Eikö sähkölinjojen maakaapelointiin tarvittas jo laki. Myrskyt lisääntyy ja pahenee vuosi vuodelta. Sähköyhtiöt on velvoitettava maakaapelointiin ja yhteiskunnan on lähdettävä tukemaan sitä voimallisesti.
Sähkölinjat
Laki jo
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä sähköyhtiöt lisäävätkin maakaapelointia,mutta kaikki liittyy rahaan.Nopeasti tämä ei onnistu,sillä urakka on mittava.Meillä ollaan tässäkin asiassa Ruotsia reippaasti jäljessä,sillä siellä on herätty ongelmaan huomattavasti aiemmin.Tarkemmin sanottuna Ruotsissa sähkökatkot ovat yhtiöille niin kalliita,ettei siellä ole varaa leikkiä kuten meillä.Meillä korvaukset ovat pieniä verrattuna Ruotsiin,mutta perässä tullaan kuten niin monesti aiemminkin.Mikäli tarvittavat muutoset oltaisiin tehty jo vuosikymnmeniä sitten tai paremminkin ilmalinjojen rakentaminen olisi lopetettu aikoja sitten tilanne olisi nyt jo kohtuullinen.Rakentamista ei lopetettu koska ilmalinjojen teko on halvempaa eikä meillä ole tarvinnut juurikaan olla huolestunut korvauksista kuluttajille.Nyt ääni on muuttunut ja yhtiöillä on korvausvaateiden lisääntyessä alkanut tulla kiire kaapeloida verkko maahan.
suomessa on kuluttajilta peritty korkeaa siirtomaksua, mutta täällä rahat on pistetty forttumin pomojen parempiin liiveihin, varoja ei ole investoitu esim. maakaapelointiin. nyt ahneuksissaan forttumin ääliöt aikovat myydä julkisilla varoilla rakennetun verkon ja kuitata isot fyffet,samalla välttäen maakaapeloinnin välttämättömyyden aiheuttaman kustannuserän. kuluttajahan tämänkin maksaa edelleen korotetulla siirtomaksuilla.