Moi! Olen kirjoittanut tälle palstalle viimeksi pari vuotta sitten ja ajattelin nyt taas tulla tänne valittamaan. Apua en kaipaa, haluan vain höpötellä sairaudestani edes jonnekkin.
Itse sairastuin masennukseen ala-asteella koulukiusaamisen vuoksi. Siitä seurasi pientä syömishäiriönpoikasta ja omakuvani muuttui radikaalisti. Tempperamenttisesta ja mielipiteitä omistavasta kutosluokkalaisesta alkoi muodostua hiljainen ja epävarma nuori.
Seiskaluokka oli ala-asteeseen verrattuna hyvin helppoa aikaa. Minua ei kiusattu, mutta olin niin hiljainen että minut sysättiin usein syrjään porukoista. Masennus ja itsetuhoisuus eivät hävinneet, vaan varjostivat arkipäiviäni jatkuvasti. Aloin kärsiä lievästä unenpuutteesta.
Nyt olen kahdeksannella luokalla, edelleen masentunut, epävarma ja hiljainen. Unettomuus on pahentunut ja normaalisti nukun 3-7 tuntia yössä. Silti kaiken mustan sumun keskellä minulla on hyviä hetkiä, jolloin kirjoitan ajatuksenvirtani nimettömään blogiini.
Kiusaajalleni en ole antanut anteeksi, niinkuin ei pidäkkään. Olen kuitenkin jollain tavalla kiitollinen, että hän särki minut. Vaikka elämäni ei olekkaan "tervettä", olen kasvanut henkisesti ja olen ehkä kypsempi kuin jotkut muut ikäiseni. Olen ymmärtänyt heti lapsesta asti mitä kiusaaminen aiheuttaa ja myös sen että haluan olla erilainen kuin muut nuoret. Haluan kirjoittaa ja unelmoida enkä keskittyä teini-iän pinnallisiin aiheisiin ja draamaan. Haluan saada muut tuntemaan itsensä hyviksi enkä ryypätä kotibileissä jauhaen muista paskaa.
Mikä on sinun tarinasi?
Itse sairastuin masennukseen ala-asteella koulukiusaamisen vuoksi. Siitä seurasi pientä syömishäiriönpoikasta ja omakuvani muuttui radikaalisti. Tempperamenttisesta ja mielipiteitä omistavasta kutosluokkalaisesta alkoi muodostua hiljainen ja epävarma nuori.
Seiskaluokka oli ala-asteeseen verrattuna hyvin helppoa aikaa. Minua ei kiusattu, mutta olin niin hiljainen että minut sysättiin usein syrjään porukoista. Masennus ja itsetuhoisuus eivät hävinneet, vaan varjostivat arkipäiviäni jatkuvasti. Aloin kärsiä lievästä unenpuutteesta.
Nyt olen kahdeksannella luokalla, edelleen masentunut, epävarma ja hiljainen. Unettomuus on pahentunut ja normaalisti nukun 3-7 tuntia yössä. Silti kaiken mustan sumun keskellä minulla on hyviä hetkiä, jolloin kirjoitan ajatuksenvirtani nimettömään blogiini.
Kiusaajalleni en ole antanut anteeksi, niinkuin ei pidäkkään. Olen kuitenkin jollain tavalla kiitollinen, että hän särki minut. Vaikka elämäni ei olekkaan "tervettä", olen kasvanut henkisesti ja olen ehkä kypsempi kuin jotkut muut ikäiseni. Olen ymmärtänyt heti lapsesta asti mitä kiusaaminen aiheuttaa ja myös sen että haluan olla erilainen kuin muut nuoret. Haluan kirjoittaa ja unelmoida enkä keskittyä teini-iän pinnallisiin aiheisiin ja draamaan. Haluan saada muut tuntemaan itsensä hyviksi enkä ryypätä kotibileissä jauhaen muista paskaa.
Mikä on sinun tarinasi?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olet oivaltanut hyvin, että ikävät kokemukset voi kääntää voimavaroiski ja on oppinut ymmärtämää elämää laajamittaisemmin. Saa olla erilainen, ei tarvitse kulkea massan mukana vaan saa tehdä omia valintoja ja päätöksiä ja olla erilainen.
Et ole vielä kypsä anteeksiantoon. Kuitenkin jo oman vapautumisen ja toipumisen kannalta on ratakisevaa että voi antaa anteeksi. Kiusaamista ja vääryyttä ei saa hyväksyä, mutta anteeksi pitää antaa. Jos ei, niin on itse jakuvasti sielussaan kiinni kiusaajiin, vatvoo alitajuisesti katkeruuden sappea ja se pitää yllä myös taipumusta masennukseen.
En ole kuullut vielä yhtään sielun- ja hengenammattilaista, joka kannustaisi anteeksiantamattomuuteen. Niin tärkeä voimavara se sielunterveydellä.
Tunnen erään erittäin katkeran henkilön. Hän on joutuntu kokemaan kaikkea mahdollista lapsuudesta aikuisuuteen ja on jo iäkäs. Kaikkea muuta hän ottaa lohdukseen, mutta jo maininta anteeksiantamisesta saa hänet raivoon. Tämä henkilö on säästynyt psyykeeltään, mutta hän on ottanut menneisyyden painolastin ruumiiseensa. Hänellä on kaikki mahdollinen sairaus ja valtava lääkelaatikko apunaan. Kun jokin ikävä asia tapahtuu, niin hän näyttää kehittelevän lisäsairauden.
Hups, vastaan hieman myöhässä..:)
Anteeksi en vaan voi antaa, kun näen miten se sama tyyppi juoksentelee koulun käytävillä kiusaamassa toisia. En kuitenkaan ole katkera, vaan koitan unohtaa hänen olemassaolonsa ja siirtyä eteenpäin elämässäni.
Kiitos kommentista :)