Mikä auttaa ateistia kestämään?

>>>Mistä ihmiset haavailevat ?

Yhdestä ainoasta mahdillisuudesta. Kyse on ihmisen voimakkaasta sosiaalisesta pyrkimyksestä olla tarpeellinen.
Juuri sen takia kenraalit Pentagonissa maalailevat piruja seinille heti kun jossain päin maailmaa räjähtää koiranpommi.

En ole ateisti, mutta täytyy sanoa että uskovaisen ihmisen luonnollinen 'flow' katkeaa täysin kun hän tulee uskovaiseksi.

Itse varottaisin ihmisiä ottamaan vastuuta kun ihmisiä käännytetään. Koska raamattu on täynnä henkisiä uhkia lukijalle jotka tuovat lukijalle monien vuosien huolen niskoille.

Ei raamattu ole mikään karkkikirja, siellä uhataan lukijaa lähestulkoon joka 3 sivun välein. EI uhata pelkästään "jos et tee tätä niin käy näin", vaan saatat lukea jostain "Sinun päivääsi kertyy pimeys ja tulet saamaan epäonnen", ja kun lukija uskoo tämän olevan totta, niin hänen elämänsä on täynnä huolia "millon se toteutuu, miksi joku haluaa tehdä näin" ja sydän alkaa salaa vihaamaan jumalaa.

Uskonto on vaarallinen ihmisen luonnolliselle henkiselle hyvinvoinnille. Sen takia uskonto on alunperin tarkoitettu vain niille jotka haluavat hakeutua sen pariin eikä ole tehty pakotteeksi jokaiselle ihmiselle.

Uskon jumalan olevan olemassa, mutta uskonto saattaa olla erittäin rankka henkinen kokemus ihmiselle.
Itse en ymmärrä miten ihmisiä käännytetään niinkun ne olisi muovinpalasia, "kuhan vain käännytetään, se on meidän työ". Kun ihminen kääntyy, vastuu lähtee täysin siltä kuka käännytti ja koko mielikuvitus on avoin tälle kuka käänty ja lopputulos saattaa olla erittäin huono.

Ottakaa vastuuta ja ymmärtäkää miksi.

Mielikuvitusolennothan voidaan ottaa siinä vaiheessa avuksi, kun muuten ei elämää jaksa. Ei kai tuo niin kovin paha asia ole.

”Mikä auttaa ateistia kestämään?”

Kun nyt kysyt nimen omaan kestämisestä, niin en ala luetella arkipäivän ilonaiheita ja vastaavia. Vastaan ikävien asioiden näkökannalta:

Olen omalta kohdaltani havainnut, että minun on ateistina montaa uskovaa helpompi ”kestää” elämässä eteen tulevia henkilökohtaisia vastoinkäymisiä sekä menetyksiä kuten läheisen kuolema, kuin myös suuria järkyttäviä onnettomuuksia ja luonnonkatastrofeja maailmalla. Uskovilla näissä on paljon enemmän ongelmaa kestämisessä ja ennen kaikkea ymmärtämisessä. Olen vertaillut käytännön tilanteissa omiin uskossa oleviin sukulaisiini.

Henkilökohtainen paha takaisku tai menetys on helpompi ymmärtää ja käsitellä, kun tajuan sen pelkäksi huonoksi tuuriksi, epäedullisista olosuhteista, omasta hölmöilystä, tms. syistä johtuvaksi asiaksi. Enkä ala epätoivoisena kysellä: Miksi Jumala salli tämän minulle? Minkä synnin olen tehnyt? Mistä Jumala minua näin rankaisee? Mikä Jumalan salattu tarkoitus tällä on?

Sama pätee läheisen, varsinkin nuoren henkilön kuolemaan. Ei epätoivoisia kysymyksiä: Miksi Jumala salli juuri hänen kuolla? Mikä Jumalan tarkoitus tällä kuolemalla oli? Miksi tällä tavalla? Miksi näin äkkiä?
Ateistina voin, vaikkakin tietysti surren läheisen kuolemaa, todeta että ihmiselämässä nyt vain joskus käy näin. Elämä on rajallinen, eikä koskaan tiedä, milloin se kenenkin osalta loppuu.

Sama juttu katastrofien ja suuronnettomuuksien osalta. Mitään Jumalan salattuja tarkoituksia, Jumalan rangaistuksia ja muita selityksiä ateistin ei tarvitse hakea. Ei tarvitse vaivata päätään miettimällä, miten hyvä ja armollinen Jumala taas tämänkin kauheuden salli. Ei tule mitään tämänkaltaisia uskoville tyypillisiä ahdistuksen aiheita.

Mun elämä ei ylimalkaan perustu sille, että se olisi niin raskasta, että tarvitsisin erityisiä apuja elämäni kestämiseen.

Mulla on perusluottamus elämään olemassa, ja elämäni perustuu varmaan sille, vaikka en osaa sitä tarkemmin määritellä. Luotan siihen, että kaikki käy niin kuin on tarkoitus.

Voimaa saan ihan olemassaolon ihmeestä. Omasta ihmeellisyydestäni, rakkaani ihmeellisyydestä, maailman ihmeellisyydestä.
Toki muistakin asioita, kuten rakkaudesta, kauneudesta yms, mutta nbe oikeastaan sisältyvät tuohon ensimmäiseen kaikki.

Olemassaolon ihmeeseen kuuluu myös kärsimyksiä ja pelkoja. En tiedä oikeastaan, mistä saan voimia niiden kohtaamiseen., Mutta musta tuntuu että olen aika hyvä hyväksymään sen, mikä on välttämätöntä.

Elämäni on pääosin onnellista, ei kaikilta, mutta merkittäviltä osin.

Outoja kysymyksiä.

Rakkaus ja luottamus - muuta ei tarvita. Pelkkä tunne että pystyy rakastamaan on elämänarvoinen asia.

"Eli mistä te ateistit saatte voimaa elää elämäänne? Tai iloa? Mikä tuo elämäänne turvaa? Mikä auttaa kestämään vaikeuksien yli? Koetteko elonne onnelliseksi vai onnettomaksi?"
Elämässä tapahtuvista asioista, niistä tulee välillä iloa, ja toisinaan surua, jonka johdosta iloiset asiat, silloin kun niitä tulee tuntuu mukavammilta.

Eli mistä te ateistit saatte voimaa elää elämäänne? Tai iloa?

Läheisistä ihmisistä, taiteesta, kulttuurista, luonnosta.

Mikä tuo elämäänne turvaa?

Tieto (tiede) ja läheiset ihmiset. Ateistina minun turvani ei ole jumala tai jeesus tai edes seurakuntayhteys.

Mikä auttaa kestämään vaikeuksien yli?

Läheiset ihmiset, taide, kulttuuri, luonto, tieto.

Koetteko elonne onnelliseksi vai onnettomaksi?

Onnelliseksi ja tyytyväiseksi. Ateistina elän kuten itse haluan, kuitenkin muita ihmisiä ja luontoa kunnioittaen.

"Eli mistä te ateistit saatte voimaa elää elämäänne?"

Mitä voimia sitten elämään tarvitsee elääkseen sitä?
Omat kehon voimani ainakin vielä riittävät ihan hyvin elämiseen. Kiitos kysymästä.

"Tai iloa?"

Iloiset asiat.

"Mikä tuo elämäänne turvaa?"


kaverit, omat asunto jne.


"Mikä auttaa kestämään vaikeuksien yli?"

Kaverit ja perhe.

"Koetteko elonne onnelliseksi vai onnettomaksi?"


Ei välttämättä mikään onnellisin elämä. Mutta kyllähän tässä menettelee.

''Eli mistä te ateistit saatte voimaa elää elämäänne? Tai iloa?''

Elämästä itsestään totta kai. Elämä on ihmeellistä ja ihanaa! Uskovaisilla tuntuu olevan sellainen mielikuva että ateisteilla on elämässään joku iso tyhjä aukko jonka ainoastaan jumaluuden käsite voi täyttää. Ainakaan minuun se ei päde.

''Mikä tuo elämäänne turvaa?''

No ei tuolta taivaalta näköjään mitään ydinpommeja satanut kun viimeksi vilkaisin. Mitä tarkoitat? Tarkoitatko miten me käsitellään kuolemaa? Se on mielestäni täysin luonnollinen osa elämää joka kuuluu luontoon yhtä erottamattomasti kuin elämäkin. Kuollut ihminen on samassa paikassa kuin ennen syntymäänsäkin. Jos se pelottaa niin kannattaa varmaan puhua jonkun kanssa.

''Mikä auttaa kestämään vaikeuksien yli?''

Asioiden hyväksyminen ja niiden handlaaminen. Kyllä se varmaankin auttaa enemmän kuin jumalalta (jota ei siis mielestäni ole olemassa) apua rukoilu. Jos tulee vaikeuksia eteen niin tee niille jotain, ja jos et mitenkään voi tehdä niille mitään niin muuta asennettasi (vaikka ei kyllä koskaan ole tullut sellaista tilannetta vastaan etten voisi tehdä ongelmilleni yhtään mitään).

Koetteko elonne onnelliseksi vai onnettomaksi?

Onnelliseksi!

Huumorista. Huumorista. Huumori. Huumori. Onnelliseksi jos vain on huumoria.

Veikkaan että amanlaisista asioista minä iloitsen kuin jumalaan uskovakin. Ei kai sinullakaan jatkuvasti ole jumala mielessä? Ihan tajuttoman hölmö kysymys muuten.

Raamattu ja uskonto on vähän kuin vaihtoehtoiset hoitomuodot: kun lääketieteen keinoilla ei helpotusta saada, siirrytään huuhaan puolelle.

Olen nimim. O´ou:n kanssa paljolti samoilla linjoilla.Minua auttaa vaikeissa elämäntilanteissa kestämään ihmiset, joiden tiedän osaavan auttaa minua oikealla tavalla.Sama asia tuo myös elämääni turvaa.Saan voimaa elää elämääni koska minua on rakastettu ja minulla on rakastavia ihmisiä ympärilläni ja pystyn olemaan heidän kanssaan tekemisissä omana itsenäni.Tämä kaikki antaa minulle myös kiitollisuuden tunteen.Haluan auttaa myös muita kokemaan elämänsä onnellisemmaksi.
Iloa tuo elämääni monikin asia.Ennenkaikkea se että olen riittävän tasapainoinen havaitsemaan niitä iloisia asioita.Hyviä kysymyksiä.

"Eli mistä te ateistit saatte voimaa elää elämäänne?"

En koe elämää sellaisena mörkönä, jonka kestämiseen tarvitaan erillisiä voimavaroja.

Elämähän on mukavaa! Jos se ei olisi, niin tekisin siitä sellaista.

Vastoinkäymiset on tehty voitettaviksi.

" Tai iloa?"

Iloa saa ystävien ja läheisten läsnäolosta, uuden oppimisesta, luonnosta, taiteesta ....elämisestä ja elämästä.

"Mikä tuo elämäänne turvaa?"

Usko itseensä ja ystäviin. Voitetut vaikeudet ja kestetyt koettelemukset.

"Mikä auttaa kestämään vaikeuksien yli?"

Analyyttinen mieli ja asioihin ryhtyminen. Ei kannata vain itkeä ja surra, vaan selvittää itselleen missä mennään ja mitä asioille voi tehdä.....ja tehdään voitavamme. Helppoa.

"Koetteko elonne onnelliseksi vai onnettomaksi?"

Tietysti onnelliseksi.

Elämä on liian kallista ja upeaa tuhlattavaksi toisarvoiseen surkutteluun tai säälissä rypemiseen.

Jos elämä tuntuu onnettomalta, niin muuttakaa sitä. Hylätkää harhat yliluonnollisesta ja alkakaa elää.

Jos sinä et millään kykene elämään onnellista, täyspainoista ja ihmisarvoista elämää ihan ihmisiksi ilman näkymättömiä mielikuvituskavereita, niin älä turhaan tee siitä sellaista yleistystä että normaalit tervejärkisetkään eivät kykenisi.

