Luin eräästä lehdestä tosi mielenkiintoisen artikkelin, joka minusta olisi kaikien saatava kuulla.
"Aivotutkimus on edennyt jo niin pitkälle, että nähdään missä tuo ihmisen ajatus oikein syntyy. Todettiin, että tanssiessa aktivoituvat ja kehittyvät juuri ne aivojen osat joissa inhimillinen luovuus piilee.
Silloin toimivat molemmat aivopuoliskot, eli tunne ja äly hyvin tiiviissä yhteistoiminnassa.
Aivot ohjaavat tanssia satojen hermojen ja lihasten kautta.
Musiikin rytmi ja tunnesisältö välittyvät kumppanille kosketuksen ja liikkeen avulla.
Aivot kuormittuvat positiivisesti ja toisto synnyttää jopa fysioloogisia muutoksia aivoihin ja luo uusia varaväyliä turvaksemme.
Kirjaviisautemme ja asenteet ovat hidastaneet sen ymmärtämistä minkä luonnonkansat ja jo kaksivuotiaat lapsetkin tanssiessaan kokevat. Iloisuus, luovuus, sosialisuus ja yhteisöllisyys vahvistuvat.
Suomen sotien jälkeinen lavatanssikulttuuri on maailmalla aivan ainutlaatuisen arvokas ilmiö. Lavoja rakennettiin satoja.
Niiden avulla purkautuivat sodassa syntyneet kovat kokemukset ja traumat. Tuppisuumiesten tunnot sulivat iskelmien sanoihin ja musiikkiin tanssin ja ihanan läheisyyden avulla."
Tämä on kyllä ihan totisinta totta, eiköhän mennä kaikin tanssimaan.
Siinä tullee kuntoa ja mieli virkistyy.
"Aivotutkimus on edennyt jo niin pitkälle, että nähdään missä tuo ihmisen ajatus oikein syntyy. Todettiin, että tanssiessa aktivoituvat ja kehittyvät juuri ne aivojen osat joissa inhimillinen luovuus piilee.
Silloin toimivat molemmat aivopuoliskot, eli tunne ja äly hyvin tiiviissä yhteistoiminnassa.
Aivot ohjaavat tanssia satojen hermojen ja lihasten kautta.
Musiikin rytmi ja tunnesisältö välittyvät kumppanille kosketuksen ja liikkeen avulla.
Aivot kuormittuvat positiivisesti ja toisto synnyttää jopa fysioloogisia muutoksia aivoihin ja luo uusia varaväyliä turvaksemme.
Kirjaviisautemme ja asenteet ovat hidastaneet sen ymmärtämistä minkä luonnonkansat ja jo kaksivuotiaat lapsetkin tanssiessaan kokevat. Iloisuus, luovuus, sosialisuus ja yhteisöllisyys vahvistuvat.
Suomen sotien jälkeinen lavatanssikulttuuri on maailmalla aivan ainutlaatuisen arvokas ilmiö. Lavoja rakennettiin satoja.
Niiden avulla purkautuivat sodassa syntyneet kovat kokemukset ja traumat. Tuppisuumiesten tunnot sulivat iskelmien sanoihin ja musiikkiin tanssin ja ihanan läheisyyden avulla."
Tämä on kyllä ihan totisinta totta, eiköhän mennä kaikin tanssimaan.
Siinä tullee kuntoa ja mieli virkistyy.
Vastaukset 49
Vanhimmat
Juuri tuotahan täällä tarvitaankin! Oikeaan aikaan tuon viestin tänne meille lähetit! Nyt kun tähtitanssijat jo lopettivat, - (kiitokset vain heille jokaiselle!) - voimme kaikki tanssia niin paljon kuin sielu sietää. - Tango on minulle rakkain tanssilaji. :)
Mennään vaan! Saanko luvan?
Tuskin missään muussa on musiikki ja liikunta yhdistetty yhtä onnistuneesti ja ianasti kuin tanssissa, Kun paritanssiin liittyy vielä tuo läheisyys on tulos täydellinen.
No, mitä ihmettä Ruune?
Täällä sinä taas luuraat! Eikös ne mammat sinua huolineetkaan siellä ihanalla uudella löytämälläsi palstalla???
vastasit! Sellaista myönteisyyttä täällä tarvitaankin! Halaus Ruunelle!
tämän valssin sanat, vaikka haluan lisätä tähän, että koko elämän aika on rakkauden aikaa, - siis vielä vanhanakin.
''Elämä on parasta aikaa'':
1. "On arkea elomme tää, ja kaikki mi jäljelle jää -
päivät sen, nuoruuden - usein muistoissa kimaltelee.
Ei aina se ruusuja suo, ei aina se onnea tuo.
Kuitenkin tiedän sen: nuoruuden aika on rakkauden.
Kertosäe:
Taas muistelen aikaa nuoruuden,
kauneinta aikaa rakkauden.
Kirkkainta päivää, yötöntä yötä kansssi viettää sain.
Nuo kuvina silmissäni näin:
häävalssit, hunnut ystäväin.
Ilot ja surut, ne kullanmurut, kaikki on muistoja vain.
2. On elomme muistoja vain, on elomme haaveita vain.
Päivät sen nuoruuden kulkee ohitse kimaltaen.
Ei aina se ruusuja suo...."
;)
Täältähän löytyi elämäniloa mitä viehättävämmällä tavalla! Varmaan on tuokin tutkimus osoittanut ihmisen luontaisen taipumuksen, liikkumalla musiikin rytmissä, ilmentää iloaan ja rytmitajuaan.
Mukavan iltapäivän jälkeen, sait Nea onnellisen tunteen aikaan!
Siitä vaan miehisten käsivarsien otteeseen liitelemään :D
Kiitos Ruuneperi, hienon kumarruksen teit!
Kauniisti soi musiikki ja varmoin ottein Ruune viet;
solisti laulaa ihanasti; vielä viimeiset pyörähdykset,
Kiitos!
Menikö pääsi jo pyörälle, minua jo melkein huimasi!
Niin hurmaavan huimaava olit, että tuskin pystyssä pysyin!
Nealle
Tule kanssani onnemme valssiin
nyt yhdessä tanssimme sen.
Tähän ihanimpaan tanssiin
me taivumme keinuen
vaikuttivat tuo valssin sävelet minuunkin!
- Huomaatkos yhden sanan, minkä olen muuttanut?
"On arkea elomme tää, ja kaikki mi jäljelle jää -
päivät sen, nuoruuden - usein muistoissa kimaltelee.
Ei aina se ruusuja suo, ei aina se onnea tuo.
Kuitenkin tiedän sen: elämän aika on rakkauden. " :)
Aloitukset joissa käsitellään mahdollisuuksia ylläpitää ja jopa parantaa elämänlaatua näillä ikävuosilla, ovat tämän palstan hyödyllisintä antia.
Ruvetaanpa siis kertaamaan eri tanssilajien askelia ja opetellaan samalla uusia.Sitten vain sievää päälle ja mieli korkealla tansseihin.
Jos sitten sattuu olemaan naisenpuoli, niin on syytä käyttää kaikki olemassa olevat mahdollisuudet naisten haussa, jota vielä toistaiseksi tansseissa on - valitettavasti -vähemmän kuin miesten hakua.
Illan viimeiseen valssiin haen uatun ja hyräilen
- Sun kanssasi tanssia tahtoisin tähtihin:D
- Nyt ylös ja alas ja la lal lall lall lallaaa,... hyräilyä.
Miten onnellinen tunne tuleekaan tanssimisesta! Kiitos!
Se oli varmaan tuo "elämän", jonka olit laittanut.
Muuten hauskoja kirjoituksia on tänne tulvinut, kiva lukea!
Osaattehan te vielä vähän höpsötellä!
Oikean sanan löysit, hiukan pelkäsin, ettei se rytmiin sovi, mutta kun lauloin sitä ja sopivasti sen sovitin,
niin kyllä se siihen lutviutui. Tanssinkin sitä olohuoneessa.
Ja ajatus on hyvä, koko elämä on rakkauden aikaa.
''Elämä on ihmisen parasta aikaa''!
Tanssin, ja tanssitan, olen vietävänä ja vien, eli ohjaan.
Paritanssissa saa lupaa pyytämättä nojata toiseen sukupuoleen, olla liki sydäntä.
Wienervalssin kuviot vaativat sydän sydäntä vasten otteen, mutta naiselle tilaa kaikkiin risti, yms. askeliin jotka tekevät tanssista lukuisten askelkuvioiden kauniin yhteensovituksen.
Opetellaan askelia, netistä löydätte askelkuvioiden ohjeita, mutta ne pitää osata tulkita oikein, eikä yksin opetellut askeleet onnistu aina parin kanssa.
Tanssikursseille kaikki.
Siellä saa muuta ajteltavaa kuin tämän palstan karu totuus ja sen läpi puiminen.
Liikkuisinko ilman tanssia, kas siinäpä itsellekin kysymys.
Tanssi on aika ainutlaatuinen yhdessäolon muoto. Se sallii toisen, jopa tuntemattoman ja toiseen sukupuoleen kuuluvan ihmisen lähelläolon, kosketuksen ja vartalon muotojen tuntemuksen.
Mkiettikääpä, kuinka monta ihmistä olette kuluneen viikon aikana koskettaneet, jos lasketaan pois lastenlasten ja mahdollisen puolison hyväilyt, merkityksettömät käsipäivän sanomiset ja tahattomat törmäykset toiseen ihmiseen.
Toisen ja etenkin tuntemattoman ihmisen koskettelu tai edes koskettaminen on meille tavattoman vaikeaa. Paritanssi joka vaatii toisen ihmisen läheisyyden, on siinä suhteessa suuri poikkeus.
jo nuoruudessani oli kaikkein ihanin kokemus, kun joku veti lähelleen, syliinsä, ja musiikki antoi rytmin askeleisiimme, sulimme musiikkiin, aivan unohtumatonta! :)
Kuluneella viikolla olen halannut monta, monta ihmistä ja tanssimassakin olin.
Suorastaan lämpimiä kosketuksia, vaikka ei ole läsnä sukua, puolisokin lepää iki unessa. Outojen ihmisten kanssa läheisiä kosketuksia, ei kuitenkaan mitään seksuaalista, vaikka tunteet mukana.
tästä ketjusta! :)
Kun sinä Rudi olet joskus ja loppujen lopuksi piankin 70 ,
niin silloin vasta tajuat , että vanhempi väkikin saa tanssia ja pitää hauskaa.
Jos vielä jalat liikkuu ja järki pelaa sitten sinullakin, niin varmaan tyytyväisenä
otat tanssiaskeleita ja iloitset, että olenpa minä hyvä, niinkuin tyyliisi näkyy
kuuluvan.
Päivätanssit kutsuu meitä, kaksi paria, mennään samalla autolla ja
tanssia saa !
Rytmi boleron kun kaikuu taas, saavuthan keinumaan
käsivarsilleni armahin, taipuen rytmihin.
Muistatteko tämän, kun Olavi Virta sen lauloi, ihana!
Myös Tulisuudelma, ihana tanssia!
Jokainen päivä on kirjoittamaton lehti, tehdään siitä aina hyvä ja kaunis!
Voi "Sun tulisuudelmasi"
Siinäpä se iästä puhuessa hauskuus usein loppuu. Vanhuksia tapaan päivittäin kuuluessani pariinkin eläkkeläis kerhoon.
Siitä hauskuudesta menin messuillle ja pyysin eläkkeläislippua, lipun myyjä tokaisi ei sitä sinulle myydä sen saa ainoastaan eläkeläiset ja meillä on ikäraja. Jouduin kaivamaan kela kortin ennen kun sain eläkeläisen lipun.
Terveysasemalla syntyi tosi mukava keskustelu ja ja ihana silmäpeli. Rudilla on kuulema nauravat silmät. Hoituri pyysi sitten nähtäväkseen kela kortin, nähtyään sen ilme muuttui ja välit viileni ja hän tokaisi Sinähän olet jo vanha mies....
Niistä tuli suudelmista viimeisen makoisen sain kotkassa Ravintola Kairossa josa esitettiin Cabaree nimistä musiikaalia suudelman antoi nais pääosaa esittävä näyttelijär. Rankaa palautetta tulikin kerhon naisilta kotimatkalla...
-tä "minä vaan" = Rudi. Oma itse on esillä joka viestissään.
Näinhä se on joitain ketjuja olen tosin jatkanut lauseen pätkillä Mitään tunnettavuutta en ole palstalla hakemassa siksi käytän kulloiseenkin aiheeseen sopivaa nikkiä. peliin lähden mukaan jos viestien määrä laskee alle sadan siitä saan ilmoituksen mm sähköposiin.
Oikeastaan voinenkin taas jo lopettaa kirjoituksia ja alustuksia on palstalla aivian mukavasti.
höpö löpö. katsele muita ikäryhmiä eipä ole nuorillakaan moneen päivään ollut mitään asiaa, joutavaa höpinää.
kukas se kisulin hännän nostaa jos ei kissa itse, ja omakehu haisee taas.
"sinäkin vaan"
mistä tämmönen paska nokare on tänne tullut.
sinäkin vaan
luulen, että Rudin hänta nousee viagralla.
''minä vaan'' lähtenyt, yhteen aikaan oli täällä todella pitkään.
Usein puhui WC-asioista ja oli vihainen jollekulle kirjoittajalle, Se on häneen yhdistyvä mielikuva.
Aira Samulin on hyvä esimerkki siitä, mitä tanssi saa aikaan!
Notkean vartalon vielä vanhempanakin ja iloisen mielen!
Eikä maksa hirveesta.
Luin vielä uudelleen tuon alustuksesi, se on aivan suurenmoinen. Kiitin jo aikaisemmin ilman nikkiäni, niin innostuin siitä.
Pääkaupunkiseudulla onkin helppoa löytää tanssikursseja vähän iäkkäämmillekin tarkoitettuja.
Voi ihan valita mikä tuntuu parhaalta.
Maaseudulla ei valitettavasti ole paljonkaan tarjontaa ja matkat usein
kovin pitkät.
Mutta päivätansseja on aina jolloinkin, parempi sekin, kuin ei mitään.
http://www.youtube.com/watch?v=WsEt7NEF0Dw
Huom, Mainoksen voi ohittaa siitä alusta.
Mitäs tuolla on tekemistä palstan aiheen kanssa?
Näin kauan saatiin olla rauhassa noilta inhottavilta musiikkilinkeiltä, jotka kyllä pitäisi kieltää.
Kun ei pysty mitään sanomaan keskusteluun, niin lähettää musiikkilinkin.
laskutoimituksen jälkeen pahasti miinukselle,
sillä 3 - 21 = -18.
3-21
Asiaa kirjoitat. kyllä Itsekun osaa musiikkinsa valita. Toisekseen hyvä musa ei edes pääse oikeuksiinsa tietoneella soitettuna.Kaikki roskahan kelpaa palstalle, jossa tavoite on saada mahdollisiman paljon viestejä
Minä olen kovin kiitollinen hyvästä musiikkilinkistä, voihan ne ohittaa sellainen, joka ei musiikista pidä ja mennä eteenpäin.
Onhan kiva nauttia tällaisestakin mahdollisuudesta, eiks" vain!
Mutta nyt menee "Tartu mikkiin" pian ohi, kuulen ääntä, että tule katsomaan!
MEnen nopsaan!
Kiitos !
Tuli entiset ajat mieleen tuosta linkistä : Hiljainen on kylätie,
Reijo Taipale niin ihanasti lauloi.
Kiitos, että laitoit linkin.
Paljon on tullut viestiä tähän, kaikki enimmäkseen myönteisiä.
Kiitos kaikille kirjoittajille, ja oikein rattoisaa viikonvaihdetta!
