Hänellä on kaikesta paljon tietoa, ja jos ei jostakin ole, etsii sen kyllä. Onhan hänellä valtavasti kapasiteettia käsitellä asioita ja nähdä kuvissa sävyjä, joita tavan ihminen ei huomaa lainkaan. Siksihän juuri häntä pelkäänkin. En pelkää fyysisen väkivallan uhkaa, sillä hän ei ole sellainen. Pelkään sitä tunnetta hänen seurassaan, että hän tekee sivusilmällä huomioita, erittelee, analysoi ja pyrkii tietämyksensä kautta hallitsemaan. Sitä pelkään. Teenkö niin itsekin? Varmasti jossain määrin, mutta minun älykkyyteni lienee murto-osa hänen kyvykkyydestään. Sitä paitsi keskitymme eri väreihin ympärillämme: hän etsii enimmäkseen mustaa ja minä etupäässä valkoista. Kohtaamme toisemme harmaalla alueella.
Olin avomielinen ja löin korttini kuvapuoli ylöspäin pöytään heti alussa. Täytyyhän hänen myöntää se, jos on yhtään rehellinen itselleen?? Yritin kertoa mahdollisimman suoraan, miten koin ja tunsin. Hänhän ei sitä uskonut eikä pystynyt käsittelemään ollenkaan. Valehteli, sekoili, syytti ja herjasi. Piiloon meni, raukkimus. Nyt haluaisi puhua ja saada mielestään poissa asiansa, on kai ottanut opikseen. Silti ei siihen pysty vieläkään vaan yhäkin yrittää sysätä minulle vastuun, pelkuri. Oppimisesta annan hänelle kunniaa, sehän ei kylläkään yllätä, sangen oppimiskykyinen ja terävä hän on. Mutta mikä ihme saa hänet kuvittelemaan, että yhä vieläkin nöyristelisin hänen edessään ja hyppisin sen mukaan, miten hän pilliään soittelee? Odottaako hän todellakin, että tulisin puhumaan, kun minullahan ei ole mitään muuta sanottavaa hänelle kuin todeta, kuinka kaunis sää tänään on. Kaiken olen sanonut ja pyrkinyt rehellisyyteen, vaikka se ei ole ollut helppoa tilanteemme ja viestintämme huomioon ottaen. Hänellä lienee tunnollaan asioita, ja jos se häntä auttaa, olen valmis niitä kuulemaan. Miksi hän odottaa, että millään tavalla lähestyisin häntä? Mikä hänen tekemisissän ja sanomisissaan on niin rohkaisevaa, että enää koskaan laittaisin itseäni alttiiksi ja lähestyisin olletikin, kun minulla ei ole mitään omalähtöistä syytä siihen?
Tiedän vaikuttavani tylyltä, mutta olen sietänyt hänen oikutteluaan loputtomiin, ymmärtänyt ja mielessäni silitellyt ja paaponut, vaikka hän olisi tarvinnut ennemmin potkun per*eelleen. En ole lainkaan vahva vaan olen samalla tavalla herkästi ihmisiin ja ihmisten mielenvaihteluihin reagoiva kuin hänkin. Omakin elämäni on ollut jatkuvaa sopeutumista ja alistumista. En todella jaksa nöyristellä.
Ei hän pidä minusta lainkaan, on hän se sanonut useita kertoja. Häntä ketuttaa se, että haastan hänet enkä toimi ollenkaan, kuten hän olettaisi viisaudessaan. Älykkötarkkailijana hän on tottunut tarkkailemaan ihmisten mielenliikkeitä ja ennakoimaan muiden toimintaa, eikä hän kestä sellaista tunneta, ettei hän pysty riittävän pysyvästi sijoittamaan minua siihen karsinaan, jossa röhkivät naurettavat ja vähäpätöiset. Aina kiipeän reunan yli. Ei hän pidä siitä kuten ei siitäkään, ettei saa minun vaikutustani ravistettua kehostaan irti.
Ja se, että hän edellä mainitsemieni syiden vuoksi pelkää minua, on minulle pehmeä päänalunen iltaisin. Se pitää hänet kaukana minusta, mikä tuo turvallisuudentunteen keskellä sitä pelkoa, mitä itse häntä kohtaan tunnen. Sillä se vasta on suurta, se on niin suurta, että mennee yli jopa hänen peloistaan.
Älkää vain kukaan ottako tätä itsellenne, se ei todella ole teistä kenellekään. Tiedän, että tänne kirjoittaminen on turhaa, mutta en voi kohdata tätä ihmistä. Menen niin lukkoon hänen lähellään, ja se on tila, jota pelkään.