"Eli mistä te ateistit saatte voimaa elää elämäänne? Tai iloa? Mikä tuo elämäänne turvaa? Mikä auttaa kestämään vaikeuksien yli? Koetteko elonne onnelliseksi vai onnettomaksi? "
- Pieni osa minun iloa on lukea kaltaisesi viestejä. Tiedän siis olevani oikeassa.

Elämä soljuu tässä ihan omia menojaan, joskus on hauskaa ja mukavaa, joskus masentavaa ja on kurjaa. Herään joka aamu, täysin riippumatta siitä haluanko. Ruoka on todella hyvää, ihmisten auttaminen on myös mukavaa, samoin jutteleminen ja vaikkapa ateistin elämästä kertominen. Että sillälailla.

Mikä auttaa jaksamaan? En tiedä tarvitsenko apua. Tarkoitan että herään joka aamu halusin tai en, ja se päivä jona en enää herää ei ikinä koita. Joskus potuttaa niin että haluaisin kuolla, mutta ainoa paikka missä potutuksesta voi päästä eroon on elämä. Että tällä mennään kun muuta ei ole. Joskus itketään ja joskus nauraa hohotetaan.

Kyllä näyttää nyt siltä, että suurimmalla osalla teistä jää kaikista oleellisin koko elämässä kokematta. Ettehän voi mitään käsittää ilman suuremman opastusta. Tulette vielä katumaan. Luotatte itseenne liikaa. Palvotte itseänne, ja vieläpä ilman häpeää!

Eli PROVOHAN tämä oli, ja vielä räikeä sellainen... eipä ole aloitukseni ennen saaneet näin suurta huomiota :D Tunnustaudun itsekin ateistiksi, mutta halusin aloittaa tämän ketjun, koska tuntuu siltä, että suurin osa uskovaisista ei ymmärrä, että näistä kysymyksistä voi selvitä ilman mielikuvituksen tuomaa turvaa (vai ahdistusta? Kuten moni täällä mainitsikin). Ei auta kuin toivoa, että jokunen vannoutunut käännyttäjäkin ketjuun eksyy :)

Tasapuolisuuden nimissä vastaan omastakin puolestani:

"Eli mistä te ateistit saatte voimaa elää elämäänne? Tai iloa?"
Perheestä, ystävistä, tieteestä, historiasta, toisten auttamisesta, eri kulttuureista, kirjoista, taiteista, filosofoinnista jne...

"Mikä tuo elämäänne turvaa?" Mikä auttaa kestämään vaikeuksien yli?"
Perhe, psyykkisestä ja fyysisestä kunnostani huolehtiminen, ateistin maailmankuva - joku ylempi ei tietoisesti halua meille pahaa, asiat vain sattuvat. Jos niihin ei pysty vaikuttamaan, pitää vain odottaa, että ne kääntyvät paremmiksi.

"Koetteko elonne onnelliseksi vai onnettomaksi?"
Onnelliseksi, yhtä usein kuin onnettomaksi, suuttuneeksi, yllättyneeksi, kateelliseksi, epävarmaksi jne. Tunteet kuuluvat ihmisen elämään, niiden kieltäminen tai välttely aiheuttaa yllättäviä hankaluuksia pitkällä aikavälillä.

"Eli PROVOHAN tämä oli, ja vielä räikeä sellainen..."

Hyi hyi. Tällaisia aloituksia ovat uskovat tehneet tällä palstalla hyvinkin usein.

Kun minulla on huono päivä, halaan koiraani ja taas riittää virtaa hymyillä. :D

Jotkut ihmiset vaan ovat niin vahvoja että he kestävät tämän todellisuuden ilman päihteitä.

Yurkin viestien poistoon ilmoittaminen. Se tuo paljon onnea elämään.

"Kun minulla on huono päivä, halaan koiraani ja taas riittää virtaa hymyillä. :D"

Kun minulla on huono päivä, halaan jormaani, ja taas, ja taas, ja taas, ja taastaastaas:p riittää virtaa hymyillä : D

Saan voimaa perheestäni ja ystävistä. Samat ihmiset tuottavat minulle iloa ja turvaa sekä auttavat kestämään vaikeuksien yli. Koen olevani onnellinen ihminen.