Jokainen täällä saa valita oman makunsa mukaista musiikkia youtubestä.
Sitä ei kuitenkaan tarvitse tulla tänne keskustelun sekaan tyrkyttämään, aivan kuin kaikkien palstalla käyvien pitäisi olla siitä ihastuneita.
Musiikkilinkit ovat tylsiä. Niin taitaa olla sekin, joka sellaisen lähettää
3 - 21
jos jo aiemmin olenkin todennut avian asiaa kirjoitat. Täällä tosin on kyvytömä vanhuksia jotka eivätkykene edes itse pyllyynsä pyyhkimään. sittenkinn voisi musiikin siirtää Asian mukaiseen ketjuun eikä sekoittaa näitä keskusteluketjuja.
Sinut tunnistan "minä vaan" ja "jepulis"-nikeiksi. Teit niitä ketjuja aikoinaan, olet ollut välillä poissa, ja sinä kai Kukkahameelle kirjoitit ennenvanhaan, tai Kukka oli se sinun ihastuksesi kohde silloin? Onko hän vieläkin?
Niinpä niin joku vielä muistaa mina vaan Jepuliksen Rudin ja ehkä pari muutakin,tulihan sitä satuiltuakin. mina vaan ketjut venyivät useasti jopa kahteen tuhanteen viestiin. Nyt poikkesin tänne kirjoittaakseni Uteliaana hoitokodeista. joista sain hiljan tuntumaa.
Kyllä näitä ihania netti seuralaisia on ollut useampiakin ehkä vaikuttavin "Helena "jonka naisen tuoksun saattoi aistia ruudun tlälläkin puolen.
Muuten palsta on taas kertaalleen siivottu, joten asiaakin sopii palstalle
Tulipa tuossa vanhoja mieleen Helenan kanssa kirjoitelin 60 palstalla Eemelin isänä. Helposti ketjuun tuli ´liki 10000 lukijaa. Se oli orastavaa ikääntymisen aikaa, täällä kaikki on tosin eikä täällä sellaisia ketjuja synny.
m.v.
varmaan kaikki me muistamme ne unohtumattomat ketjunsa.
Minulta hän otti yhden kesken kaiken, alkoi sanoa sitä minä vaan-ketjuksi. Sanoi että hän on tämän aloittanut. Muistan.
Onko joukosta kukaan käynyt tai käykö vielä päälle seitsenkymppisenä paritanssikursseilla tai tanhukurssilla?
Luin taannoin että eräällä paikallisella eläkeläisjärjestöllä on tanssikurssi meneillään. Olin jo liittymäisilläni siihen päästäkseni mukaan. Tarkemmin asiaan tutustuttuani huomasin kuitenkin, että kyseinen tanssi onkin enemmän piirileikkiä, mutta se ei enää kiinnostanut.
Mutta Lapin hiihtoreissun muistan parhaiten tästä:
http://www.youtube.com/watch?v=5HHAeGyQjzo
"Sulaa aurinkousvaan laet tunturien.."
Viimeisen säkeistön sanat ovat todella kauniit.
Souvarit esittävät, sitä on ilo kuunnella! Kaunis kappale.
Tansseihin kai mennään useimmiten muista syistä kuin nimenomaan saamaan kehoon myönteisiä vaikutuksia, otsaketta lainaten.
Sinne mennään liikkumisen ilosta, halusta tavata tuttuja ja tuntemattomia ihmisiä, luomaan ihmissuhteita ja perusteita eritasoiselle kumppanuudelle ja epäilemättä myös seksin toivossa. Onhan otettava huomioon, että toinen osapuoli kuuluu toiseen sukupuoleen.
Tästä kaikestahan keho, niin ruumiillinen kuin henkinenkin puoli, saa virkistystä. Sitä tarvitaan tässä iässä.
Tanssi on kansainvälinen seurustelumuoto, tanssi on erilaista eri maanosissa, Afrikassa näyttä joukkotanssi joka on kehitetty, milloin mihinkin tarkoitukseen.
