Ei tästä tule mitään.

vittumikähissukka

Joo ei voi kun vissiin luovuttaa. Olen 18v mies ja mietin tässä yks ilta nää asiat läpi mun päässä. Joku saattaa nyt nauraa että ootpas nuori ettei mitään kiirettä tms mutta tää asia todella rasittaa mua.

Eli olen jo jonkin aikaa halunnut todella kovasti muijan itselle jonka kanssa voi viettää aikaa sun muita juttuja tehdä you know, pitää hauskaa ja rakastaa toisia.

Noh, ensinnäkin kaveripiirini on aika pieni eikä siihen kuulu oikeastaan yhtään kiinnostavaa vapaata naista. En edes kauheasti vietä vapaa-aikaani heidän kanssaan. Kun pääsen töistä kotiin, kuvio on sellainen että käyn koneelle istumaan kuuntelemaan musiikkia jonka jälkeen käyn nukkumaan ja sama homma toistuu seuraavana päivänä.
Joskus jonnena tykkäsin heti koulun jälkeen juosta suoraan kotiin tietokoneelle pelaamaan enkä niin välittänyt muusta elämästä. Nyt vanhemmiten tämä touhu alkaa vaan vituttamaan ja masentamaan ja kaipaan sosiaalista elämää, jota on aika vaikea enää hankkia.

Siis tällä menolla ei voi naista koskaan edes saada enkä tiedä mitä pitäisi muutaa. Olen miettinyt ainoaksi vaihtoehdoksi baarista joku yhden illan pano mutta kun en osaa pokata naisia niin sekin on unohdettava.

En siis ole koskaan seurustellut saatika nussinut eli vitutus on kova.

1

231

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Älä, poika, lannistu! Kokenut sotaratsu voi ottaa sut mukaan viihteelle ja naisiin, jos kiinnostaa..;)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      702
      3163
    2. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      72
      1013
    3. Raiskausyritys

      Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
      Kajaani
      41
      900
    4. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      70
      815
    5. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      637
    6. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      59
      612
    7. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      43
      603
    8. Koska olet ihastunut minuun

      Kysymys sulle. Oma vastaus, tänä vuonna. ❤️
      Ikävä
      44
      518
    9. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      507
    10. Taisin vihdoin saada sinut ulos luuristani stalkkeri

      Et selvästikään ole niin pätevä kuin luulet. Tai minä niin huono.
      Ikävä
      86
      495
    Aihe