Bipodg ja 14kk syvää masennusta takana. Lääkkeitä on kokeiltu yhdessä ja erikseen: Venlafaxin, Mirztatapin, Fluanxol, Deprakine, Triptyl.
Nyt menee pelkkä Lamotrigin annoksella 250mg.
Minkälaisista lääkkeistä te palstalaiset olette saaneet apua masennukseen? Vahvoja zombielääkkeitä en suostu syömään, yritän puysyä töissä koska muuten menee asunto alta. Sinnittelen hengissä läheisten takia, mutta voimat alkavat loppua kun mikään ei tuo helpotusta.
Nyt menee pelkkä Lamotrigin annoksella 250mg.
Minkälaisista lääkkeistä te palstalaiset olette saaneet apua masennukseen? Vahvoja zombielääkkeitä en suostu syömään, yritän puysyä töissä koska muuten menee asunto alta. Sinnittelen hengissä läheisten takia, mutta voimat alkavat loppua kun mikään ei tuo helpotusta.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Oisko kunnollinen ruoka.
Lääkkeet ei ikinä tuo apua kuin korkeintaan lyhyessä juoksussa. Esimerkiksi masennuslääkkeiden yksi yleisimmistä haittavaikutuksista on masentuneisuuden lisääntyminen (voit tarkastaa potilasohjeesta).
Parhaita lääkkeitä masennukseen ovat keskusteluterapiat, sosiaalinen aktiivisuus, liikunta, terveellinen ruokavalio, ehjät ja läheiset ihmissuhteet, riittävä ja laadukas uni etc.
"Parhaita lääkkeitä masennukseen ovat keskusteluterapiat, sosiaalinen aktiivisuus, liikunta, terveellinen ruokavalio, ehjät ja läheiset ihmissuhteet, riittävä ja laadukas uni etc. "
Hyviä ohjeita terveelle, mutta kun tekis mieli tappaa itsensä niin ei pysty noita noudattamaan.
Mutta eikö silloin olisi hyvä lähteä selvittämään terapiassa miksi haluaa tappaa itsensä, ja jos tiedät itse mistä se johtuu, ehkä terapiassa voitaisiin löytää jotain ratkaisuja. Ymmärrän kyllä, että jos olo on noin huono niin silloin liikunta tai ruokavalio ei ole niitä ensimmäisiä asioita, joita miettiä. Todella ikävä kuulla, että sinusta tuntuu noin pahalta. :(
Kiitos asiallisesta vastauksesta! Tiedän kyllä miksi haluan lopettaa elämäni. Olen käynyt aiemmin psykoterapiassa 2 vuotta ja nykyään 2-3 välein psykologilla, muttei ole ollut niistä apua.
Mutta onko näissä yli kahdessa vuodessa käyty läpi asioita ja löydetty ratkaisuja elämän ongelmiisi? Tiedän, että tämä on niin vaikeaa sanoa mitään, kun en sinua tunne enkä ole nähnyt tai kuullut mitä terapiassa on tapahtunut. Olethan muistanut olla itse aktiivinen etsimään ratkaisuja? Joskus ihmisillä on sellainen kuvitelma, että kun terapiassa vaan käy niin apu tulee. Kaikkihan muutokset lähtevät ihmisestä. Terapeutti tai psykologi voi vain antaa eväitä muutokseen. Entä oletko lukenut masennuksen ja itsetutkiskeluun liittyvää kirjallisuutta? Sen antamaa apua ei kannata aliarvioida. Jotkut jopa sanovat, että mielenterveysongelmia pohtiva ja analysoiva kirjallisuus on tehokkain tapa hoitaa ongelmiaan, koska tällöin tulee miettineeksi omia huoliaan aktiivisesti omatoimisesti ilman, että odottaa passiivisena mitä terapeutti sanoo. Jokainen tuntee itsensä parhaiten itse.
Mä olen käynyt terapiassa kahdeksan vuoden ajan. Moni asia on helpottanut, tuhoisat käyttäytymis- ja ajatusmallit muuttuneet. Mutta terapia ei auta, jos aivokemia ei ole kunnossa. Bipo on biologinen sairaus.
Taatusti on masennusta, joka on elämäntilanteen tai lapsuuden tai muun seurausta, ja siihen auttaa kun saa apua niiden asioiden selvittämiseen.
Mutta on myös masennusta johon ei ole "syytä".
On vain syvä, pohjaton merkityksettömyyden kokemus. Vahva tunne siitä ettei millään ole mitään väliä, että kaikki on turhaa. Kuoleman kaipuu ja kuoleman pelko. Halu vaihtaa elämä kuolemaksi, ei kuolemisen takia vaan siksi ettei kestä sitä syvää kipua jota jokainen päivä on. Kokemus täydellisestä yksinäisyydestä. Toivottomuudesta. Tunne siitä että tämä on ikuista, ettei tämä koskaan helpota tai muutu.
Depressio tuottaa ajatusharhoja. Minä selätän omaani tappelemalla näiden ajatusten kanssa joka päivä. Yritän olla looginen ja sanoa itselleni että vielä voi tulla päivä jona ei satu.
Olen sairastanut masennuksen niin monta kertaa, että tiedän että se voi mennä pois. Ja että tarvitsen siihen lääkkeitä. En halua kuolla tähän tautiin.
Onko nyt varma että kyseessä on bipo2 eikä vaikkapa rajatila, johon tehoaa taas terapia?
Nuo kun ovat hyvin lähellä toisiaan. Tai sitten ihan vaan masennus, johon ei taas bipolääkkeet toimi. Jos nyt lääkkeitä mainitsisin niin Edronax tuo energiaa samaten vanha lääke Aurorix.
Epävakauden ja bipokakkosen kanssa ovat lääkärit arponeet. Toistuva masennus oli yhteen aikaan dg:na. 8 vuotta Ssri-lääkket toimivat, mutta eivät enää moneen vuoteen. Välillä on kauheasti virtaa, mutta sitten aina uudestaan ja uudestaan tulee tää masennusjakso. Näin pahaa ei ole ollut vuosikymmeneen. Viimeksi kun oli näin karseaa jouduin/ pääsin lataamoon, ja siellä vasta sähköhoitojakso sai masennuksen väistymään. Pari kertaa olen käynyt päivystyksessä, saanut pari rauhoittavaa paperipussissa ja ohjeen mennä takaisin himaan. Avohoidossa lääkäriä näkee kolmen kuukauden välein.
Yritän uskoa että on jokin hoito mikä auttaisi.
Terapiaa jäljellä vielä muutama kuukausi, mutta tuntuu ettei sekään auta, käyn siellä vaan itkemässä kahdesti viikossa sitä miten turhaa ja merkityksetöntä kaikki on. Kohta loppuu rahoitus, eikä omalla rahalla ole millään varaa.
Tiedän että terveet elämäntavat auttavat lievään masennukseen, mutta kun suurin osa hereilläoloajasta kuluu suisidaalisten ajatusten torjumiseen, ei voimia ulkoiluun, ihmissuhteisiin, ruuanlaittoon tai muuhun sellaiseen ole.
Pystyt kuitenki käymään töissä, joten peliä ei ole menetetty :)
Voitko pyytää sähköhoitoa uudestaan, jos se kerran auttoi?
Tuo lääkärin näkeminen kolmen kuukauden välein on valitettavan tuttua mutta pystyykö psyk.hoitajasi kertomaan hänelle miten huonosti sinulla menee? Meillä pain ainakin toimitaan näin. Kerran viikossa psyk.hoitajat käy läpi keissejä psykiatrin kanssa. Itselläni on lääkityksiä vaihdettu näkemättä koko psykiatria.
Ihan vain kaikkien tiedoksi sähköshokista.
http://www.breggin.com/index.php?option=com_content&task=view&id=40
L-metyylifolaatti on todettu olevan merkittävästi apua vaikeasta masennuksesta kärsiville.
Tutkimuksissa on havaittu että riittävä folaatin määrä veressä suojaa masennukselta.
Kuten todettu, et ikinä tule selviämään masennuksestasi syömällä mielenterveyslääkkeitä.
Minulla meni elämästä 2.5 vuotta hukkaan, kun menin luottamaan psykiatriin ja nappailin lääkkeitä.
Kukaan ei koskaan myöntänyt, että olojeni kummallisuus, toivottomuus, ahdistus, psykoosin kaltaiset horrostelut, väsymys, aikaan saamattomuus, kuoleman toiveet, lihoaminen, vieraantuminen arkitodellisuudesta, pelkotilat jne olisivat olleet lääkkeistä johtuvia, Minulle selitettiin, että ne ovat mielisairauteni pahentumista ja lääkkeet on otettava. Lääkkeitä vaihdeltiin ja lisättiin, annokset kasvoivat ja pahimillaan minulla meni tasoittavat isolla annoksilla, kahta neuroleptiä, kolmea masennuslääkettä, rauhoittavat, unilääkkeet ja muut päälle. Päivittäinen lääkemäärä oli 12 kpl.
Voin pahoin, sydämessä tuntemuksia rytmihäiriöistä eikä puhettakaan, että olisi otettu sydänfilmiä tms. Sain sydäntuntemuksiin ilman asianmukaisia tutkimuksia beetasalpaajaa. Minusta oli tehty vajaassa kahdessa vuodessa tyypillinen mt kroonikko. Laahustava, ajattelematon, kuolaava, ilmeetön, väsynyt zombi.
Tiesin itse tuossa tilassa ollessani, ettei mitään mielisairautta voi pudota taivaasta niskaani ykskaks. Minut oli tehty lääkkein sairaaksi. se perinteinen masennuslääkkeet alkuun ja bipolääkkeet päälle.
Lopulta lopetin lääkkeet, toivuin ja kävin vierotusrumban. Mitään en mielenterveysyksiköissä puhunut lääkityksen lopettamisesta. Vointi koheni ja olo parani. Elämä ei tuntunut enää helvetille, aloin kiinnostumaan ensin kodinhoidosta ja lapsistani. Liiikunta myös tuli mukaan kuvioihin. Tietenkin mielenterveystoimistolla vointini koheneminen huomattiin ja aina kokouksissa muistivat muistuttaa minua siitä miten lopultakin löytyi oikea lääkitys ja miten se ennenkaikkea auttaa. Olin hiljaa ja mielessäni ajattelin, että vielä eräänä päivänä tulen kertomaan totuuden, mutta siihen menee vuosia. (vuosia siksi, etteivät voi vedota bipolaaritaudin mahdollisiin vuosia kestäviin remissiovaiheisiin)
Kun olin saanut lääkkeiden aiheuttaman koomatilan katoamaan päästäni, aloitin elämäni järjestelyn. Ensin oli päästävä eroon mielenterveystoimiston keskustelutuokioista ja lääkärikäynneistä. Minuhan ei uloskirjattaisi, koska sairastan parantumatonta sairautta! En ollut uskoa korviani, joutuisin siis asioimaan tuolla loppuikäni ja kaiken lisäksi minulle oltiin suunniteltu tietämättäni jotain päivätoimintaa kaikkien zombiksi lääkittyjen pitkäaikaispotilaiden joukkoon.
Nyt tuli hätä ja paniikki. Minun oli tehtävä ratkaisuni vaikka se teki kipeää. Muutin toiselle paikkakunnalle (toinen sairaanhoitopiiri) myin rakkaan kotini ja tulin tänne. Aloitin alusta, puhtaalta pöydältä uudessa ympäristössä. Menin töihin ja kukaan ei ole vuoden aikana epäillyt mielenterveyttäni, teen työni huolella ja olen tunnollinen ja kunnollinen työntekijä. Lääkkeitä en ole siis syönyt yli vuoteen ja realiteettitajuni on palanut. Ymmärrän miten häikäilemättömästi tässä maassa ja ajassa ihmisille langetaan diagnoosit ja siihen lääkitykset (toimi ne lääkkeet tai ei, ne on syötävä, koska bipo on vaarallinen sairaus)
Kukaan ei elämäsi aikana kyseenalaista diagnoosin paikkaansapitävyyttä, kun olet sen saanut, olet leimattu. eikä sekään enää psykiatreja kiinnosta vaikket täyttäisi bipon kriteereitä, diagnoosi tulee silti, sillä on parhaillaan muodikasta antaa bipo diagnoosi.
Lääkeyhtiöt ovat menneet rummutuksessaan aivan liian pitkälle. Ei ole vaaratonta syödä neuroleptejä vain varmuuden vuoksi. Ja jos erehtyy sanomaan, etteivät lääkkeet sovi, onkin mielisairaus pahentunut. jos ilmoittaa, ettei tarvitse lääkkeitä onkin sairaudentunnoton ja taas oikeuttaa M1 pakkohoitoon.
