Aluksi kerottakoon, että olen 22-vuotias naisenalku. Minulla on alttius paniikkioireistolle todennäköisesti johtuen siitä, että äitini sairastaa paniikkihäiriötä. Olen kasvanut isäni kanssa, äitini lähdettyä ollessani vain 5-vuotias. Minun on pitänyt pienestä asti olla "kova" ja vahva, koska meidän kotona ei tunteita näytetty. Leikit ja muut korvattiin hienoilla tavaroilla.. Olen aina ollut jonkinlainen suoriutuja ja ottanut itselleni stressiä ja vastuuta. Minun tehtäväni on ollut olla kova ja itsenäinen.
Viime keväänä sairastuin flunssaan, jonka seurauksena olin sairaslomalla töistäni. Tunsin syyllisyyttä ja häpeää. Pohdin mitä työkaverini minusta sanovat ja mahtavatkohan he mahdollisesti ajatella, että lintsaan. Työnkuvani oli muutamaa kuukautta aikaisemmin vaihtunut vaativammaksi. Olin hyvin stressaantunut ja kehitin itselleni kaikenlaisia kauhuskeenarioita miten minut irtisanotaan jne.
Tilanne kärjistyi kaikkien mutkien kautta siihen, että menetin sekä ruokahaluni että yöuneni. Sain aivan järkyttäviä paniikkikohtauksia ja luulin kuolevani. Valvoin valehtelematta ainakin neljä vuorokautta putkeen. En halunnut mennä lääkärille, koska pelkäsin että he pitäisivät minua hulluna. Samalla näyttäisin nyös oman heikkouteni. Minä en pärjääkään.
Kuulin ääniä, mutta varsinaisen harhanäyn näin vain kerran. Tämä harhanäkykään ei ollut mikään demoni tms vaan kuvittelin, että eräs henkilö on toinen kuin olin nähnyt. Siis joku tuntematon näytti eräältä tutulta. Äänetkään eivät olleet mitään käskyj tms vaan lähinnä epämääräistä puheensorinaa..
Loppujen lopuksi päädyin hakemaan psykiatrisen polin päivystyksestä lääkitystä. Kerroin tilannettani ja veljeni oli mukana. Sain ketipinoria ja sertralinia. Söin näitä lääkkeitä ohjeistuksen mukaan parin päivän ajan. En vieläkään saanut nukuttua. Pelkäsin olevani skitsofreeninen ja koska tiesin miten skitsofreeninen ajattelee niin sain tälläisiä pakkoajatuksia. Pelkäsin, että henget riivaavat minua ja ******* kiusaa minua tahallaan. Joka tapauksessa tilanne kärjistyi siihen, että otin yliannostuksen ketipinoria ja jouduin suljetulle. Kerroin lääkärille ja hoitajille, että luulen olevani skitsofreenikko. Vietin kuukauden päivät sairaalassa. Kokoajan he olivat sitä mieltä, että en kuulu suljetulle osastolle. Pyysin, että voin olla siellä, koska he ovat ammattitaitoisia ja osaavat auttaa mikäli tarvitsen. Kuukauden jälkeen olin valmis lähtemään kotiin. Diagnoosina pakko-oireinen häiriö ja lääkkeenä sertralin ja ketipinor.
Tämä oli nyt lyhennelty versio, mutta voisikohan kyseessä olla ahdistuksen tai stressin aiheuttama loppuunpalaminen? Pelkään skitsofreniaa, vaikka kaikki sanoo ettei sitä ole. Niin ja unohtui mainita, että stressinaiheita oli muitakin kuin se sairasloma..
Viime keväänä sairastuin flunssaan, jonka seurauksena olin sairaslomalla töistäni. Tunsin syyllisyyttä ja häpeää. Pohdin mitä työkaverini minusta sanovat ja mahtavatkohan he mahdollisesti ajatella, että lintsaan. Työnkuvani oli muutamaa kuukautta aikaisemmin vaihtunut vaativammaksi. Olin hyvin stressaantunut ja kehitin itselleni kaikenlaisia kauhuskeenarioita miten minut irtisanotaan jne.
Tilanne kärjistyi kaikkien mutkien kautta siihen, että menetin sekä ruokahaluni että yöuneni. Sain aivan järkyttäviä paniikkikohtauksia ja luulin kuolevani. Valvoin valehtelematta ainakin neljä vuorokautta putkeen. En halunnut mennä lääkärille, koska pelkäsin että he pitäisivät minua hulluna. Samalla näyttäisin nyös oman heikkouteni. Minä en pärjääkään.
Kuulin ääniä, mutta varsinaisen harhanäyn näin vain kerran. Tämä harhanäkykään ei ollut mikään demoni tms vaan kuvittelin, että eräs henkilö on toinen kuin olin nähnyt. Siis joku tuntematon näytti eräältä tutulta. Äänetkään eivät olleet mitään käskyj tms vaan lähinnä epämääräistä puheensorinaa..
Loppujen lopuksi päädyin hakemaan psykiatrisen polin päivystyksestä lääkitystä. Kerroin tilannettani ja veljeni oli mukana. Sain ketipinoria ja sertralinia. Söin näitä lääkkeitä ohjeistuksen mukaan parin päivän ajan. En vieläkään saanut nukuttua. Pelkäsin olevani skitsofreeninen ja koska tiesin miten skitsofreeninen ajattelee niin sain tälläisiä pakkoajatuksia. Pelkäsin, että henget riivaavat minua ja ******* kiusaa minua tahallaan. Joka tapauksessa tilanne kärjistyi siihen, että otin yliannostuksen ketipinoria ja jouduin suljetulle. Kerroin lääkärille ja hoitajille, että luulen olevani skitsofreenikko. Vietin kuukauden päivät sairaalassa. Kokoajan he olivat sitä mieltä, että en kuulu suljetulle osastolle. Pyysin, että voin olla siellä, koska he ovat ammattitaitoisia ja osaavat auttaa mikäli tarvitsen. Kuukauden jälkeen olin valmis lähtemään kotiin. Diagnoosina pakko-oireinen häiriö ja lääkkeenä sertralin ja ketipinor.
Tämä oli nyt lyhennelty versio, mutta voisikohan kyseessä olla ahdistuksen tai stressin aiheuttama loppuunpalaminen? Pelkään skitsofreniaa, vaikka kaikki sanoo ettei sitä ole. Niin ja unohtui mainita, että stressinaiheita oli muitakin kuin se sairasloma..
Vastaukset 1
Vanhimmat
Itse olen ollut koko ikäni kova stressaamaan. Tulin yllättäen jätetyksi vähän yli vuosi sitten ja romahdin ihan täysin. Minulle tuli myös lieviä näköharhoja, saatoin nähdä olemattomien hyönteisten vilahtelevan keittiön pöydällä tai näin sivusilmällä pieniä valopalloja. Nämä olivat siis sellaisia "tuossa oli äsken ihan taatusti jotain" -fiiliksiä eikä sellaisia "ihan kuin olisin ollut näkevinäni" -kokemuksia.
Kun oloni oli pahimmillaan, eräänä aamuna koin miltei täydellisen black-outin. Olin menossa työmatkalla hakemaan taloyhtiön pyykkituvan avainta isännöisijältä. En muista lähteneeni kotoa enkä muista matkasta kuin pari välähdystä. Yhtäkkiä olin töissä ja työkaverini sanoi, että kuulostan niin oudolta, että onkohan minuunkin iskemässä flunssa. En tiedä yhtään, miten olen toiminut ja käyttäytynyt tuon matkan ajan. Ilmeisesti normaalisti, koska minua ei ole viety mihinkään.
Nämä siis esimerkkeinä siitä, mihin kova ahdistus ja stressi voi heikomman ihmisen viedä. Veljeni meni aikanaan jätetyksi tullessaan kovan paineen alla psykoosiin eikä ole koskaan toipunut ennalleen, mikä ei yhtään ole vähentänyt pelkojani.