Tanssitaan hyvää satoa, ystävyyttä ja tietysti sadetanssia, vesi on elollisten tärkein elementti, ravinto ja kasvillisuuden yllä pitäjä.
Miten lienee Arabimaissa missä naisen asema on kuten tiedämme, miehet voi tanssia salaa, olisko noin?
Ainakaan mitään ravintolailtoja tai muita yleisiä menoja ei järjestetä tanssin ansiosta tai takia.
Kaukoidässä ainakin turisteille on menomestoja jokaisen vapaasti valittavissa, lienee vain turistipaikoissa koska musiikki sen paljastaa, tangot ja valssit miks' ei jivekin ja rocki tahdittaa.
Suomalaisten lavatanssikulttuuri on jotenkin hiipumassa, lavat lahonneet huollon puutteessa ja uusia ei voi rakentaa talkooporukoilla, väkeä ei tahdo saada mukaan ja ammattitaitokin lienee jäänyt edellisille jo poisnukkuneille sukupolville.
Kesäiset lavatanssit järven rannalla koivujen katveessa, se olisi parasta lääkettä kävisi moneen vaivaan, se karkoittaisi ilkeät ajatukset ja antaisi virkeyttä mieleen ja niveliin, ja talvetkin tuntuisi lyhyemmiltä kesää odotellessa.
Pitänee kertoa että viimeinen lavatanssi lauantai-ilta tuli vietettyä Pihtiputaan Niemenharjulla, kauniilla paikalla mäntyrinteessä ja järvi välkkyi alhaalla tyynenä kuin peili. Oli mahtavaa seurata pienen todella taitavan ryhmän tansseja, samalla kun siemailtiin kahvia ettei nestehukka päässyt yllättämään!
Tanssi on ihmisen luonnollisimpia ilmaisun muotoja, senhän näkee luonnonkansojen rituaaleista ja pikkulapsen vaistonvaraisesta pompahtelusta ja hihkumisesta jo sylivauvana, kun rytmikäs musiikki kuuluu. Onkohan mitään tunteita, mitä tanssilla ei voisi ilmentää. Itsestänikin olen huomannut, miten tanssi vapauttaa ja rentouttaa, antaa luottamusta kehon hallintaan ja iloa osaamisesta vielä iäkkäämpänäkin. Seurustelumuotona ja kumppanin etsinnässä se on aivan omaa luokkaansa, missäs muualla tuntemattomat voisivat niin läheltä toisiaan tarkastella ja saada tuntumaa. Jos vielä yhteinen sävel puheissakin löytyy, mikäs sen ihanampaa !
Monilla tanssilavoilla kokeneiden tanssiparien ympärille tosiaan muodostuu oikein ihaileva kehä paljon heitä nuoremmista. Lavatansseissa voi mennä omalla tyylillään, pyöräytella daamia vaikka riehakkaasti välillä käsvarsien alta.Tavallisten tanssien perusaskelten osaaminen on hyväksi, ja kannattaa mennä kertailemaankin ja uutta oppimaan. Olemme Lohjan Tanhuhovin pienillä kursseilla silloin tällöin käyneet ja siellä muutenkin tanssimassa. Varsinaisista kesälavoista käydään yleensä kerran kesässä Saarijärven Kukonhiekassa, koska siskoni perheen kesäpaikka on siellä ja saatetaan mennä isommallakin joukolla lavalle. Naisten hakua kokeilen silloin , kun tyttöporukalla käydään risteilyllä tai kylpylässä, aina on tärkeänä valintaperisteena se, että on hyvä tanssiorkesteri. Vähän ujostuttavaa se on, yleensä käyn sellaista miestä hakemassa, joka on jo minua miellyttävästi tanssittanut . Musiikki ei saisi olla niin lujalla, ettei pysty juttelemaan, sekin kuuluu asiaan, ainakin varttuneella iällä. ;)
Tässä kappaleessa kerrotaan jotain hyvin oleellista tanssimisesta.
http://www.youtube.com/watch?v=MOiRF52-6Jw