Olen 36-vuotias ja lonkassa ollut tekonivel 13 vuotta. Tämä jo toinen tekonivel eli kerran vaihdettu (eka kesti 5 vuotta). Lonkka kipeytyi keväällä, kesällä otettiin rtg, jossa näytti ok. Mutta en pysty nousemaan portaita, kumartamisen jälkeen sattuu ja liikkeelle lähtö hyvin vaivalloista. Istumisen jälkeen ei voi lähteä suorilta käsin liikkeelle. Lisäksi jalka "ei pidä" ja käcellessä keinahdan aina kipeän jalan puolelle ja jalka tuntuu lyhyemmältä.
Kävin siis julkisella ortopedillä kk sirtten ja tuijotti vaan röntgeniä (jo kesäkuussa otettu eli jo vähän vanha kuva) ja kuvassa ei näkynyt ihmeellisyyksiä. Mutta ortopedi ei kuunnellut oireitani. No viikko sitten lonkassa napsahti ja nyt se naksuu kävellessä. Lisänä tullut nivuskipu ja kipua melkeinpä jokaisella askeleella. Pitkän työmatkan jälkeen lonkka särkee autossa istumisesta. Nyt tullut myös lepokipua, kun meen nukkumaan. Itselläni hyvin vahva tuntemus, että nyt ei ole nivel ok. Onko muilla ollut tilanteita, että muutokset eivät välttämättä näy röntgenissä? Oon menossa yksityiselle, koska tilanne alkaa olla se, että tarvitsen kohta kepin tueksi ja oma mielenrauha järkkyy. Mulla on vakuutus ja taidan vaati tt-kuvaa, se kertoo enemmän kuin röntgen?
Ärsyttää tosiaan, että potilaan tuntemuksia ei huomioida, kyllä mä tiedän lonkkani ja nyt tuntemukset muuttuneet rajusti.
Onko Muilla kokemuksia, jos lonkka löystynyt/irtoamassa? Tai miltä tuntuu, jos nivelessä irronnutta "hiukkasta"? Ihan sökönä oon henkisesti, jos tässä iässä jo kolmas leikkaus tulossa, viimeksi tuli hermovaurio.
Onko lonkan tekonivel irtoamassa?
Sökö lonkka?
2
4195
Vastaukset 2
- Piikko
Hei löysin tekstisi vasta nyt 0150518 netistä, mikä tuossa lonkassa tuolloin oli, kuvaat minun tämän hetkisiä oireita, minua ei vaan lääkärit usko, kivut ja oireet vielä pahemmat kuin kuvaamasi
- KKKKKKIK
No mites näissä on käynyt, itsellä kanssa rtg ok mut jalka ei pidä istumisen jälkeen yhtään. Tuntuu et lääkärit ei nimenomaan kuuntele yhtään vaan luottaa sokeasti tohon rtg kuvaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???411897Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101280- 991031
- 102908
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88894- 66751
- 33632
Olinko yhden viestin arvoinen?
Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.68518Kuka om uusi kylän mies?
Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku13508- 78501