Onneksi pääsin eroon tuosta, toisaalta sellaisen trauman jätti tämä ns avun hakeminen että olen sukulaisille ja lähiympäristölleni tätä tapaustani kertonut varoittavana esimerkkinä. Elämään liittyvät normaalit reaktiot eivät ole sairautta vaikka parhaillaan tätä uskotellaan ihmisille.
"Minulle selitettiin, että ne ovat mielisairauteni pahentumista ja lääkkeet on otettava. Lääkkeitä vaihdeltiin ja lisättiin, annokset kasvoivat ja pahimillaan minulla meni tasoittavat isolla annoksilla, kahta neuroleptiä, kolmea masennuslääkettä, rauhoittavat, unilääkkeet ja muut päälle. Päivittäinen lääkemäärä oli 12 kpl"
Oksettaa pelkästään lukea tällaisesta kohtelusta. Hyvä, että olet vielä hengissä.
"perinteinen masennuslääkkeet alkuun ja bipolääkkeet päälle."
Jep. Erittäin perinteinen hoitovirhe psykiatriassa.
"Lopulta lopetin lääkkeet, toivuin ja kävin vierotusrumban. Mitään en mielenterveysyksiköissä puhunut lääkityksen lopettamisesta. Vointi koheni ja olo parani. Elämä ei tuntunut enää helvetille, aloin kiinnostumaan ensin kodinhoidosta ja lapsistani. Liiikunta myös tuli mukaan kuvioihin. Tietenkin mielenterveystoimistolla vointini koheneminen huomattiin ja aina kokouksissa muistivat muistuttaa minua siitä miten lopultakin löytyi oikea lääkitys ja miten se ennenkaikkea auttaa."
Psykiatria on niin tragikoomista. Ei kannata välttämättä kertoa ikinä. Psykiatriassa voidaan vedota aina siihen, että remissio kestää hautaan asti. Psykiatrinen Gestapo on armoton ja sinua voidaan rangaista siitä, että olet oikeassa.
"Minuhan ei uloskirjattaisi, koska sairastan parantumatonta sairautta!"
Uskalsitko kysyä missä on todisteet siitä, että sairastat jotain tai, että tämä mystinen "sairaus" olisi parantumaton? Ei ehkä kannatakkaan, Gestapo iskee vielä siteisiin, kun nolaat heidät.
"Nyt tuli hätä ja paniikki. Minun oli tehtävä ratkaisuni vaikka se teki kipeää. Muutin toiselle paikkakunnalle (toinen sairaanhoitopiiri) myin rakkaan kotini ja tulin tänne. Aloitin alusta, puhtaalta pöydältä uudessa ympäristössä."
Psykiatrian opressio on armoton... laittaa vihaksi.
"Kukaan ei elämäsi aikana kyseenalaista diagnoosin paikkaansapitävyyttä, kun olet sen saanut, olet leimattu."
Tavalliset ihmiset, jotka eivät ole psykiatriaan tai psykiatrisiin menetelmiin perehtyneet, eivät voi aavistakkaan millainen todellisuus on. Stigma, jonka psykiatria uhreilleen antaa voi olla psyykkisesti todella rankka kuorma ja se voi pilata monien ihmissuhteet, työuran ja niin poispäin. Psykiatrinen stigmatisointi on todella julmaa.
Yksi hyvä osoitus psykiatrian epälääketieteellisyydestä on juuri se, että psykiatriassa on trendejä. Missään oikeassa lääketieteessä tai oikeiden sairauksien kohdalla ei voi olla trendejä. Ajatelkaa, jos olisi trendikästä antaa diabetes tai keuhkokuume diagnoosi ihmisille vaan sen takia, että "se on nyt muotia". Oikeat lääkärit nauravat psykiatrialle...
Hyvä, että olet kuitenkin herännyt todellisuuteen ja saanut elämääsi oikeaa suuntaa takaisin. Harmi, että herääminen tapahtui vasta näin kantapään kautta, mutta kukapa sitä voisi uskoa todeksi. Hienoa myös, että kerrot kokemuksestasi muille. Pahaa aavistamattomia ihmisiä riittää ja sinun kertomuksesi voi pelastaa kirjaimellisesti henkiä. Vain psykiatriassa "hoito" on "sairautta" pahempi. Kaikkea hyvää sulle.
Hei!
Täällä myös yksi vaikeasti masentunut 2-tyypin bipo. Tosin pari vuotta sitten psykoosin vuoksi diagnoosi muutettiin skitsoaffektiiviseksi häiriöksi. Aikaisemmin olen ollut myös diagnooseilla masennus, sekä masennus epävakaa persoonallisuus...
No anyway, vaikeaa masennusta nyt takana lähestulkoon yhtäjaksoisesti 2,5 vuotta, sairasteluhistoriaa n. 20 vuotta.
Olen historiani aikana kokeillut varmaankin kaikki varteenotettavat lääkkeet yksinään ja erilaisina kombinaatioina. Viimeisin lääkkeeni venlafaksiini ajettiin alas noin kuukausi sitten. Olo on edelleen sama kuin lääkkeelläkin eli todella vaikea. Itsetuhoisia ajatuksia päivittäin, liikaa nukkumista, elämänhalu kateissa jne.
Lääkärin kanssa sain neuvoteltua, ettei uusia lääkkeitä enää kokeilla. Sain ohjeeksi mm. tehdä mindfulness-harjoituksia ja harrastaa liikuntaa. No, kovin huonosti olen näitä ohjeita jaksanut noudattaa, kun ainoa toive olisi kuolla pois.
Eilen kävin sitten omahoitajallani (joka tässä syksyn aikana vaihtui, näimme nyt toista kertaa) ja hän tenttasi kaikista kohdallani kokeilluista lääkkeistä, että miksi se ja se lopetettiin jne. Hän myös sanoi, ettei voi minua pakottaa lääkkeisiin, mutta ristiriidassa tämän lausuman kanssa hän kävi (ilman minun suostumustani) varaamassa ensi viikolle lääkärin ajan, jotta minulle aloitettaisiin lääkitys. Mieluiten injektio.
Nyt mietin, uskallanko mennä enää lääkärin vastaanotolle, jos minut pakotetaan taas terveyteni uhalla kokeilemaan jotain (jo kokeiltua?) lääkettä, jolla oloni tuskin tulee ainakaan paranemaan.
Eniten itsetuhoisuutta aiheuttava tekijä on nopeasti noussut painoni, joka on vienyt itsetuntoni kokonaan ja saanut minut täyttymään häpeällä ja muistelemaan vereslihalla 12 vuoden koulukiusaamista ylipainon takia. Hoitajan mielestä pieni (?, nyt 35 kg vuodessa) painonnousu ei voi olla esteenä lääkekokeilulle, jolla saataisiin mielialani nousemaan. Niin, mutta kun sellaista lääkettä ei kohdalleni ole löytynyt...
Aika uskomatonta, että ehdotti injektiota. Ja että 35 kg vuodessa olisi muka pieni painonnousu. Huh huh! En ole nykyään erityisen lääkevastainen, mutta tuo kuulostaa jo aika törkeältä. Et kuulosta psykoottiselta, joka voisi olla aihe lääkitykseen "pakottamiseen". Toki kannattaa miettiä, olisiko vielä jokin lääke, jota ei ole kokeiltu.
Minulla on lamictal 200mg iltaisin ketipinor. Muuten toimivat hyvin, mutta yöuni tahtoo jäädä vähiin. Toki näiden lisäksi liikun ja syön monipuolisesti. Käyn myös jokatoinen kuukausi verikokeissa ja koitan pitää veriarvot mahd. hyvinä. Joskus kun veriarvot olivat mitä sattuu huomasin, että myös masensi. Olen myös kokeillut lääkkeetöntä elämää, ei ikäväkyllä toimi minun kohdallani.
Saako tiedustella miten tai mistä huomasit, että lääkkeetön elämä ei ollut toimiva ratkaisu? Oletan, että olet kokeillut olla lääkkeettä. Kuinka kauan olit ilman lääkkeitä ennen kuin päätit jatkaa lääkkeillä? Entä muistatko miten voit ennen kuin aloitit lääkityksen ensimmäistä kertaa. Olisi mielenkiintoista kuulla, jos vain haluat jakaa kokemuksesi.
Toki vastaan mielelläni. Ennenkuin aloitin lääkityksen ensimmäistä kertaa olin TODELLA masentunut pitkään. Silloiseen elämään kylläkin kuului aika vahvasti myös alkoholi ja muutenkin epäterveelliset elämäntavat.
Masennus väistyi ja jätin silloiset lääkkeet pois en tiedä auttoiko ne vai tekikö aika ja terapia tehtävänsä. Ajan kanssa tuli sitten maniaa, masennusta, seka muotoisia jaksoja ja todellakin sairauden täysi kieltäminen. Kokeiltiin kaikkea mahdollista lääkitystä masennukseen mikään ei tuntunut toimivan ja teki zombieksi.
Sain bipo diagnoosin muutama vuosi sitten. Silloin aloitettiin myös lamictal ja tasaavaksi ketipinor. Korjasin siltä seisomalta elämäntavat, jätin viinan kokonaan samoin kuin tupakan, Aloin liikkua, muokkasin ruokavalion uusiksi laihduin 20kg. Elämä näytti hymyilevän, myös perheelämä, että työt luistivat hyvin. Jätin sitten lääkkeet pois. Kävin terapiassa 2xviikossa ja elelin terveellisesti. Sitten tuli maniat tuhlailuineen, meni työpaikat,ym...
Aloitin lääkkeet uudelleen ja tilanne tasottui elämä tuntui taas mukavalle, perheelämä ja työt taas luistivat samoin kuin jaksoin myös harrastaa ja elää sosiaalista elämää. Koitin viime syksynä Taas sitten lääkkeetöntä elämää ja voi kauhistus!!! En edes viitsi kertoa miten sekaisin olin ja mitä kaikkea tein, mutta nyt kun taas aletaan olla voiton puolella emäntäkin sanoi, että jos vielä jätän lääkkeet hän lähtee siltä seisomalta. Ehkä nyt ymmärrät miksi lääkkeetön elämä ei sovi minulle.
Haluan vain kertoa sinulle, että nopeasti alkava sekainen olo ja ajatuksenjuoksu ovat vahva merkki vieroitusoireilusta, ei alkuperäisen mielentilan paluusta tai pahentumisesta.
Älkää uskoko noiden lääkefirmojen edustajien mainoksia!! Ne ottaa vain rahat teiltä ja jättävät teidät koukkuun! Olette terveitä kuin pukit!!
Olkaa omina itsenänne bipoja ja eläkää täysillä omaa ainutlaatuista elämäänne.
Minä en ainakaan ole mikään lääkefirman edustaja!! Vaan tällaista paska oravanpyörää on ollut minun elämä. Olen ehdottomasti samaa mieltä free medsin&theatren kanssa siitä, että jotka kykenevät niin ehdottomasti eläkää ilman lääkkeitä! Itsekkin olen siihen yrittänyt pyrkiä ja jos se kohdallani toimisi en missään nimessä söisi mitään "mömmöjä" Voihan se olla myös että näistä lääkkeistä huolimatta tuleekin taas näitä sairauden tuomia masis, ym.. jaksoja ja ne ovatkin kohdallani sattumalta sattuneet kausiin jolloin olen ollut ilman lääkitystä, mutta jos niin käy niin sitten tutkailen tilannetta uusiksi. Nyt mennään näillä ja koitetaan taas kerran saada elämä kuntoon. Unen kanssa olen aika neuvoton siihen ei tunnu ainakaan mitkään "mömmöt" tepsivän!
Tervehdys
Kävimpä aikanikuluksi näillä sivuilla kun näitä joskus tuli paljon koluttua. Ajattelimpa sitten samalla vähän avautua.
Tässä istuu elävä esimerkki hoitovirheestä.
Jokin aika sitten ramppasin psykiatrilla kokoajan pahentuvan masennuksen vuoksi. Mitään manioita tai muitakaan sen kaltaisia jaksoja en muista olleen.
Yleensä aina oli eri joku "keikka" psykiatri. Sain sitten eräältä sellaiselta sekamuotoisen bipo diagnoosin joidenkin lappujen perusteella joihin en muista mitä silloisessa masennuksessani vastailin. Lääkitys tuli sitten sen mukaan.
Opettelin hyväksymään sairauden ja elämään sen kanssa. Työn teosta ei tullut enää mitään kun lääkkeet sotkivat ajatuksiani ja minusta tuli niiden myötä ns.zombie.
Vaadin itselleni kokeneen psykiatrin joka oppisi tuntemaan minut ja jonka kanssa kokeiltaisiin muokata lääkkeitä siten että kykenisin työn tekoon, olenhan vielä nuori eikä jatkuva kotona olo ainakaan parantanut tilannettani. Sain sellaisen siis psykiatrin ja aloitimme yhteistyön noin 1,5v sitten ja hän kyllä ottautui asioihini todella hyvin.
Tässä hiljattain hän pyysi minut kiireellisenä vastaanotolleen. Hänellä oli tärkeää asiaa. Ajattelin että mitähän nyt. Hänpä aloitti että on pahoillaan mutta hän on varma että joku on antanut minulle virheellisen diagnoosin.
Niinpä purimme kaikki lääkitykset pois niin pian kuin mahdollista ja piruvie sieltähän lääketokkuran alta löytyi tasainen, täysin terve ja työkykyinen ihminen jolla oli ollut silloisen elämäntilanteen aiheuttamaa stressiä ja masennusta.
En voi edes sanoin kuvailla tuntojani tätä ko. psykiatria kohtaan, joka antoi tämän virheelisen diagnoosin. Hän ei voi edes kuvitella mitä kaikkea kävin läpi hänen takiaan. Toisaalta opin myös paljon itsestäni ja suhtautuminen mielisairauksiin ja mieleltään sairaisiin ihmisiin muuttui tämän myötä kokonaan. Olen myös erittäin kiitollinen tälle "vanhalle konkarille" joka huomasi ja korjasi tilanteen.
Nyt voin hyvin! Käyn töissä, elän hyvää ja tunnepuolelta rikasta elämää josta todella pitkästäaikaa nautin!
Kaikki lääkitykset ja psykiatriset hoidot, on kohdallani lopetettu tarpeettomana.
Sattuu niitä hoitovirheitä tälläkin psykiatrianpuolella.
Olkaa tarkkoina saamastanne hoidosta!!!!!!!
Kun kirjoitaa eri nimimerkeillä samaa asiaa päivästäpäivään
niin kannattanee vaihtaa välillä sanomaa ja kirjoitustyyliä.
Antaa ihmisten purkaa tuntojaan. Ei siitä meille kenellekkään haittaa ole.
Toisille avuksi olevaa kokemustansa ei voi toistaa liian usein.
Älkää vaan hyvät ihmiset menkö lopettamaan lääkityksiänne omipäin. Siinä voi käydä hullusti.
Joo. Lääkärin apu ja ohjeistus ovat tärkeitä saada ennen vähentämistä tai lopettamista.
Pitää vielä sanoa aloittajalle, että jos luettelit ekassa viestissä kaikki kokeilemasi lääkkeet, niin listasi on aikas lyhyt. Enkä nyt tarkoita sitä, että pitäisi kokeilla esim. montaa SSRI-lääkettä. On paljon eri tavalla vaikuttavia lääkkeitä, joista jotkut ovat saaneet tarvitsemansa avun.
Hei
Syvään masennukseen on auttanut Litium ja ketiapiini. Kun litium
on mukana, olen saanut kokeilla agomelatoniinia (Valdoxan),
josta ei ole ollut ainakaan haittaa. Masennuslääke tuo valdoxan.
Litium auttaa masennukseen, mutta se on halpaa. Vahvat tutkimusnäytöt
ovat 1970-luvulta. Minulla lamotrigiini ei ole vaikuttanut mihinkään, millään annoksella. Syön sitä vielä 400 mg, kun vie aikaa nämä muutokset.
Litium vaikuttaa minulla niin että huomaan heti jos unohdan
annoksen välistä. Kaikki sivuoireet yo. lääkkeisiin menivät ohi
muutamassa viikossa.
Toivottavasti tästä oli apua. Voimia.
Kiitos neuvoista ja vertaistuesta. Lääkkeettä en uskalla elää, sen verran monta psykoosia ja itsemurhayritystä takana etten uskalla leikkiä näillä jutuilla. Lääkäriin taas ensi viikolla. Toivotaan että löytyisi jotakin joka auttaisi.
Minulle kanssa kokeiltiin vaikka mitä lääkkeitä yhdessä ja erikseen. Toimivaksi lopulta osoittautui lamictal 200mg jatkuvana olanzapine pelkästään masennusjaksoilla.