisäystä ensi vuodelle saadaan :)
Voi mahdoton! Hirmuisesti tsemppiä sinnekkin odotukseen ja ei auta olla kuin kädet kyynärpäitä myöten ristissä että kaikki menee nappiin.
Itseä henkilökohtaisesti ahdistaa mieheni onnellisuus, kokoajan ihan pähkinöinä siitä ajatuksesta että hänestä tulee isä. Helpotti kyllä hiukan kun puhuttiin tuosta asiasta että keskenmenon riski on olemassa, hän oli kuitenkin sitä mieltä että jos kesken menee ja tämä itu ei haluakkaan tulla niin yritetään uudestaan.
Neuvolassa osaavat kääntää ajatuksesi muualle :) Voitko jutella jonkun toisen odottavan kanssa? Minullekkin olisi ihanaa jos saisi toisen mamman kanssa kirjoitella näistä asioista, meillä kun ei lähipiiri vielä tiedä, niin hieman hermoja raastavaa tämä on!