Huhut ulkolaisesta ostajasta on saanut sijoittajat villiksi, ymmärtäähän tun, kaivos on Suomen rikkain ja suurin, kymmenien miljardien arvoinen. Nordnetin meklari arvioi, etteivät Talvivaarasta villiintyneet piensijoittajat ymmärrä, mitä yhtiössä todella tapahtuu. Yrityssaneerausta hakeva Talvivaara viruu talousahdingossa, mutta se ei ole hillinnyt kansan ostohaluja. Piensijoittajat ovat viime aikoina tankanneet vimmaisesti kriisiyhtiön osaketta, nettipankki Nordnetin meklari Jukka Oksaharju kertoo Ilta-Sanomille.
TALVIVAARAN OSAKKEISTA TAPELLAAN
KUUMILLE KIVILLE
9<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
kuin kemirassakin, ensin asiat ajetaan solmuun ja sitten myydään pilkkahinnalla ulkomaille
voiton mahdollisuudet, hävitähän ei voi tällä hintatasolla !
suuri takapotkun vaara hallitukselle !
Laitoit sitten omia valheitasi meklarin suuhun.
Meklari totesi seuraavasti:
Meklari ihmettele Suomen kansan Talvivaara-huumaa - "Itse en panisi senttiäkään"
Nordnetin meklari arvioi, etteivät Talvivaarasta villiintyneet piensijoittajat ymmärrä, mitä yhtiössä todella tapahtuu.
- Meidän uusista asiakkaista kolme neljästä on ostanut Talvivaaraa. Piensijoittajien lauma on hurmiossa tästä hommasta. Kyse on enemmän kollektiivisesta uskosta ja toivosta, Oksaharju sanoo.
- Harva piensijoittaja todella ymmärtää, mitä Talvivaarassa tapahtuu ja miltä tilanne vaikuttaa liiketaloudellisen laskelman näkökulmasta. Riski-tuottoprofiili vastaa enemmän pitkävetoa kuin konservatiivista sijoitustoimintaa. Unelmaan on helppo uskoa, jos ei ymmärrä, mitä kaivoksessa todella tapahtuu.
Oksaharju ei olisi valmis panemaan omia rahojaan kiinni Talvivaaraan.
- Henkilökohtaisesti sijoitan vuosien tähtäimellä enkä usko, että tuolla yhtiöllä on elinkelpoisuutta. Itse en panisi senttiäkään kiinni.
Oksaharjun mukaan vaikuttaa vahvasti siltä, että omistajien näkökulmasta tulevaisuudessa on vain huonoja tai hyvin huonoja vaihtoehtoja.
- Saneeraus tarkoittaa sitä, että velkojat saavat päättää enemmän yhtiön jatkosta. Parempi vaihtoehto omistajille on se, että velkoja muutetaan osittain osakeomistukseksi. Siinä tapauksessa nykyiset osakkeenomistajat voivat antaa vaikka puolet tai kaksi kolmasosaa yhtiöstä velkojille. Se tietenkin edellyttää velkojien suostumusta ja sitä, että uskovat yhtiön olevan elinkelpoinen.
Toinen vaihtoehto on kuitenkin vieläkin huonompi omistajien kannalta.
- Jos velkojat ajattelevat, että yhtiö on tuhoon tuomittu, niin sitten se on parempi päästää konkurssiin. Silloin he voivat saada enemmän realisoimalla velkojen vakuuksia ja myymällä konkurssipesää. Konkurssissa osakkeenomistajat menettävät kaiken.
"Konkurssi todennäköisin vaihtoehto"
Oksaharjun mukaan on myös mahdollista, ettei Talvivaaraa edes päästetä saneeraukseen.
- Oikeus arvioi asian. Yhtiön pitäisi olla elinkelpoinen ja perusliiketoiminnaltaan kannattava. Talvivaara ei ole tehnyt selvästi voitollista tulosta koskaan. Yhtiö tarvitsee 40 miljoonan tukilainan, jotta se selviää edes saneerauksesta.
Jos saneeraukseen ei päästä, on konkurssi todennäköisin vaihtoehto, Oksaharju arvioi.
- Joku ulkomainen tai kotimainen omistaja voi koska hyvänsä tehdä ostotarjouksen, mutta miksi ihmeessä hän haluaisi ostaa. Osakkeitahan on myynnissä pörssissä päivittäin ja kaikilla markkinatoimijoilla on sama mahdollisuus tulla milloin tahansa ostolaidalle. Kiinnostus näkyy kuitenkin pörssikurssista.
joku virhe, kyllä siitä selviää mikä on meklarin kanta ja mikä kommenttia..
siis kymppitonnilla Talvivaaraa, voin saada miljoonan huomenna !
ostanut kahdella kympillä !
Suomen tollointa sakkia nämä Kepulit. Tätä ei voisi todesksi uskoa. Jos on totta, niin voi ymmärtää paremmin vaikka Suomen Kalleimman miehen Mauri Pekkarisen toimenpiteitä. Kepuli mikä kepuli!
tollo kun köyhä, vanha kainuukainen viisaus