Olin avomielinen ja löin korttini kuvapuoli ylöspäin pöytään heti alussa. Täytyyhän hänen myöntää se, jos on yhtään rehellinen itselleen?? Yritin kertoa mahdollisimman suoraan, miten koin ja tunsin. Hänhän ei sitä uskonut eikä pystynyt käsittelemään ollenkaan. Valehteli, sekoili, syytti ja herjasi. Piiloon meni, raukkimus. Nyt haluaisi puhua ja saada mielestään poissa asiansa, on kai ottanut opikseen. Silti ei siihen pysty vieläkään vaan yhäkin yrittää sysätä minulle vastuun, pelkuri. Oppimisesta annan hänelle kunniaa, sehän ei kylläkään yllätä, sangen oppimiskykyinen ja terävä hän on. Mutta mikä ihme saa hänet kuvittelemaan, että yhä vieläkin nöyristelisin hänen edessään ja hyppisin sen mukaan, miten hän pilliään soittelee? Odottaako hän todellakin, että tulisin puhumaan, kun minullahan ei ole mitään muuta sanottavaa hänelle kuin todeta, kuinka kaunis sää tänään on. Kaiken olen sanonut ja pyrkinyt rehellisyyteen, vaikka se ei ole ollut helppoa tilanteemme ja viestintämme huomioon ottaen. Hänellä lienee tunnollaan asioita, ja jos se häntä auttaa, olen valmis niitä kuulemaan. Miksi hän odottaa, että millään tavalla lähestyisin häntä? Mikä hänen tekemisissän ja sanomisissaan on niin rohkaisevaa, että enää koskaan laittaisin itseäni alttiiksi ja lähestyisin olletikin, kun minulla ei ole mitään omalähtöistä syytä siihen?
Tiedän vaikuttavani tylyltä, mutta olen sietänyt hänen oikutteluaan loputtomiin, ymmärtänyt ja mielessäni silitellyt ja paaponut, vaikka hän olisi tarvinnut ennemmin potkun per*eelleen. En ole lainkaan vahva vaan olen samalla tavalla herkästi ihmisiin ja ihmisten mielenvaihteluihin reagoiva kuin hänkin. Omakin elämäni on ollut jatkuvaa sopeutumista ja alistumista. En todella jaksa nöyristellä.
Ei hän pidä minusta lainkaan, on hän se sanonut useita kertoja. Häntä ketuttaa se, että haastan hänet enkä toimi ollenkaan, kuten hän olettaisi viisaudessaan. Älykkötarkkailijana hän on tottunut tarkkailemaan ihmisten mielenliikkeitä ja ennakoimaan muiden toimintaa, eikä hän kestä sellaista tunneta, ettei hän pysty riittävän pysyvästi sijoittamaan minua siihen karsinaan, jossa röhkivät naurettavat ja vähäpätöiset. Aina kiipeän reunan yli. Ei hän pidä siitä kuten ei siitäkään, ettei saa minun vaikutustani ravistettua kehostaan irti.
Ja se, että hän edellä mainitsemieni syiden vuoksi pelkää minua, on minulle pehmeä päänalunen iltaisin. Se pitää hänet kaukana minusta, mikä tuo turvallisuudentunteen keskellä sitä pelkoa, mitä itse häntä kohtaan tunnen. Sillä se vasta on suurta, se on niin suurta, että mennee yli jopa hänen peloistaan.
Älkää vain kukaan ottako tätä itsellenne, se ei todella ole teistä kenellekään. Tiedän, että tänne kirjoittaminen on turhaa, mutta en voi kohdata tätä ihmistä. Menen niin lukkoon hänen lähellään, ja se on tila, jota pelkään.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Sanonpa vain sen, että kirjoittamisen taito sinulla on.
Mutta jos luet tuon tekstisi ajatuksella läpi, huomannet siinä itsekin valtavat määrät ristiriitaisuuksia.
En moiti sinua siitä - totean vain, että nämä tunne-järki-vuodatukset osoittavat sen, kuinka pieniä ihmiset loppujen lopuksi ovatkaan suurten asioiden edessä. Inhimillisiä. Emme ole kukaan mitään yli-ihmisiä.
Kannattaisiko rohkeasti kohdata tämä ihminen. Olet fiksun oloinen ihminen ja tunnutte olevan haastavia toisillenne. Uskon , että se luo ja säilyttää kipinän suhteeseenne. Ei suhde ole mitään analysointia ja pohdintaa tai toisen alistamista. Epäselvät tilanteet ja risteykset aiheuttavat analysointia. Etteköhän nimenomaan te pystyisi tasavertaiseen kumppanuuteen. Sydän tuntee, miksi pakenet.
Tarkoitatte hyvää ja kiitän siitä, mutta ettehän tunne haasteitamme tarkemmin. Harmittaa itseänikin, että lähdimme analysoinnin tielle, sillä se on myrkkyä ihmisten väleille. Sekin on harmillista, että äkäisyyteni laantui hetimmiten kirjoitettuani tuon. Haluaisin viskoa häntä kohti häijyjä ajatuksia kuin riisinjyviä, että ne jäisivät häntä kutittamaan paitansa alle. Hän ansaitsisi niistä jokaisen - jos tietäisitte kaiken, olisitte samaa mieltä kanssani.
Siltikin hänen lähelläolonsa vie minusta kaiken terävyyden, jolloin muutun avuttomaksi ja pehmeäksi lapseksi, joka ottaa vastaan ja sietää aivan mitä vain.
Ei hän paha ole, mutta ongelmana on oma taantumiseni hänen seurassaan. Se on minun riesani, ei niinkään hänen. Pitäisihän hänen kypsempänä ja kokeneempana (= hänen oma näkemyksensä itsestään) se ymmärtää eikä purkaa turhaumiaan sopivin väliajoin minuun.
Teen hänestä konnan, kuten huomaatte. Se on väärin. Myönnän, että tekstini on täynnä ristiriitaisuuksia, mutta niinhän on myös suhtautumiseni häneen. Se hajoaa ja muuttaa alati muotoaan. Ei minulla muuta sanottavaa olekaan tästä, puhti hävisi jo jonnekin.
älä "nöyristele itseäsi".. joskus vain ei riitä että antaa kaiken toiselle, ne voi toinen heittää "silmille"... kuten minulle kävi... ja tässä korjaan "rippeitä" :(
mulla meni väreet pitkin selkää kun luin tekstiäsi.. paljon samaa omassa tilanteessani oli "annoin kaiken sain vähän", "menin heikoksi hänen läheisyydessään", "olemme erinlaisia" .......
mutta omalla kohdalla oli niin että hän ei sanonut että ei olisi pitänyt minusta,
piti ja oli rehellinen minulle..
"Silti ei siihen pysty vieläkään vaan yhäkin yrittää sysätä minulle vastuun, pelkuri"
tämä oli se pahin mulle, kaikki ongelmat oli alkujaan minusta...
ja tämän miinustaja kuvittelee tekstin koskevan itseään :)
näin on, siinä vaiheessa JOS kirjoittaisin
:
minä olin täydellinen ja silti sinä sysäsit minulle syyn ongelmista
ymmärtäisin ne ... mutta tiedän vikani enkä näin ollen kirjoita noin..
jumankauta.
Miten joku jaksaa kirjoittaa tuollaisen vuodatuksen kuin ap., todetakseen ettei ko. ihminen edes pidä hänestä ja on sen sanonut monta kertaa????
En halua ilkeillä sinulle, mutta ihmettelen.
Aloittaja ei ehkä kaipaa vastauksia, mutta . . on hyvä, että ristiriitaiset tunnelmat on kirjoitettu ulos näkyväksi oloa helpottamaan. Onnittelen.
Kuvattu henkilö on ollut/on monitaitoinen ja siinä laaja-alaisuudessaan hyvin haasteelinen, kuten kirjoittajakin. Siis monipuolisesti lahjakkaita.
Nerokkuutta ei hetkessä saavuta ja mitä taitavampi on jollain alueella, sitä suuremman varjon se heittää ympärilleen. Joku muiden mielestä yksinkertainen juttu saattaa olla nerokkaalle ylivoimaista. Saamamme lahjat jakautuvat eri tavoin.
Toivotan kärsivällisyyttä - elämä heittää meille haasteita. . onnea.
Miten nämä laajat avautumiset tuntuukin sellaisilta "lue minkälainen paskiainen olet"...
Mutta hyvä, että näet tämän eritavalla. Yritän lukea uudelleen. - - - - - >
"herännyt itsesuojelu vaisto", selvitystä itselle missä mennään, tilanteen tunnustamista itselle, toivon kauipuuta asiast mitä ei halua menettää...
vain kirjoittaja tietää...
itse kirjoitan asioita paperille kun pitää saada "pää järjestykseen"...
Aika äärimmäisen tuttua puhetta. Hyvin kirjoitettu, mietin muutamaan kertaan jopa, onko minun ns. Toinen osapuoli niin tarkka, että on nähnyt kaiken minusta ja kirjoittaa minuna täällä. Selvensi omaa tilannettani.seebon, tai ehkä on ollut tismalleen samanlainen. En katso yhtään pahalla vaikka avaudut täällä. Parempi sekin ku ettei kellekään. Ja puhut toiv mukaa tosielämäski. Kannattaa opetella oikeesti, toi tollanen on kuluttavaa, niin kuluttavaa löysäs hirres killumist. Mut taantumisestakin pääsee eroon! Ihan todella! Leuka pystyyn ja turpaan tarvittaessa. Itte nyt jo oikeastaa selvinny. Hemmetinmoinen taakka pois, vaikka paljon myös hyvää sisältikin
"Minun älykkyyteni lienee murto-osa hänen kyvykkydestään" :D
Mietitkö ikinä miksi hän etsii mustaa? Minä mietin.
duh.
Kirjoitus sisältää hienovaraista moitetta, mutta nostaa samalla hymyn huulille. Huh, miten älykäs ja taitava olet.
Kompleksinen suhde oli meilläkin. Tänään sain olla hetken...Hänen läheisyytensä...sattuu paljon juuri nyt.
http://www.amazingoasis.org/2013/11/best-coin-ever-spent.html
Tähän pätee:
Huora luulee siskokseen ja varas veljekseen. - vanha suomalainen sananlasku.
Hei, entäpä jos vain yrittäisit paremmin puoliasi pitää hänen seurassaan, jos ei sitten ole siitä kyse, että hän on jotenkin sun mielipiteitäsi ja halujasi vähätellyt. Jos ihan hiljaa joo-tyttönä olet ja hymyilet suloisesti voi toinen luulla, että kaikki on hyvin. Kyllä mies kunnioittaa sun mielipiteitä ja ottaa vakavasti, jos on rakastunut. Vähän sitä miestä pitää aina kouluttaa. = ) Toinen ei välttämättä ymmärrä mistä kenkä puristaa. En toki tiedä yhtään mikä tilanne teillä on ja tietenkin ihan tekstin perusteella vain pohdiskelen. Mulla oli vain kerran sellanen tyttö, että se mulle aina tekstaili juttuja, ku se vain oli innoissaan aina, kun nähtiin, eikä oikeen osannu kasvokkain sanoo, vaikka omasta mielestäni yritin kysellä. Kiva kirjoitus, tulin ihan hyvälle mielelle. = )
itse olen epävarma tunne asioissa, en luota siihen että toinen "tykkää" musta.... :(
kun en ollut hänen lähellä, tekstailin ja laittelin "hauskoja" juttuja... kun pääsin lähelle, menin totaalisesti "lukkoon" ... hymyilin, en tainnut kuulla toisen puhetta tai ainakaan ymmärtänyt mitä hän kyseli, jos puhuin puhuin "päätömiä"... ;)
Ihan samoin, myös hänellä oli vaikeuksia uskoa, että hänestä välitän, vaikka olin korviani myöten rakastunut, rehellisesti sanottuna olen vieläkin ja todellakin osoitin sen hänelle avoimesti. Kyllä me kummatkin yritimme parhaamme, mutta sitten hänelle tuli useita stressaavia suhteen ulkopuolisisa tekijöitä, jotka saivat tytön luovuttamaan. Stressi vain kävi liian kovaksi.
Rakastuminen, hylätyksi tulemisen pelko ja kova ulkopuolinen stressi oli vain yksikertaisesti liikaa. Ja enhän mä silloin ymmärtänyt täysin mistä on kyse, vaikka paljon juteltiinkin ja yritettiin selvittää asioita, enkä usko, että hänkään täysin osasi/pystyi tuntemuksiaan tulkitsemaan, varsinkaan enää sitten, kun ahdistus kävi sietämättömäksi.
No sellaista elämä on ja aina ei saa kaikkea mitä haluaa. Tuntuu vaan, että oltaisiin niin "täydellisen" sopivia toisillemme, se lähinnä turhauttaa ja tietysti jatkuva ikävä syö voimia. Toisaalta eihän sitä koskaan tiedä mitä vielä tapahtuu, koska en usko, että sinäänsä mitään suhteeseen suoranaisesti liittyvää oli eron syynä. Tietenkään en voi puhua, kuin omasta puolestani.
