Kyselin sähköpostitse kaupunginvaltuuston puheenjohtajalta ja kaupunginjohtajalta, että milloinka, monenko aikaan ja missä paikassa seuraava kaupunginvaltuustonkokous pidetään (16.12.) ja mitä siellä tullaan käsittelemään (tod.näk. tuloksia 2025 asti tavoitteiden läpikäyntiä), mutta tästä huolimatta kummaltakaan ei ole tullut minkäänlaista vastausta kysymyksiini.
En yhtään ihmettele, miksi Iisalmen kaupunkilaisten demokratia-iltaan ei tullut paikalle juuri ketään, koska ensinnäkin ilmoittelu oli täysin olematonta ja näkymätön, sekä kaikki olisi ollut yhtä tyhjän kanssa. Tunnustaa, että nämä kaupungin päättäjät yrittävät vältellä vastuitaan ja pyrkiä olla vastaamatta kaupunkilaisten kysymyksiin, kun ymmärrys asioista ei ole riittävän korkealla tasolla.
He eivät ole myöskään vaivautuneet vastaamaan, että julkaistaanko allekirjoitettu Valtuustosopimus vuosille 2013-2016 jossain kohdassa Iisalmen kaupungin verkkosivuilla vai ei. Luulisi, että avoimen demokratian kannalta tämän julkaiseminenkin olisi suotavaa. Lisäksi se tulisi julkaista sellaiseen helposti löydettävään kohtaan, eikä netin syöveriin monen mutkan taakse josta sitä ei ihmiset löydä helposti. Tällöin on helppo sitten vedota (kaupunginvaltuuston asiakirjat ovat julkisia) epäselvissä tilanteissa siihen, että kyllähän se on siellä verkossa.
Nyt ollaan hiljaa kaikesta kuin kusisukassa. :(

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tämä on maantapa ollut aina Iisalmessa ja on tulemma jatkossakin niin kauan kuin Kepulit, Vasurit ja Demarit ovat puikoissa. Iisalmen kaupunginvaltuusto ja hallitus on täysin korruptoitunut, joka ajaa vain omia etujaan.
Tähän kysymykseen, mitä Iisalmi on vuonna 2025 on, että se on Perussuomalaisten varma elinymäristö ja turvallinen palvelujen tarjoaja.
Oliskin! Minusta tuntuu ja pahoin pelkään, että Iisalmi on vuonna 2025 Kepulaisten ja Vasemmiston alasajama muutaman sadan vanhuksen asuttama paikkakunta. Iisalmi on menettänyt kaupunkioikeudet. Kylässä on kaksi kolme Siwaa ja K-Kyläkauppa, sekä hyvässä lykyssä yksi SALE. Jäähalli ja laajennettu Prisma toimivat vastaanottokoteina sekä hätämajoituspaikkoina. Nykyisestä Maxista, Olvihallista ja Torikulmasta on tullut viljavarastoja.
Kirkonkentällä viljellään ruista, Haukiniemen kentällä vehnää ja Kankaan tekonurmikenttä on vaihdettu ohrapelloksi. Paloisvirran penkereet on täynnä auringonkukkaviljelmiä ja koirapuistossa on isot rypsiviljelmät. Liikennepuisto on muutettu hevosparkiksi ja siellä opetetaan myös hevosajua, joille on eri ratsuluokat riippuen minkälaista kärryä tai rekeä meinaa takanaan vetää.
Iisalmi kylän keski-ikä on 61-vuotta. Kaikki kauppaketjut ja kunnon palvelut ovat kadonneet kokonaan. Terveydenhuoltokin pelaa kansanparantajien voimin ja poliisia ei enää paikkakunnalla tarvita. Silloin tällöin jonkin sortin kamreeri käy katsomassa, ettei viinan kotipoltto karkaa aivan täysin käsistä. Koska Alkoa ei ole silloin enää paikkakunnalla. Kattooka vaikka niin näin tulee käymään mitä ilmeisimmin.