Olen 19 v tyttö ja minulla ei ole hirveästi kavereita. En oikein tiedä ketä uskaltaisin edes sanoa kaveriksi. Tuntuu vaan aina että olen se kakkoskaveri ja että minulla ei ole oikeasti väliä... :[ ja jos olen saamassa kaverin niin minusta sitten tajuaa jotain että minun kanssani ei kannata olla kaveria Olen nuori ja haluaisin kokea kaikenlaista mutta minusta tuntuu että minussa on jotakin niin perustavanlaatuista joka karkottaa ihmiset ympäriltäni... Minulla on paljon kokemuksia siitä että tunnen olevani ylimääräinen ja huono, mitätön.. Miten tällaisen tunteen saa pois? En ole erityisen tärkeä kenellekään... Sydänystävää minulla ei ole KOSKAAN ollutkaan...
Miten tämän tunteen saa pois?!
sipsutin123
6237
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Haluatko rakastajan joka antaa sulle huomiota ja viettää aikaa sun kanssa. Sat siitä itseluottamusta että kelpaat kyllä sellaisena kuin olet ja sitten ne kaverit näkee että sulla on joku tärkeä henkilö elämässä.
Yksipuolinen rakastaja jos itsellä ei ole tunteita pelissä, on vain sinua fyyisesti hyväkseen käyttäjä. Ei siinä mikään itsetunto kasva kun toinen takoo kuin tikka runkoa. Jälkeenpäin vain kuvottaa moinen palvelus.
Ja kyllä aidot ihmisuhteet ovat muuta kuin näytönpaikkoja ja toisten silmissä kukkoiulua ja temppuilua. Teatteraihan tuo vain. Sinulla itselläsi on ihmisuhteet ja käsitys ihmisten välisestä yhteydestä pahasti veilä hakuisessa.
Ensin tutustutaan ja sitten rakastetaan. Mutta naisethan ei sitä koskaan ole tajunnut vaan antavat monelaisille juopoillekkin pil.lua ilman tutustumista. Onko se sitten muka aitoa kun naiset palvelee jotain juoppoa vuosikaudet ja nainen toimii panopatjana. Kyllä se on niin että naisilla se yhteyden käsitys on hakusessa.
Moi sipsutin. Minullakaan ei ikin ollut bestistä, tai kavereita, asuin maalla ja kaupungissa olisi ollut muita taiteilijahenkisiä mutta mun ikäisissä ei ollut. Nuoruus on muutenkin tuskasta aikaa. Onneksi sitten pääsin oiskelemaan isoon kaupunkiin ja huomasin olleeni oikeassa, olen ihan hyvä tyyppi. Ja itse asiassa hyvää seuraa, oma persoonallisuus löytyy ja vahvistuu vanhempana. Onneksi täällä pääsee purkamaan tuntojaan, voit löytää kaltaisiasi täältä ja ehkä tavatakin?
Ei minullakaan ollut koulussa oikein hvyää bestistä. Ala-asteella kävin hyvin pientä koulua ja reilut vuotta nuorempi sisko oli paras kaverini. Sitten yläasteilla ja lukiossa oltiin porukoissa, kolme tai neljä velitunneilla ja ryhmätöissä. Ei ollut mitään milenkiintoa tai tarvetta pitää yhteyttä iltaisin ja viikonloppusin puhumattakaan lomista. Kyllä sitä liikkui vain kakkoskavereina. Kun jonkun bestis oli poissa, minä kelpasin tuuraamaan sen ja ne päviät, mutta sitten ei ollut enää tilaa kun kaveri palasi.
Se etu siitä on ollut, että tulen toimeen monen kanssa ja en kyllä taida kiintyä kehekkään että menetäisin elämäni jos ihmissuhde romuttuu.
Minulla on joskus ollut ykköskaverin rooli, mutta valitettavasti olen menettänyt asemani kun kaverini löysi muita. Ja koska itse olen lojaali on se aina kurja tunne kun saa todeta että on ollut vain hetken verran oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
"Take a bullet straight through my brain
Yes, I would die for you, baby
But you won't do the same"
http://www.metrolyrics.com/grenade-lyrics-bruno-mars.html
Toisaalta tänään tapahtui hassu asia. Yksi samassa firmassa työskentelevä ( 10 vuoden ajan, minä mies, hän nainen) yllättyi suuresti ja ilahtui siitä että tiesin kuka hän on. Minulle hänen reaktionsa oli hämmentävä, miksi en olisi tiennyt, ja miksi sillä oli hänellä niinkin paljon merkitystä?
No, kavereita tulee ja menee. Tärkeintä on se että jollei itse ole kaverimagneetti pitää itse kysellä kuulumisia ja ehdotella tekemisiä. Ulkonäkö puolestaan on pelkkä kuori, ihmisen luonnetta ja kokemuksia ei aina näe päällepäin.