Mikä on tämän finnin virallinen nimi?

Minulla on poskissa sellaisia halkaisijaltaan vain parin millin mittaisia, täysin ihonalaisia valkoisia finnejä. Ne eivät siis ole "auki" ja sillä tavalla helposti tyhjennettävissä eivätkä lainkaan tulehtuneita ja punoittavia, vaan kuultavat vain ohuen umpinaisen ihopinnan alla. Niitä on suht paljon, minkä takia iho poskissani näyttää valoa vasten röpöläiseltä :(

Joskus olen paperia apuna käyttäen hygieenisesti puristanut pari sellaista, ja puristamisen aiheuttaman paineen seurauksena ihon pinta on sellaisen päältä auennut ja valkoista kiinteää tahnaa on ohuena nauhana pursunnut esiin.

Siis mikä on tällaisen oudon pienen runsaasti kiinteää talia sisältävän täysin ihonalaisen sulkeutuneen valkoisen talikerääntymän virallinen nimi???
2150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olisiko miliumi? Ne saattavat johtua kuivuudesta. Kosteutatko ihoa?

Äänestä

Kuulostaa tosiaan miliumilta eli luufinniltä. Itselläni on ollut muutamia silmäkulmissa, niistä ei oo muuta kun kosmeettista haittaa. Itselläni ovat kadonneet ajan myötä. Kävin tosin joskus kosmetologilla, joka poisti tosi siististi niitä. Suosittelenkin siis käymään kosmetologilla, jos asian kosmeettinen puoli vaivaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


wtf??? kirjoitti:

Minulla on poskissa sellaisia halkaisijaltaan vain parin millin mittaisia, täysin ihonalaisia valkoisia finnejä. Ne eivät siis ole "auki" ja sillä tavalla helposti tyhjennettävissä eivätkä lainkaan tulehtuneita ja punoittavia, vaan kuultavat vain ohuen umpinaisen ihopinnan alla. Niitä on suht paljon, minkä takia iho poskissani näyttää valoa vasten röpöläiseltä :(

Joskus olen paperia apuna käyttäen hygieenisesti puristanut pari sellaista, ja puristamisen aiheuttaman paineen seurauksena ihon pinta on sellaisen päältä auennut ja valkoista kiinteää tahnaa on ohuena nauhana pursunnut esiin.

Siis mikä on tällaisen oudon pienen runsaasti kiinteää talia sisältävän täysin ihonalaisen sulkeutuneen valkoisen talikerääntymän virallinen nimi???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu