Riikka yritti puhua tästä, mutta kukaan ei

Sinipunapunavihreät ovat aloittaneet jälleen Varsovan ilmastokokouksen alkajaisiksi suomalaisten teollisuustyöntekijöiden syyllistämisen ja mustamaalaamisen. He väittävät, että olemme teollistumisen myötä jääneet muulle maailmalle ilmastovelkaa ja että nyt on vahingonkorvausten maksun aika.

Nämä väitteet ovat vailla pohjaa, eivätkä perustu mihinkään todellisuuteen. Suomen kokonaispäästöt vuona 2012 olivat noin yhden prosentin verran EU:n kokonaispäästöistä eli 61, 4 miljoonaa tonnia hiilidioksidia. Suomen kokonaispäästöt ovat noin promillen koko maailman päästöistä.

Suomen virallisen kokousedustajien on pidättäydyttävä vain tosiasioissa. Varsovasta on tultava omilla eväillä myös kotia. Mukana ei saa olla kansalaisille maksuun lankeavaan vahingonkorvauslaskua.

EU:n ja ulkoministeriön lähteisiin viitaten kehitys- ja kehittyviin maihin meni ilmastorahaston kautta vuonna 2011 EU:lta 2,34 mrd. euroa, josta 34 % lainana ja 66 % lahja-apuna. Suomen osuus tästä on 0,5 mrd. euroa, joka on 100 % lahja-apua (HS 7.12.2011).

Suomen ei pidä sitoutua maksumieheksi minkäänlaiseen ilmastorahastoon. Vääränlaisen ilmasto- ja energiapolitiikan johdosta on maastamme siirtynyt teollisuutta jo yli 130 000 tehdastyöläisen työnpanoksen verran. Meidän olisi päinvastoin kenties laskutettava kehittyviä ja kehitysmaita näistä menetetyistä teollisuustyöpaikoista. Nämä maat ovat houkutelleet teollisuutemme kevyemmillä ilmasto- ja ympäristönormeilla siirtämään työpaikat Suomesta pois. Pitäisikö meidän vielä käydä rakentamassa ja rahoittamassa näiden maiden päästöjen torjuntainvestoinnit?

Varsovan kokouspäätöksillä ei saa tuhota loppuakin suomalaista teollisuutta. Vain vientiteollisuutemme kautta rahoitamme hyvinvointimme. Perussuomalaiset esittävät Varsovan neuvottelupöytiin yksikertaiset keinot ilmastopäästöjen vähentämiseksi. Olemme esittäneet siirtymistä kansainväliseen, kaikkia sitovaan tuotantoyksikkökohtaiseen ominaispäästöjärjestelmään. Näin voidaan luopua toimimattomasta päästökaupasta. Ominaispäästöjärjestelmässä jokainen sottaaja siivoaa omat jälkensä. Kukaan ei jää silloin kenellekään velkaa. Samalla suomalaisten energia- ja vientiteollisuutemme kilpailukyky nousee maailman ykköseksi. Sitä kautta teollisuuden paluumuutto Suomeen myös mahdollistetaan.

RIIKKA SLUNGA-POUTSALO
365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Avauksen tehneeltä persulta meni näköjään Riikan puolenmiljardin möläytys ohi huomaamatta?

Äänestä
  • No, ei saa pilata avaajan hyvää kanssanärkästystä. Ja eihän tuossa ole kuin muutama sata miljoonaa eroa totuuteen...

    Äänestä

Onhan Kreikkaankin viety persujen mukaan rekkalasteittain riihikuivaa rahaa suomesta päivittäin jo monta vuotta, eli monta kertaa maamme varallisuutta enemmän? Muutama tuhatmiljardia sinne tai tänne, se ei persujen tilastoissa paljon paina?? Pääasia, että saadaan ihmisille ankara v*tus päälle?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuuntele kirjoitti:

Sinipunapunavihreät ovat aloittaneet jälleen Varsovan ilmastokokouksen alkajaisiksi suomalaisten teollisuustyöntekijöiden syyllistämisen ja mustamaalaamisen. He väittävät, että olemme teollistumisen myötä jääneet muulle maailmalle ilmastovelkaa ja että nyt on vahingonkorvausten maksun aika.

Nämä väitteet ovat vailla pohjaa, eivätkä perustu mihinkään todellisuuteen. Suomen kokonaispäästöt vuona 2012 olivat noin yhden prosentin verran EU:n kokonaispäästöistä eli 61, 4 miljoonaa tonnia hiilidioksidia. Suomen kokonaispäästöt ovat noin promillen koko maailman päästöistä.

Suomen virallisen kokousedustajien on pidättäydyttävä vain tosiasioissa. Varsovasta on tultava omilla eväillä myös kotia. Mukana ei saa olla kansalaisille maksuun lankeavaan vahingonkorvauslaskua.

EU:n ja ulkoministeriön lähteisiin viitaten kehitys- ja kehittyviin maihin meni ilmastorahaston kautta vuonna 2011 EU:lta 2,34 mrd. euroa, josta 34 % lainana ja 66 % lahja-apuna. Suomen osuus tästä on 0,5 mrd. euroa, joka on 100 % lahja-apua (HS 7.12.2011).

Suomen ei pidä sitoutua maksumieheksi minkäänlaiseen ilmastorahastoon. Vääränlaisen ilmasto- ja energiapolitiikan johdosta on maastamme siirtynyt teollisuutta jo yli 130 000 tehdastyöläisen työnpanoksen verran. Meidän olisi päinvastoin kenties laskutettava kehittyviä ja kehitysmaita näistä menetetyistä teollisuustyöpaikoista. Nämä maat ovat houkutelleet teollisuutemme kevyemmillä ilmasto- ja ympäristönormeilla siirtämään työpaikat Suomesta pois. Pitäisikö meidän vielä käydä rakentamassa ja rahoittamassa näiden maiden päästöjen torjuntainvestoinnit?

Varsovan kokouspäätöksillä ei saa tuhota loppuakin suomalaista teollisuutta. Vain vientiteollisuutemme kautta rahoitamme hyvinvointimme. Perussuomalaiset esittävät Varsovan neuvottelupöytiin yksikertaiset keinot ilmastopäästöjen vähentämiseksi. Olemme esittäneet siirtymistä kansainväliseen, kaikkia sitovaan tuotantoyksikkökohtaiseen ominaispäästöjärjestelmään. Näin voidaan luopua toimimattomasta päästökaupasta. Ominaispäästöjärjestelmässä jokainen sottaaja siivoaa omat jälkensä. Kukaan ei jää silloin kenellekään velkaa. Samalla suomalaisten energia- ja vientiteollisuutemme kilpailukyky nousee maailman ykköseksi. Sitä kautta teollisuuden paluumuutto Suomeen myös mahdollistetaan.

RIIKKA SLUNGA-POUTSALO

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu