Asun yksin ja olen työtön. Päivisin minulla ei ole mitään tekemistä. Voisihan sitä aina lähteä jonnekin, lenkille, kirjastoon, kaupungille, mutta minua ei jostain syystä huvita. Koneella olo on ainoita asioita joita jaksan tehdä, ja sekin on mielestäni tylsää. Minulla on poikaystävä, jota näen lähes joka päivä, mutta ei kavereita. Elämä tuntuu merkityksettömältä kun en tee koskaan mitään järekvää. Itsensä pakottaminen ulos tekemään jotain "järkevää" tuntuu typerältä, koska en saa siitä nautintoa. Tykkään tehdä asioita vain toisen ihmisen kanssa. Poikaystävälläni on kuitenkin muutakin tekemistä kuin olla minun kanssani koko ajan. Pelkään menettäväni järkeni kun en tapaa uusia ihmisiä ja tee koskaan mitään. Miten saisin ilon tehdä asioita? Päiväni kohokohta on se, kun käyn kaupassa tai reissu hammaslääkäriin. Asioidenkin hoitaminen pitää jaksottaa koko viikolle, että olisi joka päivä joku syy nousta sängystä. Muukin syy kuin nälkä tai vessahätä. Onko tämä normaalia työttömälle? Vai olenko masentunut?
olen tylsistynyt
mitä teen
2421
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Voisitko hakeutua jollekin kurssille. Sinulla on liian vähän virikkeitä ja se tylsistyttää. Mene vaikka kansalaisopiston kurssille.
Täällä on toinen samanlainen. Tai oli. En saanut mitään töitä valmistumiseni jälkeen 2,5 vuotta sitten, lopulta lopetin etsimisen. Olen sinkku, minulla on yksi läheinen ystävä jota näen melkein viikoittain ja muutama ulkopaikkakunnalla asuva kaveri, joidan kanssa saatan chattailla silloin tällöin, mutta heilläkin on kiireinen työ- ja seuraelämä, enkä halua vaivata liikaa yksinäisyydelläni koska pysähtynyt elämäni saattaisi pitkästyttää heitä.
Toisinaan tuntui ettei minua kiinnosta mikään, istuin mielenkiinnottomasti koneella 10 tuntia vuorokaudessa ja mieluiten en olisi herännyt ollenkaan. Ruokakaupassa jäin tuijottamaan tuoteselostetta että edes kauppareissu kestäisi vähän kauemmin, eikä tarvitsisi palata pysähtyneeseen aikaan kotiin.
Mutta kuten "vipinää tossun alle" kirjoitti, tuollaisessa elämässä on liian vähän virikkeitä. Parasta mitä voit tehdä itsellesi on juuri pakottaa itsesi ulos tekemään jotain, vaikka se tuntuisi kuinka typerältä ja vaikka siitä ei saisi alkuun mitään nautintoa.
Viime keväänä aloin lenkkeilemään. Minulla oli suo sama fiilis että tuntui typerältä pakottaa itseäni johonkin, josta en pitänyt. Pakottauduin heräämään säädylliseen aikaan, pakotin itseni ulos ja kävelin ensin lyhempiä ja sitten pidempiä lenkkejä lähes päivittäin. Alkuun tuntui kamalalta verrata itseäni kaikkiin vastaantulijoihin: "tuokin tuossa on täällä ulkoiluttamassa koiraansa", "tuo varmasti treenaa juoksikisaa varten", "tuolla on vauva, jonka se saa nukahtamaan, kun sitä työntää rattaissa", "nuo kaverukset lenkkeilevät yhdessä, käyvät leffassa yhdessä ja tekevät kaiken muunkin yhdessä", jne. ja minä olen tässä koska minulla ei ole muutakaan tekemistä eikä ketään kenen kanssa tehdä mitään. Ajan kuluessa aloin kuitenkin nauttia ulkoilusta ja tuntui hyvältä huomata että kuntonikin parani. Edelleen minun pitää toisinaan pakottaa itseni ulos, mutta kun kerran saan itseni liikkeelle, juoksulenkistä tulee päivän kohokohta.
Pidän musiikista, aloin myös käydä illalla ulkona, yksin! Kävin katsomassa konsertteja, tuntemattomia paikallisia bändejä. Istuin syrjäisessä pöydässä ja tuntui kuin en olisi edes olemassa kaikkien onnellisten juhlivien ihmisten joukossa. Se sai yksinäisyyden tuntumaan entistä karmeammalta, lähdin aikaisin kotiin ja itkin. Mietin miksi menen paikkaan, jossa in tarkoitus pitää hauskaa, jos se saa minut vain itkemään. Mutta silti se oli varmasti parempi ratkaisu kuin unohtua yksin kotona.
En ole vieläkään oikein tutustunut uusiin ihmisiin enkä ole ihan varma haluaisinko aamulla herätäkään, mutta olen pikkuhiljaa alkanut nauttia elämäni uudesta sisällöstä.