Todellisuus iski päin naamaa

Tajusin taas yhtä selkeästi kuin useasti aiemminkin, että sulla on valtavasti kaveri naisia ympärillä joista valita vaan yksi ja mitä epätodennäköisin valinta niistä olen minä. En ole puhunut sinulle ikinä kunnolla, vain muutama sana ollaan vaihdettu, olen hiljainen ujo seinäruusu, en ollenkaan yhtä rohkea kuin ne kaikki muut jotka ympärilläsi hyörivät.

Tämmöset hetket on niin masentavia.
6274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Playaaaaa!

Äänestä

Niin ja...? Mä olen nainen jolla paljon kaveri miehiä ympärillä joista valita mutta ärsyynnyn niistä jotka eniten itseään tyrkyttää ja luulee mut saavansa ja kiinnostun niistä ujommista.

älä masennus. sulla on vielä toivoa kunhan ilmaiset vain selkeästi että olet kiinnostunut.

Jos olet kuin ei kiinnostaisi vähempää voi ko. mies ajatella niinkuin mä eräästä ujommasta miehestä että häntä ei voisi vähempää kiinnostaa. itse siksi olen täällä ja tuolla oikeassa elämässä treffailen muita miehiä ajatuksella että "turha elätellä toiveita. Hän olisi osoittanut jotenkin lähiaikoina ikävänsä ja kiinnostuksensa jos olisin tärkeä hänelle. parempi jatkaa elämää ja treffailla muita miehiä"

Äänestä

Todellisuus voi olla ihan toista. Enkä usko et kaverinaisista on muuta kuin kaveriksi. Jospa se vakavampi suhde löytyisi sen ujomman kanssa?

Äänestä

Pyörällä pää vaikka vain se yksi siellä on sydämmeen asti nauliutunut vaikka onkin hiljainen ruusu preerialta.

Äänestä

uhrin esitys on typerää

Äänestä
  • tuomitseminen on typerämpää:c

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyttö5. kirjoitti:

Tajusin taas yhtä selkeästi kuin useasti aiemminkin, että sulla on valtavasti kaveri naisia ympärillä joista valita vaan yksi ja mitä epätodennäköisin valinta niistä olen minä. En ole puhunut sinulle ikinä kunnolla, vain muutama sana ollaan vaihdettu, olen hiljainen ujo seinäruusu, en ollenkaan yhtä rohkea kuin ne kaikki muut jotka ympärilläsi hyörivät.

Tämmöset hetket on niin masentavia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu