DNA kauppa Savonlinna

tyytymätön asiakas

Lähtee kyllä operaattori vaihtoon, sen verran huonoa palvelua tuolta saa!

Menin 2 viikkoa sitten DNA kauppaan valtakirjan kanssa omistajuus suhteen vaihtoa varten, koska ala-ikäisenä aloitettu liittymä oli edelleen isäni nimissä. Kysyin liikkeessä onko tämänhetkinen liittymäni määräaikainen, koska haluan vaihtaa operaattoria toiseen. Myyjä sanoi että liittymä on määräaikainen, että vasta 2 kk päättyy sopimus ja alkoi kyselemään miksi muka haluaisit vaihtaa toiseen operaattoriin " mikä on parempi liittymä", sillä Dna:ltahan löytyy sinulle sopiva liittymä. Sanoin että olen päätökseni tehnyt, eikä siitä tarvitse sen enempää keskustella. Sanoi omistajuussuhteen vaihdon maksavan noin 10 euroa ja että lasku tulee postissa ja he tekevät omistajuussuhteen muutoksen. NO. Kaksi viikkoa on kulunut ja soitin DNA asiakaspalveluun kysyäkseni onko se muutos tehty, ei oltu laitettu edes alullenkaan. Kysyin myös onko liittymäni määräaikainen, ilmeni että se olikin toistaiseksi voimassa- oleva. Huonoa asiakaspalvelua! Myös siitä syystä lähtee operaattori vaihtoon. Ei muuta kun liittymän vaihto toiseen operaattoriin ja siellä omistussuhteen muutos.

Palautetta liikkeeseen haluaisin antaa...

19

3807

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asdfg4

      Pari kertaa ottanu dna liittymän peräänjälkeen ja molemmilla kerroilla makso kuukaudessa jonki verra enemmän, mitä sovittiin. Ja toisella kerralla se tyyppi kirjoitti sähköpostiosoitteen ihan väärin, ja siitä syystä tuli maksumuistutus, kun lasku ei ollut tullutkaan perille. Paperilaskut alko näilläkin maksamaan mikä on ihan älytön juttu.

      Oon ajatellu että prepaid olisi kaikista paras, koska kaikki liittymät on perseestä ja kusestusta. Silloin viimeistään siirryn prepaidiin kun kännykkänetti alkaa maksaa käytön mukaan.

    • joopajoo

      " Hei, olet vaihtamassa operaattoria. Otamme sinuun puhelimitse yhteyttä käydäksemme läpi operaattorinvaihtoprosessia. Myyjällä on lisäksi sinulle kova tarjous, josta saat kuulla kun kysyt SUPERTARJOUSTA. Lisätietoa saat myös maksutta numerosta 0800304044 / DNA "

      Ei ole olemassa "operaattorinvaihtoprosessia" ....... =D
      En vastannut puheluun, toisaalta olisi tehnyt mieli kysellä että mitäs tämä kaikki "operaattorinvaihtoprosessi" kattaa =D

      • jepjepp

        oon ite vaihtamassa liittymää DNA:lta ja sain saman viestin. hyvä että löyty tää keskustelu, en oo kyllä vastaamassa tohon puheluun jos tulee...


    • Mitä mitä?

      Eikös se oo helepointa kun annat vaihtotyön uuvelle operaattorille tehtäväks nii riijelkööt hyö keskenää asiasta..vaikka tuskin sitä tapahtuu.
      Mie aikoinaa vaihoin Soneran -jossa kaikki meni vituralleen laskutusta myöte- Saunalahteen enkä varmasti oo katunu. Parempaa en oo vielä löytäny ja erilaisia etuja on tullu pyytämättä kuten esmerkiks uusia nettitikkuja ZTE MF93D 4G mokkula ja joskus lahjottivat jopa toisen liittymän vaikka sitä ei ennää ookkaa käytössä. Kaikki on toiminu niiku on luvattu ja paremminki.

    • Mie.

      Paskan möivät

      • Tyytyvinen

        Aika huonoa palvelua, 90,nen äitini haki apua Savonlinnan DNA liikkestä eilen että laittasivat DNA,N sim kortilta numerotiedot Elisan kortille niin sehän ei käynytkään kun vaihtoi operaattorin halvempaan. Otin tänään uhteyttä itse kyseiseen paikkaan, asia hoitui ja palvelu oli hyvää ja veloituksetta hoitivat asian. Syy ei ollut tässä liikkeessä vaan korkeamman tahon törkeä palvelu. KIITOS SAVONLINNAN LIKKEELLE!


      • KelpoM

        Olen itsekin ollut pitkään DNA:n Mokkula-asiakkaana, mutta puhelinliittymät ovat muualta. Yritin ostaa parisen viikkoa sitten uuden puhelimen käteisellä, mutta kun puhuttiin liittymistä, niin kaveri yritti väkipakolla vaihtaa myös kaikki liittymäni DNA:n liittymiin. Nostin karvat pystyyn ja peruin koko kaupan ja kun vertasin tarjottua liittymää nykyiseen, se olisi ollut huomattavasti kalliimpi. Aiemmin palvelu on ollut todella positiivista.


    • osta kaupasta

      Tietenkin uusi operaattori on se joka hoitaa vaihdon. Heille se on etu ja siksi asia hoituu.
      Yksi asia pitää myös muistaa. Puhelinmyyjät, siis lehti- ja sähkösopimus kuten myös puhelimitse alushousuja myyvät sekä kulkukauppiaat valehtelevat aina.

    • Palautetta:
    • SavostaHei

      Savonlinnassa ei ooka enä erikoisliiketta, mistä sais neuvoa, jos tule konen tai nettionkelmia :(. Ammatilaiset ovat lähtenet Savonlinnasta.

      • kylänmies

        eipä operaattori mitään konehommia hoidakaan, hölömö on joka luulee että kakskytä vuotiaat myyjät olisivat jotain asennusteknikkoja operaattoriliikkeessä. neuvonen hoitaa viiskulumassa


      • Kokemusta on
        kylänmies kirjoitti:

        eipä operaattori mitään konehommia hoidakaan, hölömö on joka luulee että kakskytä vuotiaat myyjät olisivat jotain asennusteknikkoja operaattoriliikkeessä. neuvonen hoitaa viiskulumassa

        Kyllä siellä monen vuoden ajan sai myös apuja koneen kanssa. Tämä tietysti on nykyisiltään tietyistä syistä muuttunut.


      • Bädy

        Kävin Dna 3kertaa ennen kuin aukesivat liittymän verkkoon oli näköjään monen mutkan takana .Sen olisi voinut tehdä 1 kerralla.


    • entinensoneralainen

      Asentelut ovat myyjille ihan nollahommaa, varsinkin kun asiakkaat olettavat, että kaikki koneiden asentelut, sähköpostien käyttöönotot ja puhelinten käyttökoulutukset ovat ilmaisia. Palvelu maksaa ..

    • DNA Sln

      Olkaa tarkkana; siellä kruksataan tilaukseen "Saa lähettää mainoksia" vaikka nimenomaan kielsin! Myös suullisesti annettu hinta oli alhaisempi kuin kirjallisessa. Ja sittten se tyrkytys - kaikkea paaskaa vaikka pyyttää "peruspalvelun".
      Taitavat olla provikkapalkalla?
      Mutta silti olen asiakas koska mun kotona ei muut toimi.

    • SPY.FINNET

      Miksi ette suosi paikallista BLC:tä? Sieltä hän saa varmatoimisen kiinteän netin ja puhelimen Savonlinnan alueelle. Ei tarvitse mokkuloiden kanssa tapella.

    • Soosoo190

      DNA möi minulle viime viikolla kanavapaketin, jonka kanavista 75 % ei näy savonlinnan alueella. Kaksi myyjää väitti että minulla ei ole HD laitteita, vaikka HD laitteet on rekisteröity DNAlle jo vuosi sitten. Neljäs myyjä sentäs tajus ongelman olevan siinä että Kerimäen masto ei lähetä niitä kanavia:) DNA asiakaspalvelu on aivan ala-arvoista!

    • Hoitakaa_itse_kaikki

      Lohdutuksen sana: Kaikki nuo operaattorit ovat täsmälleen samantasoisia. Suo siellä - vetelä täällä.

      • aina_ryssitään

        Puhut vähän, mutta asiaa....


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. YLE Äänekosken kaupunginjohtaja saa ankaraa arvostelua

      Kaupungin johtaja saa ankaraa kritiikkiä äkkiväärästä henkilöstöjohtamisestaan. Uusin häirintäilmoitus päivätty 15 kesä
      Äänekoski
      75
      1440
    2. Euroopan lämpöennätys, 48,8, astetta, on mitattu Italian Sisiliassa

      Joko hitaampikin ymmärtää. Se on aivan liikaa. Ilmastonmuutos on totta Euroopassakin.
      Maailman menoa
      248
      1342
    3. Martina lähdössä Ibizalle

      Eikä Eskokaan tiennyt matkasta. Nyt ollaan jännän äärellä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      155
      1122
    4. Asiakas iski kaupassa varastelua tehneen kanveesiin.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/33a85463-e4d5-45ed-8014-db51fe8079ec Oikein. Näin sitä pitää. Kyllä kaupoissa valtava
      Maailman menoa
      255
      1108
    5. Avustikset peruttu.

      Aettokosken ampuraan rahat otettu poekkeen valtiolle.
      Suomussalmi
      51
      805
    6. 65
      774
    7. Jos ei tiedä mitä toisesta haluaa

      Älä missään nimessä anna mitään merkkejä kiinnostuksesta. Ole haluamatta mitään. Täytyy ajatella toistakin. Ei kukaan em
      Ikävä
      62
      757
    8. Miksi mies tuntee näin?

      Eli olen mies ja ihastuin naiseen. Tykkään hänestä ja koskaan hän ei ole ollut minulle ilkeä. Silti ajoittain tunnen kui
      Ikävä
      39
      738
    9. Se nainen näyttää hyvältä vaikka painaisi 150kg

      parempi vaan jos on vähän muhkeammassa kunnossa 🤤
      Ikävä
      44
      711
    10. Määpä tiijän että rakastat

      Minua nimittäin. Samoin hei! Olet mun vastakappaleeni.
      Ikävä
      30
      657
    Aihe