Kaikkea hyvää sinulle Nina2 (jos tän nyt koskaan näet) ja toivon, että opit tulkitsemaan tunteitasi ja käyttäytymismallejasi siinä määrin, että pystyt parisuhteeseen, sen ihanan miehen kanssa, jonka kohtaat tai olet jo ehkä kohdannut.
Sellaisen vinkin antaisin, että kerro avoimesti omista ongelmistasi heti suhteen alussa. Se auttaa sinua uskomaan suhteeseen, koska sinun ei tarvitse pelätä, että mies jättää sinut, kun ongelmia alkaa ilmetä ja koska älykkäin ja ymmärtäväisinkään mies ei pysty ajatuksiasi lukemaan tai käytöstäsi täysin tulkitsemaan. Jos joku ei ymmärrä tai hyväksy sinua suhteen alussa, tuskin sitä myöhemminkään tulee tapahtumaan.
Avoin keskustelu on mielestäni kaikkein tärkeintä, se että kummatkin ymmärtää mistä on kyse ja missä mennään. Yhdessä tuumien ja toimien ne kaikkein vaikeammatkin asiat tuntuvat niin paljon helpommilta, eivätkä väärinkäsitykset ja "salailu" pääse tuhoamaan luottamusta ja uskoa suhteeseen.
Kaikilla meillä on omat heikkoutemme. Ollennaista onkin tunnistaa ja hyväksyä ne ja oppia elämään niiden kanssa, ettei tarvitse koko elämää hakata päätänsä seinään ja pääsee vihdoin nauttimaan elämästä täysipainoisesti.
hei ja kiitti teksitstäsi.
mulla on historiassa pari sellaista tapahtumaa, jotka on laittanu ton "lukon" muhun.
vaikka ne on selvitetty ja jätetty taakse historiaan, niiden jäljet on kuitenkin jättäny
epävarmuuden. oon odottanut että toinen ns. "takoo" mun päähän että hän tykkää musta ennenkuin uskallan sanoa samat sanat..
noh, nyt oon oppinu että en voi odottaa "toisen aloitetta" vaan pitää kertoa - etten menetä toista enään tämän typeryyden takia... tosin aikaa tulee menemään ennenkuin "aurinko paistaa tähän risukasaan"...
mies jonka mentin sanoi mulle saman, puhu avoimesti ja kerro. meille se oli liian myöhäistä kun kerroin noita syitä ja "tunteettomuutani". opin kantapään kautta, että vaikka teoilla näytin se ei todellakaan riitä, hänellä ei ollut muhun "käyttö ohjetta" josta lukea mitä tarkoitan...
ja jos joku nyt miettii, miten niin myöhäistä, niin (ikävä mun kannalta) tunteet jotka ei saa vastakaikua (tai ainakaan jos hänelle ei kerro että niitä olisi) hiipuu..
Onpa ristiriitaista tekstiä, hän odottaa sun nöyristelevän edessään ja toisaalta hän ei pidä susta ollenkaan. Mitä Sä häntä enää muistelet, onko hän narsisti, vai onko sulle jäänyt hänestä joku trauma.
Eikö olisi aika unohtaa tuollainen paskiainen, suoraan sanon, siltä vaikuttaa, ja kuitenkin haikailet.. Ei voi ymmärtää.
pelkää sinua :)
tuossa pitkässä aloituksessa oli ? Niin mikä ? Sitä tässä jäin pohtimaan pitkäksi aikaa. Vaikka aloitus muuten oli hyvin kirjoitettu.
Teksti on niin pitkä joten luin vain alun. Ihminen joka älykkäästi tarkkailee ja analysoi ympäristöään, peittää sillä jotain. Mitä? Sitä en tiedä. Kertoo heikkoudesta jota hän peittää. Onko hänellä muita ominaisuuksia?
Mistä tuon ajatuksen repäisit.
Samaa ajattelin minäkin :D Just.
Menkää lukemaan intohimo palstalle väripaletti nimimerkin juttuja. Syön kukkahattuni jos nämä ei ole yksi ja sama henkilö :-D
Siis aloittaja on väripaletti?
Joskus muinoin luin jonkun väripalettiviestiketjun, henkilö kirjoittaa siis edelleen siellä? Heh.
Tulee vaikutelma että ette ole edes tekemisissä,tai liioittelet yhteyttänne aika lailla saadaksesi haukuttua ja syyllistettyä häntä!Olethan kysynyt onko mahdollisuuksia tai onko kiinnostunut suoraan,älä kuvittele asioita tai liioittele yhteyttänne.