Ruohonen-Lerner

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner kertoi olevansa ilahtunut Tiilikaisen kommenteista.

– Toivon, että nämä kirjataan ylös vaikka seuraavissa hallitusneuvotteluissa. Että kaikki hallituspuolueet päättävät, että luovutaan poliittisista virkanimityksistä jo pelkästään sen takia, että ne ovat erittäin epäoikeudenmukaisia.

Lisäksi Ruohonen-Lerner toi esiin poliittisten virkanimitysten aiheuttamat ylimääräiset kustannukset julkiselle sektorille. Hänen mukaansa tämä on seurausta siitä, että pätevimmät hakijat jättäytyvät itse pois kisasta.

– Parhaat voimat eivät ole johtavilla paikoilla, koska eivät edes hae näitä virkoja, kun tietävät niiden saannin mahdottomaksi, jos ei ole oikean puolueen jäsenkirjaa, Ruohonen-Lerner totesi. Tämä pitäs myös muistaa:
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

jo olis aika alkaa tutkia tuota hyväveli systeemiä vähän syvemminkin.

Äänestä

Tätä mieltä ovat luultavasti vähän aikaa taas tämän Keva-sekoilun jälkeen, ja sitten homma palautuu normaaliksi, eli pahenee ja lisääntyy poliittiset nimitykset.

Tuohan on asia, joka on ollut tiedossa 50 vuotta, heikoimmat voimat hoitelemassa asioista (yrittämässä), Kepulaiset etunenässä. Aina kun vaalit lähenee ja on kieli palanut puurossa, vaaditaan poliittisten nimitysten lopettaminen. Mitään ei tapahdu, kuin vähän aikaa ollaan hyvin hivin pettyneitä, ja homma jatkaa.

Se on sitä poliittista paskanjauhantaa, josta ei koskaan mitään seuraa.

Äänestä

Se olisi median homma valvoa tämmöisiä asioita mutta kun vaan tuppaa oleen niin vaikeeta kun noi kaveritkin.... Energiaa ja resursseja kyllä riittää kyttäämään jospa joku persu möläyttäis jotain niin sais suuret lööpit helpolla.

Äänestä

>o olis aika alkaa tutkia tuota hyväveli systeemiä vähän syvemminkin.

Näin on, sillä hyväveljeys on pesiytynyt Suomessa hyvin syvälle vanhojen puolueiden aikaansaanoksena ja se on hyvin moninaista, jos ei kansaa juurikaan ajatella.

Esim. tämä Kevan soppa kepuli ja demuli johtajat ovat hyväveljeydestä yksi osahaara, jossa puolustautuminenkin tapahtuu periaatteella, että kyllähän sitä minäkin kun muuallakin, mutta on sensijaan sokeuduttu siltä tosiasialta, että niiden muidenkin pitäisi tehdä parannus ahneudestaan, mistä presidenttikin on huomautellut useasti.

No hyväveliverkoston turvaverkko tietysti on myös rakennettu ja nyt kun he luopuvat kohtuuttomista etuisuuksistaan, niin palkka nousee vastaavasti, josta he toki maksavat hieman kovempaa veroa, joka on tietysti verotuloja ajatellen parempi, kun on mistä maksellaan niitä hallituksen rahanlapioinnin kustannuksia aikoinaan.

Äänestä

Näinhän se tuppaa menemään, vaikka täytyy kyllä sanoa, kohtuuttoman helpoksi kyllä tekee osa persuista median kirveellä lyömisen ;)

Äänestä

Onhan se tutkittu, että eihän meillä mitään sellaisia koruptioita ole. Jos onkin, niin vähiten maailmassa!

Äänestä
  • Myös avoimuus ja läpinäkyvyys on maailman huippuluokkaa jota ne käyvät ulkomaita myöten kehumassa. Mutta se ei koske vaikeita tai hankalia asioita tai muutenkaan ikäviä juttuja jotka leimataan salaisiksi nopeasti

    Äänestä

Näinhän sekin menee, ja luonnollisesti tämä meidän, on sellaista "parempaa" korruptiota, ettei ihan peräti maailman "huippuluokkaa" :) kuten yleensäkin kaikki Suomalainen kuvaillaan mediassa :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Toivottavasti pitää kirjoitti:

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner kertoi olevansa ilahtunut Tiilikaisen kommenteista.

– Toivon, että nämä kirjataan ylös vaikka seuraavissa hallitusneuvotteluissa. Että kaikki hallituspuolueet päättävät, että luovutaan poliittisista virkanimityksistä jo pelkästään sen takia, että ne ovat erittäin epäoikeudenmukaisia.

Lisäksi Ruohonen-Lerner toi esiin poliittisten virkanimitysten aiheuttamat ylimääräiset kustannukset julkiselle sektorille. Hänen mukaansa tämä on seurausta siitä, että pätevimmät hakijat jättäytyvät itse pois kisasta.

– Parhaat voimat eivät ole johtavilla paikoilla, koska eivät edes hae näitä virkoja, kun tietävät niiden saannin mahdottomaksi, jos ei ole oikean puolueen jäsenkirjaa, Ruohonen-Lerner totesi. Tämä pitäs myös muistaa:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu