En pidä ihmisistä

"Ennen ku diagnosoit itsellesi masennuksen varmista,
että et ole idioottien ympäröimä."

Misontropia ei ole mitään poikkeuksellista, 90% ihmisitä
on niin heikkolahjaisa, etten jaksa kerta kaikkiaan
olla niiden kanssa tekemisissä.

Samaa mieltä, minäkään en pidä enkä koskaan ole pitänyt ihmisistä, olen 46 v ja kärsinyt lapsesta asti kroonisesta masennuksesta.

Olin itse 19-20v kun olin samassa tilanteessa. Keskivaikea masennus joka nopeasti meni vaikeaksi. Yksi rukous/huuto Jumalan puoleen muutti kaiken.
Inhosin/vihasin ihmisiä ja itseäni en tuntenut, mutta kun sain kokea Jumalan rakkauden tajusin kuinka paljon hän rakastaa meitä.
Sen myötä aloin rakastamaan muita ihmisiä ja myös itseäni, kun ymmärsin miten paljon Jumala tosiaan rakastaa meitä syntisiä.

Jokainen tarvitsee Jeesusta Kristusta. Ala etsiä Jumalaa.

15. Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen.
16. Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä.
17. Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu.
18. Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei;
19. sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.
20. Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.
21. Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni;
22. sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin,
23. mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.
24. Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?
25. Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia. Room7

Itse en vihaa itseäni. Se on typerää. Jos tekee virheen, siihen voi itse vaikuttaa. Jos muu maailma on typerä, niihin ei voi vaikuttaa. Viha muita kohtaan on ihan ymmärrettävä, mutta ainoastaan typerät vihaa itseään. Semmonen touhu vie lopulta psykoosiin. Kannattaa alkaa ajattelemaan järkevästi. Se ei kuitenkaan paranna, mutta helpottaa vähän.

En minäkään pidä muista ihmisistä, usein jopa vihaan muita ihmisiä mutta vain omassa mielessäni. Silti on aina välillä pakko sietää niitä saatanan ihmisapinoita.

Suurin osa ihmisistä onkin vaan pinnallisia, turhaa hekottelevia idiootteja joilla ei ole kertakaikkia mitään järkevää sanottavaa.

He vaan toimivat tietyn sosiaalisen kaavan mukaan ja oikein huomaa miten he eivät ajattele omilla aivoilla lainkaan.

"Silti on aina välillä pakko sietää niitä saatanan ihmisapinoita."

Tuo loukkaa ihmisapinoita. Ei vedetä eläimiä mukaan ihmisvihaan.

apinat onki fiksuja ihmisiin verrattuna.harvemmin näkee esimerkiksi humalaista tai läskiä apinaa.eikä apinat jonota eikä äänestä.mä vihaan ihmisiä sentakia kun ne dokaa äänestää seisoo jonossa ja syö paskaruokaa eikä liiku tarpeeksi.

Asenna ja ajatukset ovat anuksesta. Muuta ne, niin kaikki muukin muuttuu.

Ahneuden itsekkyyden ja narsismin aikakaudella ei mikään ihme jos ei pidä ihmisistä.Aitoja toisenkin hyvää ajattelevia saa kyllä etsiä. Kilpailu kaikesta saa ihmiset voimaan pahoin ja ajattelemaan vain itseään.

Hei! Minä ajattelen aivan samalla tavalla kuin sinä. Mutta pystyn elämään asian kanssa. Ihmiset suurimmaksi osaksi ovat ärsyttäviä, piikikkäitä, selkäänpuukottajia, ilkeitä jne. Ihmiset eivät tuo iloja vaan suruja. En tarvitse ihmis- enkä ystävyyssuhteita. Viihdyn yksikseni ja omissa oloissani sekä ihanan mieheni kanssa harrastaen ja matkustellen. Töissä ja muutenkin joskus vain on oltava ihmisten kanssa ja tultava toimeen. Minulle on tapahtunut paljon pettymyksiä ihmissuhteissa ja olen kokenut työpaikkakiusaamista. Nuorena ajattelin ihmisistä hyvää ja olin sosiaalinen. pettymysten kautta olen muuttunut. Onnekseni olen huomannut, että ihmisiä en enää tarvikaan ja vain pakon edessä olen ihmisten kanssa tekemisissä, muuten kierrän ihmiset kaukaa. '

Itseään vihaaminen on typerää, siitä näkee, kuinka vajaa ja oppimaton ihminen on.

Mä olen kans havahtunut siihen,että en pidä ihmisistä,juurikin noista samoista syistä,kuin mitä aloittaja kertoi.Itseäni en kyllä vihaa.Päin vastoin,rakastan itseäni ja rakkaus itseäni kohtaan kasvaa päivä päivältä vaan enemmän ja enemmän.Muissa ihmisissä raivostuttaakin se,mikseivät he voi olla kuin minä tai edes vähääkään sinne päin?

Tuntuu,ettei kukaan ihminen oikein ymmärrä mua.Olen todella pohdiskelevainen ihminen ja tykkään puhua todella syvällisistä ja henkevistä asioista ynm JÄRKEVISTÄ asioista mm.yhteiskunnan ongelmista ja maailman asioista ylipäänsä.On raivostuttavaa,kun ihmiset heittävät jokaisen asian vitsiksi,eivätkä ota mitään asioita tosissaan.Kyllä mullakin huumorintajua löytyy,mutta pitäis silmiä vähän avata tähän maailmaankin.Tuntuu että kaikki ihmiset (ainakin omassa ikäluokassani) ovat ihan älyttömän tyhmiä.

Toinen asia mikä pistää vihaksi on ihmisten törkeys,ilkeys,pinnallisuus,valittaminen,negatiivisuus...En jaksa olla tuollaisten ihmisten seurassa,en sitten yhtään.Jos löydätte jostain yhdenkin positiivisen ja iloisen ihmisen(minun lisäksi),niin huikatkaa mulle!

Olen tosiaan alkanut vihaamaan ihmisiä niin paljon,että en tiedä minne menisin edes töihin,sillä en halua enkä kykene tekemään töitä tuollaisten ihmisten kanssa.Oma työnjälkeni kärsii,sillä energiaani ja hyvinvointiani viedään aivan liikaa.

En vihaa ihmisiä... en kyllä ymmärrä kaikkia, mutta ei se kai liene minun tehtäväkään ymmärtää kaikkia...

Oli pakko nostaa, kun aloitusviesti on kuin omalta näppäimistöltäni. Itsekin olen 19 vuotta ja havahtunut siihen, etten vain pidä ihmisistä. Tuntuu, että kaikki tuntemani ihmiset osoittautuvat enemmin tai myöhemmin turhamaisiksi ja ilkeiksi, ja etenkin pinnallisuus tuntuu vain korostuneen entisestään tämän sietämättömän some-kulttuurin myötä. Hyvin sanottu myös tuo sosiaalisen kaavan noudattaminen - itsestäni tuntuu, että pitäisi olla koko ajan ahtautumassa johonkin muottiin jos haluaa menestyä elämässä, mutten kerta kaikkiaan pysty siihen saati jaksa edes yrittää.

Juuri nyt ei ole hajuakaan, miten tulen tästä elämästä selviämään. Toisaalta tekisi mieli muuttaa johonkin erämaahan, mutta toisaalta minäkin koen yksinäisyyttä ja rakkauden puutetta. Niin ja ihan yhtä kamala ihminen olen pohjimmiltaan minäkin.

Ryhtykää nunniksi. Nunnaluostari on hyvä paikka monelle naiselle Suomessa.

En minäkään pidä suurimmasta osasta muista ihmisistä - en ole koskaan pitänyt ja olen nyt 55v. Ehkä se on ihan normaali.

Mä olen ollut jotenkin hiukan vetäytyvä tyyppi jo varhaisesta teini-iästä ja nyt 33 - vuotiaana olen sitä vieläkin. Yllä olevat kirjoitukset kuullostaa ihan tutuilta tuntemuksilta. On jostain syystä enemmän tai vähemmän vastenmielistä olla tuntemattomampien ihmisten kanssa tekemisissä, ei vain kiinnosta ja huvita. Masennus taustaa mulla on myös mutta en koe olevani enään masentunut, noh tietysti maailman katsomus ja asenne voi välillä masentaa mutta ei mtn vakavaa.

Pelkään olevani katkeroitunut. Mutta en syytä siitä itseäni vaikka tiedän että asenne ratkaisee ja on vain koitettava sietää muita. Tuntuu että ihmisten tulisi olla sellaisia siveyden sipuleita jotka noudattavat kaikkea oikein ja kohtelevat kaikkia tasa puolisesti eikä olisi missään mtn epäoikeuden mukaisuutta tmv.

Ihmisethän ovatkin enenevässä määrin perseestä, ihan normi hommaa.

En minäkään useimmista ihmisistä pidä, mutta on sentään muutama, joitten kanssa voin tulla jotenkin toimeen.

Olen funtsinut näit juttui ja tullut tänään siihen tulokseen, että terveydenhoidosta puuttuu huomattavan tärkeä osa-alue. WHO:n määritelmän mukaan terveys on fyysisen, psykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tila eikä ainoastaan sairauden puute. Näistä kolmesta osa-alueesta fyysistä ja psyykkistä terveyttä kyllä hoidetaan, mutta sosiaalinen terveydenhoito on tainnut unohtua budjettikehyksestä.

Minusta sosiaalisen terveydenhoidon kehittäminen fyysisen ja psyykkisen hoidon rinnalle ei olisi turha juttu vaan voisi paitsi tuoda säästöä julkisiin terveydenhoitomenoihin myös tuottaa elämänilon palaamista monelle sosiaalisesti syrjäytyneelle. Kuvittelen, että monet jopa sairastumista aiheuttavat sosiaaliset vaikeudet (kuten esim. ujous ja arkuus, puutteellinen kyky pitää puoliaan, heikko itsekunnioitus tai ulkonäköön liittyvät seikat), voitaisiin sopivalla ohjauksella saattaa sillä tavoin hallintaan, että niistä kärsivä ihminen voisi kehittyä tyytyväiseksi ja muitten kanssa paremmin toimeentulevaksi.

Ajattelin ruveta asioikseni promoamaan ja kehittelemään tätä ideaani vaikka tällä huippusuositulla palstalla, jota kaikki lukevat heti hesarin ja akuankan lukaistuaan. Pysykää kanavalla. t. agenda_3

Monet ihmiset ovat tylsää seuraa. Heillä ei ole mielipiteitä, eivät tunnu ajattelevan juuri mitään. Sitten on niitä, jotka puhuvat koko ajan ja tyhjänpäiväisiä, mutta eivät kuuntele. Se on henkistä väkivaltaa. Hyvin hyvin harvoin löytyy mielenkiintoinen juttukaveri.

Isäni kävi kuoleman rajalla, ollessaan vakavasti sairas. Hän sanoi, että siellä oli hyvä olla. Hän oli kokenut sodat, nälän ja köyhyyden.
Uskovaiset, jotka pelottelivat häntä helvetillä sanoi, ettei maanpäällistä helvettiä pahempaa olekaan.

Hänen lapsena en ole joutunut näkemään sodan kauhuja, olen saanut joka päivä syödäkin. Rauhaa ja rakkautta olisin kaivannut, useammin näen Ihmisten aloittamia sotia ja luonnon paiskomia ihmisten rakennelmia sortuneina.

En tiedä miksi tänne synnytään ja joutuuko joskus tulemaan uudestaan.
Minä en haluaisi millään enää syntyä maanpäälle kun pois täältä joskus pääsee...
kaikille ihmisten toimiin pettyneille voi sanoa, että hyvyyttäkin on hiukkasen, mutta vain hiukkasen. Edesmenneen Vesa-Matti Loirin mietteisiin yhdyn. On mielenkiintoista kuolla ja kohdata se toinen maailma. Siellä on vapaa näistä ihmisyyden kahleista...ollaan sen aikaa ihmisiksi, ei tehdä toistemme taakkaa raskaammaksi.