Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

sitoa rakkaudella

Kun leikit tyttöni kanssa kävivät tylsiksi, niin
päätin yllättää hänet. Tänä aamuna hän sanoi
kahvia juodessaan että hänen pitäisi ruveta
siivoushommiin. Mulla oli aivan muuta mielessä.
Kysyin jos ensin leikittäisiin vähäsen, ja hän oli
myönteinen.

Sidoin hänet ensin sänkyyn ja otin häntä siinä
avuttomana ensin kunnolla takaapäin. Sitten köytin
hänen kaikki kehonosansa niin huolellisesti ettei
hän pystynyt liikkumaan kymmentä senttiäkään.
Asetin hänet suureen nojatuoliimme telkan eteen ja
pistin filmin pyörimään. Suupallo tietenkin ettei
koko ajan valittaisi ja anelisi vapauttamista.
Laitoin myös hänelle vaipan ettei hän kastelisi
paikkoja kun ei kerran pysty ilmaisemaan
tarpeitaan. Mm tällaisia fetissejä meillä on
harrastettu jonkin aikaa. Jätin hänet siihen
seitsemäksi tunniksi enkä sanonut hänelle sinä
aikana sanaakaan; sillä aikaa siivosin, pesin
pyykit, ajoin nurmikon ja valmistin
juhlaillallisen. Kun kaikki oli valmista, vapautin
hänet ja näytin mitä olin tehnyt. Sain sekä
kiitosta että moitteita, mutta hauskaa meillä oli.
Se oli syntymäpäivlahjani hänelle. Uutta se
ainakin oli. Mielipiteitä?
82192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

olisit entinen!! Mutta onneksi muijasi tykkäsi.

Äänestä
  • ..vaan että missä vaiheessa toi menee jo
    pelottelun puolelle? Laitoit vaipat? Jösses
    sentään!! Onks teillä jokin merkki tai sana jolla
    koko touhun voi lopettaa? Puuhastelusi oli kai
    vaivan väärti jos sentään rakastelitte päätteeksi
    oikein kunnolla. Onnea valitsemallanne tiellä..

    Äänestä

  • jos olisit mun ukko, niin tunkisin kostoksi
    kyrpäni juurta myöten kurkkuusi ja pitäisin niin
    kauan, että laatta lentäisi. Siinä olisi sulle
    exotiikkaa ja erotiikkaa vähäks aikaa.

    Äänestä

he he hee seitsemäksi tunniksi

Äänestä

Jonkun verran SM-leikeissä mukana olleena
suosittelisin fantasioiden ja todellisuuden
erottamista. Nuo sinun juttusi ovat fantasiaa; on
vaarallista pitää ihmistä tiukasti sidottuna
seitsemää tuntia, vaarallista ja liian
tuskallista, puolikin tuntia voi joskus olla
liikaa. SM-leikeissä on oleellista turvasana tai
merkki. Alistuja on loppujen lopuksi se joka
määrää, missä raja kulkee. Joten alkuun voi
laittaa "fantasioin", ettei tule vahinkoja.
ps. kettingillä esim. patteriin kiinnittäminen
rajoittaa vapautta ihan riittävästi eikä aiheuta
verenkierto-ongelmia

Äänestä

mutta näköjään tyypillinen näiden palstojen
kirjoittaja: oman typeryytensä johdosta
henkisiltä ominaisuuksiltaan ja arvoltaan eläimen
tasolle jämähtänyt pystyynnostettu sika. Kun
hänen kaikki irstailunsakin menettävät tehonsa
ruumiin viettien palvomisessa, päätyy tuollainen
idiootti lopulta samoihin ällöttäviin
eläimellisyyksiin joista uutiset tämän päivän
poliisitutkinnoista lisääntyvästi kertovat.
Onnea vain omaisille ja perheenjäsenille!

Äänestä
  • pakkoko näitä on jeesustelija lukea jos ne omaa
    tuntoasi niin häiritsevät!!

    Äänestä

Itse vaihtaisin miestä. mies saisi työstä
tulleessa huomata lukkosepän käyneen ja
tavaransa löytäisi talon pihasta isosta harmaasta
muovilaatikosta (roskiksesta)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Olli kirjoitti:

Kun leikit tyttöni kanssa kävivät tylsiksi, niin
päätin yllättää hänet. Tänä aamuna hän sanoi
kahvia juodessaan että hänen pitäisi ruveta
siivoushommiin. Mulla oli aivan muuta mielessä.
Kysyin jos ensin leikittäisiin vähäsen, ja hän oli
myönteinen.

Sidoin hänet ensin sänkyyn ja otin häntä siinä
avuttomana ensin kunnolla takaapäin. Sitten köytin
hänen kaikki kehonosansa niin huolellisesti ettei
hän pystynyt liikkumaan kymmentä senttiäkään.
Asetin hänet suureen nojatuoliimme telkan eteen ja
pistin filmin pyörimään. Suupallo tietenkin ettei
koko ajan valittaisi ja anelisi vapauttamista.
Laitoin myös hänelle vaipan ettei hän kastelisi
paikkoja kun ei kerran pysty ilmaisemaan
tarpeitaan. Mm tällaisia fetissejä meillä on
harrastettu jonkin aikaa. Jätin hänet siihen
seitsemäksi tunniksi enkä sanonut hänelle sinä
aikana sanaakaan; sillä aikaa siivosin, pesin
pyykit, ajoin nurmikon ja valmistin
juhlaillallisen. Kun kaikki oli valmista, vapautin
hänet ja näytin mitä olin tehnyt. Sain sekä
kiitosta että moitteita, mutta hauskaa meillä oli.
Se oli syntymäpäivlahjani hänelle. Uutta se
ainakin oli. Mielipiteitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu