Tämä tarina on jo vanha, mutta kerron sen kun tuumailin että onkohan kenellekään käynyt vastaavasti?
Otin narttukissan, vaikutti aika rääpäleeltä, mutta niinä aikoina ei vielä ollut tätä 12 vk -tietoisuutta ihmisillä... Oli ehkä lievästi villi mutta mahdollisesti vain yksinäisyyttään. (Mm. hyökkäsi pienenä kerran selkääni kiinni kynnet ojossa.)
Annoin kissan tehdä pennut, ja kun nämä 3 olivat jotakuinkin 3 kk ikäisiä ja oli myöhäinen syksy vein emon leikkautettavaksi. Sillä olikin ollut uudet pullat uunissa salaa, joten tuli tehtyä vähänkuin abortti.
Emo oli käyttäytynyt kolmosten kanssa hieman erikoisesti, ei mm. koskaan kehrännyt niille, ja kerrankin kun pennut vinkuivat nälissään sain raahata minulle vihaisen emon väkisin puskasta kotiin. Leikkauksen jälkeen emo alkoi vihata teiniytyviä pentujaan, ja sitä samaa linjaa se piti sitten niin kauan kuin näitä joutui silmissään katselemaan, eli valitettavasti vuositolkulla.
Leikattu emo alkoi tehdä pitkiä reissuja ja oli eräänkin kerran poissa puoli vuotta. Palasi jouluksi ja ensitöiksi repi minulta jalan auki kun kiukustui ulko-ovella nähdessään ex-pentunsa ja yritti huitaista sitä kynnet ojossa.
Hyvä se näin jälkikäteen sanoa että olisi kai pitänyt antaa se emo pois, sillä kyllä se ihmisistä tykkäsi, mutta muita kissoja se vihasi kuin ruttoa... Mutta maalla kun asuimme, se katosi ja taisi päätyä supikoiran suuhun. (Supikoiraa ainakin epäilimme syylliseksi kun toiselta kissaltani revittiin häntä!)
Jos tästä joku jotain oppii niin ihan kiva. Jatkossa jos minulla kissoja on, niin ne tulevat olemaan sisäkissoja, ja silloin viimeistään on tarpeen että ne pärjäävät keskenään edes jotenkuten. Noistakin em. kolmosista veljekset eivät erityisemmin toisiaan diganneet, mutta kyllä sitten tuli toiselle ikävä kun toinen jouduttiin lopettamaan kasvainten takia.
Ja jos joku katsoo tässä kissanpidossani olleen kaikenlaisia virheitä, niin sallittakoon sanoa että olin vielä vähän nuori ja ajattelematon. Ei tullut mieleen että kissaperheen voisi hajottaa, varsinkin kun pennut halusin pitää kaikki itse...
Otin narttukissan, vaikutti aika rääpäleeltä, mutta niinä aikoina ei vielä ollut tätä 12 vk -tietoisuutta ihmisillä... Oli ehkä lievästi villi mutta mahdollisesti vain yksinäisyyttään. (Mm. hyökkäsi pienenä kerran selkääni kiinni kynnet ojossa.)
Annoin kissan tehdä pennut, ja kun nämä 3 olivat jotakuinkin 3 kk ikäisiä ja oli myöhäinen syksy vein emon leikkautettavaksi. Sillä olikin ollut uudet pullat uunissa salaa, joten tuli tehtyä vähänkuin abortti.
Emo oli käyttäytynyt kolmosten kanssa hieman erikoisesti, ei mm. koskaan kehrännyt niille, ja kerrankin kun pennut vinkuivat nälissään sain raahata minulle vihaisen emon väkisin puskasta kotiin. Leikkauksen jälkeen emo alkoi vihata teiniytyviä pentujaan, ja sitä samaa linjaa se piti sitten niin kauan kuin näitä joutui silmissään katselemaan, eli valitettavasti vuositolkulla.
Leikattu emo alkoi tehdä pitkiä reissuja ja oli eräänkin kerran poissa puoli vuotta. Palasi jouluksi ja ensitöiksi repi minulta jalan auki kun kiukustui ulko-ovella nähdessään ex-pentunsa ja yritti huitaista sitä kynnet ojossa.
Hyvä se näin jälkikäteen sanoa että olisi kai pitänyt antaa se emo pois, sillä kyllä se ihmisistä tykkäsi, mutta muita kissoja se vihasi kuin ruttoa... Mutta maalla kun asuimme, se katosi ja taisi päätyä supikoiran suuhun. (Supikoiraa ainakin epäilimme syylliseksi kun toiselta kissaltani revittiin häntä!)
Jos tästä joku jotain oppii niin ihan kiva. Jatkossa jos minulla kissoja on, niin ne tulevat olemaan sisäkissoja, ja silloin viimeistään on tarpeen että ne pärjäävät keskenään edes jotenkuten. Noistakin em. kolmosista veljekset eivät erityisemmin toisiaan diganneet, mutta kyllä sitten tuli toiselle ikävä kun toinen jouduttiin lopettamaan kasvainten takia.
Ja jos joku katsoo tässä kissanpidossani olleen kaikenlaisia virheitä, niin sallittakoon sanoa että olin vielä vähän nuori ja ajattelematon. Ei tullut mieleen että kissaperheen voisi hajottaa, varsinkin kun pennut halusin pitää kaikki itse...
Vastaukset 11
Vanhimmat
"Jatkossa jos minulla kissoja on, niin ne tulevat olemaan sisäkissoja.."
Tämä oli kivaa luettavaa! Hieno juttu, että otit opiksesi. :)
Tälläiseen satuiluun joku viitsiikin aikaansa käyttää... Laitas se tietokone kiinni ja lähde vaikka ulos raittiiseen ilmaan purkamaan tuntojasi :).
Myös tietokone kiinni ja lenkille, itsekin tuhosit kallista aikaasi, ei kukaan pakota lukemaan jos on niin vastenmielistä!
Harmittaako sinua kovin, kun provo jäi onnettomaksi pannukakuksi ;).
Hei! Tosi kiva, että olet nyt huomannut, kuinka vaarallista toi ulkoilu kissalle on (siis jossei oo valjaissa). Harmi, että noille kissoille kävi niin kun kävi, mutta parempi myöhään kun milloinkaan. Toivottavasti joku oppi sun kokemuksista, ettei tartte ensin kadottaa tai menettää useeta kissaa, ennen kun menee viesti perille.
Ah nyt ymmärränkin tämän satusi tarkoitusperän: tarina olikin kehitelty parine "myötäilevine" vastikkeineen pelotteeksi ulkokissojen omistajille :).
Mitä?
se tutui siltä että se on mustasukkainen niille...
Ei se nyt ihan kaikkialla voi noin kamalaksi mennä se kissan ulkosalla pitäminen, mutta mutta... On tehtävä valinta että haluaako kissan elävän "täyttä" elämää ja kenties kuolevan nuorena, vai haluaako elää sen kanssa mahdollisimman pitkään. Jotkut ovat sitä mieltä ettei kissa kärsi mitenkään vaikka se olisi kokonaan sisäkissa. En tiedä: yksi kissoistanihan oli elänyt täysin sisällä 2 v kun se sai kasvaimia ja oli lopetettava. Tunsin syvää syyllisyyttä että ehkä se sairastui koska ei viihtynyt sisällä... Voi äly, sairasta pohtia tuollaisia.
Jokatapauksessa kun pidin vanhoja kissoja sisällä niin eivät ne ikinä minnekään pihalle kaivanneet, vaikka olivat ensimmäiset 8 v eläneet elämää jossa pääsivät halutessaan ulos.
Sitä minä olen joskus miettinyt että jos ulkoiluttaisi valjaissa kissaa pihalla, niin olisiko se vain huono asia, jos se sitten pääsisi ulkoilun makuun, ja kärsii sitten sisällä? (Ja laittaa isäntäväen kärsimään roikkumalla ovessa ulisten?)
- Niin täällä joku epäili että tämä oli satu. En minä tiedä mikä tässä kaikessa niin omituista oli, mutta kirjoitin tämän tänne tietääkseni onko muilla ollut tuollaisia narttuja että eivät edes pennuilleen kehrää, ja ehkä tämä nyt sitten oli opettavainen kertomus niille jotka miettivät sitä että onko sen kissan ulkona hyvä vai ei.
En tiedä: yksi kissoistanihan oli elänyt täysin sisällä 2 v kun se sai kasvaimia ja oli lopetettava. Tunsin syvää syyllisyyttä että ehkä se sairastui koska ei viihtynyt sisällä... Voi äly, sairasta pohtia tuollaisia.
------------------------------------------------
Siis voi pyhä äiti, ei sisälläolo aiheuta kasvaimia...
Kuulema psyyke vaikuttaa ihmisellä kehoon hyvinkin paljon, joten olen ajatellut josko eläimilläkin? Tuskin kissani kovin onnellinen oli sisäelämäänsä: asuin silloin miehen kanssa ja aiemmin kissa oli aina saanut nukkua yöt vieressäni, mutta mieheni potki unipäissään kissaa päähän ja se ei enää viereemme tullut.
Arvelinpahan vaan että jos tuo oli niin stressaavaa että kissa masentui ja sairastui lopulta. Mutta ehkä tämä kuulostaa turhan taikauskoiselta... Uskon myös että kissoilla on sielu tai henki, ja voisin ajatella että sielu päättäisi häippästä pois elämästä joka ei enää tarjoa mitään.