Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Helsingin

Milloin Helsingin, Oulun, Jyväskylän, Tampereen ja Turun poliisit toteuttavat Itä-Suomen poliisien tapaan tehdyn paritetuilla prostuilla käyvien ratsian?
8221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Milloinka sitten Kouvolassa, Imatralla, Luumäellä, Haminassa ja Kotkassa?

Äänestä

Missä on huumepoliisit kun osa prostuista käyttää myös huumeita.

Äänestä

Miksi pitäisi?

Suomessa prostituutio perustuu nykyisin vapaaehtoisuuteen. Eli jotta oikeusvaltiossa voidaan tuomita rikoksesta on rikosnimikkeen mukaisen teonkuvauksen lisäksi täytyttävä yleinen rikoksen tunnusmerkistö eli teolla on aiheutettu vahinkoa ja tekijän tarkoitus on vahingoittaa.

Monissa maissa paritus tarkoittaa prostituoidun pakottamista seksin myymiseen väkivalloin tai kiristämällä.

Jos prostituoidut tarjoavat palveluitaan omasta tahdostaan, ei tiedon välittäminen asiakkaan ja prostituoidun välillä vahingoita ketään.

Koska prostituoitujen asiakkaat ovat pääosin miehiä, niin on syytä kysyä onko poliisin toiminta asiallista. Valheellisen tiedon välittäminen ihmiskaupasta prostituution osalta syyllistää prostituoitujen asiakkaita ja tällä pyritään oikeuttamaan seksinostamisen kieltävän lain toteutumista.

Lain mukaan valheellisen tiedon levittäminen jonkin ihmisryhmän loukkaamiseksi ja halveksunnan alaiseksi saamiseksi on rikos.

Ja koska valheilla pyritään leimaamaan toinen sukupuoli niin eikö kyse ole myös kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Toimiiko poliisi tässä asiassa itsenäisesti vai onko kyse oikeusministerin/oikeusministeriön painostuksesta on kysymys, joka kyseenalaistaa koko suomalaisen oikeusjärjestelmän.

Vapaaseen valintaan perustuva prostituutio ei ole rikos; viattomien kansalaisten vainoaminen sen sijaan on: vaikka vainoaja olisikin poliisi.

Äänestä

laittanut rikoslainsäädännön uusiksi omin päin? Vai etkö, tiedä
ettö pariteltulta seksin ostaminen on rikos ja rangaistava teko, riippumatta
siitä tekee tyttö vapaaehtoisesti hommia vai ei.

Vapaa valintaisuutta prostut ja niiden käyttäjät toitottavat.
Koskeeko vapaa valintaisuus prostuilla myös verojen maksua ja turvaseksi
sääntöjen laiminlyöntiä? Saa maksaa veroja, jos haluaa ja saa levittää tauteja jos haluaa.

Seksin ostokielto ei pelota muita kuin
suurinta prsostujen käyttäjäryhmää:
Perheellisiä, vaimolta salaa irstailevia miehiä ja
helppoon, pimeään rahaan tottuneita prostuja.

Seksin osto-ja myyntikiellot voimaan vaan!

Ukkomiesten yhä räikeämmäksi menevä prosturalli ja prostujen yli miljoonan euron veronkierrot kuriin
lainsäädännöllä.

Äänestä
  • "prostujen yli miljoonan euron veronkierrot kuriin
    lainsäädännöllä." Eli seksin ostokiellon motiivi on kateus: ei siis mitään

    ihmisoikuksien edistämistä.

    Sivistysvaltiossa rikoksesta voidaan tuomita vain PUOLUEETTOMASSA tuomioistuimessa.

    Ei siis riitä että joukko lynkkaus-himoisia huutaa tuomiota ja levittää valheita kuvittelemistaan rikoksista.

    Laki on hyvä ymmärtää kokonaisuutana ja tunnustaa myös syytetyn oikeudet.

    Lynkkaaja on usein pahempi rikollinen kuin hänen kohteensa.

    Äänestä

No eiköhän tuo tilittäminen riitä...
Ihan sama ketä kukakin poraa ja jos nainen haluaa pipariaan antaa muille niin-
onko siinä jotain ihmeellistä??

Äänestä

siinä mitään ihmeellistä ole..

Ukkomiehet saisiva vapaasti käydä veroja kiertävissä prostuissa.
Eihän siinä mitään.

Kysykää vaimoitanne onko se ok jos käytte välillä vähän irstailemassa?
Kysyvää verottajalta onko se oikein, että
50 henkilö menee bussiin ja yksi maksaa vain kyydistä?
Muut katselee maisemia..,

Kysy asianomaisilta.

Äänestä

eikö se oo parempi antaa rahasta kun jollekkin känniääliölle baari illan päätteeksi.tuskin saa edes aamu kahvia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Milloin kirjoitti:

Milloin Helsingin, Oulun, Jyväskylän, Tampereen ja Turun poliisit toteuttavat Itä-Suomen poliisien tapaan tehdyn paritetuilla prostuilla käyvien ratsian?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu