Olen vasta 17-vuotias nuori tyttö. Olen lukion toisella. Sairastan hyvin vakavaa perfektionismia, joka on aiheuttanut minulle yleistyneen ahdistuneisuushäiriön sekä keskivaikean masennuksen. Viime vuonna ajauduin hyvin pahaan jamaan ja olin lähellä luovuttaa koko taistelun. Nyt syksyllä luulin, että minulla meni paremmin, mutta jostain syystä olen alkanut saamaan samoja oireita kuin tismalleen vuosi sitten ja yksinkertaisesti minua pelottaa, mitä tapahtuu, jos joudun taas samaan kuntoon..Olin silloin niin lähellä kuihtumista pois.
Saan välillä hyvin sairaita ahdistuskohtauksia. Silloin tuntuu, että koko maailmani sekoaa. En saa henkeä, haluaisin huutaa, muttei minusta tule ääntä. Romahdan vain lattialle tai esimerkiksi koulun vessaan ja lyön itseäni tai kättäni seinään tms. ahdistuksen poistamiseksi. Itken ja itken kunnes kohtaus menee yleensä ohi. Kohtauksissa olen aivan kuin toinen ihminen. Minua pelottaa älyttömästi, että jos vielä joku kerta sekoan niin pahasti, että teen itselleni jotain pahempaa ahdistuksen poistamiseksi. Olen miettinyt monta kertaa lääkkeitä, mutta sekin kuulostaa niin järkyttävältä. Olenko todella mennyt niin huonoon jamaan..Mitä minun pitäisi tehdä? Kokeilla jotain lääkkeitä, vai koittaa elää ilman? Olen kuitenkin vielä niin nuori..
Saan välillä hyvin sairaita ahdistuskohtauksia. Silloin tuntuu, että koko maailmani sekoaa. En saa henkeä, haluaisin huutaa, muttei minusta tule ääntä. Romahdan vain lattialle tai esimerkiksi koulun vessaan ja lyön itseäni tai kättäni seinään tms. ahdistuksen poistamiseksi. Itken ja itken kunnes kohtaus menee yleensä ohi. Kohtauksissa olen aivan kuin toinen ihminen. Minua pelottaa älyttömästi, että jos vielä joku kerta sekoan niin pahasti, että teen itselleni jotain pahempaa ahdistuksen poistamiseksi. Olen miettinyt monta kertaa lääkkeitä, mutta sekin kuulostaa niin järkyttävältä. Olenko todella mennyt niin huonoon jamaan..Mitä minun pitäisi tehdä? Kokeilla jotain lääkkeitä, vai koittaa elää ilman? Olen kuitenkin vielä niin nuori..
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei, hyvin tutulta kuulostaa. 23-v. perfektionisti täällä.
Itse olen lopettanut lukion (jopa kahdesti) - ensimmäisen kerran olin niin masentunut että jouduin sairaalaan (16v), en jaksanut edes nousta sängystä, ja lopulta 19-vuotiaana tulin siihen tulokseen etten selviä lukio-opinnoista. Koeviikot olivat tuskaa, ylioppilaskirjoituksia en voinut ajatellakkaan. Erityisesti äidinkieli tuntui mahdottomalta - en vain osaa ilmaista itseäni riittävän hyvin! Voisin tässä jatkaa itsestäni pitempäänkin mutta sanotaan että opiskelen tällä hetkellä amiksessa että saisin edes joskus jonkin toisen asteen tutkinnon.
Siis. Sanot ettet vältämättä halua/uskalla kokeilla lääkkeitä, mutta viestistäsi ei käy ilmi onko sinulla mitään hoitokontakteja. Oletan että olet ainakin joskus käynyt juttelemassa psykologin kanssa tai lääkärillä, koska sinulla on diagnoosit ahdistuneisuushäiriöstä ja masennuksesta. Käytkö tällä hetkellä puhumassa jonkun kanssa? Ketkä tietävät tilanteestasi ja onko heillä siitä realistinen käsitys? Jos koet, että olet lähellä romahtamispistettä, hae apua! Vaikka kuinka vaikealta tuntuisi. Sinusta voi tuntua että maailma kaatuu siihen, mutta ei se kaadu. Sinua ei hylätä vaikka et ole täydellinen tai vaikka kokisit ettet ansaitse apua (
Kyseessä ei ole fyysinen onglema joka paranisi lääkitsemällä, vaan ihan se, että opimme miellyttämään ja toimimaan toisten odotusten mukaan. Opimme siis kuuntelemaan toisia ja unohdamme miten kuunnella omaa itseämme. Jos ongelman ymmärtää, sen voi ratkaista ja oppia jälleen kuuntelemaan omaa itseänä, ja voinkin suositella juuri sen nimistä kirjaa, eli Opi kuuntelemaan itseäsi. Olen tutustunut siihen itse, ja se on tuonut tulosta, ja olen varma että siitä on apua myös muille. Googlamalla se löytyy varmasti.
Jos tuntuu, että et saa itseopiskelulla (kirjallisuus, nettivinkit) perfektionistista ajattelutapaasi höllennettyä niin mene ihmeessä psykoterapeutille tai psykologille keskustelemaan. Toki sitäkin parempi, jos voit keskustella suoraan vanhempien tai jonkun muun luottohenkilön kanssa, mutta useille se ei ole mahdollista.
Lääkityksen unohtaisin nyt kokonaan, niistä, kun on yleensä enemmän haittaa kuin hyötyä viimeistään pitkässä juoksussa. Ymmärtänet itsekin, että pillereillä ei ajatustapoja voi muuttaa siihen tarvitaan pohdintaa, mietintään, näkemysten puntarointia, ratkaisujen etsimistä ja niin edelleen. Lisäksi esimerkiksi masennuslääkkeet aiheuttavat todella pitkäaikaista vaivaa monelle lopettamisen jälkeenkin. Vieroitus voi olla helvetillistä ja kestää kuukausia tai vuosia. Jotain vammoja voi jäädä elinikäisiksi. Bentsodiatsepiinit ovat myös hyvin koukuttavia ja ahdistus tulee lopulta korkojen kanssa takaisin, jos sitä yrittää koko ajan painaa pois lääkkeellisesti. Ei siis hyvä pitkässä juoksussa sekään.
On huono menettelytapa opetella huumaamaan omia tunteitaan pois silloin, kun edessä on psyykkisesti vaikea tilanne, muuten kuin korkeintaa akuutisti. Pitkäkantoisempaa, turvallisempaa ja terveellisempää on oppia ymmärtämään omaa käytöstään, reaktioitaan ja tunteitaan luonnollisesti. Siten opit hallitsemaan itseäsi ilman mitään kemiallisia sotkuja. Ihan niin kuin aikaisempikin keskustelija kertoi, hän tuntee saaneensa todellisen ratkaisevan avun nimen omaan terapiasta, ei huumaavista aineista. Älä ihmeessä pilaa tulevaisuuttasi huonoilla ratkaisuilla, kun olet nuorikin vielä. Uskon vakaasti, että saat elämääsi häiritsevät ajattelutavat sinua miellyttämpään muotoon lääkkeettä. Kuuntele ehkäpä tämä radiopätkä, siitä voit saada uskoa ja uusia näkemyksiä: areena.yle.fi/radio/1450482
Toivottavasti näistä näkemyksistä on sinulle apua päätösten tekoon.