kuvittelen joskus

Kuvittele, jos, siis jos tuntisimme (hänen) kanssa samat tunteet, silloin tunteemme perustuisi jokseenkin mielikuvaan siitä mitä toinen on. Sinussa on jokin, Sä olet jotain, jota en saa mielestäni, vaikka välillä tunnen onnistuneeni sun unohtamisessa, tähän olen pyrkinyt, ajatus palaa kuitenkin aina sinuun, arkiaskareitakin tehdessä, huomaan ajattelevani sinua. Ajatus sinusta alkaa olla jo osaa mua, etten aina sillä hetkellä tajua näin tekeväni, huomaan päivän päätyttyä, että olet ollut kaiken aikaa mielessä. Joskus rauhallisin mielin, annan sun siinä olla, joskus ikävä saa tilaa, ja haluan vaan sun syliin tai vaan rakastella sun kanssa, koska siltä se tuntuisi, ei pelkästään seksiltä. Kuvittele, jos oltaisiin ajatuksen tasolla samanlaisia, mitä siitä seuraisi kun huomattaisiin ja todettaisiin, että esteitä on liikaa, voitaisiinko, jaksettaisiinko me silloin puhua asiat niin, että päätyisimme samaan ratkaisuun, jäisikö tästä meille hyvä mieli, jatkuuko elämä siitä eteenpäin ns. normaalina, ilman jatkuvaa ristiriitaa siitä mitä minä ja sinä haluamme elämältämme. Tämä nyt oli tämmöistä jossittelua, miten oikeasti, että en halua ajatella häntä..ja samalla haluan ajatella vain häntä..mitä mä haluan, ei ole minun vallassani, eikä edes mahdollista, miksi siis en osaa olla ajattelematta. Nyt toivon, että eteeni tulee jokin sellainen ratkaisu, jossa tämä oma taisteluni tasolla juupas, eipäs lakkaa. Miten kuluttavaa ihmisen elämä saa olla?, turha sanoa, että kysy siltä mieheltä.
Nyt en kuitenkaan pysty, kun odotan, että asiat ratkeaa itsestään, raukka nainen olen minä, entä sitten.

En sano sitä rumaa sanaa, vaikka tekisi mieli.., sanon joku toinen kerta.

Minä muistan automatkat sen jonkun, erityisen naisen kanssa. Tuntui kuin maailmassa ei olisi muita olemassakaan.

olkaamme siis sillä matkalla.. juuri tälläkin hetkellä

kertoisin mitä sydämelläni on,
kerroithan sinäkin omasi..

matkamme jatkuisi aina vaan.. läpi yöttömän yön kuin rauhattomat vampyyrit vain toisiamme janoten..
..vai miten sen nyt kirjoittaisi.
oli miten oli ..vaikka matkaisimmekin vain pari tuntia, tuntuisi se ikuisuudelta.. sillä nuo hetket ovat niitä millä elän ja mitä vaalin. toki, onhan niitä hetkiä mahtunut elämääni muitakin.. mutta kovin erilaisessa muodossa. meidän seikkailumme talletan aivan omaan lippaaseen.. vanhan, puisen, käsintehdyn lippaan sisälle. sillä se olisi koristeltu täyteen sydämiä.. sydämiä joiden sisälle olisimme kätkeneet ne onnellisimmat ja hullunkurisimmat hetkemme. ja sinetöineet ne avaimella.. mikä avautuu vain rakkauden käsin... ..sinun ja minun.

aivan järjetön kirjoitus . mutta niin sen oli tarkoituskin olla. olkoon yhtä järjetöntä kuin rakkauteni sinuun. niin järjetöntä ettei..
järkeä.
tunnetta.
..saata enää samaan lauseeseen kirjoittaa.
olkoon ne erossa iäisyyden, mutta kohdatkaamme me.. tuolla matkallamme. ja kestäköön se niin kauan ..että ympyräkin löytää päätepisteensä. mahdotonta.

"- Lähetäänkö ajelemaan?" ;)

saattaisi kestää..