Ajatuksia komminismista

Mietiskelijä

Kommunismia ei koskan saavutettu missään. Kuubassa oli ehkä lähihistorian parhain yritys ja alussa todella saavutuksiakin. Puhutaan siis mieluummin sosialismista.

Pahin este utooppisen kommunismin etenemiselle oli se, että Neuvostoliitto monopolisoi aatteen ja pakotti muut omalle linjalleen. Olen varma, että sosialismi eläisi ja voisi hyvin maailmalaajuisesti monissa maissa ilman venäläisten hullua halua alistaa koko muu maailma omaan malliinsa. Maailmanlaajuisesti tunnettu suomalainen filosofi von Wright pohdiskeli, että sosialismi olisi tarpeellinen nuorille, kehittyville valtioille, sittemmin voitaisiin (järkevien johtajien kautta?) siirtyä markkinatalouteen pikkuhiljaa.

Kuubassa tämä ehkä olisi voinut onnistua ilman ikuisesti jatkuvaa USA:n kauppasaartoa.

Mielestäni löytyy historiasta vain kolme tapausta, joissa edes sosialismi on jotenkin toiminut:
* Karjalan työkansan kommuuni, jonka Stalin tuhosi
* Castron aika 1950- 960 -luvun alkupuoli
* Palmen kaksi ensimmäistä hallitusta Ruotsissa

Tärkein krirteeri noissa tapauksissa on se, että takana oli kansan suuren enmmistön tuki. Kun se häviää pakolla tai kannatuksen puutteessa, ei aate toimi.

16

129

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Äijä.

      Tavallaan olet oikeassa, mutta! Kommunismin pahin vihollinen on ihmisen ahneus ja vallan pyyntö.
      Ainoa, jota sinäkin arvostat, on Kuuba. Se on kestänyt kahden ihmisen, Kuubaan tehdyn vallan kumouksen kautta ja heidän omien ansioittensa avulla, sekä heidän onnensa oli, että heille määrättiin Amerikasta kauppa saarto. Tämä kaikki vahvisti Kuuban kommunismia. Neuvostoliitossa oli silloin kun Hruthzev astui "päällikön" asemaan hyvät oltavat kaikilla sektoreilla. Ainoastaan länsimaissa kehiteltiin Neuvostoliiton vastaista propagandaa,
      Mm:ssa siellä kaivostyöläinen ansaitsi enemmän kuin lääkäri. Syynä tähän se, että kaivosmiehen työ oli raskasta ja vaarallista. Kun taas lääkäri oli kansan palvelija.
      Kun lukee Neuvostoliiton vastaista propagandaa, niin havaitsee sen, että sitä ei tunneta Neuvostoliittoa kokonaisuudessaan.
      Neuvostoliitossa aikoinaan syntyi samanlainen vallan ja rahan himo, kuin on täällä kapitalistisessa lännessä ollut kautta aikojen.
      Kuubassa on vieläkin tuo sama aate voimakkaana, jos ei olisi, niin siellä oltaisiin vahvassa kapitalistisessa järjestelmässä oltu jo kautta aikojen. Turhaa on sanoa, että siellä eletään kurjuudessa, koska Amerikka niin tahtoo, se vaan on tosi.

      • Koroljov

        Neuvostoliitto olisi saanut suuren etumatkan Kiinaan nähden, mikäli NL:ssa olisi ryhdytty 1960-luvulla samanlaisiin talousuudistuksiin kuin Kiinassa tehtiin myöhemmin. Kiina oli samaan aikaan vielä äärimaolaisen kulttuurivallankumouksen kaaoksessa. Neuvostoliiton ulkonainen asema, varsinkin suhteessa Yhdysvaltoihin, oli vahvimmillaan 1970-luvun alussa. NL olisi voittanut kylmän sodan, jos juuri sillä hetkellä, Amerikan ollessa Vietnamin ja öljykriisin aiheuttamassa heikkouden tilassa, NL olisi panostanut talous- ja teknologiareformeihin. Mutta jäykkää järjestelmää kahlitsi vielä jäykempi ideologia, ja sen vartijat. Kommunismin uskonto oli NL:n turmio. Ja niin mentiin kohti 1900-luvun lopun suurinta geopoliittista katastrofia, jonka aiheuttaman vahingon korvaaminen tulee viemään koko Putinin jäljellä olevan valtiomiesuran ajan, eikä työtä saata päätökseen kuin vasta hänen seuraajansa - jotka Putin toivottavasti valitsee yhtä tarkkaan kuin viisaimmat Rooman keisareista muinoin. Suomen suurmies Kekkosen tragedia oli aikoinaan se, ettei sopivaa seuraajaa löytynyt... No se on toinen tarina.


      • Treffikumppani
        Koroljov kirjoitti:

        Neuvostoliitto olisi saanut suuren etumatkan Kiinaan nähden, mikäli NL:ssa olisi ryhdytty 1960-luvulla samanlaisiin talousuudistuksiin kuin Kiinassa tehtiin myöhemmin. Kiina oli samaan aikaan vielä äärimaolaisen kulttuurivallankumouksen kaaoksessa. Neuvostoliiton ulkonainen asema, varsinkin suhteessa Yhdysvaltoihin, oli vahvimmillaan 1970-luvun alussa. NL olisi voittanut kylmän sodan, jos juuri sillä hetkellä, Amerikan ollessa Vietnamin ja öljykriisin aiheuttamassa heikkouden tilassa, NL olisi panostanut talous- ja teknologiareformeihin. Mutta jäykkää järjestelmää kahlitsi vielä jäykempi ideologia, ja sen vartijat. Kommunismin uskonto oli NL:n turmio. Ja niin mentiin kohti 1900-luvun lopun suurinta geopoliittista katastrofia, jonka aiheuttaman vahingon korvaaminen tulee viemään koko Putinin jäljellä olevan valtiomiesuran ajan, eikä työtä saata päätökseen kuin vasta hänen seuraajansa - jotka Putin toivottavasti valitsee yhtä tarkkaan kuin viisaimmat Rooman keisareista muinoin. Suomen suurmies Kekkosen tragedia oli aikoinaan se, ettei sopivaa seuraajaa löytynyt... No se on toinen tarina.

        "Suomen suurmies Kekkosen tragedia oli aikoinaan se, ettei sopivaa seuraajaa löytynyt..."

        Niin, Suomessahan ei ole valitettavasti tapana testamentata vallanperillisiä niinkuin Pohjois-Koreassa ja osittain myös Venäjällä...


    • Kommunismin "huonoa

      tuuria" todellakin oli siinä, että Venäjästä tuli ensimmäinen kommunistinen valtio, Neuvostoliitto. Venäjän ultraradikaalien kommunistien ajatusmaailmaanhan perustui Neuvostoliiton armoton väkivalta, jossa ei todellakaan patruunoita säästetty. Ja Neuvotoliiton väkivallasta tuli samalla olennainen osa kommunismin aatteellisesta sisällöstä - joka toistui lähestulkoon kaikissa maissa, jotka kommunistien käsiin joutuivat.

      • dgzsds

        Jo Marx oli sitä mieltä, että Venäjästä ei ainakaan pitäisi tulla ensimmäinen sosialistinen valtio. Maa oli liian kehittymätön ja maatalousvaltainen.


      • krlls
        dgzsds kirjoitti:

        Jo Marx oli sitä mieltä, että Venäjästä ei ainakaan pitäisi tulla ensimmäinen sosialistinen valtio. Maa oli liian kehittymätön ja maatalousvaltainen.

        "Jo Marx oli sitä mieltä, että Venäjästä ei ainakaan pitäisi tulla ensimmäinen sosialistinen valtio. Maa oli liian kehittymätön ja maatalousvaltainen."

        Marx ei koskaan sanonut noin. Hän arveli 1860 luvulla, että vallankumouksella on paremmat mahdollisuudet syttyä ensin Länsi-Euroopassa, koska siellä kapitalismi oli pidemmälle kehittynyt.
        Marx ei ylipäänsä sanonut, että tuolla tai täällä ei saa lähteä sosialismin tielle.


    • fgfdgfggfg

      Sosialistisia yhteiskuntia on ja on ollut maailmassa paljon. Monissa tapauksissa yhteiskunnan jäsenet eivät vain tiedä elävänsä ns. kommunistisessa yhteiskunnassa. Heille yhteisomistus ja toisista huolehtiminen on kuulunut aina elinehtoihin.

    • Koroljov

      "Olen varma, että sosialismi eläisi ja voisi hyvin maailmalaajuisesti monissa maissa ilman venäläisten hullua halua alistaa koko muu maailma omaan malliinsa."

      Venäläiset olivat kommunismin ensimmäisiä ja suurimpia uhreja. Leninin bolševikkihallinnossa oli alun perin suhteellisesti hyvin vähän isovenäläisiä. Kyse oli pikemminkin Venäjän valtakunnan vähemmistöjen (juutalaisten, kaukasialaisten, baltialaisten, puolalaisten jne.) etnisestä kostosta venäläisille. Stalin alkoi lopulta tukeutua isovenäläisiin ja aloitti "epäluotettavien" vöhemmistökansallisuuksien vainot, mutta oli silti ennen kaikkea suuri venäläisten terrorisoija ja murhaaja, jos kohta myös suuren isänmaallisen sodan voiton järjestäjä. Se voitto kuului yhtäläisesti kaikille neuvostokansoille ja itäeurooppalaisille. Jopa russofobisessa Puolassa hoidetaan edelleen satojentuhansien Puolan vapautuksessa kaatuneiden neuvostosotilaiden hautoja ja muistomerkkejä. Asioilla on niin monta puolta.

      "Maailmanlaajuisesti tunnettu suomalainen filosofi von Wright pohdiskeli, että sosialismi olisi tarpeellinen nuorille, kehittyville valtioille, sittemmin voitaisiin (järkevien johtajien kautta?) siirtyä markkinatalouteen pikkuhiljaa."

      Usein tuhoontuomituksi jopa lännen liberaalien katsannossa leimattu Venäjän keisarikunta oli 1900-luvun alussa kehittymässä todella nopeaa vauhtia. Talouden ja teollisuuden kasvu oli Euroopan nopeinta. Saksa pelkäsi nousevaa Venäjää ja janosi ennalta ehkäisevää sotaa. Sama perustelu Hitlerillä oli hyökkäykseensä sukupolvea myöhemmin. Venäjän keisarikunta olisi kyennyt torjumaan fasistien hyökkäyksen siinä kuin Neuvostoliittokin. Stalinin aikana käynnistettiin toki valtava teollistuminen ja varustautuminen, mutta Venäjä olisi ollut 1940-luvulla paljon paremmassa tilassa ilman vallankumouksen, sisällissodan, nälänhädän ja joukkoterrorin vuosikymmeniä. Venäjän keisarikunta olisi ollut supervalta, ilman miljoonia uhreja.

      Neuvostoliitto on kuollut. Euraasia elää. Venäjä on palannut. Suuruus on Venäjän kohtalo. Sata vuotta sitten, tänä päivänä.

      • <gsgfdh

        Se on kuule Koroljohvi niin, että jossain vaiheessa marxilaisuus saapuu lännestä takaisin Venäjälle, johon se ei koskaan vielä kunnolla tullutkaan. Eikä putinistit sille mitään voi, ei voi! Nykyinen nationalistinen putinismiporvarismi on vain välivaihe.


      • FTRQ

        No Venäjä olkoon vaikkapa aasialainen emiirikunta. Meidän suomalaisten pitäisi keskittyä oman rakkaan kotomaamme hyvinvoinnin kehittämiseen eikä jauhaa höpöhöpöjuttuja naapurimaista.


      • Komu-Pekka

        Niin, jos Neuvostoliitto ei olisi syrjäyttänyt Venäjän keisarikuntaa, Suomi olisi kai edelleen osa Venäjää. Kuin pa*ka junttilan tuvan seinässä.

        En tiedä sinusta Koroljov, mutta ainakin 99,5 % suomalaisista on tyytyväisiä, että Lenin irrotti Suomen Venäjästä.


    • lemminkäinen

      Viesteissä sekä oikeaa että väärää kritiikkiä.
      Venäjän vallankumous on historiallinen tositapahtuma. Se muutti kertaheitolla ideologian kapitalismin ikuisuudesta ja sen olemisesta ihmiskunnan korkein ja saavutettu päämäärä.

      Porvarit kritiikissään vaativat vallankumousyön jälkeen luokkien olleen kadonneen ja tuotannon kohonneen kaikille perustarpeet tuottavaksi.
      Ihme kyllä tätä aatetta monet vilpittömät vasemmistolaiset pitä'vät kritiikkinsä kohteena.

      Leninin näkemys maatalousvaltaisessa ja lukutaidottomassa maassa oli a) teollistaminen ja sen edellytyksenä b) lukutaidon saavuttaminen kansalle.
      Toisin sanoen teknisen ja muun sivistyneistön luominen. Tehtävä ei ollut yhden yön juttu.
      Taloudessa Lenin edusti koneellisen suurteollisuuden valtiollista omistusta työväenvalvonnan alla ja maaseudulla ja pienteollisuudessa osuuskuntajärjestelmää. Talonpojisto ei luokkana häviä yhdessä yössä.
      Lenin tyrmäsi ajatuksen "suoraan kommunismiin - luokattomaan yhteiskuntaan" ja jota mm. Trotski edusti.

      Missä meni vikaan? Leninin jälkeen NL:ssa luotiin kansantaloustieteellinen termi "valtion omistus on yhteiskunnallisen omistuksen korkein muoto" ja se on läpeensä väärä. Omistus on aina ihmisten omistusta.
      Toisaalta mm. maatalouden kollektivisointi tähtäsi kommunistiseen muotoon alkeellisen tuotannon tasolla ja siinä perusvirhe.

      Leninin osuustoimintaperiaate (artikkeli Neuvostovallan lähimmät tehtävät) on lähtökohta pien- ja keskisuuressa tuotannossa sekä kulutuksessa siirymäkaudella eli sosialismissa. Siinä tähdätään yhteisin ponnistuksin yhteiseen hyvään mutta mukana on vielä tekijälle aineelliset kannustimet.
      NL:ssa näkyy varsin hyvin etsintä sosialismin ja kommunismin välillä. Saako olla omat perunapalstat vai ei, voiko olla palkkaerot vai ei ym ym.
      Sosialismiin mennään helposti. Kommunismi on pitkän ajan projekti.

      Kritiikki on aiheellista. Toisaalta kritiikin on edistettävä parannuksia tuntemattomia meriä kyntäneen jälkeisille kulkijoille.
      Sellainen kritiikki on täysin takapuolesta, joka vetää reaalisosialismin kokemuksesta johtopäätöksen "kapitalismin kukka on kaunein kukka".

      • Väinämöinen 2014

        "Kommunismi on pitkän ajan projekti".
        Näin on ja olisiko syytä edes vähän ymmärtää.
        1. Dialektista ja historiallista materialismia.
        2. Marxilaisen kansantaloustieteen ja tieteellisen kommunismin teoriaa.
        Tuntuu, että nämä ovat nyt täysin hakusessa ja varsinkin niiltä joiden pitäisi ne ymmärtää sekä osata tuoda ne esiin laajoille kansanjoukoille.


    • kullervo 5.2

      Esimerkki typerästä sosialismikritiikistä:
      "Mm:ssa siellä (NL:ssa) kaivostyöläinen ansaitsi enemmän kuin lääkäri. Syynä tähän se, että kaivosmiehen työ oli raskasta ja vaarallista. Kun taas lääkäri oli kansan palvelija."

      Suomessa on tänäkin päivänä suuri osa lääkäreistä pienemmällä palkalla kuin keskivertoammattityöläinen opettajista puhumattakaan. Korkeapalkkaisten lääkärien ryhmä on suppea.

      Valtiollisesta suunnittelusta.
      Keskitetty malli toimi hyvin 20 ja 30 luvuilla ja II maailmansodan jälkeenkin. Maan vähäiset resurssit suunnattiin perusteollisuuden luomiseen. Viimeistään 60 luvulla olisi tullut antaa sosialistisille yritykselle tilaa aloitteellisuuteen ja valtion suunnittelun kautta ohjata rahavirtoja kehittämistä vaativille aloille.

      Toiseksi osuuskuntien vapaa muodostuminen tuotantoon, palveluihin ja kaupan piiriin. Tiukka suunnittelu määritteli mm. valtiolliset parturit ja kampaamot väestön lukumäärän suhteessa. Pieniä rakennuskorjausyrityksiä ei ollut ja muuta sellaista.
      Aloille syntyi pimeät markkinat, eivätkä ne voineet laillisesti kehittää tuotantovoimia.
      Koneellinen suurteollisuus perustana ja pienyritykset, osuuskunnat niitä täydentävinä.

      Kolmanneksi. NL:n teollisuuskalusto alkoi vanhentua 60 luvulle tultaessa. Sen uusimisen eteen ei tehty juuri paljoakaan. Mikään kansantalous ei kestä laiminlyömällä uuden tekniikan käyttöönottoa.

      Tässä muutama oma arvioni. Laiminlyönnit eivät olleet sosialismin vika. Ne olisi aivan hyvin voitu toteuttaa. Olisi pitänyt päivittää valtion suunnittelukomitean tehtävät reaaliaikaan. Ei olisi ollut mikään virhe perustaa lännen kanssa yhteisyrityksiä ja näin saada näkemystä tekniikan etenemisestä. Lännen teollisuuspääoma olisi tietysti sanellut ehtojaan mutta siitä olisi kannattanut maksaa.

      Neljäs. Sota Afganistanissa oli suuri virhe. Sitä ei voi perustella millään. Se vei kaikki voimavarat ja teollisuuskalusto vanheni lopullisesti.

    • sininen pekka

      "Niin, jos Neuvostoliitto ei olisi syrjäyttänyt Venäjän keisarikuntaa, Suomi olisi kai edelleen osa Venäjää. Kuin pa*ka junttilan tuvan seinässä."

      Musta-Pekka on oikeassa. Vielä Neuvosto-Venäjän kansalaissodan aikana valkoiset (kapitalistiset) kenraalit vannoivat, että neuvostohallituksen myöntämä itsenäisyys Suomen Suuriruhtinaskunnalle peruutetaan.

      Myös Englannin armeija Muurmannin radalla ja Arkangelissa oli esteenä Suomen ja Saksan porvarien aluevaltauspolitiikassa Venäjän suhteen. Englanti halusi itse ottaa Itä-Karjalan ja Kuolan maaperän rikkaudet suomalaisten ja saksalaisten nenän edestä.
      Tässä on yksi syy Suomen porvarien liittoutumiseen Saksan fasismin kanssa kaksi vuosikymmentä myöhemmin. Suomen porvari luotti Hitleriin, että se antaisi sota-avusta Vienan metsät Suomen puunjalostuskapitalisteille. Sen takia sodan aikana vallatuilla alueilla ei-suomalaiset laitettiin keskitysleireille ja juutalaisia luovutettiin Saksan tuhoamisleireille.

    • huominen eilinen

      Jopahan oli selitysmestarin aatehistoria.
      Toki taviskin tietää,että tasaarvon aate on kaukana sosialismista,kauempana kuin kuu maasta.
      Kun nyt kumminkin elämme tässä huumavassa kapitalismissa,niin onhan vallan oikeaa tuoda esille vaihtoehtoja.

      Väittäisinpä niin,että jossain ,surkuhupaisan kulutushysterian saavuttaessa lakipisteensä ja kallistuessa historiaan,niin olemme valmiina omaksumaan nämä Marxsin opit.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    9. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe