1950 -luvun loppupuoli
Mun mutsi oli duunissa Elannon Hautauslafkassa ja siks me päästiin ilmaseks systerin kanssa Sompasaren kesäsiirtolaan. Mutsi saatto meidät aamuisin Elannon pääkonttorin dörtsille josta meidät vietiin sitten parijonossa Sörkän rantsussa olevaan botskiin ja sillä Sompikseen.
Botskirantsuun laski Bärtsistä buli viemäriputki just siihen lähelle ja vodassa tsimmas vaikka mitä skeidaa. Me pikkukundit ei bonjattu mitään kortsuista, mutta bulimmat kundit onki niitä tsepoilla kii ja sit ne roikotteli niitä ilmasssa rantsussa olevien pyykkärimuijien kauhuksi. Skeidavodassa tsimmas myös miljoonia skitareita ja lokit yritti skruudata niitä ja kaikkee mitä pinnalla kellu. Kaija josta Sompikseen lähdettiin oli aika snadi vedusta bygattu möljä ja se tosi doolissa kunnossa. Paras potski oli meidän mielestä MK 7 sillä se kulki kaikkein koviten. Sitä tsöras kliffa kuski ja joskus se anto meidän pikkukundien styyrata sitä ja saatiin laittaa snarat kiinni rantsussa pollareihin. MK 5:n kuski oli taas just sellanen niuho, ett se ei antanu edes stondata botskissa vaan piti sitata samalla sitsillä koko skiglauksen ajan. Se järkkäs mestat sillai että joka toinen oli gimma ja joka toinen kundi ja ei siinä sitten voinut mitenkään präijätä tai flaidata reissun aikana.
Sompiksessa vietettiin päivät tsimmaten ja metskaten. Matoja kaivettiin oudolle nöftaavasta lehdosta vanhalla spadalla. Tsimmausskolesta sain 25 m:n prenikankin joku kesä. Muistan myös että voitin Sompasaaren Olympialaisten ympärijuoksun sarjan ”pojat alle 5 vuotta”. Palkintona oli Tammen Kultainen- kirjasarjan bökkeri jonka sisäpuolelle on asia ikuistettu. Omat skidit on sen varmaan jo jonnekin slepannut, sillä en ole sitä enää himasta hitannut vuosiin.
Kaikkein korkeimmalla paikalla saaressa oli vanha, vedusta duunattu talo jonka torni oli niin doolissa kondiksessa et sinne ei saanu missään nimessä mennä. Sehän oli pikkukundeille kuin käsky ja siellä präijattiin aina kun ööga vähänkin vältti. Yhen Peran jalan alla joku vedu sitten prakas sillä seurauksella että verta tuli klabbista ihan sikana. Pera jouduttiin viemään rutsarilla rantsuun ja siellä venas brankkarin tsirra millä se tsörattiin Aurooraan. Pera prassaili muutaman päivän päästä taas saaressa ja raotti klabbin rättejä niille jotka hanas tsiikata miltä 16 tikkiä näyttää kun verta ei oltu edes vielä tvetattu veks. Mä en skakannut tsiikaa kun vielä nytkin tekee doolia kaikki tollanen.
Pera ei välittänyt lekurin ohjeista ruhjeen hoidossa vaan se sai ehkä sieltä Sörkan skeidarantsussa tsimmatessaan klesaan klabbiinsa sellasen pöpön et se joutu Auroraan moneks viikoks. Pitskulla sen systeri kerto kerran, ett siltä ehkä joudutaan soogaamaan koko klabbi polven kohalta veks. Meillä muilla kundeilla rupes ajatukset flygaa sillä samassa byggassa asu yks vanha gubbe jolta kranu oli vieny sodassa klabbin ja se aina fyllassa näytteli pihapenkillä veduklabbiaan ja niitä kiinnitysremmejä meille. Alettiin funtsia Peralle sellasta klabbia jossa olisi vaikka fillari blääkän kohdalla ja sillä pääsis ainaki sataa tai ainaskin kovempaa kun potkutselillä. Onneks se tuli kondikseen.
Pahinta Sompiksen kesämestassa oli safka. Se varmaan duunattiin etukäteen jossakin Elannon safkatehtaassa ja heivattiin meidän skidien kanssa samassa aamupotskissa saareen. Ne kait vaan lämmitti sitä siellä. Safka maistu aina ihan yhtä doolilta paitsi hernerokka ja pannarit torstaisin. Funtsikaa nyt vähän; puolikylmää tai ainaskin jäähtynyttä kesäkeittoa, jossa tsimmas herneenpalkoja, sipulinpalasia, kovia perunoita lehmän maidossa, olis pitäny kauhoa helttaan. Kaikkein eniten spytatti ne keltaset rasvarenkaat liemen pinnalla. Safka skruudattiin emalilautasilta jossa oli kolhujen aiheuttamia mustia laikkuja. Samanlaisista vihreäreunuksisista emalimukista juotiin lämmennyttä maitoa jossa tsimmas ällöjä kermalauttoja. Näkkärin päälle oli duunattu smörjää niin et se oli sulanut lämmössä siihen päälle. Jos et skruudannut niin omapahan oli asias ja varmaan ei tultu kyselee ett miks ei poikaparalle maistu tarjotut herkkusafkat. Piti sitata safkan kans pöydässä niin kauan kun lautanen oli tyhjä. Sitä sitten slepattiin jonnekin maahan tai veskiin kun ööga vältti. Niinpä joskus oli niin hirvee nälkä himaan tullessa ett ihan ekas skruudas kylmää hampparin tsiekuraa puoli kieppiä ja duunas pari ranskissmörgaria jotta öögiin sai edes jonkinlaisen näön takasin.
Nyt kun tsörailee Sompasaaren satamassa, ei millään tsennaa missä se saari oikein oli, sillä mesta on pelkää asfalttikenttää ja varastoja täynnä.
ARPEN PEKAN PAKINOITA
Julkaistu: Tsilari 2/2003:ssa.
Mun mutsi oli duunissa Elannon Hautauslafkassa ja siks me päästiin ilmaseks systerin kanssa Sompasaren kesäsiirtolaan. Mutsi saatto meidät aamuisin Elannon pääkonttorin dörtsille josta meidät vietiin sitten parijonossa Sörkän rantsussa olevaan botskiin ja sillä Sompikseen.
Botskirantsuun laski Bärtsistä buli viemäriputki just siihen lähelle ja vodassa tsimmas vaikka mitä skeidaa. Me pikkukundit ei bonjattu mitään kortsuista, mutta bulimmat kundit onki niitä tsepoilla kii ja sit ne roikotteli niitä ilmasssa rantsussa olevien pyykkärimuijien kauhuksi. Skeidavodassa tsimmas myös miljoonia skitareita ja lokit yritti skruudata niitä ja kaikkee mitä pinnalla kellu. Kaija josta Sompikseen lähdettiin oli aika snadi vedusta bygattu möljä ja se tosi doolissa kunnossa. Paras potski oli meidän mielestä MK 7 sillä se kulki kaikkein koviten. Sitä tsöras kliffa kuski ja joskus se anto meidän pikkukundien styyrata sitä ja saatiin laittaa snarat kiinni rantsussa pollareihin. MK 5:n kuski oli taas just sellanen niuho, ett se ei antanu edes stondata botskissa vaan piti sitata samalla sitsillä koko skiglauksen ajan. Se järkkäs mestat sillai että joka toinen oli gimma ja joka toinen kundi ja ei siinä sitten voinut mitenkään präijätä tai flaidata reissun aikana.
Sompiksessa vietettiin päivät tsimmaten ja metskaten. Matoja kaivettiin oudolle nöftaavasta lehdosta vanhalla spadalla. Tsimmausskolesta sain 25 m:n prenikankin joku kesä. Muistan myös että voitin Sompasaaren Olympialaisten ympärijuoksun sarjan ”pojat alle 5 vuotta”. Palkintona oli Tammen Kultainen- kirjasarjan bökkeri jonka sisäpuolelle on asia ikuistettu. Omat skidit on sen varmaan jo jonnekin slepannut, sillä en ole sitä enää himasta hitannut vuosiin.
Kaikkein korkeimmalla paikalla saaressa oli vanha, vedusta duunattu talo jonka torni oli niin doolissa kondiksessa et sinne ei saanu missään nimessä mennä. Sehän oli pikkukundeille kuin käsky ja siellä präijattiin aina kun ööga vähänkin vältti. Yhen Peran jalan alla joku vedu sitten prakas sillä seurauksella että verta tuli klabbista ihan sikana. Pera jouduttiin viemään rutsarilla rantsuun ja siellä venas brankkarin tsirra millä se tsörattiin Aurooraan. Pera prassaili muutaman päivän päästä taas saaressa ja raotti klabbin rättejä niille jotka hanas tsiikata miltä 16 tikkiä näyttää kun verta ei oltu edes vielä tvetattu veks. Mä en skakannut tsiikaa kun vielä nytkin tekee doolia kaikki tollanen.
Pera ei välittänyt lekurin ohjeista ruhjeen hoidossa vaan se sai ehkä sieltä Sörkan skeidarantsussa tsimmatessaan klesaan klabbiinsa sellasen pöpön et se joutu Auroraan moneks viikoks. Pitskulla sen systeri kerto kerran, ett siltä ehkä joudutaan soogaamaan koko klabbi polven kohalta veks. Meillä muilla kundeilla rupes ajatukset flygaa sillä samassa byggassa asu yks vanha gubbe jolta kranu oli vieny sodassa klabbin ja se aina fyllassa näytteli pihapenkillä veduklabbiaan ja niitä kiinnitysremmejä meille. Alettiin funtsia Peralle sellasta klabbia jossa olisi vaikka fillari blääkän kohdalla ja sillä pääsis ainaki sataa tai ainaskin kovempaa kun potkutselillä. Onneks se tuli kondikseen.
Pahinta Sompiksen kesämestassa oli safka. Se varmaan duunattiin etukäteen jossakin Elannon safkatehtaassa ja heivattiin meidän skidien kanssa samassa aamupotskissa saareen. Ne kait vaan lämmitti sitä siellä. Safka maistu aina ihan yhtä doolilta paitsi hernerokka ja pannarit torstaisin. Funtsikaa nyt vähän; puolikylmää tai ainaskin jäähtynyttä kesäkeittoa, jossa tsimmas herneenpalkoja, sipulinpalasia, kovia perunoita lehmän maidossa, olis pitäny kauhoa helttaan. Kaikkein eniten spytatti ne keltaset rasvarenkaat liemen pinnalla. Safka skruudattiin emalilautasilta jossa oli kolhujen aiheuttamia mustia laikkuja. Samanlaisista vihreäreunuksisista emalimukista juotiin lämmennyttä maitoa jossa tsimmas ällöjä kermalauttoja. Näkkärin päälle oli duunattu smörjää niin et se oli sulanut lämmössä siihen päälle. Jos et skruudannut niin omapahan oli asias ja varmaan ei tultu kyselee ett miks ei poikaparalle maistu tarjotut herkkusafkat. Piti sitata safkan kans pöydässä niin kauan kun lautanen oli tyhjä. Sitä sitten slepattiin jonnekin maahan tai veskiin kun ööga vältti. Niinpä joskus oli niin hirvee nälkä himaan tullessa ett ihan ekas skruudas kylmää hampparin tsiekuraa puoli kieppiä ja duunas pari ranskissmörgaria jotta öögiin sai edes jonkinlaisen näön takasin.
Nyt kun tsörailee Sompasaaren satamassa, ei millään tsennaa missä se saari oikein oli, sillä mesta on pelkää asfalttikenttää ja varastoja täynnä.
ARPEN PEKAN PAKINOITA
Julkaistu: Tsilari 2/2003:ssa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Stoori oli hyvä *****