Tunnen itseni epäonnistuneeksi ja vihatuksi kummajaiseksi. Ensin olin kiusattu koulussa josta seurasi masennus ja ahdistuskohtaukset aikuisena. Nyt t aikuisena työtön köyhä ajelehtija jolla ei ole mitään eikä ketään. Jo minua nuoremmatkin pariutuvat ja vaikuttavat onnellisilta ja toiveikkailta. Minulla on vaan yksinäisyys, mielialalääkkeet ja toivottomuus.
Epäonnistunut kaikessa
Ei toivottava
7288
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei työttömyys menoa haittaa parisuhdemarkkinoilla, paitsi jos olet miespuolinen. :) Tee asioita joista tykkäät ja tutustu ihmisiin joita kiinnostaa samat asiat kuin sinua.
Voisitko ajatella että tilaat ajan terveyskeskukseen ja sieltä pyydät ajan terapeutille. Hän voi neuvoa ja opastaa sinua mitä teet itsesi kanssa ja ennekaikkea kuunnella.
Monesti se on vain yksi pieni sysäys millä elämä voi auteta.
Toivon todella että pääset yksinäisyydestäsi ja huonosta itsetunnosta. Tulet vielä huomaamaan että et ole sen huononpi kuin muutkaan.
Täällä on toinen "luuseri". Ei työtä, ei perhettä, ei sukulaisia, ei rahaa, eikä yhden yhtä ystävää.
Kaikki yritykset koulutuksista ovat jääneet kesken, kun ei voimat riitä hoitamaan kaikkia asioita yksin, yksin ja yksin. Muutot ja kaikki tehnyt aina yksin.
Nykyään ostan huonekalutkin siten, että tiedän jaksavani yksin kantaa ne.
Olen menettänyt jo vuosia sitten kait toivon, että saisin ihmissuhteita.
Haaveilen edelleen opiskelusta ja koulutuksesta, mutta nyt täytyy suunnitella sitä niin, että jaksaisin sen myös hoitaa, joten rimaa on laskettava.
Itse asiassa minulla on opiskelupaikka yliopistossa, mutta se vaatisi muuttoa monen sadan kilometrin päähän, eikä tällä hetkellä tulisi mieleenkään yrittää sellaista voimanponnistusta, yksin.
Nuorena ja lapsena ihmissuhteissani oli väkivaltaa. Fyysistä ja psyykkistä. Enää en suostu sellaiseen, joten nyt ei sitten ole niitä ihmissuhteita ollenkaan.
Tuntuu että olen jossain ihme loukussa, ja tämä vuosia jatkunut yksinäisyys on tehnyt minusta pelokkaan ja aran, ja masentuneen.
Jotenkin vain tuntuu, että tästä ihmisestä ei irtoa enää mitään, joten jos ei tämä maailma suo minulle hyvää näissä ihmissuhteissa, ihan ilmaiseksi, niin minusta ei ainakaan enää ole niistä maksamaan, kun olen kaikin tavoin konkurssissa.
Sinun kannattaisi hakeutua johonkin harrastukseen, tai ottaa puhelin käteen ja soittaa kriisikeskukseen. Siellähän voi hoitajan kanssa käydä juttelemassa anonyymista ja ilmaiseksi. Jospa saisit tukihenkilön tai jotakin muuta.
Jotenkin aina hoetaan tuota "hanki harrastus" mantraa.
Ei se vain auta...
Mitäs jos hankkisit vaikka koiran lemmikiksi, joka veisi ulos ihmisten pariin?
Ei kiinnosta lähteä yksin kotoa minnekään. Ulkonakin näkee vaan ihmisiä toistensa seurassa ja ihmisiä jotka ovat onnellisia rakastuneita. Kaikki tuntuvat myös jotenkin kiusaavan ja yrittävän jollain tavalla tehdä olon huonommaksi kuten nuoret parit jotka alkavat kävellä käsikädessä kun kävelen heidän ohitseen.