Voi hemskatti minua ja malttamattomia sormiani, piti mennä tunnustamaan yhdelle työkaveri (naiselle) tunteeni jo toistamiseen, netin kautta. Ensimmäisestä tunnustuksesta on kulunut jo aikaa. No nainen vastasi, en viitsi tässä suoraan sanasta sanaan kirjoittaa mitä hän vastasi, mutta meni tyyliin: on edelleen varattu ja ei vieläkään siksi voi vastata tunteisiin ja ikään kuin rivien välistä ymmärsin että pitäisi tutustua paremmin ja erityismainintana oli pikkujoulut!!
Kun tunnustin naiselle tunteeni, olen huomannut että se tuijottaa minua kohdatessa jotenkin ihmeellisen lempeä hymy kasvoillaan josta menen vähän kyllä hämilleni, heh! ;)
Olen ujohko mies ja en ole oikein työpaikalla rohjennut juttelemaan tämän naisen kanssaan juuri moita ja huomenia pidemmälle, poisluettuna työasiat. Siksikin koska on tunteita tätä naista kohtaan ja hän on sanonut olevansa varattu. Sitten tämmöistet tilaisuudet missä on alkoholia tarjolla, olen ikävä kyllä aina turvautunut olemaan kännissä ja juttelen aina vain miestyökavereiteni kanssa. Tuntuu että nainen suuttuu tämmöisestä, moikkailut loppuu, hän välttelee minua, ei vastaa suoraan maileihin työasioissa, mailit tulee kiertotietä toisilta työkavereilta jne. Olen ihmetellyt että miksi hän suuttuu minulle? Miksi en sinkkumiehenä voi olla miten haluan, ilman että hän vetää "herneitä nenäänsä"? Mutta entäs jos syy onkin ollut kokoajan siinä että hän haluaisi tutustua minuun paremmin?
Mutta nyt tuon naisen vastauksen jälkeen tuntuu että paniikki kasvaa mitä lähemmäksi nuo pikkujoulut tulevat. Odottaako hän nyt minulta jotain erityistä kun laittoi tuon *vink* *vink* vastauksensa? Entäs sitten jos en uskallakkaan lähestyä? Miksi lähestyisin varattua naista? Miten voisin lähestyä vain kaverina? Ihan hirveetä!! Suuttuukohan nainen tällä kertaa totaalisesti, koska vahvistin tunteeni hänelle ja hän vielä vinkkasi minulle, jos vedän koomat ja viittaan kinttaalla hänen vinkkailulleen?
Kun tunnustin naiselle tunteeni, olen huomannut että se tuijottaa minua kohdatessa jotenkin ihmeellisen lempeä hymy kasvoillaan josta menen vähän kyllä hämilleni, heh! ;)
Olen ujohko mies ja en ole oikein työpaikalla rohjennut juttelemaan tämän naisen kanssaan juuri moita ja huomenia pidemmälle, poisluettuna työasiat. Siksikin koska on tunteita tätä naista kohtaan ja hän on sanonut olevansa varattu. Sitten tämmöistet tilaisuudet missä on alkoholia tarjolla, olen ikävä kyllä aina turvautunut olemaan kännissä ja juttelen aina vain miestyökavereiteni kanssa. Tuntuu että nainen suuttuu tämmöisestä, moikkailut loppuu, hän välttelee minua, ei vastaa suoraan maileihin työasioissa, mailit tulee kiertotietä toisilta työkavereilta jne. Olen ihmetellyt että miksi hän suuttuu minulle? Miksi en sinkkumiehenä voi olla miten haluan, ilman että hän vetää "herneitä nenäänsä"? Mutta entäs jos syy onkin ollut kokoajan siinä että hän haluaisi tutustua minuun paremmin?
Mutta nyt tuon naisen vastauksen jälkeen tuntuu että paniikki kasvaa mitä lähemmäksi nuo pikkujoulut tulevat. Odottaako hän nyt minulta jotain erityistä kun laittoi tuon *vink* *vink* vastauksensa? Entäs sitten jos en uskallakkaan lähestyä? Miksi lähestyisin varattua naista? Miten voisin lähestyä vain kaverina? Ihan hirveetä!! Suuttuukohan nainen tällä kertaa totaalisesti, koska vahvistin tunteeni hänelle ja hän vielä vinkkasi minulle, jos vedän koomat ja viittaan kinttaalla hänen vinkkailulleen?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Mitäs aloitit; Joka leikkiin alkaa, se leikin kestäköön.
(Puhu suoraan sille, muu on turhaa.)
Pikkujouluissa kannattaa selvittää kaikki tommoset ;) ei vaan, ota vaikka eri linja ja vedä pikkujoulut ihan neutraalisti illasta kevyesti nauttien, ilman sen suurempia lähestymisyrityksiä, ellei niin luonnollisesti tapahdu..
Näin olen miettinytkin, että jos yritänkin nyt hillitä sitä alkoholin nauttimista. Harmi vain kun tuo puhesuoni ei meinaa alkaa pulppuamaan jos en ole tarpeeksi kännissä. Mutta semmoinen sopiva keskilinja olis varmaan hyvä pitää. Ja koska hän on varattu, miksi pitäisi ottaa mitään paineita? Kaverilinjalla :)
Selevä peli. Pikkujoulut meni kyllä penkin alle, melkeinpä kirjaimellisesti. Minulle iski hirvee paniikki että känniähän se pukkasi päälle. Vielä lähtiessä nainen oli iloinen ja hymyilevä. Sitten siellä pikkujouluissa siltä tuli heti se sama ...ai sinäkin olet siinä... tyylinen katse ja sehän alkoi masentamaan, että päätin olla tutustumatta yhtään mihinkään muuhunkaan naiseen ja join känniin itseni. Keskustelin vain lähimpien miestyökavereiden kanssa tuttuun tapaan.
Nyt viikon verran ollut erittäin jäätävät välit tämän naisen kanssa, ei olla törmätty. Tänään ensimmäistä kertaa viikkoon kuulin naisen käytävällä, keskusteli kyllä niin kovaäänisesti että selväksi tuli heti ettei ole asiaa sinne käytävälle. Nainen alkoi välttelemään heti jo pikkujouluillasta seuraavana aamuna, ei tullut edes aamupalalle vaan oli lähtenyt aikuisin sieltä pois.
Kyllä siellä aamupalalla muutkin naiset katsoi vähän pahasti, eivätkä edes moikanneet.
Naiset on kyllä ihme otuksia. Ihan kuvittelette että on helppo tulla juttusille tuosta vaan, vielä ihastuneena ja itse nainen on varattu. Ei ei! Minä en tee mitään enään, olkoon varattu, varmasti graniittiin hakattu se sääntö että se on ikuisesti varattu. Mutta minä en sille voi mitään, levitän vain käteni että, eiks jeee!
Älä leiki tulella-poltat vain näppisi! Anna varatun olla ja keskity sinkkuihin. Kuormasta ei syödä-tiedäthän sen. Kyllä maassamme sinkkuja piisaa ja joku odottaa sinua. Kehitä itsetuntoa ja rohkeutta jotta et tarvitse kovaa känniä. lähestyessäsi naista.
Kyllä pystyn lähestymään naisia vähemmässäkin kännissä, mutta kun pää on tämän naisen suhteen ihan sekaisin. Se vain pahentaa asioita entisestään, etenkin kännissä.
Toisaalta vähän toivoin salaa, että tämä kännisekoiluni aiheuttaisi niin ison hävetyksen tunteen tälle naiselle, että viimein olisin täysin ilmaa sille, täten saisin omatkin tunteet pois päästä. No, ainakin tämä viikko on mennyt hyvin tällä saralla, mutta jos vanhat merkit pitää paikkansa, nainen aloittaa kohta puoliin sen piirityksen ja "voikerruksen" kun en huomaa sitä, esim. kuulen käytävällä hänen sydäntä särkevän äänesä kun kukaan ei kaipaa, sitten mulle tulee kauhee paha olo ja olen taas kirjoitamassa sille omista tunteista. Kirjoittelun jälkeen se on taas niin onnellisen näköinen, mutta varattu nainen edelleen.
Näin sattumalta kun tämän naisen kyyditsi autolla työpaikalle hänen miehensä, oli kyllä niin k*rpiintyneen näköinen se tyyppi, vähän kuin olisin lukenut sen kasvoilta sanat "mene siitä", eikä mitään haleja tai pusuja antaneet autossa kun nainen lähti ulos.
No en tiedä.. onko tällä minun ihastusjutulla sitten mitään vaikutusta, että meneekö niillä ok? En tietenkään toivoisi toisille huonoa, tekisi melkein tuolle naiselle sanoa että hyvä mieshän sillä on, kun kerran juttuunkin tulevat että on vain sen kanssa ja pääsisi tästä ihastuksen oravanpyörästä itsekkin pois. Kumminkin kohta 2 vuotta kestänyt.
Kuulostaa tutulta joo. Kyllä rupee oleen mitta aika täynnä. Enää ei niin masenna vaan enemmänkin suututtaa. Sitä on yrittänyt, toivonut ja yrittänyt saada liittonsa rauniot vielä kuntoon. Mutta siihen tarvitaan kaksi, voi ...En oo kyllä enää täysillä itsekään yrittänyt eikä ehkä kiinnostakaan. Epäonnistuminen pakko myöntää.
Silti rehti meis ei lepertele eikä flirttaile jos nainen on varattu-et tiedä häen todellista avioliiton tilaansa.Anna olla.Jos nainen eroaa-olet lähinnä laastari jonkun aikaa.Anna hormonitasojen tasottua tai ala todenteolla sinkkuja vokotella.Millä oikeuttasit itsellesi tunkemalla avioliiton väliin?
Jos ap ja nainen jo tuntevat ja ovat ihastuneet tuskin olisi laastari.
Itselläni tälläinen sekava tilanne tällä hetkellä, en tosin tiedä onko tästä apua sulle, mutta kirjoitan silti. Työkaveri tunnusti jokin aika sitten ihastumisensa se tuli vähän puuntakaa, koska kuvittelin meidän olevan vain hyviä ystäviä ja itse olen varattu ( hän sinkku). Hämmentyneenä tunnustuksena, vastasin tykkääväni paljon, mutta vain kaverina ja sitten tietty oma elämäntilanne jne. Tuon keskustelun jälkeen olen kuitenkin häntä ihan eri silmällä katsellut ja huomannut ihastumisen tunteita itsessäni. Asiaa ei auta se, että omassa parisuhteessa vähän ongelmia. Firman juhlissa jokin aika sitten hän oli eri seurueessa kuin minä ja huomasin olevani ihan älyttömän mustasukkainen, mitä en siis normaalisti ole. Itselleni tuli sellainen tunne, että on omat tunteensa minusta suunnannut toisaalle ja hyvä niin..vaikka ikävältä tuntuu. Asiaa ei tietenkään auta se, että työskennellään lähes päivittäin yhdessä ja hän on aivan ihana. Koitan olla hyvä ystävä hänelle.
Tuli vaan mieleen, että ehkä tyttökin on mustasukkainen, kun annat ymmärtää olevasi ihastunut ja sitten kuitenkin pakitat kun olisi tilaisuus tutustua paremmin. En tiedä minkä ikäisiä mahdatte olla, mutta vähän lapselliselta tuo tytön kiukuttelu kieltämättä tuntuu...
Kiitti, mukava lukea näkökulmaa "aidan toiselta puolen" :)
Me ei nyt työskennellä läheskään aina yhdessä, jos enää koskaan. Jotenkin tuntuu että tämä nainen on tehnyt selväksi ettei minun kanssa halua olla tekemisissä, kerran tuntui kuin esimieheni olisi halunut sanoa jotain... mutta mutta, en sitten tiedä, ehkäpä tämä nainen on kieltänyt ettei saa keroa? Kaikki semmoiset työtehtävät missä oltiin tekemisissä, on siirretty toisille.
Mutta ihan sama, en koe millään tavalla että olisin "syyllinen", minkä sille voi jos ihastuu ja en kyllä itse yksikseni ihastu jos en saa vastakaikua, siitä olen 100 varma. Kertoo kyllä myös tämän naisen suuttumiset minua kohtaan vaikken mitään ole sille tehnyt tai ehkä juuri siksi se suuttuu?
Laitoin taas profiilin nettitreffeihin, jos saisi ajatukset taas keskitettyä tuonne sinkkumarkkinoille, jep jep!
ÄLÄ roiku naimissa olevassa työkaverissa.Oletko valmis kestämään seuraukset?Esim ero ja lasten kuskaamien vuoroin isän ja vuoroin mamin luokse? Mitä oikeastaan edes tiedät naisesta? Järkevä mies alkaa katsomaan vapaita naisia..
Ei niillä ole lapsia.
Kylläpäs tuli ihme flashback mieleen noista bileistä, ihan kuin joku nainen olisi pidellyt poskistani tai korvistani päätäni käsiensä välissä? Älytöntä, pitäisi olla melkein semmoinen jurrikamera että voisi kelata ja tarkistaa onko vain mielikuvitusta?
Mutta jos on totta niin tuskimpa on ihastukseni kyseessä, se ei varmasi tekisi tuommoista, sama vaikka avantoon tipahtaisin se katsoisi vain rannalta.
Lisää flashbackejä. Nojailin jonkin naisen rintoja vasten soffalla, kun olin niin kännissä ku käki, en voinut tajuta mitään? Liekkö sama nainen ottanut poskistani kiinni?
Olen työpaikalla ihmetellyt kun yksi "bisness" pimu hymyilee niin auvoisesti, että onkohan kyse hänestä?
Noh... tälle ei voi mitään, humalassa ei ole kontrollia ja miksipä olisikaan sinkkumiehenä? Tosin alan ymmärtää ihastukseni vihastuksen minua kohtaan :(