se iloinen naurava mies, jonka silmät säteilivät iloa, hellyyttä, ok raivoakin. Se, joka eli ja tunsi. Treenasi, jännäsi elokuvia, flirttaili. Ikävä kyllä monillekin. En näe häntä enää. Tämä on täysin tuntematon. Poissa oleva, mielenkiinnoton.
Olen minäkin muuttunut. Sitä mennyttä miestä joskus kaipaan.
Olen minäkin muuttunut. Sitä mennyttä miestä joskus kaipaan.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Voisin kirjoittaa samalla tavoin.
Tunsin miehen, kohteliaan, hauskan, älykkään, tunteikkaan, ystävällisen, auttavan, rakastavan, toiset huomioon ottavan, positiivisen ja innostuneen.
Hän katosi avaruuteen.
Tilalla on äkäinen, pahansuopa, vihamielinen, katkera, kiero, julma, kaksinaamainen, tylsä, mielenkiinnoton,iloton, epäkohtelias, tyhmä, tunteeton ja itsekäs ihminen, jota en halua tuntea.
Kaipaan joskus sitä toista kun muistelen vuosia taaksepäin. Nykyistä häntä en kaipaa lainkaan.
Kun alkaa kinnostumaan toisista niin itseään sujellen ja tekonsa siedettäväksi tekeväksi on vaan alettava kohteleen sitä entistä huonosti.Ja kun se antaa takaisin niin on helppo nähdä hänet surkeana ja kakkana. Sitten kuitenkin välillä se h.lvetin omatunto ketoo totuuksia ja muistaa että se ihminen olikin hyvä minulle ja rakasti minua oikeasti ja mä p.ska tein sille väärin ja menetin sen. Sitten tarttee taas ajatella kaikkee kurjaa ja nähdä kaikki hänen vikanaan että pystyy sietämään itseään.
En nyt sanoisi muutosta noin radikaaliksi tässä tapauksessa. Ehkä se mies löytää itsensä uudestaan. Kasvettuaan kivun kautta paremmaksi. Ihmiseksi josta hän itse pitää. Ihmiseksi jota hän itse arvostaa. Ja säteilee sitä taas muillekin.
Ehkä niin. Uskon kyllä että hänellä oli paha olla. Ja kun alkaa muut kiinnostamaan, sittenhän suhde on ohi. Tai se tunne. Niin se vain on.
Itse kaduin kyllä kovasti ja kadun vieläkin. Menetin kaiken tärkeän, ja sain hetken huvia ja sekin harmitti jälkeenpäin niin vietävästi. Ja ei ne minun tunteet olleet kadonneet, eivät ole vieläkään. Kaipaan ihmistäni joka päivä ja olen ihan rikki. Jotensakin vain sotkeuduin omiin tyhmiin kuvitteluihin ja torjuin läheisyyden suhteessani.Siitä se soppa alkoi ja kuvittelin että en välitä.Koska se oli helpointa minulle ja toiminalleni. Ja kun aloin ymmärtämään että tein tosi väärin kaikkia kohtaan, niin en kehdannut mennä selvittämään asioitani. Kun vihdoin olin tarpeeksi kärsinyt ikävääni ja kaipuutani ja ymmärtänyt että on ihan pakko mennä selvittämään asiat, niin hän oli jo poissa. En koskaan saannut kerrottua että rakastan kuitenkin vain häntä ja tein väärin. Sairastuin vakavaan masennukseen ja lapseni kasvoivat vieraiden kanssa. Nyt käyn hänen haudallaan.
:'(
Voi ei, mikä kohtalo...
Ottakaa tästä opiksi ja toimikaa ihmiset ajoissa.
Tsemppiä ja jaksamista sulle Vimpelin miäs!
Luin tämän jotenkin niin, että ihminen suri menetettyä itseään. Mutta siitähän ei ollutkaan sitten kyse, vaikka aivan hyvin olisi voinut ollakin. Joskus kun tuntuu siltä, että on kadottanut nauravaisen ja onnellisen minänsä jonnekin, mutta aina se vain löytyy, vaikka välillä olisi kauankin piilossa.
Anna sinä arvo tuolle miehelle. Hänen sisällään on se sama pikkupoika, joka hän on joskus ollut. Vaikka ihminen käy vuosi vuodelta viisaammaksi ja oppii koko ajan uutta itsestään, muista ihmisistä ja elämästä, perusluonne pysyy aina samana.
Toisaalta se on ihana ajatus, että ihminen voi korjata koko elämänsä ajan itseään eikä hänen tarvitse hyljätä ja siirtää sivuun lasta itsessään, vaikka varttuukin aikuiseksi, jonka odotetaan hoivaavan muita ja pärjäävän itse ilman hoivaa. Itseäänhän voi rakastaa ja arvostaa kuin myös häntä, jonka elämä ei ole tällä havaa helppoa.
Vastaus aina löytyy peiliin katsomalla.
katosi 24:n suoleen. Niinkuin moni muukin on kadonnut ja lakannut olemasta oma iloinen itsensä.
Kukas se sellainen